Tuli käytyä eilen faijan serkun 50-vuotissynttäreillä. Jee. Siel oli kans Vallu Kononen. Kuuluu sukuun. Jei.
Vanhemman sukuun otetun tädin biologinen äiti oli kuollu pari viikkoa sitte. Samalla oli selvinny paljon asioita. Tää täti oli aina tienny, että sillä on 2 siskoa, mutta ne ei tienny tädistä. Eikä täti siitä, että oli olemassa neljäskin sisko. Siellä oli sitte ollu sydämellinen kohtaaminen, kun ne oli kaikki tavannu toisensa. Yks niistä siskoista asuu Jenkeissä ja täti saattaa ehkä käydä siellä.
Tuli aika väsyny olo, ku istu koko illan. Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, joita sai odotella. Kauan. Eikä paljoo ohjelmaa. Tai siis. Ei mitään. X'cept pari rovaniemeläistä mummoa luki onnittelukirjeitä. Kylläpäs innosti.
Kieltäydyin viinilasin täytöstä. Enkä maistanut booliakaan ennen ku ihan ovella lähtiessä sen maun takia. Olin absoluuttisen passiivinen koko illan. Syyt tiedän.
Oli illalla himassa hetkittäinen fiilis lähteä bileemään. Kukaan ei kuitenkaan ollu innostunu. Eikä haitannu. Ihan hyvä vaan. Huomenna sitte. Toivottavasti ei sada räntää.