IRC-Galleria

Heräsin summerin sirinään treenikämpällä. Ovesta tuli sisään kaunis ihminen. Pianisti. Juttelin sen kanssa tovin kahvikupin äärellä. Olin ihan simoissa.

"Kaikista pahin on se tunne, kun on ihan yksin, ja uudet minuutit ei tuo mitään, ketään."

En tykkää duuribiiseistä. Ja ihan ite sanoin. Ton kaiken.

Kun on ihan naamat, niin se on ihan huijausta. Kaikki on helppoa. Ainaki melkeen. Muuten mulla käy ihmisten ilmoilla silleen hassusti:

Sanat ei tuu ulos.
Vartalo ei reagoi.
Lukko.

Silti nautin enemmän siitä humalan jälkitilasta. Siitä, kun tuntuu hirveeltä.

Henkinen paha olo on hyvä tunne.

Kirjottelin pimeessä huoneessa ajatuksenkatkelmia paperille, kun kyyneleet valu pitkin poskia. Mokasin. En eilen. Vaan jo kauan aikaa sitten.

Mulla ei ole mitään. Ei yhtään mitään, mitä haluaisin tältä elämältä. Kun pari vuotta sitten vihdoin "heräsin" ja tajusin, että yks kaunein asia, mihin ikinä olen elämässäni törmännyt, on se, mitä vihdoinkin, kerrankin tässä elämässä haluan, niin onnistuin heittämään sen asian menemään. Ihan itse. Mokasin.

Sen illan mä voin elää yhä uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan...

Yks sosiopaatti totes mulle kerran, että "jos olisit ollu niin kun ne kaikki muut normaalit ihmiset, niin sä voisit olla onnellinen nyt".

Ite tein. Kukaan ei vaan vissiin kertonu, että ite saa valitakin.

Se on ihan hyvä tunne,
kun on niin heikko,
ettei edes h:ta jaksa henkästä.

I hope you find someone nice.

Ruumiillinen kurittaminen on haitaksi lapsen kehitykselle

"Lapsen luonnollinen keino selviytyä vaikeiden tunteiden kanssa on sijoittaa ne itsensä ulkopuolelle, ja vanhemman tärkeä tehtävä on ottaa lapsen tunteet vastaan ja sietää niitä menemättä tolaltaan. Tästä esimerkistä lapsi oppii, että tunteita voi käsitellä mielen sisäisesti ja sanoittamalla ilman, että tarvitsee sijoittaa omaa kipua toiseen lyömällä.

Ruumiillinen kurittaminen viestii vanhemman kyvyttömyydestä sietää tunteita ja ajatella. Lapsi ei voi oppia sietämään aggressiota, jos ei vanhempi pysty siihen itsekään."

-Vartti 27.4.11

Now I know you better...

______________
Pakko miellyttää.
Aivan pakko.
Hymyile, tottele, seiso selkä suorana ja pidä suu kiinni jos ei ole järkevää sanottavaa. Näytä aina hyvältä. Mieti, mitä sanot. Muista hymyillä. Muista, että vaikka muut tekevät tyhmyyksiä, niin sinun ei tarvitse. Näytä siistiltä ja huolitellulta.

Ulospäin näytin niin hyvältä valvovien katseiden alla, mutta jos joku olisi katsonut pitkään syvälle silmiin, niin sieltä olisi löytynyt siihen kaikkeen hymyilyyn hyvin, hyvin väsynyt pieni ihminen.

Pelkään edelleen vain olla. Hengittää rauhassa antaen sydämen lyödä omaan tahtiin ilman painostusta.
___________________
All that I wanted was...

EI OO TOIVOA

EI OO PELKOA

HETKET VAIN JOIHIN TARTTUA

Antakaa mulle ongelma ja sopivat vaatteet, ni vaan jälkimmäinen jää jäljelle. Jos jää sekään.

Mitä pitäis sit opiskella??? Superräjähtävällä on/off-persoonallisuudella ja vasemman käden tatinräpläystaidoilla ei juuri raketti-insinööriks tulla. Kaikkialle muualle kyllä ja muut saa siivoo. Ja mun motivaatio löytyy vaan aina välillä jostain kivien alta, jotka kaatuu vahingossa, ku hypin niiden yli viidakkomaihareissa ja lederhoseneissa kommandona.

What's the cure? Medicine? Make me like them?

That's not gonna happen.

RooliRooliRooli. Aina päällä. Välillä alla ja ratsuna. That's how I roll.

