Mun lukutahti on hidastunu liikaa. Kolmeen kertaan en tällä menolla pääse ton kirjan kanssa. Väsyttää enkä muista yhtään mitään yksityiskohtia ja koko ajan suuretkin linjat katoavat muistista, kun tulee uutta kamaa uusille vuosille.
Jenkit on kusipäitä, mut se tuskin on mikään uus asia kenellekään. Ne on ollu ja tulee olemaan. Odotan innolla sitä, että dollari kärsii totaalisen inflaation ja maailma tuhoutuu!!! Tai en. Tj.
Israelin juutalaiset on hassuja. Tälle on pohjaa. Ei siellä alueella tosin muitakaan hirveen fiksuja ihmisiä ole (en yleistä, en). Pitäis varmaan matkustaa sinne, ni vois tuntea itsensä fiksuks. 1947-48 Israelin valtio synty, kun britit anto sen tapahtua jenkkien painostuksesta. Samalla hetkellä (ja ennen sitä) paikalliset jutskut potki (ja murhas) muita kansallisuuksia ja uskontokuntia pois alueltaan. Nationalismi vedettynä överiks. ...ja öljy.
Jenkit tuki alueella monien maiden omien kansojen vihaamia hallituksia, koska se turvas jenkeille öljyn. Jenkit tuki myös palestiinalaisia. Ja israelilaisia. Ja 'bout kaikkia. Aseita ja rahaa. For oil!
Voisin ottaa oluen. Viime yönäkin näin unta, jossa litkin viskiä.