IRC-Galleria

Uusi vuosi alkoi oikein myrskyisissä tunnelmissa, kun Kyrilliksi nimetty hirmumyrsky pyyhkäisi yli Saksan. Torstaisessa luonnonilmiössä tuulennopeus pyyhki jossain 150 km/h, autobaanat pistettiin NRW:n alueella kiinni jo päivällä, kun rekkoja lenteli nurin ja ensimmäistä kertaa historiansa aikana Deutsche Bahn pisti koko Saksan junaliikenteen poikki.

Aamulla ei ainakaan tyhmä vaihtari huomannut mitään ihmeellistä, hieman tuuliseltahan tuo ilma vaikutti. Kävin ihan normaalisti ratsastamassa ja hevonenkin pysyi nahoissaan maneesin pienestä paukkumisesta huolimatta. Tosin opettaja ei päästänyt minua selkään ilman martingaalia, hevosen edellisen päivän esitys oli kuulema ollut sen verran lennokas. Ainoa poikkeava asia oli, että maneesi tulvi (!). Vesi siis nousi maneesin pohjan läpi, joten yksi kulma piti lopulta eristää kartioilla.

Iltapäivällä oli saksaa ja vaihtarit olivat taas runsaslukuisina paikalle eksyneet. Opettaja aloitti tunnin hieman yllättäen kysymällä, että haluammeko osallistua tunnille vai lähteä kotiin sään vuoksi. Tarvittiin hieman lisävakuutteluja, että otimme opettajan kysymyksen edes puolitosissamme ja tunti sitten pidettiin ihan normaalisti. Opettaja kuitenkin vielä varmisti, ettei kukaan ole autolla, sillä jo tuossa vaiheessa autobaanoja oli suljettu.

Illalla oli vielä luvassa steppitunti. Tanssinopettaja soitti tuntia aiemmin, että olemmeko ylipäätään tulossa. Bussimatka sujui ripeästi, sillä liikennettä oli poliisi- ja paloautoja lukuunottamatta vähän ja ihmisetkin pysyttelivät kotonaan. Niinpä bussi oli jopa neljä minuuttia edellä aikatauluaan. Kävellessäni pysäkiltä tanssisaliin näkyikin jo vähän toimintaa, kun palokunta rikkoi lapioilla näyteikkunan, jota ilmeisesti tuuli oli vahingoittanut. Ikävämpi yllätys oli luvassa tunnin jälkeen, kun kaupungin sisäinen bussiliikennekin oli lopettu tuulen takia. Pitkän päivän jälkeen sitten reippailin viisi kilometriä kotiin tuulen suhistessa yläpuolella.

Aika on mennyt niin nopeasti, ettei ole tosikaan. Keskiviikkona siis lennämme takaisin Suomeen joulua viettämään. Viimeinen luento oli tänään, joten aikaisemminkin olisi voinut lähteä. Tosin lennot on varattu jo syyskuussa, joten eihän sitä silloin tiennyt. Lipun hintakin on kyllä 14-kertaistunut, joten ehkä kannatti se aikainen varaaminen.

Lauantaina vietettiin riehakasta joulujuhlaa erasmus-opiskelijoiden voimin. Aegee eli paikallinen kv-kerho tarjosi kolmen euron sisäänpääsymaksun hinnalla ilmaiset juomat koko illaksi. Ei liene yllätys, että juhlien alkaessa kahdeksalta paikalla oli lähinnä suomalaisia... Muutkin kansallisuudet kyllä löysivät tiensä juhlapaikalle illan kuluessa. Illan saldona muutama puolalainen alkoi vakavasti harkita siirtymistä Suomeen opiskelemaan kuultuaan, että teekkarit harrastavat sekasaunomista ihan ilman vaatteita...

Viimeisenä rutistuksena olen sitten tänään käynyt jo kerran ratsastamassa ja pian lähden uudestaan. Homma käy kuntoilusta, sillä kävelymatkaa kertyy keikkaa kohti kolme kilometriä. Bussillakin pääsisi melkein ulko-ovelle, mutta matkaan kuluisi tuplasti aikaa.

Also ein frohes Weihnachtsfest für Alle und einen guten Rutsch ins neue Jahr. Eli iloista joulua ja hyvää liukua uuteen vuoteen :)

Pitänee aloittaa perussuomalaiseen tyyliin valittamalla. Täällä ei olla vielä siirrytty IT-maailmaan tentti-ilmoittautumisissa, vaan saksalaiset haluavat paperia ja ennen kaikkea leimoja. Valitettavasti vain meille vaihtareille ei ole kukaan vaivautunut kertomaan, että ilmoittautuminen päättyy jo joulukuussa. Kauhean säätämisen jälkeen onnistuin ilmoittautumaan kolmeen tenttiin neljästä virallista reittiä (eli kolme toimistoa ja lukemattomia leimoja). Viimeisen ilmoittautumisaika oli mennyt jo umpeen, joten ei kun vaivaamaan herra professoria.

Herra professori oli hyvin ymmärtäväinen ja ohjasi ilmoittautumaan sihteerilleen. Sihteerit taas olivat leipääntyneitä toimistorouvia, mutta toinen vaivautui eväsleipänsä lomasta mutisemaan herra professorin assistentin huoneen numeron. Diplomi-insinööri Jung löytyi pitkällisen etsinnän jälkeen ja lopulta sitten onnistui ilmoittautuminenkin. Nyt siis pitäisi olla ainakin tenttipaperi odottamassa, kun tenttikausi alkaa.