Sopiva A-I-H-E. Sopiva, ni oon tulessa ja murskaan muut alleni mahtijormallani. Kuten yks journalistiopettaja totes kerran: Toimittaja saattaa harvinaista juttua tehdessään päätyä tietämään aiheestaan yhtä paljon, kuin pari ihmistä koko maailmassa. Ja ku sickoloogikko tutkii aihetta, ku aihetta, ni sekin voi tietää aiheestaan yhtä paljon, ku mitä Sulu tietää anaalisondeista.

Koksuu ja amfetamiinia mullehetinyt.

"Alkoholi lisää dopamiinia aivoissa ja yllättävästi myös sen odottelu. Amfetamiini lisää myös dopamiinia tukkimalla sen molekyylin, joka normaalisti kuljettaisi sen pois. Dopamiinin säätelyjärjestelmä on erittäin monimutkainen ja koostuu yli triljoonasta hermosolusta ja suuresta joukosta muita välittäjäaineita, aminohappoja ja hormoneja. Tätä kaikkea aivotoimintaa säätelee genetiikka, normaali kehon rytmi, ympäristön ärsykkeet ja vieraat aineet."

Aina kännissä. Live fast. Die young.

...Ihminen on laumaeläin...

...koulunpihalla seisovat yksinäiset. Jokainen muistaa heidät omalta kouluajaltaan. Siellä he seisoivat aina samoilla sijoillaan, muita vältellen... / Pääsin lukemisessani tuohon asti. Pää nytkähti taakse ja silmät revähti auki. Kurkussa pala. Kyyneleet valu pitkin poskia. Vaikea hengittää.

Nyin siinä paikoillani hetken. Harva tutuista tunnistaisi. Koko mielen hätätila.

I had it easy. Mulla oli kavereita. Ja yks tärkein ja läheisin ja paras ystävä. Mä suren niitä muita.

Mä näen ne. Ja tunnen. Ja se tunne on ihan liian raskas.

Ja Toisen Linjan puisto joskus ysärin puolivälissä: Mietin, että oon vähän niinkuin paskasuoja muille. Hyppäämällä väliin kerään itseeni sen kaiken, mitä muiden päälle heitetään. Ja se oli yliarvio. Mä olin vaan heikko lapsi. Ja sinisilmänen. .......ja ulkopuolinen.

Mulla on vihreät silmät ja keltanen tukka. (But it's more like the other way around...)

There she was again. Just like before. Not much had changed. Except that I had grown. Grown old. Too old.

Repeating patterns. Her eyes staring at me from across the table. In the past. Just now. And in the future to come. Reminding me of the One Thing.

The gravest mistake I ever did.

Sometimes I truly wish, that feelings would follow reason.

People often say that you should think outside the box.

Me?

I don't even see the goddamned box.

Mutta unohdin sen. Se oli jotain kaunista.

Sain kuitenkin tehtyä jotain tänään. Tavallaan korjattua yhtä asiaa. Joskus elämässä pitää antaa sattua vähän, jotta voi taas hymyillä.

Tästä asiasta en vaan osaa sanoa mitään. En tiedä mitä tapahtuu. Welcome to humanity?

Outo, mutta ihan hyvä olo.

Enpä keksi mitään, mikä sattuis enemmän, ku menetys. Keksitkö sä, jos luet tätä? To begin with, this was not for your eyes. Joten anna kuolleen ihmisen surra rauhassa.

Tässä kämpässä kävi yksi tyttö noin viikko sitten. Ennalta suunnittelematon visiitti. Pikkutyttö, joka käytännössä pamahti sisään paikkaan, jota ei enää ollut olemassa. Ehti tsekata olohuoneen ja keittiön, ei muuta. Ihan hyvä niin. Muissa huoneissa olisi ollut enemmänkin tavaroita paikoilla, joilla niiden ei pitäisi olla.

Ja jep. Olen päästäni sekaisin, mutta mielenterveydellisesti ''melkein'' täydessä kunnossa. Haistakaa kaikki vaikka vittu, mutta mä hymyilen vasta, kun koko maailma tekee niin. Eikä se koskaan tee. Ja. Olen suurin mulkku, jonka kukaan tulee ikinä kohtaamaan, koska satutan ja terrorisoin ketä tahansa jos se näyttää olevan laskennallisesti paras tie saada kyseinen ihminen hymyilemään. Joten painu vittuun. En ole sulle ystävä. Oon ihan vaan ihminen, ja huomattavan väärinkasvanut juntti semmonen.