IRC-Galleria

Paukkelo

Paukkelo

n ei olisi pitänyt käväistä galleriassa... Karseeta nähdä oma ikänsä noin tarkasti. Yök!

Lavia, part 2, take 2Torstai 28.02.2008 12:42

Kaksitoista tuntia samassa pirtissä katin kanssa enkä ole vielä saanut ainuttakaan verinaarmua. Tosin olen kartanut sitä petoa kuin ruttoa. Se on puolessa vuodessa oppinut hieman ihmisten tavoille. Jouduin heittämään sen lattialle aamiaispöydästä vain kerran ja suihkuttamaan pois kukkapurkista kahdesti.

Aamulla satoi lunta. Taivaalta hipsutteli kevyitä pakkashiutaleita lintulaudalla puuhaavien oravien päälle. Sinänsä kaunista kyllä, mutta herättää vääränlaisia ajatuksia. Paljonko tuota ehtii sataa ennen kuin menen töihin? En viitsi lähteä kolaamaan kahden sentin takia. Mitä jos työvuoron aikana tuota kamaa onkin tullut puoli metriä, enkä pääse takaisin? Näin ajattelee maalaiselämästä vieraantunut ex-partiolainen, jolla kestää luvattoman kauan tajuta, ettei sitä AUTOA ole välttämättä pakko saada pihaan. Tieltä on matkaa vajaa 50 metriä, ja jos tilanne vaatii, niin minähän kahlaan siinä lumessa kuoleman pataljoonat takana. Mitäköhän kuolemaa täälläkin on? Joitain laukauksia kuului metsästä syksyllä, mutta tokko ne meikäläiseen osuu.

Jarkko Martikainen on kirjoittanut sen kappaleen. Kun joku kritisoi, ettei tuo kuulosta Jarkolta, hän sanoi kirjoittaneensa sen Timolle. Ammatti-ihminen osaa vaihtaa tyyliä. Olen kateellinen.

Autossa matkalla tänne pohdimme kuskin kanssa angstimusiikkia. Taustalla soi Tallulah. Jou. Niinhän se kai on, että musiikin on tunnuttava jossain, jotta sitä jaksaisi kuunnella, mutta miksi aikuinen ihminen kuuntelee niin vähän mitään hilpeää? Asuuko meissä kaikissa pieni emo-nuori, joka katsoo maailmaa otsatukkansa läpi ja kärsii? Kulkuvälinettä vaihdettuani aloin miettiä hilpeän cd:n polttamista ja listaamaan päässäni niitä kappaleita, joista tulee poikkeuksetta hyvä mieli. Sain aikaiseksi tämän:

YUP - Saba saba
YUP - Wrappaa
CMX - Ainomieli
Blur - Song 2
Bachman-Turner Overdrive - You aint seen nothing yet
Flogging Molly - Within a mile of home

Ja siinä se, minkä ehdin keksiä viidessätoista minuutissa. APUA!! Ihan oikeasti ihmiset! Auttakaa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.