Pari viikkoa sitten minä heräsin väärältä kaistalta satasen vauhdissa auton vasemmanpuoleisten renkaiden harratessa iloisesti ojanreunaheinikkoon. Oli yö, ja minä olin itsepäisesti päättänyt jaksaa pimeällä kaksi sataa kilsaa Jyväskylästä kotiin, sillä seuraavana aamuna kahdeksalta oli jo aktiivisesti istuttava toimiston marjapuuronpunaisella tietokonetuolilla ja leikittävä toimittajaa.
Tänään minä en voi mitenkään päin katsottuna käsittää, miten yhden tunnin yöunilla voi selvitä hengissä Seinäjoelta Lapuan keskustaan. Minun silmäni ovat niin väsyneet, että ne ovat poikkeukselliselta ominaisväriltään tomaatinpunaiset, eivätkä ne suostu enää sulkeutumaan. Siitä huolimatta minä nukun nyt. Auto heijaa keskiviivalta heinikonreunaan ja takaisin, ja insinööriajovalvoja säälisi minun reaktionopeuttani, jos saisi tilaisuuden nähdä sen. Nenästä vuotaa verta. Päätä särkee. Täydellisen väärä päivä istua marjapuuronpunaisella tuolilla ja leikkiä toimittajaa.
Aamulla väsymyksestä sekaisin nuku hyvin kulta ja kaikki sinun sukkiisi piilotetut lämpöiset varpaat. Voi kun minä olisin saanut jäädä sinun kainaloosi nukkumaan.
-Suuse-