IRC-Galleria

Keväällä minuun iski pitkästä aikaa kova hinku päästä maastoon, ihan hevosen kanssa siis. Täällä on todella paljon kivoja pieniä metsäteitä, jotka risteilevät pitkin ja poikin täkäläisiä kukkuloita ja metsäntekeleitä. Menin innossani jopa niin pitkälle, että harkitsin maastotunnin varaamista. Ongelma kuitenkin ratkesi hieman kunniallisemmin, kun Loxleyn omistaja tiedusteli halukkuuttani lähteä herran kanssa maastoon.

Seuraava vaikeus olikin löytää sopiva kaveri. Vaikka Loxley kuulema loistava maastokaveri onkin ja omistaja harrastaa sen kanssa erityisesti metsästysratsastusta (josta todisteena herran kaapissa ovat aito metsästystorvi ja piiska), en olisi kyllä yksin lähtenyt liikenteen sekaan. Omistajakin mainitsi vain herra Gellerin, joka on kuulema usein maastoillut hevosellaan Nellyllä Loxleyn seurana. Noinkin selvillä ohjeilla lähdin metsästämään kyseistä herraa 54 hevosen tallilta.

Herra Geller osoittautui reilu kuusikymppiseksi vanhaksi herraksi ja Nelly puolestaan pieneksi ja pippuriseksi puokkitammaksi. Ponikoosta se oli kasvanut viisi senttiä yli ja nuo viisi senttiä olivat tiputtaneet sen hintaa vaivaiset 6000 €. Lisäksi kyseessä oli kuulema herran 23. hevonen. Huonossa seurassa en siis maastoon lähtenyt. Tosin minua muistutettiin huolestuneena ratsuni iloisesta taipumuksesta nousta pystyyn ja toimintaohjeetkin on nyt kerrattu pariin kertaan.

Täytyy kyllä rehellisesti todeta, että en ole koskaan mennyt maastossa niin lujaa kuin kyseisen vanhan herran kanssa. Loxleykin osoittautui maineensa veroiseksi eli täysipäiseksi maastoratsuksi, joka selvittää sen kummemmin hätkähtämättä niin ohi sujahtavat polkupyörät, tuijottavat lehmät ja nelikaistainen tiekin ylittyy rauhallisesti. Tällä kertaa esitimme myös ymmärtämättömälle yleisölle, miten kunnon kouluhevonen pyyhkäisee lisättyä ravia reilulla ylämäki-ajatuksella. Herra ei nimittäin ollut aivan samaa mieltä ravin temposta kohtuullisessa ylämäessä...

Vähän vanhoja muistellen, mutta menköön.

Ensimmäisenä iltana Berliinissä kävimme vain rauhallisesti tutustumassa kaupungin yleisilmeeseen. Toisin sanoen kiertelimme ensin autolla hetken keskustaa ja sopivan parkkipaikan löydyttyä jalkauduimme. Parin tunnin tepastelun jälkeen hurautimme takaisin hostellille nauttimaan muutaman huurteisen.

Perjantaina suuntasimme reippaasti (ilmaiselle) opaskierrokselle, joka kesti 3,5 h. Ilma oli kauniin aurinkoinen ja opaskin puhui selkeää saksaa kuuluvalla äänellä. Kierroksen lopputuloksena vain joukkiomme alkoi muistuttaa keitettyjä rapuja, kun aurinkorasva unohtui. Loppupäivä taputeltiinkin sitten varovasti tuhtia aurinkosuojaa iholle... Muitakin Erasmuksia oli eksynyt Berliinin ja illanviettopaikaksi italialainen vahvistuksemme kävi tenttaamassa joltain norkoilevalta teiniltä kivan baarikadun itä-Berliinistä.

Lauantaina kävimme vielä mukavasti ilmastoidussa Holokausti-museossa jäähdyttelemässä. Siitä matka jatkuikin vähitellen kohti Dresdeniä. Matkan suurin huvi oli DDR-kerrostalojen bongailu :)

Dresdenissä majoituimme oikein kivaan ja siistiin hostelliin, joka sijaitsikin mukavasti paikallisella ravintolakadulla. Ruokaa siis sai aivan nurkan takaa. Vanha kaupunkikin oli kävelymatkan päässä. Illalla kävimme vielä ihailemassa nähtävyyksiä.

