IRC-Galleria

Fetapiirakkaa, juustosarvi, kasviskeittoa, tiramisua, pulla, kaksi kanapeetä, pieni sieni- ja parsapiiras, poromuffini, lohta, kanasalaattia, vihreää salaattia, kolme lihapullaa, kaneliässä, kissankieli, suklaakakkua, hedelmäjuustokakkua, kahta erilaista juustoa ja viinirypäleitä, kerrospipari, pommacia, kaksi kuppia kahvia, kuusijuomaa, lasi chileläistä mansikkakuohuviiniä, kaksi lasia merlot'a ja aprikoosilohko.

Wiiii!

Leikkasin hiukseni. En siis leikkauttanut, vaan leikkasin. Äidiltä tuli erittäin vaimea reaktio, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että homma on mennyt pahasti pieleen. Niin että kun joskus näette minut tuolla jossain, niin se keskihuono leikkaus on minun - ja vain minun - kannettava ristini. En voi laittaa mitään äidin, siskon tai kampaajan piikkiin.

Pitääpä pestä ne, laittaa jotain kivaa ainetta ja föönata ja katsoa miltä näyttää.

Tais tulla parturikeikka.

Terveisin Paukki 5 v., joka löysi sakset.

Ps. Mut hei! Olen nyt virallisesti väritön! Viimeinenkin vetyperoksidihippunen latvoista on roskiksessa. \o/

Olen tässä kehitellyt ihan hirmuisesti erilaista pohdittavaa yöpakkasista motoristien tekopyhyyteen, mutten ole kuitekaan kirjoittanut mitään. Puolustuksekseni sanon, ettei minulla ole aikaa roikkua koneella ihan niin paljoa kuin talvella (olen nähkääs töissä ja teen siellä töitä), ja silloin kun joskus roikun, pitää priorisoida. Toisin sanoen Facebookin ritarikuntani voi mainiosti ja ihmissusi on jo suurimmalla tasolla.

Voi kamaala... Taidanpa mennä joku päivä joutessani itseeni.

Sen verran haluan vielä julistaa, että minulla on nyt kone, jossa on sormenjälkiskanneri. Miettikääs sitä. Jos joltain löytyisi Windows XP:n asennuslevyt tai kyseisen käyttöjärjestelmän sisältävän HP:n palautuslevyt, olisitko kiltti ja lainaisit? Masiina ei digannut kun yritin uskotella, että se on Toshiba.

Lähdin hetken mielijohteesta pikkuveikan tarakalla motoristikirkkoon. Ei jehna, kyllä letkat on kivoja! Vaikka vähän satoi ja sitten paistoi aurinko ja sitten taas satoi ja niin edelleen. Kyllä te tiedätte miten tämä kesä näillä leveysasteilla toimii.

JYVÄSKYLÄSSÄ SATOI TÄNÄÄN LUNTA!!! LUNTA &%¤!#!?&!!!!! RÄYH!

Simpuransampura tätä kevättä...

olen täällä koska
aion viedä roskat pois.

Laulaa Jarkko päässä.

Jussi Hyyrynen ei luvannut tulla kanssani kaljalle. Hän ei ilmeisesti muistanut minua ensinkään ja ihmetteli, että mistäköhän joku saattaisi olla hänelle kaljan velkaa? Ettei taas olisi mennyt klamydia-antibiootteja puhelinreseptinä? Olen </3.

Toisaalta se on parempi näin, koska en hirveämmin pidä oluesta.

Seison aamukasteisella nurmikolla ja katselen, miten koiranpoikaset painivat. Tähän asti he olivat peuhanneet kostealla nurmikolla, nyt he ovat löytäneet pehmeämmän alustan perunamaasta. Märät koirat purevat, murisevat ja kierivät kuohkeassa maassa koko nuoruuden innollaan.

Olen lamaantunut.

Vastatehty perunamaa, vastapestyjä koiria. Miten kaikki kaunis voikaan kadota muutamassa sekunnossa?

Saan halvaatuneesta kurkustani aikaiseksi niin kovan kirkaisun, että ottelu loppuu. Neljä hämmentynyttä silmää tuijottaa minua kysyvästi. "Mitä nyt?" Ääneni pidättelee jotain, kun selitän heille, että nyt on aika mennä sisälle.

Lukitsen energiaa sykkivän lauman pukuhuoneeseen, riisuudun ja aloitan. Nostan Ferguksen kylpyammeeseen. Huuhdon sen kauttaaltaan lämpimällä vedellä samalla silitellen ja puhellen. "Se perunamaan on hieman mutainen paikka, eikö olekin? Nostapa vähän tassua. Onko häntä likainen? No onhan se. Anteeksi kun joudun pesemään vatsasi, en haluaisi, mutta sielläkin on hieman rapaa."

Parsa ymmärtää. Se seisoo paikallaan, katsoo minua suurilla silmillään ja nuolee kättäni. Pesen hellästi sen kasvot. "Älä ole pahoillasi, et sinä tiennyt..."

