IRC-Galleria

Tuli käytyä eilen faijan serkun 50-vuotissynttäreillä. Jee. Siel oli kans Vallu Kononen. Kuuluu sukuun. Jei.

Vanhemman sukuun otetun tädin biologinen äiti oli kuollu pari viikkoa sitte. Samalla oli selvinny paljon asioita. Tää täti oli aina tienny, että sillä on 2 siskoa, mutta ne ei tienny tädistä. Eikä täti siitä, että oli olemassa neljäskin sisko. Siellä oli sitte ollu sydämellinen kohtaaminen, kun ne oli kaikki tavannu toisensa. Yks niistä siskoista asuu Jenkeissä ja täti saattaa ehkä käydä siellä.

Tuli aika väsyny olo, ku istu koko illan. Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, joita sai odotella. Kauan. Eikä paljoo ohjelmaa. Tai siis. Ei mitään. X'cept pari rovaniemeläistä mummoa luki onnittelukirjeitä. Kylläpäs innosti.

Kieltäydyin viinilasin täytöstä. Enkä maistanut booliakaan ennen ku ihan ovella lähtiessä sen maun takia. Olin absoluuttisen passiivinen koko illan. Syyt tiedän.

Oli illalla himassa hetkittäinen fiilis lähteä bileemään. Kukaan ei kuitenkaan ollu innostunu. Eikä haitannu. Ihan hyvä vaan. Huomenna sitte. Toivottavasti ei sada räntää.

Oli ehkä paras päivä toimituksessa koskaan. Mut aamu oli täynnä jännitteitä. Ei tosin liittyny muhun.

Päätoimittaja tuli toimitukseen aamun lehti kainalossa. Se ei oo ennen tehny niin. "Laitoit sitte sen korjailemattoman jutun sinne lehteen", se osotti sanomansa yhdelle toimittajalle. "Häh?", mies kysyy. "Sä oot tossa jutussas eri mieltä itses kanssa", sanoo päätoimittaja samaa aikaa, ku toimittaja sanoo, että kyllä lehdessä on ihan oikee juttu. No niin no. Siinä oli ollu vissiin näkökulman ja puolen valinnan kysymys, josta päätoimittaja ei ollu digannu. Voi voi. Mut pt:tä vitutti. Ja se vitutus vaan lisäänty, ku uutispäällikkö kerto sille, että tän päivän lehdessä toivotetaan hyvää Aleksis Kiven päivää. Et hienoo hienoo... (Kans. Vet. päivä tänään.)

Heinäluoma oli kans antanu odotuttaa itseään ensin 2 tuntia, sitten kirjottanu 15 minuutissa toimittajalle käteen jutun ja sanonu, et "paina toi". Ooookei, oli toimittaja vähän miettiny. Sen piti vaan korjata siitä KIRJOITUSVIRHEET ja muokata se lehtikamaks. Se teki sen homman ja lähetti sen Heinäluomalle, joka iloisena miehenä sano sitten, että joo, en mä kyllä tota aio allekirjottaa. Näkemiin. Se oli siis vittuuntunu, soittanu päätoimittajalle vittuuntuneisuudessaan ja päätoimittaja luvannu sille sitte "ihan oman jutun", ku sille sopii. Näinpä näin. Ja se toimittaja, joka sitä juttua alun perin oli tekemässä? No eihän sille kerrottu yhtään mitään ja se ehti tehdä kaikkee turhaa ja tuhlata omaa aikaansa siinä välillä. Tämmöstä.

Olin eilen ollu Hki:n k:n matkailu- ja kongressitoimiston tiekkarissa ja syöny rasvasta donitsia ja imeny simaa. Samalla olin vaan kuunnellu mitä löpinöitä ne jakso siellä selittää ja hain vinon pinon papereita himaan. Ei ollu tarttenu tehdä täks päiväks mitään. Siel oli kans ollu tuttu HS:n toimittajatyttö, jolla hirvee kiire ja stressi, kun sen piti vääntää heti huomiseks jotain sieltä. Mä vaan naurahdin, et "voi sua" Myönsin kyllä sille, että tunnen kyllä sen stressitilan, ku joutunu kärsimään siitä samasta fiiliksestä aika monena päivänä itseki.

Kuitenkin, painuin jorinoiden jälkeen ulos, sytytin röökin, menin Stockalle, ostin paidan, himaan ja nukkumaan. Ei pygenny lukee. Oli väsy. Se tyttö jäi vielä haastattelemaan paikalla olleita. Mä en viittiny, ku en tienny mitä kysyy. Sanottiin vaan, et mee sinne ja hae se kama. Eikä mua oltu edes ilmotettu sinne, mut sovin itseni sinne sisään parilla puhelulla. Mut sil tytöl oli ainaki toimituksellista näkemystä. ...eli se tekee tota hommaa paremmin ku mä.