Sunnuntaina käväisimme vielä nopeasti vanhassa kaupungissa, mutta emme viitsineet jonottaa Frauenkircheen sisälle. Kebabin kautta lähdimme ajelemaan kohti Aachenia Tsekin rajan kautta.

Tsekin rajalle asti emme sitten ajaneetkaan, mutta kahvilla kävimme jossain pikkupaikassa. Samalla sai kuunnella jokseenkin mahdotonta paikallista murrettakin. Siitä sitten GPS:n temppuiluista huolimatta (Saksan kartastosta puuttui itä-Saksan itäosa...) pääsimme lopulta autobaanalle nauttimaan kunnon ruuhkista. Pisin ruuhka oli vaivaiset 16 km, kun tietöiden takia muutenkin ahtaassa ja ruuhkaisessa kohdassa toinen kaista oli onnettomuuden takia poikki. Perillä oltiin joskus kahdelta 12 tunnin matkan jälkeen.

Piti sitten käydä tutustumassa Saksan itäiseenkin puoleen, ettei kuva jää äärimmäisen länsipainotteiseksi. Aachenista länteen kun on vaikea päästä, jos Saksan rajojen sisällä haluaa pysyä :) Vuokrasimme siis neljän muun suomalaisen kanssa auton ja etsimme kartasta sopivan reitin. Mahdollisimman laajan (ja pintapuolisen) kuvan saadaksemme arvelimme, että neljä kaupunkia on sopiva määrä pitkälle viikonlopulle.

Matkaan lähdettiin keskiviikkona iltapäivällä. Ensimmäinen etappi oli niinkin idässä kuin Köln, sillä halvin sopiva vuokra-auto löydettiin sieltä. Kymmenen minuutin kaupunkisurffailun jälkeen huomasimme, että auton tankki ei ollut täysi ja jouduimme palata takaisin vuokrafirmaan.

Tuo reilun puolen tunnin seikkailu saattoi tulla yllättävän kalliiksi ajallisesti, sillä huima 300 kilometrin matka Kölnistä Erfurtiin kesti lopulta 8 tuntia kaatosateen ja ruuhkien takia. Tiedä sitten, olisimmeko ehtineet edes pahimpien ruuhkien alta pois lähtemällä hieman aiemmin.

Hostelli Erfurtissa osoittautui erittäin kauniiksi, vanhaksi taloksi, joka oli kunnostettu upeasti. Koska saimme oman huoneen, majoitus oli lähes hotellitasoa. Vain aamupala puuttui. Myös kaupunki oli upea. Vain ensikosketus itäsaksalaiseen palvelukulttuuriin ravintolassa himmensi hieman hohtoa. Palvelua voisi kai kuvailla tylyksi mutta tehokkaaksi.

Erfurtista suuntasimme Weimariin, johon tutustuimme muutaman tunnin italialaisen vaihtarin kanssa. Kaupungissa oli samana päivänä jonkinlaiset nuorison liikuntamessut, joten keskusta oli täynnä erilaisia liikuntamuotoja esitteleviä kojuja ja luonnollisesti myös ihmisiä. Täällä koimme myös itäsaksalaisen palvelukulttuurin huipentuman, kun saksalainen tarjoilija kaatoi oluet päälleni eikä edes pyytänyt anteeksi. Päin vastoin laskutti väärän annoksen ja otti annoksestani oma-aloitteisesti vielä tippiäkin...

Berliiniin tie vei kuitenkin joutuisasti ja hostellikin löytyi ongelmitta. Sijainti oli iltamenojen kannalta hieman huono, mutta autolle sen sijaan ei parempaa parkkipaikkaa olisi voinut löytää. Hostelli nimittäin sijaitsee kalliilla omakotitaloalueella, jossa on useita lähetystöjä. Niinpä alueella päivysti jatkuvasti useita poliiseja ja meidän halpisautomme ei taatusti ollut alueen kiinnostavin menopeli :).