Kun kaikki koirat ovat puhtaat, pesen sen, minkä he ehtivät sotkea. Itseni, vaatteeni ja alakerran. Parsa nuolee jalkani kuiviksi ja pitää minulla mopatessa seuraa sillä välin, kun Fergus repii silkkipaperitollon suikaleiksi.

Kello ei ole vielä yhtätoistakaan ja olen nyt jo uupunut. Miten kotiäidit pysyvät järjissään? En ymmärrä..

Sain KOASin toimistosta käteeni paperinipun, joka niin satavarmasti menee talteen ihan vain siitä riemusta, että se sisältää niin pöyristyttävää tekstiä. Sen on kirjoittanut joku Mattilanniemen über-nörtti, jonka perusoletuksena on se, että KOASin asuntoihin muuttava osaa juuri ja juuri laittaa töpselin seinään. Sitten nämä idiootit häiritsevät herra Verkkoherroja naurettavilla ongelmillaan vääriin kellonaikoihin.

Antakaas kun lainaan teille hieman esipuhetta:

"Lukemalla nämä ohjeet läpi huolella säästät omaa aikaasi ja vaikutat itse siihen, kuinka helppoa verkkoon liittyminen sinulle on. Kaikkea tässä olevaa tietoa ei tarvitse ymmärtää, eikä muistaa, mutta maailman verkottuessa on hyvä olla hajulla perusasioistakin."

(Niin on muuten pilkkusäännöistäkin, mutta tulenko minä russuttamaan niistä sinulle? No en tule!)

Kirjoitetaan nyt kirjoittajan nimikin tähän. Toivottavasti se löytyy googlella hemmetti...

Joonas Koskinen aka. jmurmeli

Miten nopeasti voikaan syntyä tarve ja miten nopeasti sen voikaan täytää?

Heräsin tänään Ristonmaalta valtavasta pahvilaatikkokasasta ja totesin, että tarttis teheerä jotain. Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain, menin kettiöön aamupalalle. Katselin ikkunasta pihalla olevaa luhtia ja mietin, että tuohon olisi hirvittävän mukavaa saada joku tuoli tai vaikka pieni pöytä. Olen asunut tähän asti pelkästään parvekkeellisissa asunnoissa ja kertaakaan en ole niihin mitään ostanut.

NOH!

Olen pienten sattumusten johdosta minulla on täällä auto ja koska aamulla tuli kiire Jarkon silmänliikekokeisiin (siäki oli kivaa ja Jarkko vaikuttaa melko täyspäiseltä ollakseen tutkija), lähdin aamulla liikenteeseen pökötillä. Taaskin muutaman sattuman kaupalla löysin itseni Koti-ideasta, jossa olin kompastua puolihintaiseen parvekesettiin. Tänään on palkkapäivä, joten ostin sen.

"Anteeksi, veisin tuon yhden parvekesetin tuosta pois, kun te ilmeisesti haluatte siitä eroon."

Nyt minulla on parvekesetti. Tarpeesta ostopäätökseen kaksi tuntia. Jaiks!

Sain myös jatkokappaleen siihen yhteen liittimeen vai mikäsenytoli. Siinä nähtiin blondin epätoivoinen yritys kuulostaa fiksulta rautakaupassa. Setä antoi minulle oikein metallimotikan hyllystä käteen ja jäi odottamaan kuittausta. Minäpä siihen sain kysyttyä, että: "Niin tässä oli tiiviste mukana?"

Jesh! Tiedän, että hananosiin tulee tiivisteitä! Ei juma mä oon viksu!

Nyt on kahden ihmisen kamat kolmessa paikassa. Tai oikeastaan neljässä. Muistin ehkä kiittää kaikkia seuraavia päin naamaa, mutta kiitetään vielä tännekin, että muistavat tehneensä. Itsehän en juurikaan tehnyt mitään. Roolini tässä muutossa oli juoksennella edestakaisin ja tuhlata energiaa saamatta oikeastaan mitään aikaiseksi. Mutta siis.

Äidille kiitos siivoamisesta ja järjestelystä.

Villelle kiitos muskeleista, autosta ja ilmiömäisestä tetrisajattelusta.

Eetulle niin ikään kiitos lihaksista. Ilman ei olisi pärjätty. Huttunen tulee kyllä.

Eerolle (anteeksi jo etukäteen tästä) kiitos siitä, että vietit melkein neljänneksen elämästäsi meikämandoliinin kanssa. Ehkä seuraavassa parisuhteessa ollaan sitten viisaampia. (LLS)

Niin ja tämän kaiken keskellä yhtä unohtamatta!!

Isälle kiitos siitä, että kävi katsastamassa auton.

Ortsulle kiitos kyydistä. Lepää rauhassa pikkuinen.

Ehkä siinä kaikki mitä tällä vireystasolla voi tuottaa. Yötä!