IRC-Galleria

Eero lähti tänään Hämeeseen ja minä jäin yksin kotiin. Ei ole hyvä vain nököttää sisällä (ja esimerkiksi lukea tenttiin), joten lähdin sumuiseen tihkusateeseen katselemaan Laajavuorta. Hetken mielijohteesta nappasin keittiöstä muovikassin taskuun.

Ja tiedättekö mitä? Minä eksyin metsään! Laajavuoressa!

Poikkesin polulta, koska polut ovat nössöille. Sitä paitsi jos ihminen aikoo löytää sieniä, sen on pakko hieman seikkailla. Sienet pitävät seikkailijoista. Ajattelin, että jos menen koko ajan ylöspäin, minun pitäisi loppujen lopuksi päätyä mäkihyppytorneille. En siis jaksanut pahemmin katsella maamerkkejä, kapusin vain. Sienten etsintä edellyttää vielä niin perusteellista siksakkia, että hyvä kun itse pysyin itseni näkyvissä.

Sitten yhtäkkiä yllättäin ylämäki loppui. Olin jonkinlaisen kukkulan laella, mutta mäkihyppytornia siellä ei kyllä ollut eikä oikeastaan mitään muutakaan, metsää vain. Suomessa on teitä kahdeksan kilometrin välein. Laajavuoressa on pururataa kahdensadan metrin välein. Ajattelin siis, etten todellakaan lähde palaamaan takaisin omia jälkiäni ja eksy kahta kauheammin, vaan otan suunnan kohti... No... Eteenpäin.

Laskeuduin kukkulalta samanlaista siksakkia kuin olin sinne kiivennytkin. Puolen kilometrin päästä osuin jackpottiin. Horisontissa siinsi kellertävä pururata ja jaloissani oli pienen pieni rypäs suppilovahveroita. Hurraa! En kadonnutkaan ikuisiksi ajoiksi lenkkipolkujen verkottamaan pikkumetsään takapihalle!

Löysin jopa sieniä! Minä, puolisokea, lyhytpinnainen kaupunkilainen löysin sieniä! Nyt on hyvä fiilis. Olen tosin hieman märkä, koska löysin myös hieman vesisadetta ja pienen suon.

Tämä ei ole minun ideani. Kunhan luin vastaavanlaisen jonkun päiväkirjasta joskus, ja nyt haluan tehdä samanlaisen

15 käveltyä kilometriä
9 baaria
8 shottia
2 GT:tä
3 kamerallista käsivarakuvia galleriaan
2 tanssivaa miestä
1 huumehörhö
37 ikuisiksi ajoiksi kadotettua euroa
4 naista, jotka olisi tehny mieli hakata muusiksi
1 mies, joka olisi tehnyt mieli hakata muusiksi, mutta se huomasi sen ja alkoi pelätä
65 pitkää minuuttia Giggling Marlinin jonossa
1459 ihmistä Giggling Marlinissa
7 Olemme siirtyneet -tekstiviestiä
1 epätodennäköinen tuttu (terkut Timolle)
1 takakireä tyttöystävä
12 huomionosoitusta rinnoilleni
2 potentiaalista savolaisraiskaajaa Kortepohjassa
9 hyvinnukuttua tuntia

Siinä se kai oli pähkinänkuoressa. Oli hieno ilta, suoritin appron juomalla cumun verran viinaa. Riinalle kiitos seurasta ja raahaamisesta. Minnalle kiitos niiltä molemmilta. Muille kiitos muuten vaan.

Kauppakadun (tai Hämeenkadun) Appro lienee tuttu tapahtuma useimmille tätä lukeville. Ajatus on siis se, että opiskelija maksaa summan äks siitä, että saa huitoa haalareissa pitkin kaupunkia ja juoda viinaa. Jokaisesta ravintola-annoksesta saa leiman, ja riittävällä määrällä leimoja tutkinnon, josta todistukseksi haalarimerkin. Juju on siinä, että yhdessä kapakassa saa hulauttaa korkeintaan yhden annoksen, ylemmissä tutkinnoissa kaksi tai kolme.

Itse olen tällaista vastaan jyrkästi. Ihan periaatteesta en halua maksaa siitä, että saan maksaa siitä, että juon. Eikä minulla edes ole haalaria. Miksi lähtisin?

Sitten voitin liput vahingossa tekstiviestikisasta, mihin osallistuin vain siksi, että osallistumalla sai ilmaisen sipsipussin. Hups. Tieto tuli eilen. Appro on tänään. Myydä ei ehdi, lunastamatta jättäminen olisi tuhlausta. Minulla ei ole vaihtoehtoja!

Nyyh.

Ja pirullista naurua.

Tämän vuoden puhelinluettelossa on ihan eeppisen köyhät etusetelit.

"Hiilloksena matto hehkuu, selkäpiitä pakastaa
Kartanolla väärät koirat raatelevat kannet
Kannet vakoistaan"

-Viikate

Lauantaina äiti luotsasi tyttärensä syksyiseen ravinnonhankintaan sienimetsään. Minä olen sienisokea ihminen (muutenkin -0,50 ja -0,75), joten kyllästyin koko touhuun melko nopeasti ja rupesin poimimaan puolukoita. Puolukat ovat reiluja, ne eivät mene ihmistä piiloon sammalen sekaan ja kerää neulasia ja lehtiä päälleen. Ne myös löytyvät vuodesta toiseen samasta paikasta ja - mikä tärkeintä - ne ovat PUNAISIA. Ne on tarkoitettu löydettäviksi! Pahuksen pieniähän ne pannahiset ovat, joten niitä pitää olla paljon että saa mahansa täyteen.