Eli tänään sitte lupasin tehdä seuraavaan lehteen jutun. Huomasin siinä, että mulla oli sieltä tiekkarista materiaalia vaikka romaaniks asti. Uutispäällikkökin sano, et tee niin pitkä juttu ku haluut. Eikä mikään kiire. Olin vielä saanu kokeiltua mp3-soittimeni nauhotusominaisuutta ja mulla oli koko tiekkarin jorinat nauhalla. 51 minuuttia puhetta. Käytin aamupäivän siihen, että purin sitä hakemalla parhaat sitaatit. (Normaalisti tommoseen ei oo aikaa.)

Oli kiva skrivaa, ku ties, et voi kirjottaa vaik mitä ja aikaa ja tilaa ja kamaa on. Päätin kuitenkin, että kirjotan vaan uutisjutun ilman kainaloa. Sen kainalon oisin saanu vaikka miten monesta eri asiasta, mut olin laiska. Lopputulos oli se, että iskin siihen noin lopulta 4000 merkkiin kaiken mahdollisen informaation. Päädyin lopulta kyl poistelemaan lauseita, ettei ihan kaikkee turhaa laita. Mut jos, oi jos oisin pirtee, ku peipponen ja innostunu tosta hommasta, ni oisin skrivannu vielä jutun juhlaviikkojen tuesta matkailulle tai euroviisujen vaikutuksesta matkailulle tai vaikka tarkemmin ja syvällisemmin niistä Helsinki Helpeistä. Mut ei. Halusin aikasin pois. Ja kivaa kuulla, et seuraavan kerran töitä vasta keskiviikkona. Jee, ei tartte mennä maanantaina!

Olin tänään siellä Lintsin tiedotustilaisuudessa - ja aivan kuten kaikki toimituksessa oli mainostanut - siellä oli helvetin hyvät safkat. Mä en nyt hirveesti ala erittelemään, mutta kyse oli brunssista. Tai paskavitut, siellä oli juustoja jos millasia ja paahtopaistia ja ihan sama. Mulle se tärkein ehkä kuitenkin oli se KUOHUVIINIAAMIAINEN. Namnam. Jos tätä haluis harrastaa enemmänkin, niin pitäis ryhtyä taloustoimittajaks.

Mut törmäsin, ylläriylläri, tuttuihin. Kolme chicksii eri lehdistä. Pyörittiin hetken aikaa ympäri lintsiä. Menin ensin niiden kahden kanssa katsomaan Lintsi-Kinon uutta neliulotteista luontoleffaa. Joka oli aika huikee, kun esimerkiks semmonen jättiläiskäärme tuli aika iholle. Teki mieli alkaa huiskimaan sitä. Ja sit sitä vaistomaisesti väisteli hedelmiä, ku joku vitun apina viskeli niitä päin. Panda. Suosittelen. Käykää tsekkaamassa.

Erosin niistä kahdesta tytöstä ja mietin, et meenkö himaan, mut sit tuli se yks chicksi vastaan ja koska mulla ei ollu tulta röökin, ni pummin siltä tulta. Mentiin Peacock-teatterin eteen vetelemään henkeen sitä paskaa savua. Siihen tuli joku lintsin tiedottaja ja kyseli ollaanko me tulossa kattomaan siellä alkavaa UIT:n Da Lintsi -koodin esitysnäytäntöä. Sanottiin sit , et joo ja se nainen vinkkas sinne sisälle, et venatkaa. Polteltiin sitä tupakkaa siinä sitte ja lopulta mentiin sisään. Aika turbo fiilis, ku tajus, et meitä oli odotettu. 50 ihmistä venaa, ku kaks on röökillä. No ei ny sentään.

Peacockin teatteri oli tosi upee. En ollu ennen käyny. Kuitenkin se itse esitys alko lyhytleffalla, jossa parodioitiin Da Vinci -koodia. Ihan hauska. Kekkonen jaksaa vieläki naurattaa. Roolissa Ismo Kallio.

Sit nous esirippu ja show alko. Uskomattomat valoefektit. Mahdottoman hieno lavastus ja koko lava. Pikkuhiljaa alko usko mennä, ku tajus katsovansa kuinka Miitta Sorvali, Ismo Kallio, Krisse Salminen, Jonna Kosonen ja luoja ketä muita siellä ny olikaan, vetää himmeetä revyytä. Joka toimi tosi upeesti. On aikamoiset halut käydä kaiken ton jälkeen kattoo se koko esitys, koska se mitä ne nyt esitti, oli jo tosi mahtavaa.

