IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tulipahan koettuaTiistai 22.05.2007 22:09

Nukuin huonosti. Mun eilen kirjottama juttu oli niin paska etten halunnu nähdä sitä aamulla. Olin jättäny koko jutun uutisen ihan sinne jutun perille. Kärjessä mulla ei ollu mitään. Näin pahoja unia ja muistan katsoneeni kelloa joka tunti.

Tänään kuitenkin toimitukseen. Kuvittelin, että voisi päästä saman tien pois, kun oli sentään viimenen päivä. En kuitenkaan toivonu mitään. Mulle ihan sama. Ja päivän uutistilanteestahan se oli kiinni kanssa.

Aamupalaverissa ei ensin mulle mitään. Menin tsekkaamaan koneelta vanhoja juttujani. Sitten kuulin nimeni huudettavan ja hölkkäsin keskuspöydälle. Siellä briiffi: Katajanokan vankila klo 11 tiedotustilaisuus. Ei ole ilmoitettu etukäteen, sovi itses sisään. Tässä numero, osote ja tiedote. Päivyriin juttu huomiseks. --> Selvä. Suoraan sanottuna olin ihan kiinnostunu siitä hommasta. Tykkään käydä tiekkareissa.

Tsekkasin Nokan taustat ja miten sinne pääsee helpoiten. Ryti oli ollu siellä. (Lopulta se tieto oli jopa mun valttikortti.) Vankila 1800-luvulta asti ja nyt hotelli. Olin valmis lähtemään. Sovin nopeesti uutispäätoimittajan kanssa, et hoidetaan mun paperit ja palaute myöhemmin. Matkakortti sihteeriltä taskuun ja ulos toimituksen ovesta.

Toimitus sijaitsee siis 17:ssä kerroksessa. Joten hissillä ylös ja hissillä alas. Alas sieltä rakennuksesta pääsee toki muillakin tavoin - hyvinkin nopeasti. Tällä kertaa alakerrassa oli kuitenkin vastassa ylläri. Tai ei oikeestaan edes siellä, vaan siinä just vähän ennen ekaa kerrosta tokan kerroksen jälkeen. Eli joo, hissi jumiutu; Töks.

En ihan heti tajunnu tilannetta. Kattelin, että kerrosmittari näytti ykköstä, mutta stoppi oli ollu tavallista pikasempi. Odotin hetken ja paineskelin ovienvapautus-nappia. Ei mitään. Eikä kerrospainikkeistakaan. "Jaahas", totesin siinä ääneen. Oli pakko painaa hälytysnappulaa. Pitkään, että valo syttyy. Joojoo. Rasittava ääni.

Mielenkiintosta oli, että Koneen hissiohjeissa luki, että kun hälytysnapin valo syttyy, niin se yhdistyy suoraan Koneen päivystyspalveluun ja sinne voi kertoa huolensa. Ja joo, kyllä näin tapahtuikin, mutta ois ollu paljon hyödyllisempää jos siellä ois ollu joku paikalla.

Toivottavasti ne äänittää ne keskustelut, kun siististi pääsin laukomaan parit (tarkkaan) valitut lauseet sinne päivystykselle. Keskustelunikin alkoi, että "teillä ei taida olla ketään paikalla".

No kakkossuunnitelma. Soitto sinne Koneen päivystysnumeroon. Harmi vaan, että meni mun laskuuni ja jouduin jonoon odottamaan. (Onneks vaan ihan hetkeks.) Sieltä vastas ilonen naisääni, joka lopulta lupaili, että Koneelta saapuu korjaaja 10-15 minuutissa. Ja siinä samalla se Koneen hissin sisäisen puhelimen vastaajakin saapu paikalle. Selitin sitte kahdelle naiselle, jotka oli samassa rakennuksessa ja samassa huoneessa, että joo hankkikaa mulle joku setä tai täti korjaamaan tää hissi. Mun pitää ehtiä juttukeikalle. "En kyllä pysty lupaamaan, että ehdit." Ihanaa.

No apu saatiin matkaan ja lopetin puhelun. Samalla kans sen hissipuhelun. Se toinen nainen kerto siinä vaiheessa, että se oli samassa mestassa sen toisen naisen kanssa. Lähetin terveisiä ja keskityin odottelemaan.

Mun suurin hätä oli, että en ehdi sinne tiekkariin. Ei muita ongelmia. Soitin toimitukseen keskuspöytään ja kerroin, että sitä juttua ei välttämättä tuu. Eipä ollu ongelma. Ei kriittistä.

