Mistä aloittaa ja mihin lopettaa. On vaan tapahtunut liikaa kerralla. Ensin torstai iltana tapasin vanhan kaverin, jonka kanssa tinttasimme viinaa aamuviiteen. Perjantaina lähdettiin juhlistamaan Magic Touchin vapautta ja siinä menikin sunnuntaiaamuun asti. Siellä join tosin jostain syystä vähemmän viinaa kuin olisin kuvitellut.
Truu lavia on oikeesti olemassa. Jotenkin tuli vaan tajuttua se taas yhdellä tavalla, kun kaveri mainosti rakastavansa tyttöään jopa niin suurella tunteella, etten luonnollisesti itse pysty sitä pääni sisällä replikoimaan. Jee. Maailma ei ookaan ihan kusetusmesta. Mä luulin tähän asti tavoittelevani jotain todellisuudelta piilotettua.
Oli mukavaa juhlia tuttujen kanssa ihmisen vapautta.
Luulin, etten ollut perjantaiiltana ja lauantaiaamuyöstä kovinkaan kovassa humalassa, mutta nähtävästi olin, kun jouduin kuulemaan juttuja, joista en etsimälläkään löytänyt muistijälkiä mielestäni.
Paikalla oli myös jätkä, joka lähti lauantaina häihin soittamaan. Ja hirvee känni päällä valmiiks. Mut mitä väliä. Se on malli. Tai siis vois olla jos haluis. Kaunis mies.
Lauantain puolella katseltiin leffoja. Tsiigattiin Flykten från New York ja Escape from LA. Olin nähny vaan kakkosleffasta puolet. Nyt oli pakko todeta, etten missään nimessä ihmettele yhtään sen leffaparin kulttimainetta. Päänäyttelijä Kurt Russel on saanu rakennettua niin hyvän roolihahmon, että melkeen sama mitä itse leffassa tapahtuu.
Leffoista vois sanoa, että toki helvetin hauskoja oivalluksia keksitty siihen. Ja sen hengestä voi sanoa sen, että kun päähenkilöä vastaan tulee neljä jätkää aseet tanassa, niin se toteaa vaan, että "I'm gonna give you assholes a chance". Loput saa ihmiset itte tsiigaa.
Kaveri tiivisti kakkosleffan tilanteen hyvin. Sen mukaan koko leffa vaikutti siltä, että ykkösosassa päähenkilö on ollu ihan vitun hirveessä kännissä ja nyt kakkosessa sil on hirvee darra ja kaikki, jotka se tapaa, tuntee sen. "Hey, you're Snake Plissken, right?"
Ja missä muussa leffassa kaadetaan niin paljon paskaa saman jätkän päälle. Ykkösleffan alusta kakkosen loppuun päähenkilön naamasta näkee, että sitä vituttaa. Ja se vitutuskäyrä nousee ihan koko ajan. Eikä se edes kiroillu samalla tavalla, ku actionpätkissä yleensä. Tää jätkä sano "shit" ehkä pari kertaa. Ja nekin kerrat se nimenomaan sano eikä huutanut niitä.
Jollain porukalla voisin humalassa kattoo ne leffat vaikka uudestaan. Harvoin saa kattoo jotain jätkää, jota vaan vituttaa niin ankarasti.
Toki katottiin myös kaikkee muuta hömpää. Ja tissejä. Mut ei pokeepokee.
Join lauantai-iltana loppujen lopuks aika vähän. Oli sen verran täys olo. Oon aika rasittavaa seuraa muutenkin väsyneenä. Ei jaksa enää ajatella ja siitähän seuraa kaikkea hauskaa.
Hääsoittaja pajahti taksilla häistä takas sinne Suomenojalle bileisiin ja mietin, että tulikohan sen keikasta persenettokeikka. Ihan sama. Se nukahti reilussa tunnissa.
Nukuin itse viime yön ihan sairaan huonosti. Olin suurimman osan ajasta hereillä ja tappelin itseni kanssa, että nukahtais. Klo 10, kun kaikki muut on nukkumassa, niin mutsi soittaa ja muistuttaa, että pitäis 12:lta lähteä sukulaisten kanssa syömään. --> Kirosin mielessäni. Heikko olo ja väsytti.
Oli helvetillisen mukavaa koittaa näyttää siltä, että on freesissä kunnossa. Ruoka Knipanilla oli kuitenkin ihan hyvää. Ainoa ongelma vaan oli, että se itse syöminen oli pienen työn takana. Ja normaalit ruokajuomat.
Kahvilaan mentäessä otin vielä irish coffeen. Se helpotti onneks vatsaa ja piristi mieltä. Nyt himassa ja väsyttää ja jotain pitäis tehdä. Mut ehkä huomenna ehtii.