No joo. Krisse oli siis saanu töitä. Harmi etten oo jossain juorulehdessä, ni sitä ois voinu käydä haastattelemassa. Tai siis ei harmi vaan vitun jees.

Takasin toimitukseen. Mukaan saatiin reppu, jossa tiedotteita ja sponssikamaa. Ne tiedotteet oli yks A4-arkki kolmella kielellä ja Sea Lifen ja UITn tiedotteet erikseen. Koko loppu oli sitä sponsoritavaraa. Kun availin sitä reppua toimituksessa, ni nauroin ääneen, ku sielt löyty juustoa, pesto-kastiketta, kaurakeksejä, lasten pikkumehu, kinuskikastiketta, metallipintojen maalaamiseen käytettävää maalia, USB-muistitikkurengas ja niitä lentokoneissa käytettäviä alkoholilla kostutettuja käsipyyhkeitä. Oli ihan pakko ihmetellä, et mitä vittua siellä on oikeen ajateltu. Varmaan ollu joku kilpailu kuka keksii tyhmimmät lahjatavarat. Mihin mä sitä maalia tarvitsen? Ylipäänsä kuka toimittaja tarttee metallipinnoille tarkotettua maalia? ...ja joo. Olihan siinä se reppu. Musta. Perus. Käyttökamaa.

EILINEN JA HUOMINEN

Maanantaina soitin aamulla opetusministeriön kansliaan ja jätin soittopyynnön kansliapäälikölle. Sit soitin opetusministerin (kok.) sihteerille ja jätin soittopyynnön. Sit muistaakseni soitin vielä opetushallitukseen ja kyselin jotain ja lupasin soittaa joku toinen päivä, kun tiedän enemmän eräästä asiasta. Seuraavat noin 5 tuntia odotin ja join kahvia.

Joskus kahden jälkeen mulle soittaa opetusministeriön kansliapäällikön sihteeri, joka sanoo, että kansliapäällikkö oli ensin konsultoinu opetusministeriä ja op.min., siis Sarkomaa, oli sanonu, että ainoastaa hän vastaa mun kysymyksiin. Mut oli siis noteerattu ja Sarkomaa hätäänty. Se on sit ainoo, jolta voi kysyy. Soitin siis Sarkomaan sihteerille uudestaan ja se ei tietenkään "ehtiny" enää. Ja mä en voinu muuta ku sanoa, et okei jatkan sit keskiviikkona. Kivakiva, kun se mun juttu ei oo ollu muissa medioissa, mut keskiviikkoon mennessä joku muukin saattaa haistaa sen.

Noin kolmen jälkeen STT:ltä tuli uutinen, joka sivus mun aihetta ja viimeistään siinä vaiheessa jokaikinen tän maan toimittaja oli taas lähempänä tajuumaan sen mun metsästämän jutun. Sain uutispäälliköltä käskyn tehdä sen STT:n kaman perusteella uuden uutisen. Eli sit soitin jälleen opetushallitukseen ja jätin niiden pääjohtajalle soittopyynnön. Se soitti siinä joskus 20 vaille 5 ja mun vuoro ois loppunu klo 5. Se pj puhuu paljon ja siihen meni aikaa, mut sain siltä niin hyvät vastaukset, että yhdistämällä sen kommentit ja STT:n kaman sain aikaan oman uutisen. Tosin... Se juttu oli sinänsä ihan hirvee, ku se koostu aikalailla pelkästään STT:n kamasta ja ihan suorista sitaateista. Mut ihan sama. Mul oli kiire leffaan kuudeks ja pääsin lähtee toimituksesta vasta 25 vaille 6. Ja Mr Bean lomailee oli hyvin outo leffa.

Huomenna mun on pakko soittaa opetusministeri Sarkomaalle. Harmi vaan, että oon kysymässä siltä kysymyksiä, joihin se ei haluu vastata. Toisin sanoen mä tiedän asioita, mutta koska ne ei lue missään, ni mulla ei oikeesti oo konkreettista uutista. Ja ihan varmaan Sarkomaa muutenkin tykkää, kun oon UD:n toimittaja. Huomisesta tulee helvetin hankala päivä.

Ja kohta musiikin teoriatunti ja ens viikolla teoriakoe (jota en näillä näkymin pääse läpi). Auttakaa mua, hei pliis!

Eilen oltiin keikalla Kirkkonummella. En oo nukkunu koko viime yönä ku jatkot pitkitty aamuun asti. Tai oikeestaan päivään. Tuntu ihan vitun hauskalta olla perkeleellisessä jurrissa sunnuntaiaamuna jossain keskustassa. Ihan semmonen fiilis, ku ois ollu ulkomailla. Oli mandoliininsoittajan kanssa idea käydä vetää mäkkiaamiainen, mutta ne paskamestat aukes tietty vasta tuntien päästä. Jouduttiin lopulta tyytymään eiliseen katkarapupatonkiin ja kylmään kahviin ulkoilmassa. Onneks paisto aurinko. Tai... miten sen nyt ottaa. Meillä oli molemmilla aurinkolasit päässä. Ylläri.

