IRC-Galleria

Kyllä sisarusrakkaus on hieno asia. Pikkuveli kysäisi mesessä mitä puuhaan ja minä vastasin, että etsiskelen kaiuttimia mp3-soittimeen ja MELKEIN KUOLIN TÄNÄÄN!! Sitten puhuttiin hetki liittimistä, virtalähteistä ja yhteensopivuuksista, kunnes velipoika sanoi: "Selitäs nyt se kuolin-case lyhyesti". Kostin selittämällä pitkästi. Siitäs sai!

Siis juttuhan meni niin, että olin tehnyt avomieheni kanssa treffit ruokakaupassa. Noh, ukkoni sairastui eikä saapunutkaan paikalle, mikä juuri sinä päivänä osoittautui puolikkaaksi maailmanlopuksi. Olisi todella pitänyt lukea mainokset ennen kuin sanoin puhelimeen, että ei se mitään, minä tuon vain kaikkein tarpeellisimmat ja käydään sitten joskus toiste yhdessä. Yeah, right... Pahaa aavistamatta astuin sisään, otin portin pielestä korin ja aloin valita banaaniterttua. Jokin oli vinossa hevi-osastolla ja nimenomaa hevi-osastolla. Oliko siellä liikaa ihmisiä? Oliko jokin vihanneslaatikko väärässä hyllyssä? En osannut heti eritellä mikä siellä aiheutti minussa levottomuutta. Katsoin puolihuolimattomasti banaanin vaakanumeron ja menin puntarille. Kone sylkäisi lapun ja ilmoitti hinnaksi 1,14 €. Epäusko herätti mielenkiinnon. Tämän on oltava kalliimpi. Mikä se kilohinta oli? Minkä värinen oli hintalappu? Niskakarvat alkoivat yksi kerrallaan nousta pystyyn. Ei tänään, ei taas, ei tätä. Liimasin tarran banaaniterttuun ja annoin katseeni valua koko osaston yli valtavaan laariin, johon oli tuotu kuutiokaupalla omenia, greippejä ja appelsiineja. Yläpuolella roikkuva lappu huusi pahinta painajaistani kissankokoisella ykkösellä. Superpäivät! Suuri valikoima hedelmiä euron kilo/kappale/rasia! Sama kiljuva numero koristi seinustalla olevaa kylmätiskiä, joka kantoi kaikkea sitä, mikä minulle on ylellisyyttä, nyt eurolla kilo.

Ei tänään, ei nyt.

Purin hammasta. Tarjous on voimassa tänään ja huomenna. Yritin raapia jostain riittävästi itsehillinnän murusia, mutta sain aikaiseksi vain sykkivän kulutushysterian. On aloitettava jo tänään. Huomenna on tultava takaisin, ehkä kahdesti. Keneltä saisin auton lainaan? Onko kellään pakettiautoa? Appelsiinipussi pitää ostaa, iltaherkuksi rasiallinen viinirypäleitä, mangot ovat kovia, joten niiden pitää antaa olla kauan ennenkuin ovat syömäkelposia, samoin papaijoiden, päärynöitä ei ole syöty pitkään aikaan, kookospähkinä pitää myös saada ja tuore ananas ja kiivirasia... Korini nitisi liitoksissaan, enkä ollut vielä edes kaivanut kauppalistaa esiin.

Kassan loppusumma yllätti pienuudellaan ja ostosten määrä painollaan. Reppu ei tietenkään riittänyt mihinkään ja keltaisella auringolla koristeltu muovikassi tuli sekin täyteen. Jaksoin kantaa sen vasemmassa kädessä ulos, sitten piti vaihtaa oikeaan. Parkkipaikalta selvittyäni tiesin suurinpiirtein, miltä Frodosta tuntui sen sormuksen kanssa. Kivun sumentamin silmin otin horisontista etappeja. Tuonne asti kannan, sitten saan pitää puolen minuutin tauon. Tuon pylvään kohdalla vaihdan kättä.