Ei minun siitä pitänyt kirjoittaa.

Äiti hankki koiran. Siru on suurinpiirtein nelivuotias, alunperin Virosta tuotu hauveli, joka muistuttaa ulkonäöltään hieman etupainoista, ruipeloa kultaista noutajaa, mutta on tuollaisen keskiverron beaglen kokoinen. Kuvaa pukkaa sitten kun saan sellaisen lankomieheltä taas ruinattua.

Sirun kanssa sieniä kirotessa syntyi nerokas ajatusketju, josta viitseliäämpi ja lahjakkaampi ihminen varmasti saisi hienon pakinan:

Ihminen kouluttaa koiran etsimään ruumiita/huumeita/tryffeleitä, koska se ei itse pysty siihen -> Koira oppii ja etsii, koska sillä on luontainen halu miellyttää -> -> Oletus: koira kyllästyy olemaan aina se, joka imuroi kirsullaan odöörejä epämääräisissä konteissa -> Se katsoo kouluttajaansa ja ilmoittaa, että on hänen vuoronsa: "Eti ite!" -> Ihminen ei tietysti tee mitään ja koiralle valkenee, että hänet on kouluttanut täysin epäpätevä henkilö -> Rikkuuko koiran maailmankuva? Pystyykö se enää luottamaan yhteenkään kaksijalkaiseen?

"Hei! Ei koirat osaa puhua!"

Mutta siis homman idea on siinä, että ihminen on ehkä ainoa eläin maailmassa, joka kykenee opettamaan asiaa, jota se ei osaa itse. Kissaemot n ä y t t ä v ä t poikasilleen hyvin tarkasti, miten pikkujyrsijä pelotellaan ja kidutetaan hengiltä; ihmisemot k e r t o v a t jälkikasvulleen, miten toimia maailmassa. Ylipainoiset valmentajat karjuvat ohjeita urheilukentän laidoilla ja isoveljet sätkää kääriessään valistavat sisaruksiaan tupakoinnin haitoista. Ymmärrättekö? Ei tarvita esimerkkejä, tarvitaan vain joku, joka tietää miten asiat pitäisi tehdä ja joku, joka tekee.

Niin niin, itsestäänselvyyshän se on, mutta miksi minä keksin tämänkin vasta 22-vuotiaana?

Noniin.. Raportti pienen opiskelijaelämän merkityksellisestä tapahtumasta. Söin hetki sitten pussillisen nuudeleita. Niistä tuli kelvollisia, eikä kattilaan tarvinnut lisätä pakollisten lisäksi muuta kuin:

-kourallinen herne-maissi-paprikaa
-kananmuna
-tomaatti
-soijaa
-sweetchili-kastiketta
-maapähkinävoita

Mitä tämä kertoo meikäläisen arvostuksesta nuudeleita kohtaan?

Jou! Kello on 8.07. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ensimmäinen luennolla. Taisi muilla kieltenlukijoilla mennä eilen fuksiaiset vähän pitkään. Möh möh möh... Onneksi minä en harrasta moisia ja olen aina reippaana koulussa.

Hetkonen. Fuksiaiset oli toissapäivänä.

Ja mitkä ne sellaiset pileet on, joihin ottaa osaa myös Hannele Dufva?

Tietääkö joku nyt jotain, mitä minä en tiedä?

Kello on 8.14. Seuraani liittyy tyttö, joka vaikuttaa yhtä hämmästyneeltä kuin minä. Puhumme muutaman minuutin siitä, miten mukavaa olisi oikeastaan olla vielä nukkumassa. Päätämme yhdessä lähteä litomaan.

Kannatti herätä.

Mur.

Ja kaiken tämän nielin kiroilematta.

Löysin kameran akun repusta. Jes! Uusia kuvia! Näppäsin pari mielestäni oikein kivaa otosta tänne teille jaettavaksi, mutta siirto osoittautui vaikeaksi. Meillä on sopivia kaapeleita ainakin kaksi, eikä yksikään niistä sijaitse tässä maakunnassa.

Meinasi tulla itku ja hampaidenkiristys, mutta sitten syttyi päässä lamppu. Miehellä on uusi kone. Uusissa koneissa on kaikenlaisia hienouksia, mitä vanhoissa koneissa ei osaa kaivata. Hitaasti ja varovasti kallistin päätäni niin, että kaulassani riippuva risti kalahti kovaan puuhun ja korva painui kiinni viileään pöytälevyyn. Tuijotin hartaana tietokoneen sivussa olevia eri muotoisia ja kokoisia reikiä, aikuisten palikkapeliä. Yksi aukko näytti sopivankokoiselta. Jos kortti sopii sinne, se saattaa toimia. Jos se ei toimi, reikä on ollut väärä. Näin yksinkertaista se koneiden kanssa joskus on.

Sydän tykyttäen tuuppasin kortin reikään. Naks (naks on aina hyvä, kun liitetään teknisiä sovelluksia toisiin). Bling. Kone lukaisi kortin muutamassa sekunnissa, kysyi mitä haluan kuville tehdä ja melkein toivotti hyvät päivänjatkot samalla.

Elämä on toisinaan niin helppoa.

Luettuasi tämän, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman minua. Aloita kommentti "Ilman sinua..." jne. Sitten voit lisätä tämän omaan päiväkirjaasi ja katsoa millaista muiden elämä olisi ilman sinua.

Katotaan jaksaako kukaan vastata :D