Keikalla vedettiin pari iskelmäzipaletta, eli Hopeinen kuu ja Mustasukkaisuus. Lisäks oli toivottu Ramonaa, joka soi mulla vieläki päässä. Ne meni ihan helvetin hyvin verrattuna siihen oliko niitä harjoteltu. Ja yleisö joras.

Kun vedettiin sitä meidän omaa irkkusettiä niin yleisö pogos ihan villinä ja kaikki oli niin helvetillisen messissä, että tuli ihan sikahyvä fiilis. Olin itsekki yllättyny. Ei oltu edes hirveen tuubassa siellä lavalla. "Unelmien tangotyttöneeeeeeen Ramoooooooooonaaaaaaaaaaaa!!!" Vittu oli hauskaa. Eikä olla koskaan ennen tajuttu rakentaa yhtä hyvää lavamonitorointia. Kuuli ittensä tosi selkeesti ja helpotti soittoa ihan sikana. Mut me ollaanki ammattilaisia. Juujuu. Vedetään mitä vaan, missä vaan ja koska vaan. The Tenpenny Piperseille voi aina soittaa jos haluu musaa. (Tai munaa.)

Lähdettäessä vedettiin sitte känni päälle. Paitsi basisti, joka ajo ja jota vitutti. Kun päästiin treenikämpille ja oltiin just alottamassa heivaamaan kamoja sinne, ni tajuttiin, et kellään ei oo avainta. Ja basistia saatto pikkasen ketuttaa lisää se, että vietiin kaikki soittokamat sen kämpille. Kämppä näytti ihan varastolta kun lähdettiin.

JATKOBILEET

Basisti (vihdoinkin nousuhumalalassa), sen tyttö ja mä päästiin kolmistaan junalla keskustaan ja suunnattiin Amarilloon, jossa muut soittajat jo oli vetämässä viinaa. Ne oli menny Kirkkonummelta taksilla keskustaan ja tuhlannu hyvän määrän keikkaliksasta siihen matkaan. Persnettoa persnettoa. Perussetti. Mä jäin ite voitolle.

Basisti stubas tyttönsä kanssa ja vittuuntu muhun. Mut sit sovittiin ja kaikilla oli taas kivaa. Kaikilla känni päällä.

Amarillossa oli hieno meisinki. Koko bändi ihan plekseissä ja kaikilla voitonriemunen tunne, et jeeeeeeeee! Bileeeeeeet! Jorattiin, juotiin ja jauhettiin. Voittokeissi. Basistin tyttö halus lähtee yht'äkkii baarista yksin himaan ja juoksin sen perään. Pysäytin sen siihen rappusille ja juteltiin seuraavat puol tuntii. Oli pakko luopuu siitä idiootin esittämisestä ja puhua eri äänensävyyn ku normaalisti. Tytölle tuli parempi olo ku se sai jonku kuuntelemaan ja tarjoomaan näkökulmaa. Se autto. Tyttö palas jätkänsä rinnalle.

Siinä ku juttelin sen basistin tytön kanssa (joka on hehkee), ni siihen tuli chicksi, joka katto mua hetken ja kysy, et "oonks mä nähny sut jossain?". Mua nauratti. "Mähän näytän ihan perustanssimuusikolta", sanoin ja kysyin sen ikää, joka oli 23, ja sen perusteella kerroin sille, ettei me tunneta (en tiedä miten ton perustelen). Se alko silti lirkuttelee ja lähestyä siinä ja kun se ei sinänsä sanonu sitä suoraan, ni päätin jeesata sitä vähän ja sanoin, etten oo tänä iltana hakemassa seuraa. Se katsahti basistin chicksiin ja kysy onks se mun tyttöystävä ja sanoin ettei oo, ja oon vaan chillailemassa, enkä jaksa alkaa säätää kenenkään tytön kanssa sen illan aikana. Tyttö harmitteli. "No voi harmi." Heitin sille, että "noin kaunis ja raipas tyttö löytää kyllä vielä varmasti arvosensa seuraa". Se hymyili, naurahti, iski silmää ja lähti. Basistin chicksi katto mua suu auki. Miten vitussa päästin semmosen chicksin noin vaan menee? Naurahdin itekki. En vaan "ollu hakees" sinä iltana. Taas yks herkullinen pano päästetty menee. Hyvä minä.