Kuuntelin musiikkia ja Koneen setä tuli. Se kyseli kuulumisia ja meni kakkoseen. Puuhaili hetken ja totesi, että hissiä ei saa liikutettua. Oven se sai kuitenkin auki. Olin jääny siististi kahden kerroksen väliin. Hissin yläreunassa semmonen just ja just mun mentävä aukko. Päädyttiin, että kipasen siitä välistä pois. Tuntu hyvältä olla pitkä ja hoikka. Lyhyet ei olis ylettyny sinne ja tippaakaan mua leveemmät ei ois mahtunu ulos ollenkaan. Pääsin kuitenkin ulos. Aikaa tuhlaantu noin 20 min.

Hakanimessä katselin kuinka mun spårat ja bussit meni nenän edestä. Ja seuraavat tuli yli kymmenen minuutin päästä. Kirosin. 3T tuli ja menin sillä Kaisaniemeen. Lopun matkaa juoksin Katajanokan päähän. Ei tullu hiki ei. Ehdin silti.

Olin ihan kuollu siellä vankilassa. Etuoven sähköt ei toiminu ja ne jouduttiin veivaamaan auki. Ihan jännää, koska hotellin oli idea aueta samalla hetkellä.

Alakertaan ravintolaan. Tiesin saavani lounasta. Paikalla oli toimittajia melkeen kaikkialta, eli paljon. Olin alhaalla ensimmäisten joukossa, kun muut palloili ja sain tosi hyvän istumapaikan. Lasi kuohuviiniä, kyllä kiitos. Se keittiömestari koitti keksiä jotain fiksua, mutta meni jumiin mun kohdalla. Jouduin ottamaan semmosen "herätys äijä!" -ilmeen.

Kuunneltiin juttuja. Kirjotin asioita ylös ja sain hyvää taustaa ja kirjotettava juttu tulis olemaan helppo. Tsekkailin samalla ympärille. Paikalla oli myös entinen MoonTV:n naistoimittaja, joka seikkaili yhdessä niiden laivajaksossa alasti. Teki mieli mennä mennä kysymään, että oliko ne jaksot koskaan ollu minkäänlaisen käsikirjotuksen alaisena, mutten sitte viittiny. Luulen, että se vaan halus unohtaa sen tapauksen.

Viiniä niin paljon ku halus. Kanasalaattia, koska keittiömestari "laihdutti, joten muutkin joutuu kärsimään". Ihan sama. Hyvää oli. Ja viini oli muuten makeeta, ja ihmettelin miks sitä tarjottiin sen kanasalaatin kanssa. Onneks oli jälkiruokakakkuja ja leivonnaisia.

Join kuitenkin kaiken, vaikka vähän mietin kannattaako. Ilmaset perseet pitkästä aikaa why not? Lähdin viimeiselle esittelykierrokselle mukaan. Semmonen 30-v sairaan kaunis nainen esittelemässä. Pulla kävi. Samalla kävi pulla siinä, että mukana ihmisiä, jotka kyseli semmosia asioita, joihin se nainen ei osannu vastata. Eli se kutsu paikalle toimitusjohtajan. Just the man who I wanted to see. Se piti meille erityiskierroksen.

Kyselin siltä kaikki asiat, joita tarvitsin. Ja sitten kysyin Rytin huoneesta. Muut joukon toimittajat innostu samalla. Joten herra johtaja vei meidät erityistutustumiskierrokselle sinne. Jee. Saatiin kuulla jänniä juttuja, mitä muut ei. Hihii.

Mukaan sai näkkäriä ja silakkaa. Ja lippalakin. Kello oli 1. Takas toimitukseen.

Sympatiapisteitä kaikilta hissitapauksesta. 3-4 tuntia jutun kirjottelua ja uutispäätoimittajan puheille. Loppupalaute. Sain lypsää kritiikkiä, enkä lopulta saanu mitään semmosta, mitä en itse ehtiny sille sedälle kertoa. "Kuten sä itse just sanoit..." Damn, en mä ihan sokee oo, ku tajuun sentään omat virheeni. --> Paperit käteen, morjes kaikille, pikavisiitti kahvikoneelle (jota jään kaipaamaan) ja ulos ovesta.

Kadulla laitoin ämppärin kuulokkeet korville ja kaikki oli taas aivan kuten ennenkin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.