Suomalaiset vaihtarit ovat perinteisesti näyttäneet muille Wapunvieton mallia järjestämällä Wappubileet. Tänä vuonna tehtävä lankesi sitten meille.

Pippaloista oli kyllä puhuttu syksystä asti, mutta silti vappu hiipi jostain nurkan takaa. Toisin sanoen paria viikkoa aikaisemmin tajusimme, että niin ne bileet... Paikaksi kuitenkin järjestyi sievästi erään opiskelijatalon varsin kelvollinen baari ja AEGEE eli täkäläinen kv-kerho otti taloudellisen taakan harteilleen. Ainoastaan haalareita ja lakkeja ei Suomesta monellekaan ehditty järjestää, joka latisti hieman järjestäjien tunnelmia. Muut tuskin puutetta huomasivat.

Saksalainen olut ei tietenkään riittänyt autenttisen Suomi-Wapun takaajaksi, joten sima, salmiakkikossu ja munkit oli taiottava jostain. Juomapuoli valmistui aika kivuttomasti, mutta muutaman sadan munkin paisto oli "hieman" ikävämpi urakka. Lopputulos oli kuitenkin tunnistettavissa ja samaa mieltä olivat skandinaaviset naapurimmekin.

Itse bileet menivät yli odotusten. Arvioimme varovasti, että kaiken mennessä todella hienosti paikalle eksyy ehkä 150 ihmistä. Lopullinen arvio on jossain vajaan kolmensadan paikkeilla. Olutta myytiin janoisille lähes 500 litraa, salmiakkikossu loppui hyvissä ajoin ja sima samoin. Munkitkin katosivat nälkäisten suihin. Viimeiset ihmiset heitettiin ulos joskus kuuden jälkeen aamulla.

Ensimmäisenä päivänä sitten urheat järjestäjät raahautuivat paikalle siivoamaan. Siivouksen jälkeen tulikin näytettyä suomalaista juhlimisen meininkiä paikallisille, kun picnicillä piti ottaa takaisin edellisen päivän raadanta. Lievästi humalainen joukkomme suunnistikin illan päätteeksi paikalliseen irkkupubiin, jonne uskaltauduimme seuraavan kerran vasta menneenä viikonloppuna ja vieläkin lievästi punastellen.

Kuten otsikossa sanotaan, lomalla ei tapahdu mitään. Ajokaudenkin aloitimme vasta kuun vaihteessa, ettei tullut sitten pahemmin reissattuakaan. Toisaalta ei tuo löhöilykään niin vastenmielistä ole ollut. Pari kertaa on lähinnä kokkailtu, grillailtu tai maisteltu alkoholipitoisia juomia hyvässä seurassa :)

Ratsastamassa olen käynyt nyt kaksi kertaa viikossa, kun vuokrapollea pitää liikutella. Loxley on täkäläistä tuotantoa eli perushannover. Kokoa pojalla on siinä 180 cm ja ravissa taisin toissaviikolla onnistua istumaan jo muutaman kymmenen metriä. Ei varmaan tarvitse mainita, että selkään kiipeän jakkaralta...

Talli on vanha kivinen maatila sisäpihoineen. Herra asustaakin neljän hevosen osastossa, jossa se pitää tallikavereilleen rautaista saksalaista kuria. Olisihan se nyt sopimatonta, jos mahdollinen rapsutus tai herkkupala livahtaisi sivu suun.

Yleensäkin hevostouhujen seurailu täällä on palauttanut uskon siihen, että paremman harrastepuokin ei tarvitse olla hermoheikko sikailija. Hevoset käyttäytyvät mallikelpoisesti olematta kuitenkaan apaattisia ja pieni rapsahdus tai isompikaan yllätys ei saa niitä lopullisesti pois tolaltaan. Päin vastoin hevoset hakevat iloisesti kontaktia ihmiseen ja hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta. Maastoiluakin harrastetaan aktiivisesti.