Kahden kilometrin kotimatkaan tuhraantui yli puoli tuntia. Kädet tärisivät ja selkä oli märkä. Myös jonkinlainen moraalinen krapula alkoi ilmoitella itsestään. Se sanoi: "olet mainoksien uhri, sinulla ei ole suhteellisuudentajua, olet holtiton kuluttaja". Minä myönnän kaiken ja yritän tulla paremmaksi ihmiseksi.

Ja mitä tästä opimme: mieletään heikon ihmisen tulee olla ruumiiltaan vahva.

Tapahtui niinä päivinä, että joku unohti jotain jonnekin ja se piti lähettää postissa. Mitä siis tapahtui?

Joku postitutti jotain.
Joku postitti jotain.

Mitä posti teki?

Posti posti jotain.

Niin sen täytyy olla. Samanlainen päättelyketju toisin päin menisi näin:

Hevonen vetää.
Ajaja vedättää.
Metsänomistaja vedätyttää.
Metsänomistajan konsultti vedätätyttää.

Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta muita tahoja ei varmaankaan enää kiinnosta mitä siinä pirkaleen metsässä tapahtuu.

Täten virallisesti julistan kevään alkaneeksi. Tuo räntä ja räpäskä saa jäädä viimeiseksi. En enää odota pakkasia ja lumisadetta vaan pölyäviä jalkakäytäviä, likaisia lumivalleja, kirkkaita kevätpuroja, pipottomia koulumatkoja, talitinttejä, takkejaan kantavia koululaisia, ensimmäisiä kuraisia nousuja Laajavuorelle, ensimmäistä leskenlehteä ojanpenkalla, koiran jätöksiä, aletarroja pulkissa liukureissa, pyöräilyä ja ensimmäistä jäätelöä auringon lämmittämällä talonseinustalla.

Nih.

Minä olen valmis! Bring it on!

Siskoni kysyi ihmeissään, eikö Jyväskylän paikallisliikenteellä ole nettisivustoa, johon voisi syöttää osoitteet ja katsoa miten paikasta A paikkaan B pääsee. Minulta pääsi nauru. Eihän niillä ole edes värikoodattua reittikarttaa! Siskoni on selvästi hemmoteltu, hyvään tottunut kaupunkilainen.

Niin olen muuten minäkin! En minä tiedä mitään Jyväskylän ja Tampereen välisistä bussiaikatauluista. Minä syötän paikkakunnat hakukoneeseen ja se siitä. Kone pureskelee minulle tiedon valmiiksi ja sylkee sen ruudulle. Tuossa, mene tuolla. Lähtee tästä, päätyy tuohon. Jos sama informaatio annettaisiin minulle paperilla, olisin ihan hukassa. Tästä todistuksena taannoinen russutukseni Jyväskylän paikallisliikenteestä. En osaa lukea aikatauluja. En vain osaa. Nyt se on sanottu ääneen.

Eipä sitä tule ajatelleeksi, että ennen aikataulutkin olivat paperia. Piti katsoa arkena kulkeva vuoro ja laskea koska se ajaa oman pysäkin ohi. Oli se hankalaa. Toisaalta silloin piti myös seurata politiikkaa, että tiesi ketä pitää äänestää. Nykyään syötetään koneeseen natokanta, pari mielipidettä valtion rahankäytöstä ja sivilisääty ja ruks ruks ruks Se Oikea tulee ruudulle ja vielä oikein kuvan kanssa!

Bussissa jossain takanani istui varhaisteini-ikäinen poika kavereineen. Ei minua ole keskustelut koskaan häirinneet, mutta tämä puhui kuin itsekseen koko matkan keskustasta Laajavuoreen. Kun yksi aihe oli koluttu, seurasi sekunnin - puolentoista hiljaisuus ja sitten lähti seuraava:

"Saat satamiljoonaa jos pystyt tekeen näillä sormilla näin kakskyt sekkaa. Ääähää, sun pitää tehdä se näillä MUN sormilla!"

Viisi minuuttia keskityin tarpeettoman tarkasti tähän papatukseen, ennen kuin diagnosoin hepun: keskittymishäiriö (minähän se ekspertti olen, jeah). Heti perään huomasin ajattelevani, miten kärsivällisiä ystäviä hänellä on. Miten kilttiä olla tuollaisen kaveri. Onpas kiva että nuori uhrautuu tuolla lailla.