JATKOJEN JATKOT

Lähdettiin Rillosta valomerkin jälkeen. Kaikki ihan vitun plekseissä. Päätettiin mennä kitaristin ja sen tytön himaan jatkoille. Basisti lähti kotiin tyttönsä kanssa, kun vinkkasin siitä sille, et sen tyttö ei jaksais tulla jatkoille. Kitaristin tytöllä oli kylmä ja käveltiin sen kanssa aika lujaa. Muu posse jäi jälkeen.

Kitaristi oli siis mun paras kaveri ja sen tyttö tuntee mut hyvin. Liiankin. Juteltiin semmosista asioista, mitä ei normaalisti kaikelle kansalle huudella. Se kerto omasta historiastaan ja siinä vaiheessa multa petti kaikki alta. Kaikki se paska mitä mä pidän sisälläni. Koitin purra huulta ja pysyä ihan yhtä tyynenä kun aina, mut tyttö kääntyy, katsoo mua silmiin ja "tietää". Kyyneleet valuu pitkin poskia. Menin täysin rikki. Ei vaan enää jaksanu. Pystyny. Mun oli pakko kertoo melkeen kaikki. Parhaan kaverin tyttöystävä lohduttaa ja selittää kuinka mun on pakko XXXXXXXX XXXXXXXXXXX. XX XXXXX XX, XXX XXXXXXXXX XX XXX XXXX XXXXXX. "Saapas. Oot vaan XXX XXXXX." Tyttö kertoo mulle kaikki ne asiat, joita mä normaalisti itse kerron muille eri tilanteissa. "Mikset sä itse tee niinku sanot? Sun pitää huolehtia itsestäskin." En tienny vastauksia sen esittämiin kysymyksiin. Koitin koko ajan koota itseäni, mut ei kyenny enää millään. Joka kerta kun koitin saada itseni kontrolliin, niin rojahdin vaan totaalisesti. Tyttö piti mua sylissä, kun en enää kestäny seistä. Olin täysin voimaton ja henkisesti alasti. "XXX XXX XXXXX", tyttö neuvoo. "En mä pysty..."

Muut seurueesta ehtii jo jatkokämpille ennen mua ja hostessia. Saan lopulta koottua itseni tytön ehdotuksesta. Vetäsen syvään henkeä ja olen parissa sekunnissa normikunnossa. Poltan savukkeen. Jatkettiin kämpille.

Kitaristi, eli host oli jo sammunu. Kannettiin se kolmistaan sänkyyn. Eikä jätkä reagoinu mitenkään. Ihan ku ois ruumista kantanu. Sänkyyn laitettaessa kaveri tuhahtaa, et häh ja jatkaa uniaan. Sen tyttö riisu sen ja laitto nukkumaan. Muut seurueesta meni olohuoneeseen jatkamaan ja juotiin kossua ja viskiä ja viinalimuja. Hostess laitto munavoita ja syötiin karjalanpiirakoita. Bileet jatku aamuyhdeksään.

Joku vielä luulee, että mulla on aikaa skrivaa tänne, kun pitää juoksennella kaiken maailman hommien perässä.

Oon nyt ollu viikon duunissa toimituksessa ja tokana päivänä piti jo soittaa työministeriön kansliapäällikölle. Kattelin sitä puhelinta siinä, et joo. Ois kiva jos tietäisin mitä vittua mä oon tekemässä. No en kyl saanu sitä kiinni. Eikä sitä juttua voinu oikeen tehdä, jota olin tekemässä. Nyt maanantaina pitää kuitenkin soittaa opetusministeriön kansliapäällikölle ja siitä mitä luultavimmin sitte opetusministeri Sari Sarkomaalle. Tarviin sisäpiirin tietoja.

Mulle on annettu ehkä liiankin vapaat kädet siellä toimituksessa. Vaikka oon vaan harjottelija, ni mun hommat ja valvonta ei eroo juuri mitenkään niiden muiden vakkaritoimittajien hommista. Eli mä "teen mitä haluun". Se ei välttis oo ihan kaikista paras juttu. Ku on liikaa mitä vois tehdä, ni sit ei keksi yhtään mitä pitäs tehdä.

Oon sen verran luihu jätkä, että vaikka Antti Kalliomäki sano avustajalleen, että se ohjaa mun kyselyt jollekki taviskansanedustajalle, joka ei oikeesti tiedä mun aiheesta mitään, niin soitin sen avustajan selityksistä huolimatta Kalliomäelle. Ja se sit vastas just mitä toivoin, vaikka se ensin ei halunnukaan vastata. Eli jos vastaan tulee seinä, ni toimittaja joko kiertää sen, kiipee yli tai menee väkisin läpi.

Ja kävin Euroviisutiedotustilaisuudessa vetämässä aamupalaa ja kuuntelemassa selityksiä, miten viisut vaikuttaa siihen ja tähän. Nyt tiistaina oon menossa Lintsin tiekkariin ja siel pitäis itse keksiä mitä infoa oon sieltä hakemassa. Jännää.