Piti sitten käydä kansalaisvelvollisuuskin täyttämässä eli toisin sanoen äänestämässä. Lähin äänestyspaikka oli Düsseldorfissa sijaitseva kunniakonsulaatti ja sinne pääsee kätevästi junalla. Lisäbonuksena hommassa oli, että opiskelijakortti on voimassa sinne asti. Mitään ylimääräistä ei siis tarvinnut maksaa. Ainakin yksi suomalainen piti tosin vaaleja hyvänä tekosyynä lähteä Berliiniin visiitille.

Kunniakonsulaatti sijaitsee ison pankkiyhtymän (?) tiloissa, jonne tavallinen kuolevainen ei pääse normaalisti ovea pidemmälle. Näin päättelin viimeistään vessassa, kun paperiset käsipyyhkeet oli korvattu pienillä froteepyykeillä, jotka oli kääritty nätisti rullalle ja aseteltu koriin käyttöä odottamaan. Piti erikseen tarkistaa roskiksesta, että onko tarkoitus todella käyttää niitä asetelmia.

Minä en meinannut kyllä selvitä siitä ovestakaan, koska inhat pyöröovet pysähtyvät kosketuksesta (mikä sinällään on kauhean kätevää) ja läsähdin sitten ovilasiin ihan reippaasti... Paikan henkilökunta oli saksalaista vaalivirkailijaa lukuunottamatta, minkä huomasi välittömästi kohteliaisuuksien loppumisena. Ihan itse saatiin siis kirjoitella vaalikirjeemme. Paikalle eksyneeltä kunniakonsulilta seuralaisineen tosin luisti kevyt juttelukin.

Saksalainen tenttikäytäntö osoitti nurjemman puolensa, kun salissa eteen tuupattiin 40 sivua koepaperia kysymyksineen. Kysymysten joukossa taisi olla yksi monivalinta, runsaasti lyhyitä selitettäviä ja muutama suhteellisen pitkä analysointitehtävä. Aikaa urakkaan oli ruhtinaalliset kaksi tuntia. Ei siis liene yllätys, että onnistuin tekemään noin kolmasosan tehtävistä... Rehellisesti sanoen en ehtinyt edes lukea koko nivaskaa läpi, koska saksalaisilla on ikävä tapa ilmaista kaikki mahdollisimman pitkästi ja monimutkaisesti. Wikipedia kylläkin väitti kyseisen kokeen olevan täkäläinen kandikoe.

Edit: Pääsin kuin pääsinkin sen kokeen läpi!!! Alimmalla hyväksytyllä arvosanalla, mutta samaan kastiin näytti päätyneen saksalaisiakin :D

Karnevaalia vietetään Saksassa vain katolisilla alueilla ja suurena juhlana vain Kölnin lähialueilla. Toisin sanoen 47 päivää ennen pääsiäissunnuntaita Saksassa matkailevan ei pidä pettyä, jos matkakohteessa ei olekaan täysi hulina päällä (ellei satu matkustamaan varsinaiselle karnevaalialueelle...). Aachenissa karnevaalia kutsutaan jopa viidenneksi vuodenajaksi.

Tänään tuli siis otettua hieman rauhallisemmin, vaikka varsinkin Aachenissa varsinainen juhlinta tapahtuu tänään. "Virallista" osuutta piti kuitenkin käydä ihailemassa. Olennainen osa juhlintaa on nimittäin karnevaalikulkue, joka on nykymitoissaan varsin huima. Käytännössä jokainen itseään kunnioittava paikallinen isompi yritys ja soittokunta sekä useat harrastusryhmät ottavat osaa kulkueeseen omina pieninä osastoinaan. Kölnissä kulkueen pituudeksi ilmoitettiin seitsemän kilometriä, Aachenissakin päästiin aivan kunniallisiin lukemiin, sillä osastoja oli vähintään 100 (osaston 95 kohdalla lähdin pois).

Osastojen fyysinen koko vaihtelee kävelevästä soittokunnasta tai pakettiauton perässä kulkevasta harrastusryhmästä aina rekan täysperävaunulle rakennettuihin linnoituksiin, jossa hovi tuulettelee kansalle. Yhteistä kaikille osastoille on se, että ääntä ja mielellään musiikkia pitää irrota. Äänen ja musiikin laatu sitten vaihteleekin huolella hiotuista orkesterisoinnuista perinteisiin karnevaalilauluihin tai takavuosien hitteihin. Jopa Lambada raikasi kulkueessa.

