Herätyskello piippaa seitsemältä. Joku kytkee torkun päälle. Kaksikymmentä yli kahdeksan sängyssä on edelleen kaksi henkeä, eikä toisaalla pidettävä materiaalitekniikantunti kaipaa kumpaakaan.
Itselläni ei tänään ollut koulua ollenkaan, joten olisin joka tapauksessa vain möhninyt meikittä pitkin asuntoa. Nyt sain seuraa. Aamu alkaa muroilla yhdentoista aikaan ja jatkuu siitä tasaisen tappavaan tahtiin ei millään. Iltapäivällä ryhdistäydytään sen verran, että haetaan kaupasta pullo pepsiä, jota voi sitten imeä illalla pitsan kanssa. Ei tällaisina päivinä kokata. Ei edes yritetä. Kumpikaan ei jaksanut edes mikrottaa aamulla itselleen puuroa.
Nyt on hyvä hetki uskotella itselleen, että ihminen tarvitsee tällaisia päiviä. Ladataan akut, ei stressata mistään, ei tehdä mitään. Sielu eheytyy ja huomenna jaksaa taas paremmin.
Ehkä näin on, mutta että tiistaina?