Opetushallituksen pääjohtaja Lindroos oli fiksu nainen. Ois tehny mieli kertoa sille yhdestä tunarirehtorista Espoossa. Lindroos ois varmaan ollu aika yllättyny sen touhuista.

Mut lisää duunii. Ja hei, mähän oon toimittaja!

Tajusin just, et mul on ihan liikaa hommia tehtävänä. Ainakin tällä viikolla. Joku pilipalikeikka, jossa pitäis kuitenkin soittaa ihan normisti (ja harjotellakin pitäis), tää vitun työharjottelu, pääsykokeet, no niin, siinä ne olikin. Tosin, kävin tänään kääntymässä musiikin teoriatunnilla, jossa mua muistutettiin siitä, että tädää, kokeet on 8.5 ja 16.5. Et onnea mulle. Missä vitun vaiheessa mun pitäis noihin harjotella?

Ja olin niin pihalla tunnilla ettei mitään rajaa. En kuullu mitään, enkä pystyny keskittymään, ja hallituksen uusi linjaus veronkevennyksistä on... Häh? "Miska saatko sä mitään aikaan?", kysyy ope ja mä en edes tiedä mitä ollaan tekemässä. Tunnin päätyttyä sama ope tulee kyselemään, että mikäs nyt on ja mitenkäs se mus.teorian opiskelu. Ja vaan pakko myöntää, et liian paljon tehtävää ja liian vähän aikaa sen kaiken tekemiseen. Siinä sitten manailin, että ei oo menossa koe läpi, enkä pysty siihen näillä voimilla vaikuttamaan. "Noh, noh." Mä haluun nukkumaan. Ja huomiseks ideoita mitä oon tekemässä ja plääääh! Ei musta oo tähän.

Ois kiva nukkuu välillä.

Tänään katottiin sitte tarkemmin miten hommat toimii. Eli tsekattiin miten blaablaa ja blaablaa. Who cares?

Koko toimituksen kokous, jossa todettiin, että hallituksen puolueille antama lehdistötuki nousee, ja siten lehti pysyy vielä kasassa, vaikka menettääkin huonon puoluemenestyksen takia parikyttuhatta euroa.

Sit mun piti keksiä itselle juttuideoita, mut sit mut revittiin tekemään jotain galluppia ruoan arvonlisäveron laskusta. Lähdettiin kuvaajan kanssa seikkailemaan kadulle ja käytiin Hakaniemen hallissa ostamassa juustoa. Siitä juustostakin piti ottaa kuva, mutta koska semmonen pieni pala ei riittäny, niin me saatiin lainaan ihan jumalaton järkäle erikoisjuustoa, jonka hinta ois ollu jossain 150 euron kieppeillä. Ja täytyy kyllä sanoa, että varmaan eka ja viimenen kerta, kun käyn lainaamassa juustoa kaupasta. Ostettiin kuitenkin sopiva lohkare toimitukseen vietäväks ja haettiin lisäks viinirypäleitä ja keksejä. Ja kaikilla oli niin mukavaa.

Mun piti sitte tehdä siitä jutusta uutisjuttu, jota kyllä nauroin, että miksei tästä voi tehdä perustylsää galluppia. Ku semmonen uutinen siitä, että ihmiset ihmettelee ruokaa ja sanoo blaablaa ja blaablaa ei välttis oo ihan huippu-uutinen. Ja se teksti, jonka päädyin kirjottamaan oli ihan helvetillisen paska, koska jouduin elämäni ensimmäistä kertaa käyttämään repliikkiviivoja tai mitä nyt onkaan, ja ne aiheuttaa, että siitä jutusta tulee tietynmuotonen. Tosin. Niitten kanssa pelailu on vaan erilaista. Eli kun juttu meni uutispäällikölle, ni se muokkas siitä siedettävän. Vaihto esimerkiks sanajärjestyksen saksalaiseks niitten repliikkien jälkeen, joka toimi ja on yleisesti käytössä. Mut mistä mä sen oisin tienny?

Sit siinä oli pieni laskutoimitus, jota en alkanu ite laskee, vaan ensin uutispäätoimittaja pallotti sen homman yhelle toiselle toimittajalle ja lopulta päätoimittaja kävi sit laskemassa sen, "ku sil on ollu pitkämatikka". Juujuu, sillon joskus 70-luvulla. Mut se laski sen oikein. Olin kyllä jo jättämässä nimeni pois siitä jutusta, mut mut pistettiin silti laittamaan se siihen. Esitin kyllä toivomuksen vielä lähtiessäni, että "eiks siitä vois tehdä vaan ihan perusgalluppia", mut ei voi tietää.