Lasten ja lastenmielisten aikuisten (eli kaikkien) kannalta kiinnostavinta tuntui kuitenkin olevan tarjottava. Kulkue nimittäin heittelee yleisölle keksejä, karkkeja, pieniä ja isompiakin leluja jne, tietysti hyvin pakattuina :). Isoimmista autoista herkkuja lähes kirjaimellisesti kaadettiin yleisölle koko muutaman kilometrin reitin ajan. Meno oli välillä kohtuullisen hurjaa, sillä keksipaketti kolahtaa ikävästi päähän, kun se heitetään usean metrin korkeudelta. Luonnollisesti asiaan kuului myös karnevaalitervehdyksen innokas huuto puolin ja toisin.

Kuten kuvista näkyy, katolisen saksalaisalueen tärkeä juhla eli karnevaalit pukkaavat päälle. Suomalaiset tuntevat kyseiset karkelot laskiaisena ja aihe juhlimiseen on paaston alkaminen. Toisin sanoen pääsiäiseen on aikaa 40 päivää. Aachenin naapurissa sijaitseva Köln on Saksan karnevaalikeskus. Juhlinta alkaa torstaina (Fettdonnerstag eli rasvatorstai :)) ja jatkuu maanantaihin (Rosenmontag). Aachenissa juhlinta keskittyy maanantaihin.

Juhlintaan valmistaudutaan hankkimalla sopiva asu, joita myydään paitsi nykyaikaisesti internetissä, myös erityisessä karnevaaliasutavaratalossa Hollanin puolella Heerlenissä. Kyseisten tahojen lisäksi useimmat tavaratalot ja jopa Lidl myyvät eritasoisia asusteita. Parhaimmat asut ovat aivan upeita, mutta ihmisten budjetti taitaa myös ylittää reippaasti kotoisan vapunvieton. Pikaisella laskennalla noin sadalla eurolla tavallisesta tallustajasta sukeutuu henkivartiokaartin jäsen, roomalainen senaattori tai vaikkapa hovineito.

Itse en viralliseen karnevaaliavaukseen ehtinyt (klo 11:11), mutta liityin iloisiin juhlijoihin iltapäivällä. Kölnin keskusta oli muuttunut tavallisesta kaupungista naamiaisasuisia ihmisiä viliseväksi kohtaamispaikaksi, jossa olut virtasi ja musiikki soi. Varsinkin päivällä paikalla oli runsaasti soittokuntia, jotka viihdyttivät ihmisiä perinteisellä karnevaalimusiikilla. Kyseinen musiikki on siis varsin humppa- ja marssipainotteista. Ihmiset lauloivat innoissaan mukana ja juhlistivat esitystä saksalaiseen tapaan tarttumalla toisiaa käsikynkästä ja huojumalla rivissä. Illalla musiikki muuttui levypainotteisemmaksi, tosin innokkaat harrastelijat viihdyttivät kansaa yömyöhään.

Palailimme yömyöhään junalla Aacheniin. Täpötäydessä junassa oli tunnelmaa, sillä samaan vaunuun oli eksynyt yksi orkesteri, jonka iloisen marssimusiikin tahdissa (ja luonnollisesti karnevaalilaulujen raikuessa) matka joutui ripeästi.

Otsikon tervehdykset voi vapaasti ja amatöörimäisesti kääntää "Aachenilaiset hurraa! Kölniläiset hurraa!". Ilmaisut ovat hyvin puhekielisiä ja murteellisia, toim. huom. Homma toimii siten, että juontaja (saksalaiset rakastavat kuria ja järjestystä, jos ei tullut jo selväksi) huutaa alkuosan ja kansanjoukko kiljahtaa Alaaf ojentaen samalla kätensä rempseään tervehdykseen.