Teki mieli lyödä itseäni.

Ihmeellistä, miten koulu iskostaa lasten päihin sellaisen piilorasistisen ajatuksen, että erilaistenkin kanssa pitää olla kaveri. Kilteimmät oppilaat sitten nuoleskelutarkoituksessa tai muuten vaan hakeutuvat juuri tällaisten "erikoisempien" lasten seuraan. Esitetään ystäviä ja hengaillaan yhdessä. Ymmärretään niin helkatisti toisen erilaisuutta ja puolustaudutaan yhdessä kiusaajia vastaan. Hieno asiahan se on, ei siinä mitään.

Silti kuvio oudoksuttaa hieman. Minkälainen ystävyys rakentuu sille pohjalle, että toinen on outo ja jonkun on oltava hänelle kiva? Ei kovin aito. Kyllä, lapsetkin osaavat olla erittäin epäaitoja ihmisiä. He oppivat teeskentelemään, jos ei muualta niin disneyn leffoista viimeistään.

Pahinta on se, jos lapselle aletaan antaa kiitosta siitä, että hän seurustelee jonkun kanssa. Juuri niin kuin itse ajattelin tänään bussissa: "onpas kiva että tuollakin on ystäviä". Kiitosta saa yleensä tehdystä työstä. Jos joku alkaakin suitsuttaa lasta ystävyydestä, se käsitetään jonain epämiellyttävänä suorituksena, jonka tekemisestä tulee saada palkinto. Lapsi ei ole tyhmä. Kun ystävyys vinksahtaa tällaiseksi, se erikoisempi kyllä huomaa sen.

Onko se sitten parempi antaa lasten klikkiytyä keskenään ja katsella vieressä kun toiset jäävät yksin? Niin no. Niin. En minä tiedä. Kai sitä pitäisi ratkaisuehdoituskin olla, kun on kerran esittää ongelmakin. Ehkä välituntihierarkiaan pitäisi puuttua kieltojen kautta: ketään ei saa kiusata. Muun pitää tulla luonnostaan

Tiesittekö, että powerpointista saa hauskan lisäämällä joka helkatin diaan mahdollisimman karmeita siirtymiä? Joku nörtti on naputellut Microsoftille kilometritolkulla mitä ihmeellisimpiä koodinpätkiä, joilla kirjamet saa heittämän kuperkeikkaa, liukumaan, pomppimaan, kiertymään, hajoamaan ynnä muuta. Tiesittehän te tämän, mutta tiesittekö sitä, että hulvattoman hauskalla diaesityksellä saa kompensoitua melkolailla puuttuvan ruotsin kielen taidon?

Nyt pitää vain toivoa, että se esitys naurattaa huomennakin, kun pohjalla ei ole puolen kilon laskiaispullaa ja puolta litraa granaattiomenasiideriä (joka muuten maistuu miltä tahansa maustetulta siideriltä, ylläripylläri).

En osaa selittää ihmispelkoani millään muulla kuin maalaisuudella. Sillä selittyy tuhat muutakin asiaa, mutta ei kai se siitä kulu?

Eilen kävelin kotiin suhteettoman ripeää tahtia kovan pakkasen ja kalsarittomuuden takia. Saavutin edelläni mekastavaa miesjoukkoa ja mietin, miksi ei ahdista. Sitten näin kuinka tupakka siirtyi kädestä toiseen. Pullo kiersi rinkiä ympäri. Johtopäätös: päihteet kortilla -> keskenkasvuisia. Minä voisin olla näiden heppujen opettaja! Minun on hallittava kaksikymmentä tällaista kerralla! Talsin heidän ohitseen ja mietin, että voi pikkuisia. Toivottavasti äiti ei haistele liikaa kun tulette kotiin.

Josko sitä taas vähän aikuistui?

Olen keskustellut yhteisössä nimeltään Mä en petä. Tai no, ehkä keskustella on väärä sana. Olen provosoinut ja ärsyttänyt yhteisössä nimeltään Mä en petä. Mikäs sen mukavampaa kuin etsiä mustavalkoisia ihmisiä ja mennä heille viisastelemaan?

Esimerkiksi parsinneulojen oksentaminen voisi olla.