Ja torstaina tsekkaamaan mitä haittaa Euroviisuista on liikenneyhteyksille. "Näin ilmotusluontosesti, että oot menossa." Juuuuu...

17. kerros kiitos. Ihan kivat näköalat. Merihaka ja Helsinki. Ei ollu mikään ylläri, että ainoo ihminen, joka ties että oon tulossa harjotteluun sinne lehteen, ei ollu paikalla. Eli hauskaa oli. Periaatteessa istuskelin 8 tuntia ja selailin toimituksen tyylikirjan läpi. Joojoo tämmöstä. Ei ingressejä. Alaotsikot tulee... Joojoo, näin näin.

Siinä aamupalaveria ennen hyvin perinteikästä toimittajien yhteistä keskustelua. "Oi saatana, ku oli viikonloppuna pakko ottaa lääkkeeks perinteistä. Niin... Koskenkorvaa koskenkorvaa!" Ja aiheesta toiseen, eli ei. "Niin toi yks ei enää jaksa juoda kirkkaana, ni perhana se blandaa Kossunsa Leijonaan." Ja juttuun liittyy nainen, joka astelee toimituksen ovesta sisään isot arskat päässä: "Ai saatana!" Ja huoneen nuorin toimittajanainen alkaa kertoa siitä kuinka sen mummo blandas pirtua Kossulla. Ja tää kaikki ekan 15 minuutin aikana.

Sain lounareita ja kävin Amican työpaikkaruokalassa. Tosin kaikki suositteli mulle, että meen käyttämään ne lounarit jotenkin paremmin, kun se ruokalan safka on "sitä itseään". Taikin ruokalassa kuulemma paremmat safkat. Mulle ihan sama. Perunamuusia ja lihapullia eikä tarttenu kävellä ku pari metriä. Ja hissi vei. Zuuuuuuum. Sen verran korkeella, että tuntu korvissa.

Huomenna toimistopäällikkö paikalla ja se keksii sit mulle jotain hommaa. Tosin sillon kun sen viimeks tapasin, niin sekin sano suunnilleen, että tee mitä haluut. Joka on aika huono heitto meikäläiselle. Teen "mitä vaan" jos joku pinpointtaa mulle edes jonkinlaisen suunnan.

Tosin... se mikä selvisi tänään oli, ettei siellä toimituksessa juuri lueta toisten juttuja. Että oman jutun voi saada läpi lehteen, vaikka se ois totaalisen täynnä virheitä. Tai paska. Tai "mitä vaan". Aika moneen kysymykseen tuli vastaus "no vaihtelevasti; ei juurikaan".

Mut huomenna jotain. Kyl mä skrivaan jos on jotain skrivattavaa. Tosin varmaan pakko ostaa tupakkaa, et saa jollain tavalla rentouduttua.

Vituiksmän. Tai miten sen nyt ottaa. Puistossa oli hulvattoman hauskaa pitkästä aikaa. Tosin sinne oli pesiytyny jotain ehkä 15-kesäsiä pikkutyttöjä ja -poikia. Hassua se niiden meno. Oli vaan pakko paheksua ja vittuuntua pikkuhiljaa. "Vittu mä oon liian vanha."

Puistosta osa lähti Baaribaariin ja mä vaihdoin seuruetta toiseen, joka suuntasi Swengiin. Ilmassa leijui hassutupakan tuoksu. "Itsekasvatettua", kehuu jätkä ja mä naureskelen, että pidä hauskaa. Kaikki pääs silti svengaamaan, vaikka kaikilla hurja humala.

Idols-Kristian laulo jotain S:ssä. Laulo ihan hyvin kans. Lavan eteen kokoontu hirvee määrä porukkaa kuolaamaan: "Sen ois pitäny voittaa, ku se oli paras." Mulle ihan sama. Nautin paljon enemmän kaverini esityksestä, jossa se ei pelkästään laulanu biisiä helvetin hyvin, vaan otti myös koko lavan haltuunsa toisin kuin kaikki muut karaoketähdet sinä iltana. Mä ja sen tyttö ihailtiin sitä lavanreunalla. Samana iltana esiinty vielä rumpalin chicksi ja oli mukava päästä kuulemaan sen laulua. Sitä on ennenkin yritetty potkia noihin omiin soittokuvioihin. Nyt se ehkä laulaa jotain joissain häissä... tai emmätajuutiedä.

