IRC-Galleria

Eilen sain kerrottua yhdelle tytölle, mitkä olivat motiivini kertoessani sen poikaystävälle, että tapan sen jos se mokaa. Se nyökytteli. Ei hirveesti eronnu se sen ja mun suhtautuminen siihen tyyppiin tutustumisen alkutaipaleilla. Tai no... Se sai kuitenkin tietää jotain, mitä muut ei.

Alan olla jo silmiinnähtävästi väsynyt. Onneks vuosien naisten kanssa hengailu on tehny sen, ettei mikään kunto estä mitään enää.

Ystävän synttärit. Jos käy säkä, ni vanha posse kasassa. Olutta @ Romano. Olin eilen oluella. Tänään ja huomenna menen. Haluisin olla jo sekasin, mutten millään jaksais lähteä juomaan.

Jos sais valita, niin nukkuisin ehkä seuraavat 2 kuukautta. Kaikki hommat lakastu pois jaloista siinä ajassa. Kun nousis sängystä olis kesä. Aurinko paistais ja ruoho ois vihreetä...

She! oli hyvä livenä. Diggasin. Ekan kappaleen jälkeen oli pakko käydä hakemassa korvatulpat kahvilan puolelta kun ei vaan kestäny. Vanhat on viisaita. Tosin siellä paikassa tunsin itseni aika helvetin vanhaks. Se yleisö oli kuitenki sitä REILUSTI nuorempaa väkeä. Tosin mua alko vituttamaan se, että siellä oli joku aivan järkyttävän kamalan saatanallinen glam rock bändi Caroline, jonka yleisö oli 12v tyttöjä. Joilta ne ihan varmasti heruttaa. Tapan ne saatana. Tai sitten ei.

Metrossa joku noin 20v jätkä tarjoili jotain viinaa kokispullossa kahdelle mun arvion mukaan noin 14v tytölle. Se jätkä oli niin likanen ja limanen tyyppi, et mulla oli ongelmia pitää itseäni siinä metron penkissä. Ois vaan pitäny repiä se jätkä ulos sieltä metrosta ja viedä jonnekki pimeelle kujalle ja tappaa. "NE ON VITTU ALAIKÄSIÄ KUSIPÄÄ!!!" Ja ne jutut, joita ne tytöt kerto, oli sitä luokkaa, että niillä tytöillä ei menny himassakaan ihan hirveen hyvin. En tehny mitään, mut joku vanhempi mies meni jotain niille valittamaan jostain, ja jumalauta kerrankin olin jonkun vanhan valittajapapan puolella. Tai sit ois vaan voinu soittaa poliisin. Kai poliisikin joskus sen verran fiksu on, että siirtää semmoset tapaukset jonnekkin sosiaaliviranomaisille.

Sain aikaan vaan vittuuntuneisuuden tunteen sillä matkalla kohti Kallion baareja. Keikalta oli jääny semmonen hyvä bilefiilis. Käytiin kuitenkin kumoomassa tuoppeja Kallion hovissa. Vai mikä olikaan. En muistanu edes mis on Vaasankatu. Mut onks se nyt ylläri?

Mitä vittua mä täällä opistolla teen tähän aikaan perjantaina? Esitän jotain apinaa jossain lasten leikissä. Multa palaa seuraavat, oliko neljä viikkoa, kaikki vähänkin vapaa-aika siihen, että pitää vääntää jotain sisältöä tähän näytelmään.

Mullakin normaalisti paljon helpompaa pitää turpa peruslukemilla jos ei kärsi vitutuksesta ja ketutuksesta. Lisää tätä ja suljen kohta itseni jonnekkin pimeeseen huoneeseen ja istun siellä tekemättä mitään niin vitun kauan, että sekin alkaa vituttaa.

Jos sais tän paskan duunaamiseen kyllästymisen käännettyä tekemättömyyteen vittuuntuneisuudeks. Tai itse asiassa eihän noita voi kääntää. Kyllä mua nytkin vituttaa kaikki oma tekemättömyys.

Jos se vaan oiskin noin yksinkertasta...

Dallasin taas keskustaan. Ihan hirveetä vauhtia ja arskat ja kiertelyreitit. Törmäsin kitaristi-Veikkoon. Se opiskeli sosiologiaa valtsikassa. Ja soitteli. Jubattiin hetki ja luvattiin törmäillä.

Miljoonassa muussakin paikassa kuin musakaupoissa tuli käytyä. Kaikki se kävely ja pyöriminen alko pikkuhiljaa väsyttää. Kun löysin itseni Kampin keskuksesta, niin olin jo ihan umpisekasin. Hyvä, että muistin enää miks olin edes tullut kaupungille. Ja vastaan tulee tyttö, ei vaan ihana nainen, jonka kanssa piti joskus mennä kahville. Ja minä --> ihan jumissa. Just olin juonu ite kahvia ja menossa himaan syömään. En pygenny sillä hetkellä enää kahvittelemaan. Levy ja pois. Juteltiin hetki niitä näitä. En edes muista mitä. Olin vaan ihan tillin tallin. Toinen syy miks en jaksanu lähtee. En ollu juttutuokiokunnossa. Ajatukset nollissa.