Uusi vuosi alkoi oikein myrskyisissä tunnelmissa, kun Kyrilliksi nimetty hirmumyrsky pyyhkäisi yli Saksan. Torstaisessa luonnonilmiössä tuulennopeus pyyhki jossain 150 km/h, autobaanat pistettiin NRW:n alueella kiinni jo päivällä, kun rekkoja lenteli nurin ja ensimmäistä kertaa historiansa aikana Deutsche Bahn pisti koko Saksan junaliikenteen poikki.

Aamulla ei ainakaan tyhmä vaihtari huomannut mitään ihmeellistä, hieman tuuliseltahan tuo ilma vaikutti. Kävin ihan normaalisti ratsastamassa ja hevonenkin pysyi nahoissaan maneesin pienestä paukkumisesta huolimatta. Tosin opettaja ei päästänyt minua selkään ilman martingaalia, hevosen edellisen päivän esitys oli kuulema ollut sen verran lennokas. Ainoa poikkeava asia oli, että maneesi tulvi (!). Vesi siis nousi maneesin pohjan läpi, joten yksi kulma piti lopulta eristää kartioilla.

Iltapäivällä oli saksaa ja vaihtarit olivat taas runsaslukuisina paikalle eksyneet. Opettaja aloitti tunnin hieman yllättäen kysymällä, että haluammeko osallistua tunnille vai lähteä kotiin sään vuoksi. Tarvittiin hieman lisävakuutteluja, että otimme opettajan kysymyksen edes puolitosissamme ja tunti sitten pidettiin ihan normaalisti. Opettaja kuitenkin vielä varmisti, ettei kukaan ole autolla, sillä jo tuossa vaiheessa autobaanoja oli suljettu.

Illalla oli vielä luvassa steppitunti. Tanssinopettaja soitti tuntia aiemmin, että olemmeko ylipäätään tulossa. Bussimatka sujui ripeästi, sillä liikennettä oli poliisi- ja paloautoja lukuunottamatta vähän ja ihmisetkin pysyttelivät kotonaan. Niinpä bussi oli jopa neljä minuuttia edellä aikatauluaan. Kävellessäni pysäkiltä tanssisaliin näkyikin jo vähän toimintaa, kun palokunta rikkoi lapioilla näyteikkunan, jota ilmeisesti tuuli oli vahingoittanut. Ikävämpi yllätys oli luvassa tunnin jälkeen, kun kaupungin sisäinen bussiliikennekin oli lopettu tuulen takia. Pitkän päivän jälkeen sitten reippailin viisi kilometriä kotiin tuulen suhistessa yläpuolella.

Aika on mennyt niin nopeasti, ettei ole tosikaan. Keskiviikkona siis lennämme takaisin Suomeen joulua viettämään. Viimeinen luento oli tänään, joten aikaisemminkin olisi voinut lähteä. Tosin lennot on varattu jo syyskuussa, joten eihän sitä silloin tiennyt. Lipun hintakin on kyllä 14-kertaistunut, joten ehkä kannatti se aikainen varaaminen.

Lauantaina vietettiin riehakasta joulujuhlaa erasmus-opiskelijoiden voimin. Aegee eli paikallinen kv-kerho tarjosi kolmen euron sisäänpääsymaksun hinnalla ilmaiset juomat koko illaksi. Ei liene yllätys, että juhlien alkaessa kahdeksalta paikalla oli lähinnä suomalaisia... Muutkin kansallisuudet kyllä löysivät tiensä juhlapaikalle illan kuluessa. Illan saldona muutama puolalainen alkoi vakavasti harkita siirtymistä Suomeen opiskelemaan kuultuaan, että teekkarit harrastavat sekasaunomista ihan ilman vaatteita...

Viimeisenä rutistuksena olen sitten tänään käynyt jo kerran ratsastamassa ja pian lähden uudestaan. Homma käy kuntoilusta, sillä kävelymatkaa kertyy keikkaa kohti kolme kilometriä. Bussillakin pääsisi melkein ulko-ovelle, mutta matkaan kuluisi tuplasti aikaa.

Also ein frohes Weihnachtsfest für Alle und einen guten Rutsch ins neue Jahr. Eli iloista joulua ja hyvää liukua uuteen vuoteen :)