IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jos se vaan oiskin noin yksinkertasta...

Vitun kävelyKeskiviikko 07.03.2007 18:03

Dallasin taas keskustaan. Ihan hirveetä vauhtia ja arskat ja kiertelyreitit. Törmäsin kitaristi-Veikkoon. Se opiskeli sosiologiaa valtsikassa. Ja soitteli. Jubattiin hetki ja luvattiin törmäillä.

Miljoonassa muussakin paikassa kuin musakaupoissa tuli käytyä. Kaikki se kävely ja pyöriminen alko pikkuhiljaa väsyttää. Kun löysin itseni Kampin keskuksesta, niin olin jo ihan umpisekasin. Hyvä, että muistin enää miks olin edes tullut kaupungille. Ja vastaan tulee tyttö, ei vaan ihana nainen, jonka kanssa piti joskus mennä kahville. Ja minä --> ihan jumissa. Just olin juonu ite kahvia ja menossa himaan syömään. En pygenny sillä hetkellä enää kahvittelemaan. Levy ja pois. Juteltiin hetki niitä näitä. En edes muista mitä. Olin vaan ihan tillin tallin. Toinen syy miks en jaksanu lähtee. En ollu juttutuokiokunnossa. Ajatukset nollissa.

Himassa samaan aikaan miljoona tekstaria. Meni puol tuntia aikaa vastailla niihin ja lopulta sovin vissiin tarjoavani yhdet irish coffeet yhdelle naiselle ja pitäväni lauantai- tai sunnuntaipäivää mahdollisena bänditreenipäivänä. Vitun hienoa mennä Malminkartanoon krapulassa. Ilman autoa.

Mutta huomenna Oranssissa She!. Ja jotan muuta. Blossom Hill, eli runkkarihomot. Ja runkkarihomoja ne oli siks, että viimeks kun näin ne, niin ne vei kaikki naiset. Ja vielä mun kaverin serkun saatana. Pitänee ottaa katkastu haulikko varmuuden vuoks mukaan. Tai no oli siinä kai The Retardsinki porukoita. Ja emmä muista. Ihan sama.

Ja se levy oli aika jees. Mä diggaan musaa, enkä vaan jonkinlaista musaa. Tosin en ole Mikko Leppilammen faneja, koska aina kun nään sitä jossain, niin sillä on se yks ja ainoo ilme. Ilmeikkyyttä mies hyvä. Niin se levy. Ekasta biisistä tuli mieleen Blackmore's Night ilman Ritchien kitarointia. Ja toka kipale alko olee enemmän Yor123:ea. Mut ehkä yhteisesti joku Kwan/Blackmore's Night -crossoveri. Elikkä "All of us". Ja oisko ollu www.myspace.com/allofusmusic.

-Tosin joku sano joskus, et Yor123 on rasittava jätkä, mut saattaa olla, että se, joka sen sano oli itse joku apina. En voi kaikkee muistaa kaikista.

--Ja vittu toi linkkihän toimii. Saatana mun pitäis saada palkkaa tästä.

---Trombit-blogi --> http://trombit07.blogspot.com/ Eli mitä jotkut tekee.

KuvaKeskiviikko 07.03.2007 14:19

Koululla piti olla klo 10. Olin klo 10.30. Ja jäin aulaan lukemaan Hesaria. Meetings... fuck 'em. Lopulta oli pakko siirtyä, kun tuttu linjalainen sattu bongaamaan mut.

Otettiin ryhmäkuva. Olipa hauskaa. Mulla oli ehkä lievästi tuskaset oltavat siinä. Se, että pidän jotain hymyä päällä jossain kuvassa staattisesti X-määrän sekunteja, ni se on tuskasta. Ihmisten kanssa toimiessa on paljon helpompaa, kun siinä liikkuu koko ajan. Pääsee rentouttamaan kasvolihakset.

Eli tottakai siinä meni sen verran aikaa ja filmiä, että mulla alko hymy kuolla kasvoille ja alta paljastua se vitutus ja väsymys, joka siellä piilee. Oli toki hyvä seistä muiden takana, jotta niillä ei ollu mahdollisuuksia huomata, mutta kun kuvaajalla oli ideana saada aikaan hyvännäkönen kuva, niin "räps räps". Saas nähdä millasten kuvien kanssa se joutuu taistelemaan. Ja Photoshoppia vaan kehiin, ku sillä saa hymyn aikaan vaikka päähän ammutulle brassille.