Himassa samaan aikaan miljoona tekstaria. Meni puol tuntia aikaa vastailla niihin ja lopulta sovin vissiin tarjoavani yhdet irish coffeet yhdelle naiselle ja pitäväni lauantai- tai sunnuntaipäivää mahdollisena bänditreenipäivänä. Vitun hienoa mennä Malminkartanoon krapulassa. Ilman autoa.

Mutta huomenna Oranssissa She!. Ja jotan muuta. Blossom Hill, eli runkkarihomot. Ja runkkarihomoja ne oli siks, että viimeks kun näin ne, niin ne vei kaikki naiset. Ja vielä mun kaverin serkun saatana. Pitänee ottaa katkastu haulikko varmuuden vuoks mukaan. Tai no oli siinä kai The Retardsinki porukoita. Ja emmä muista. Ihan sama.

Ja se levy oli aika jees. Mä diggaan musaa, enkä vaan jonkinlaista musaa. Tosin en ole Mikko Leppilammen faneja, koska aina kun nään sitä jossain, niin sillä on se yks ja ainoo ilme. Ilmeikkyyttä mies hyvä. Niin se levy. Ekasta biisistä tuli mieleen Blackmore's Night ilman Ritchien kitarointia. Ja toka kipale alko olee enemmän Yor123:ea. Mut ehkä yhteisesti joku Kwan/Blackmore's Night -crossoveri. Elikkä "All of us". Ja oisko ollu www.myspace.com/allofusmusic.

-Tosin joku sano joskus, et Yor123 on rasittava jätkä, mut saattaa olla, että se, joka sen sano oli itse joku apina. En voi kaikkee muistaa kaikista.

--Ja vittu toi linkkihän toimii. Saatana mun pitäis saada palkkaa tästä.

---Trombit-blogi --> http://trombit07.blogspot.com/ Eli mitä jotkut tekee.

Koululla piti olla klo 10. Olin klo 10.30. Ja jäin aulaan lukemaan Hesaria. Meetings... fuck 'em. Lopulta oli pakko siirtyä, kun tuttu linjalainen sattu bongaamaan mut.

Otettiin ryhmäkuva. Olipa hauskaa. Mulla oli ehkä lievästi tuskaset oltavat siinä. Se, että pidän jotain hymyä päällä jossain kuvassa staattisesti X-määrän sekunteja, ni se on tuskasta. Ihmisten kanssa toimiessa on paljon helpompaa, kun siinä liikkuu koko ajan. Pääsee rentouttamaan kasvolihakset.

Eli tottakai siinä meni sen verran aikaa ja filmiä, että mulla alko hymy kuolla kasvoille ja alta paljastua se vitutus ja väsymys, joka siellä piilee. Oli toki hyvä seistä muiden takana, jotta niillä ei ollu mahdollisuuksia huomata, mutta kun kuvaajalla oli ideana saada aikaan hyvännäkönen kuva, niin "räps räps". Saas nähdä millasten kuvien kanssa se joutuu taistelemaan. Ja Photoshoppia vaan kehiin, ku sillä saa hymyn aikaan vaikka päähän ammutulle brassille.

Nyt kauppoihin ostamaan hieno levy. Kävellen keskustaan. Taas.

Intialainen musiikki ja tanssi. --> PAKOTETUT KAAVAT! PAKOTETUT KAAVOJEN NIMET! PAKOTETUT ILMEET, ELEET, ASENNOT! AAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRGHHHHHHHHH!!!

Totta se on, että vanhat kaavat tulee osata, jotta niitä voi sitten rikkoa, mutta JUMALAUTA KUN INTIASSA NIITÄ KAAVOJA EI RIKOTA!!! EI!!! AINAKAAN ETELÄ-INTIASSA!!! SAATANA MIKÄ PAIKKA!

Musiikin teoriaopen intialainen opettaja oli sitä mieltä, että mitään ei kirjoteta muistiin, KOSKA NÄIN TÄÄ HOMMA ON MENNY VUOSISADAT! VITUN RUNKKARIPASKA! Mus.teoriaopelle siitä propsit, että se kirjotti silti ja intiaopettaja joutui huomaamaan, että HEI TOIHAN NÄYTTÄÄ AUTTAVAN SUA, MUTTA MINUN OPPILAANI E I V Ä T K I R J O I T A M I T Ä Ä N M U I S T I I N!!! Onneks mus.t.ope oli vaihto-oppilas ja ulkomaalainen.

VITTU MIKÄ MAA. VITTU MITÄ KAMAA SIELLÄ VEDETÄÄN. Vitun uskomattomia rytmejä ja sekoiluja, mutta jos käyttäisin KAKSKYT SAATANAN VUOTTA NOIDEN PASKOJEN OPETTELUUN, NIIN KÄYTTÄISIN KOKO LOPUN ELÄMÄÄNI, JOTTA OPPISIN POIS NIISTÄ KAAVOISTA JA MUODOISTA JA KAIKESTAAAAAAAAAAAAAAAA! AAAAAAAAAAAAAAARHG!!!