Oli pakko huomioida tyttö, joka näytti olevan jotenkin "out of place" siellä baarissa. Kävin kaverin tyttöystävän kanssa tanssilattialla ja ihan pieni fiiilis, että se katteli muhun päin. Tosin kuvittelin kuvittelevani. Seurasin passiivisesti sen tytön menoa varmaan kahden tunnin ajan. Se oli yksin. Baarissa. Odottava pose. Tuli semmonen fiilis, ettei voi jättää tyttöä yksin semmosena lauantai-iltana jossain baarissa. Huomautin kaverin tyttöystävälle, joka koitti taas saada mua tekemään jotain turhaa alotetta. Sanoin, että teen mitä teen. Mua EI pariteta.

Semmonen sama fiilis, jonka saanu monta kertaa. Et ei helvetti, pakko mennä juttelee, ku tyttö ilmiselvästi on jotain vailla. Ehdin laskeutua siitä noin kaks porrasta kun se tyttö nosti katseensa jostain baarin keskeltä suoraan muhun ja naurahti ja hymyili. Itselle tuli semmonen automaattinen no, niin, no -fiilis. Eipähän tarttenu tehdä alotetta lainkaan.

Juteliin ja tuli outo fiilis, että tunnenko sen jostain. Ja tädäm, tyttö tuns mut HEO:sta. Samalla linjalla vissiin yhden mun tutun kanssa. Jotain hölmöiltiin. Hain drinkit. Perussetti. Oon ilonen siitä, etten ollu alkuperäsestä possesta se, joka tarjoili illan aikana eniten. Rumpali osti vissiin noin miljoona drinkkiä itselleen ja tytölleen ja kaverin tytölle ja ja ja... Mut niin. "Ei sun tartte esittää", oli yksiä ensimmäisiä kommentteja multa sille tytölle. Mielenkiintosta. Toi on jotain mitä en kuvittelis ekaks heittäväni jos lähtisin iskemään jotain naista... tai... ei voi tietää. Jotenkin mun aivot oli näkevinään jotain, mitä normaalisti ei näkis. Eli jonkinlaisen esiintymislavan, jonka verhon takana on eri meininki. Tj. Ihan sama mut juteltiin reilu tunti. Omat kaverit lähti.

Juotiin vedet ja lähdettiin menemään. Itsellä reilu humala siinä vaiheessa. Nauroin sitä kuinka taas tallustelin Iso-Roballa siihen aikaan jonku ennalta tuntemattoman ihmisen kanssa. "Joskus oon lähteny Mamasta miehen kaa." Hyvä hyvä. Loin itsestäni taas loistavaa kuvaa. Ei ollu kuitenkaan ideana "yrittää" sitä tyttöä. Toki perusalitajunnassa on tietty aina joku hälmömpikin ajatus, mutta ne saa pysyä siellä. Mä en yrittäny mitään. Taas.

Tyttö oli menossa Tapanilaan. Bussilla. Rautiksella se huomas bussinsa ja tajus, et sen pitää ranaa. Se lähti bussille enkä siinä tilassa juossu vierellä. Jäin noin sekunniks seisomaan paikalleni ja sit päätin kävellä saman tien himaan. Kolme askelta ja tajusin etten ollu millään tavoin toivottanu sille tytölle hyviä öitä tai sanonut edes näkemiin tai blaablaablaa. Jokaisella askeleella vain suurempi ja suurempi vitutus. Tottakai mietin vieläkin mitä se ajatteli. Enkä varmaan sitä enää nää. Toi työharjottelu seuraavaks, eikä siinä enää koululla käydä. Ja se tyttökin kävi koululla vaan 2 kertaa viikossa. I screwed up. Jos joskus sen nään (eli en), ni tarjoon kahvit.

Viime viikollakin neljä tyttöä tuli iskemään minua samaa aikaa baarissa. Jouduin sanomaan heille: "Hei, olen vanhanaikainen kaveri. Yhden teistä on lähdettävä."

Har har har! Moonlightning. Oli edelleen helvetin hyvä.

Maanantaina Demari. Tänään viimenen mahdollisuus juhlia vapaudessa. Seuraavaksi varmaan puistoon nauttimaan ihanasta auringosta ja hyvästä seurasta. Toki mielellään näkis joitain opiskelutovereita, kun vois jauhaa noista tulevista viikoista, mut... Tehkööt mitä tekee. Jaksa niitä paljoo vaivata.

Tänään on vielä oikeen semmonen hyvä päivä. En oo saanu absoluuttisesti mitään aikaan, mut katsoin kahta eri vanhaa sarjaa ja nautin. Eilenkin nautin. Kävin Vantaalla ja siellä oli ihan hauskaa. Joypadit on hienoja. Sit parit tuopposet Isossa-Ärrässä. Naminami.

Ny ska vi baila! Pique nique Ankkiksessa. Pitkästä aikaa. Ensin kaupasta olutta. Joku patonki ois hassu kans. Pelle ja Saksala ois kyl ollu Karhupuistos tänään, mut antaa olla.