Nyt kauppoihin ostamaan hieno levy. Kävellen keskustaan. Taas.

MusiikinteoriavitutusTiistai 06.03.2007 22:51

Intialainen musiikki ja tanssi. --> PAKOTETUT KAAVAT! PAKOTETUT KAAVOJEN NIMET! PAKOTETUT ILMEET, ELEET, ASENNOT! AAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRGHHHHHHHHH!!!

Totta se on, että vanhat kaavat tulee osata, jotta niitä voi sitten rikkoa, mutta JUMALAUTA KUN INTIASSA NIITÄ KAAVOJA EI RIKOTA!!! EI!!! AINAKAAN ETELÄ-INTIASSA!!! SAATANA MIKÄ PAIKKA!

Musiikin teoriaopen intialainen opettaja oli sitä mieltä, että mitään ei kirjoteta muistiin, KOSKA NÄIN TÄÄ HOMMA ON MENNY VUOSISADAT! VITUN RUNKKARIPASKA! Mus.teoriaopelle siitä propsit, että se kirjotti silti ja intiaopettaja joutui huomaamaan, että HEI TOIHAN NÄYTTÄÄ AUTTAVAN SUA, MUTTA MINUN OPPILAANI E I V Ä T K I R J O I T A M I T Ä Ä N M U I S T I I N!!! Onneks mus.t.ope oli vaihto-oppilas ja ulkomaalainen.

VITTU MIKÄ MAA. VITTU MITÄ KAMAA SIELLÄ VEDETÄÄN. Vitun uskomattomia rytmejä ja sekoiluja, mutta jos käyttäisin KAKSKYT SAATANAN VUOTTA NOIDEN PASKOJEN OPETTELUUN, NIIN KÄYTTÄISIN KOKO LOPUN ELÄMÄÄNI, JOTTA OPPISIN POIS NIISTÄ KAAVOISTA JA MUODOISTA JA KAIKESTAAAAAAAAAAAAAAAA! AAAAAAAAAAAAAAARHG!!!

Ja mulla on aika varmasti keskittymishäiriö.

Ja tv:ssä joku nainen yrittää KOPIOIDA Jeff Buckleyta laulamalla Leonard Cohenin Hallelujan. Se ämmä ei varmaan ees ollu kuullu alkuperästä versiota. Oisko ollu joku OC. Paskaa.
Noin siis intissä. Hieno mesta.

Meikäläisen piti olla 11.30 opiston ruokalassa uutisryhmäni kanssa. Luonnollisesti en ehtinyt. Heräsin niin myöhään, että menin klo 12 syömään aamupalaksi opiston lounaan. Sen jälkeen Javaan kahville muiden perään suunnittelemaan Trombittia. Eli enimmäkseen hengaamaan.

Toki mulla oli jotain ideoita. Olin saanu jotain aikaan koneella eilen jumitettuani. Päädyin jopa lupaamaan, että teen yhden jutun, jonka olin keksinyt. Puolihuolimattomasti. Tyttö kysyy "no haluutko tehdä sen jutun?". Ja päässä normi EI-vastaus, koska ei mua nyt ihan kauheenhurjanhirvittävästi kiinnnostanu, mutta, mutta, mutta, jotenkin tulin sitten sanoneeksi "Kai mä voin".

Huomenna pitäis ottaa ryhmäkuva. Se tarkottaa, että joudun varmaan heräämään joskus klo 6 aamulla, koska klo 10 opistolla. Jos mun pitää oikeesti laittaa itseni, ni sit on pakko varaa siihen aikaa. Ja helvetin huvittavaahan siinä on, että ei sitä eroa edes huomaa. Eikä ketään kiinnosta. Paitsi mua. Daiju.

Ja koko stanan kokouksessa en huomioinu oikeen muuta, ku kolme hyvännäköstä tyttöä, jotka valitettavasti taalas svenskaa. Mut, oikeestaan, et who cares. On meidän opiston tytötkin herkkuja. Huvittavaa tosin on, että mulla oli esimerkiksi oman ryhmäni vetäjätytön poikaystävän numero mun kännykässä, muttei sen tytön numeroa. Vedä tosta nyt sitte johtopäätöksiä.

AfterMaanantai 05.03.2007 19:13

Eipä juuri ideoita irronnu tosta lenkistä. Ja irish coffee saa jäädä tältä päivältä. Mulle kelpaa ihan toi irish cream.