Ja mulla on aika varmasti keskittymishäiriö.

Ja tv:ssä joku nainen yrittää KOPIOIDA Jeff Buckleyta laulamalla Leonard Cohenin Hallelujan. Se ämmä ei varmaan ees ollu kuullu alkuperästä versiota. Oisko ollu joku OC. Paskaa.

Noin siis intissä. Hieno mesta.

Meikäläisen piti olla 11.30 opiston ruokalassa uutisryhmäni kanssa. Luonnollisesti en ehtinyt. Heräsin niin myöhään, että menin klo 12 syömään aamupalaksi opiston lounaan. Sen jälkeen Javaan kahville muiden perään suunnittelemaan Trombittia. Eli enimmäkseen hengaamaan.

Toki mulla oli jotain ideoita. Olin saanu jotain aikaan koneella eilen jumitettuani. Päädyin jopa lupaamaan, että teen yhden jutun, jonka olin keksinyt. Puolihuolimattomasti. Tyttö kysyy "no haluutko tehdä sen jutun?". Ja päässä normi EI-vastaus, koska ei mua nyt ihan kauheenhurjanhirvittävästi kiinnnostanu, mutta, mutta, mutta, jotenkin tulin sitten sanoneeksi "Kai mä voin".

Huomenna pitäis ottaa ryhmäkuva. Se tarkottaa, että joudun varmaan heräämään joskus klo 6 aamulla, koska klo 10 opistolla. Jos mun pitää oikeesti laittaa itseni, ni sit on pakko varaa siihen aikaa. Ja helvetin huvittavaahan siinä on, että ei sitä eroa edes huomaa. Eikä ketään kiinnosta. Paitsi mua. Daiju.

Ja koko stanan kokouksessa en huomioinu oikeen muuta, ku kolme hyvännäköstä tyttöä, jotka valitettavasti taalas svenskaa. Mut, oikeestaan, et who cares. On meidän opiston tytötkin herkkuja. Huvittavaa tosin on, että mulla oli esimerkiksi oman ryhmäni vetäjätytön poikaystävän numero mun kännykässä, muttei sen tytön numeroa. Vedä tosta nyt sitte johtopäätöksiä.

Eipä juuri ideoita irronnu tosta lenkistä. Ja irish coffee saa jäädä tältä päivältä. Mulle kelpaa ihan toi irish cream.

Yleensäkin olen käyttänyt kävelyä nimenomaan ajatusten selventämiseen. Nyt se toimi aika lailla nollauksena. Mitään en juuri ajatellut. Dallasin vaan eteenpäin. Ja kuuntelin ämppäriä. Pakko varmaan jättää se seuraavaks kerraks pois ja kattoo mitä tapahtuu.

Ankkapuistossa oli vielä lunta. Ei edes pilkahdusta vihreästä, vehreästä ruohomatosta. Ei mikään masentava näky. Enemmänkin huojentava. Lumet suli siinä auringossa. Kohta on kesä.

Yksi mietintä mietitytti hetken, eli noin sekunnin ajan. Mistä sinkkumies saa panon maanantaina? Eipä juuri mistään. Pitäis elää parisuhteessa. Vittu ku on hankalaa.

Kaikista kovimmat jätkät ei näennäisesti välitä jos naiset tulemisen jälkeen menee. "Niiltä se on pois", mies ajattelee. Tosi mies pärjää aina. Paskanvitut. Isot miehetkin murtuu joskus. Perinteisesti se menee niin, että yksi ohi kävellyt nainen sattuu enemmän kuin kymmenen kohti tulevaa nyrkiniskua.

Menin kokouksen jälkikokoukseen. Fyysisesti. En kirjoittanut muistiin mitään, mitä olisi kannattanut. Muistiinpanovihkoon tarttui toki yksi kommentti: Työt alle. Huvituin siitäkin vain siksi, että jos siihen lisää yhden t-kirjaimen, niin siitä tulee tytöt alle.

Koko selitysseremonian ajan kuuntelin ämppäriltä kamaa sen verran lujaa, etten edes kyennyt saamaan ihmisten puheista puoliakaan selvää. Ehdotuksia olisi taas voinut esittää. Siinä vaiheessa korvissa soi "juna kulkee". Ja niinhän se kulkee, kauas kauas pohjoiseen. Minä mukana. Sillä hetkellä.

Piti täytellä jotain kirjekuoria. Multa meni ehkä reilu minuutti ennen kuin tajusin, että 1. ne oli kirjekuoria ja 2. niihin piti kirjottaa osoitteet edessäni näkyvästä osoitelistasta. En ollu ihan messissä. "Pitääks sua auttaa?" "Eeeeei toki..." --> Ja muut täyttää.

Meen kävelylle. Siellä paistaa aurinko ja kohta on taas kesä. Mä haluun puistoon makaamaan aurinkoon ja nauttimaan hyvästä seurasta ja viinistä. Mut toi aurinko saa nyt riittää ihan kävelylenkkiin. Ehkä saan siellä ideoita huomiseksi. Niitä pitää olla... niitä ideoita.