IRC-Galleria

Eero lähti tänään Hämeeseen ja minä jäin yksin kotiin. Ei ole hyvä vain nököttää sisällä (ja esimerkiksi lukea tenttiin), joten lähdin sumuiseen tihkusateeseen katselemaan Laajavuorta. Hetken mielijohteesta nappasin keittiöstä muovikassin taskuun.

Ja tiedättekö mitä? Minä eksyin metsään! Laajavuoressa!

Poikkesin polulta, koska polut ovat nössöille. Sitä paitsi jos ihminen aikoo löytää sieniä, sen on pakko hieman seikkailla. Sienet pitävät seikkailijoista. Ajattelin, että jos menen koko ajan ylöspäin, minun pitäisi loppujen lopuksi päätyä mäkihyppytorneille. En siis jaksanut pahemmin katsella maamerkkejä, kapusin vain. Sienten etsintä edellyttää vielä niin perusteellista siksakkia, että hyvä kun itse pysyin itseni näkyvissä.

Sitten yhtäkkiä yllättäin ylämäki loppui. Olin jonkinlaisen kukkulan laella, mutta mäkihyppytornia siellä ei kyllä ollut eikä oikeastaan mitään muutakaan, metsää vain. Suomessa on teitä kahdeksan kilometrin välein. Laajavuoressa on pururataa kahdensadan metrin välein. Ajattelin siis, etten todellakaan lähde palaamaan takaisin omia jälkiäni ja eksy kahta kauheammin, vaan otan suunnan kohti... No... Eteenpäin.

Laskeuduin kukkulalta samanlaista siksakkia kuin olin sinne kiivennytkin. Puolen kilometrin päästä osuin jackpottiin. Horisontissa siinsi kellertävä pururata ja jaloissani oli pienen pieni rypäs suppilovahveroita. Hurraa! En kadonnutkaan ikuisiksi ajoiksi lenkkipolkujen verkottamaan pikkumetsään takapihalle!

Löysin jopa sieniä! Minä, puolisokea, lyhytpinnainen kaupunkilainen löysin sieniä! Nyt on hyvä fiilis. Olen tosin hieman märkä, koska löysin myös hieman vesisadetta ja pienen suon.