Yleensäkin olen käyttänyt kävelyä nimenomaan ajatusten selventämiseen. Nyt se toimi aika lailla nollauksena. Mitään en juuri ajatellut. Dallasin vaan eteenpäin. Ja kuuntelin ämppäriä. Pakko varmaan jättää se seuraavaks kerraks pois ja kattoo mitä tapahtuu.

Ankkapuistossa oli vielä lunta. Ei edes pilkahdusta vihreästä, vehreästä ruohomatosta. Ei mikään masentava näky. Enemmänkin huojentava. Lumet suli siinä auringossa. Kohta on kesä.

Yksi mietintä mietitytti hetken, eli noin sekunnin ajan. Mistä sinkkumies saa panon maanantaina? Eipä juuri mistään. Pitäis elää parisuhteessa. Vittu ku on hankalaa.

Kaikista kovimmat jätkät ei näennäisesti välitä jos naiset tulemisen jälkeen menee. "Niiltä se on pois", mies ajattelee. Tosi mies pärjää aina. Paskanvitut. Isot miehetkin murtuu joskus. Perinteisesti se menee niin, että yksi ohi kävellyt nainen sattuu enemmän kuin kymmenen kohti tulevaa nyrkiniskua.

Why bother?Maanantai 05.03.2007 16:20

Menin kokouksen jälkikokoukseen. Fyysisesti. En kirjoittanut muistiin mitään, mitä olisi kannattanut. Muistiinpanovihkoon tarttui toki yksi kommentti: Työt alle. Huvituin siitäkin vain siksi, että jos siihen lisää yhden t-kirjaimen, niin siitä tulee tytöt alle.

Koko selitysseremonian ajan kuuntelin ämppäriltä kamaa sen verran lujaa, etten edes kyennyt saamaan ihmisten puheista puoliakaan selvää. Ehdotuksia olisi taas voinut esittää. Siinä vaiheessa korvissa soi "juna kulkee". Ja niinhän se kulkee, kauas kauas pohjoiseen. Minä mukana. Sillä hetkellä.

Piti täytellä jotain kirjekuoria. Multa meni ehkä reilu minuutti ennen kuin tajusin, että 1. ne oli kirjekuoria ja 2. niihin piti kirjottaa osoitteet edessäni näkyvästä osoitelistasta. En ollu ihan messissä. "Pitääks sua auttaa?" "Eeeeei toki..." --> Ja muut täyttää.

Meen kävelylle. Siellä paistaa aurinko ja kohta on taas kesä. Mä haluun puistoon makaamaan aurinkoon ja nauttimaan hyvästä seurasta ja viinistä. Mut toi aurinko saa nyt riittää ihan kävelylenkkiin. Ehkä saan siellä ideoita huomiseksi. Niitä pitää olla... niitä ideoita.

MaanantaiMaanantai 05.03.2007 14:12

Mun ois pitäny olla koulussa 10.30. Päätin illalla herätä klo 9. Joskus lähellä puol kybää jaksoin nousta.

Siinä 10.30 himassa peilistä itseäni tuijottaen huomasin, että oon taas olees myöhässä. No, vittujako siinä. Jos tähtäis vaikka yhekstoista, kun en varmaan tota kahden minuutin kävelymatkaa ehtis kuitenkaan kovin nopeesti taittamaan. Vähän teetä ja siivosin. Eli join teetä.

Klo 10.58 lähdin sitte ovesta ulos. Klo 11 saavuin opistolle ja katoin vaan, että vitut menen näin myöhään. Istuin aulassa penkille ja aloin lukemaan Helsingin Sanomia, kun ne oli aamulla himassa jääny selaamatta. Lueskelin siinä sitte reilu puol tuntia. Sit syömään. Himmee annos, jota en jaksanu syödä. Kannatti syödä se aamupala just ennen lounasta.

Koko aamu taas ämppäri päällä. Järkevää kuunnella heti aamuun jotain dance-hakemiston biisejä. Myöhemmin löysin Gustav Taxenin remixin Rob Hubbardin Delta-zipaleesta ja sitä oli pakko kuunneella miljoona kertaa. Ja laite vaan vitun kovaa, että se peittää muun puheensorinan ympäriltä. On se hyvä, että mulla on jo nyt huono kuulo. Voi ite heikentää sitä lisää. Tai sit vois ostaa paremmat kuulokkeet. Mallia nopeesti. Sillä ämppärillä pääsee hyvin eroon ympäröivästä maailmasta. Sopii mulle ku käsi käteen.