Nyt heitin siellä ilmoille ajatuksen, joka menee suurinpiirtein näin: "pettämistä tapahtuu, kun parisuhde on huonossa kunnossa". Taisin siinä mainita, että pettämiseen tarvitaan kolme osapuolta, joista jokainen joutuu kantamaan oman vastuunsa, petetyllä se on tietenkin pienin. Mielestäni tämä on looginen ja hyvä ajatus, heidän mielestään ei.

Olen yhteisössä (johon en siis kuulu) sillälailla outolintu, että melkeinpä kaikkia aktiiveja on petetty. Minua ei ole. En tunne heidän tuskaansa, mutta juuri se tekee minusta objektiivisen.

Ei ehkä auta ketään, että tupsahdan keskelle heidän kevytkenkäisyyttä paheksuvaa kommuuniaan ja alan tehdä jotain, mikä heidän mielestään on "pettäjien puolustelua".

En saa mitään tyydytystä siitä, että minulle huutaa joukko rikkinäisiä levyjä kuorossa, ettei mikään oikeuta pettämään ja että se on alhaista, likaista ja raukkamaista touhua.

Miksi minä sitten käyn siellä? Vihaan mustavalkoisuutta. Vihaan sitä, että ihmiselle lyödään leima otsaan. Vihaan sitä, ettei ajatella miksi, vaan keskitytään omaan kärsimykseen. Vihaan sitä, että unohdetaan se, että pettäjä on ihminen.

Lähimmäistään ON RAKASTETTAVA! Hemmetti soikoon!

Alan totaalisesti vieraantua tosielämästä. En oleta, että se mitä nyt kerron, oikeastaan kiinnostaisi ketään, mutta onpahan jo valmiiksi alustettu selitys sille, miksi minä en koskaan valmistu.

Minulla on naamakirjassa sovellus, jonka nimi on Knighthood. En ole kovin voimakas, mutta pienempiä ritarikuntia kiusaamalla olen haalinut itselleni suuren joukon työvoimaa, jonka avulla imperiumini rakentuu päivä päivältä suuremmaksi. Muutama viikko sitten kaappasin itselleni kauniin australialaistytön nimeltään Sarah. Hän ei ole kovin vahva, mutta oiva apu linnoja ja muita rakennuksia laajennettaessa. Viime aikoina kimppuuni on hyökätty usein juuri Sarahin takia. Olen pelastanut hänet takaisin itselleni yhteensä viisi kertaa. Kolme kertaa hänet on kaapannut sama mies, singaporelainen Rick.

Tähän oli tultava loppu. Aina kun Sarah oli yön aikana hävinny, rakennukset viivästyivät ja pelastamiseen kului energiaa, aikaa ja kultaa. Mutta miten pysäytetään paroni, joka on ottanut tavoitteekseen minun vasallieni varastamisen?

Yksinkertaisesti pudottaudutaan toisen polven varaan ja vannotaan hänelle uskollisuutta. Mies oli vahva, minun kanssani hän on vielä vahvempi. Lähetin viestin, jossa selitin haluavani palvella häntä niin kauan kuin on tarpeen. Hän liikuttui ja lupasi suojella minua kaappaajilta niin hyvin kuin taisi. Nyt olemme siis yhtä, minä ja Rick. Sarah jäi hänelle, mutta kaappasin itselleni Lisan joltain Jesperiltä.

Että näin... Vähän kyllä jo hävettää.

Miksi saippuoista ja pesunesteistä tehdään geelimäisiä? Puristat pullosta sopivan annoksen saippuaa märkään käteen ja lups, se tippuu lattialle. Samanlainen koostumus on siinä tötinässä, jolla pesen vessan. Puristan altaan reunoille pari sinistä rinkulaa ja kun otan harjan esiin, siitä tippuva kosteus hajoittaa geelin ja se valuu reunoja pitkin veteen. No siis saahan sen sieltä sitten koukittua, mutta kaiken kaikkiaan aika järjetön koostumus pesuaineille tuo geeli.

Kuka se juuri sanoikaan, että meikä saa tänne (melkein) joka päivä jotain järkevää aikaiseksi? Siellä se nyt peruu puheitaan.