Kyl Hesari on mulle kovempi ku Trombit-projekti. Joojoo, on on. Nyt peruskahvia ja sit takas ehkä kuulemaan jotain jostain. Sit vois käydä Stockalla ja käydä iltasella vetää yhen irish coffeen jossain.

Kivat sulleSunnuntai 04.03.2007 16:07

Frets on fire on bilepeli, mutta huono jos mukana on joku, joka on liian hyvä. En minä.

Milarin kanssa suuntaan BK. Ylläri. En varmaan ollut tanssilattialla neljän tunnin aikana kuin max 5 min. Join niin paljon illan aikana, että tuli virtasissa raja vastaan ja oli pakko alkaa tilaamaan valkovenäläisiä. Jännä ilta sinänsä, että ainoo ihminen, joka sano mulle, että tuoksun hyvältä oli jätkä. Ja mestoilla oli myös rap-artisti Cheddar. (Ei se juusto.) Oikee ortodoksi oli kuulemma kipee. Ei päässy. Ois ollu mukava nähdä sitäkin.

Alkuillasta tiskillä joku nainen käveli ohi, tsekkas mua hetken ja heitti "nice haircut". Oli pakko kääntyy sitä päin, nostaa kulmakarvoja ja vastata "ice ice baby". Meinasin tappaa sen nauruun. Just. Oli mielessä toki heittää vielä, että multa saa huonojen vitsien lisäks kovaa munaa, mutten jaksanu kääntää sitä mielessäni järkevään muotoon. Ois voinu tietty jotain "I don't only tell lousy jokes, but I also FUCK gently". Se ois kuollu.

Näin kahta kaveriani aika vitun vähän aikaa siellä. Tapasin paikalla myös tytön, joka vietti syndejä siellä. Tarjosin sille juoman. Perusperus. "Ei sulla oo varaa tämmöseen." "Dilligaf." Ois voinu kuunnella sitä hetken. Menetin Kärpäseen loppujen lopuks sen verran rahaa, etten tajuu kuinka se on edes mahdollista. Sehän on halpa mesta.

Koska en hengannu omieni kanssa, niin tutustuin niihin tytön frendeihin. Yks ihan hauska heppu. Sit mulle yks tapaus, joka veti aivotoiminnan nollille ja Meskemuuvit päälle. Elikkä tyttö, joka oli varautuneen olonen mua kohtaan. Aiheutti tosiaan sen, että oli pakko näyttää, etten oo paha poika. Siispä tarjosin sille. Siiderin. Omena vai päärynä? No kun se sano kumpi, niin ehdin unohtaa sen ennen tiskiä. Hain ensin toisen ja korjasin jälkeenpäin sen oikeen maun. Se eka jäi juomatta. Ja siiderit ei oo alelistalla. 4,5€ kai per lasi. Hurts. Ja lisäks varmistus "mä en yritä mitään" ja hymy. Se rentoutu. Voitin.

Illan lopputunteina viina. Jäin hengaamaan niiden syndetytön ja sen kavereiden kanssa. Juttelin jotain sille yhelle jätkälle. Ei voi muistaa. Ihmettelin miksei sen tytön boyfriend ollu paikalla. Muistaakseni se oli poissa, koska se oli töissä. Joojoo. Töissä klo kaks yöllä. Ei ollu. Ei tullu tyttönsä syndeille. Sanoin varmaan aika monelle, et haluisin nähdä sen jätkän. Et onks se hyvä tyyppi. Gotta be. Ei se tyttö sitä muuten kattelis.

-5.3.07 Eli sen tytön bf olikin ollu mestoilla. Jee. Muisti >/<

Ja se tyttö oli muuttamassa Porvooseen. Porvoo on hieno kaupunki. Kun mietin, ni se ois mitä luultavimmin erittäin mukava paikka asua. Se vanha kaupunki -osuus on hieno mesta. Ja P:ssä on Brunbergin tehdas. Pakko olla hyvä mesta. Ja Vanha Laamanni on hyvä ravintola. Ja sit se oliko Spaniardiravintola vai mikä, josta saa etanoita. Ei voi muistaa just nyt. Mut etanoita.

Miksi ja mikseiLauantai 03.03.2007 19:10

Noin kolme paikkaa, minne eksyy vakiopossella: BK, Onnela tai istumamestoista Mascot. En oo ikinä ollu esim. Swengissä vakkarijengin kanssa. Vaihtelua. Joskus. Mut tänään kelpaa vodka.