Iloisempaa mielialaa löytyi ratsastustunnilla, kun sain alleni tallin alkeistuntien luottokuljettimen. Alkeistunnilla polle nimittäin esiintyy sivuohjilla kasattuna, eikä juuri vaivaudu ylimääräisiä liikahtelemaan. Kun jätin narut talliin, löytyi kyseisestä 176 cm korkeasta pv-ruunasta hieman uusia vaihteita. Ruunalla nimittäin on liikettä Suomen kansalliselle tasolle asti ja lisäksi liike oli moiseksi jätiksi todella pehmeää. Tosin löysin itseltäni huikean määrän uusia keskivartalon lihaksia, sillä kokoaminen vaati todella vahvaa istuntaa.

Lähdimme sitten Erasmus-porukalla kokeilemaan liukukenkäjuoksua eli luistelua. Täkäläisestä jäähallista sai vuokrattua luistimia, joten ei kun menoksi. Innokkaita kertyi varmaan neljäkymmentä, joten paikallisliikenteen bussissa oli väriä ja tunnelmaa. Noustessamme bussista muutama saksalainen jäi naureskelemaan, että taitavat kokeilla luistelua...

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen osasin vielä laittaa luistimet jalkaanikin, tosin ensimmäisestä parista onnistuin katkaisemaan nauhat kiristäessäni luistimia tarpeeksi kireälle. Vuokrauksesta vastaava setä ei kuitenkaan hermostunut, vaan uusi pari tuli tilalle kuin kaupan hyllyltä. Kaunoluistimet olivat yllättävänkin hyviä, tosin teroitus oli ehkä hieman unohtunut.

Jäällä oli ensin hieman alkukankeutta, mutta yllättävän äkkiä osasi taas sen vähän, mitä on joskus kauan sitten osannutkin. Lisäksi kankealla sirklauksella eteen- ja taaksepäin keräsi rajatonta ihailua ensikertalaisten joukosta. Tosin on tunnustettava, että porukasta löytyi kyllä hyvinkin taitavia luistelijoita - kaikki kuitenkin Suomesta, Ruotsista tai Tsekeistä...

Vähän jälkijunassa tulee tämäkin juttu, mutta tulkoon...

Eli kaksi viikkoa sitten olimme Erasmus-lauman kanssa ihailemassa täkäläisiä maisemia tekojärven kauniissa ympäristössä. Paikalle hurautettiin bussilla ja majoitus oli järjestetty kotoisaan Jugendherbergeen (retkeilymaja). Matkaohjelmassa tiukaksi lähtöajaksi ilmoitettiin 13:45 Bushofilta ja paikalle suositeltiin tulemaan jo puoleksi. Pohjoismainen delegaatio kökötti pysäkillä sitten tasan puolelta ja jopa etelän ihmeet saapuivat kymmentä vaille kaksi. Saksalaisella tehokkuudella espanjalaisvaraksi oli kuitenkin varattu 40 minuuttia, joten matkaan lähdettiin joskus puoli kolmelta. Mietimme jo varovaisen toiveen esittämistä, että ohjelmiin saataisiin vaikka toisella kotimaisella todellinen lähtöaika.

Perjantain päiväohjelmaan kuului lähinnä huoneiden jako ja ruokailu. Linnoittauduimme Jussin ja Onnin kanssa viiden hengen huoneeseen ja sen jälkeen mukaan ei juuri tunkua ollut. Espanjalaisten ja italialaisten, joita erittäin huomattava osa seurueesta edusti, käyttäytymissäännöt kun voivat olla joustavia, mutta sekahuoneisiin majoittautuminen ei tullut kuuloonkaan. Itä-Euroopasta kuitenkin löytyi seikkailuhenkeä ja saimme seuraksemmen tsekkiläisen Ivanan ja lisäksi romanialaisen naisvahvistuksen.

Perjantai-ilta kului sitten tutustuessa kulttuurien välisiin eroihin oli toisin sanoen osallistujia oli pyydetty tuomaan kotimaassaan perinteistä tai suosittua (tai jopa molempia) alkoholijuomaa. Eteläeurooppalaiset tarjoilivatkin herkullisia sangrioita ja muita sekoituksia, mutta vauhti iltaan löytyi erityisesti itäisten vieraiden runsaasta vodka- ja maustettu vodka -valikoimista. Salmiakkikossu sai yllättävän innostuneen vastaanoton, sillä erityisesti saksalaiset olisivat juoneet vaikka toisenkin pullollisen. Itse vetäydyin nukkumaan kolmelta, sitkeimmät jatkoivat juhlintaa aamukuuteen.

Lauantaina kävimme parin tunnin vaelluksella. Vaikka kuljimme vain kapeita hiekkateitä myöten, reissu oli yllättävän raskas. Täkäläinen maisema kun poikkeaa korkeuseroiltaan hieman Pohjanmaan lakeuksista. Vaellukselta palattuamme ja vielä ruokailun uuvuttamina oli pakko nukkua pari tuntia. En kyllä ollut ainut, joka hieman hyytyi... Reippaammat sitten leikkivät pihalla liikunnallisia ulkoleikkejä.

Illaksi oli sitten järjestetty karaokebileet. Valitettavasti lauluvalikoima oli hieman suppea, joten alkuinnostuksesta huolimatta kovin suuri osa porukasta ei aivan teeman mukaan päässyt juhlimaan. Luonnollisesti porukasta kuitenkin löytyi karaoken kuningas, joka tuli, näki ja otti lavan haltuun. Javier hallitsikin lavaa Kuninkaan elkein ja vain sävelen kulkiessa liian ylös ojenteli mikrofonia naisten suuntaan. Ilta kului kyllä mukavasti pöytätenniksen ja sulkapallonkin parissakin.

Eli alkoivathan ne luennotkin lopulta. Kovin hurjasti en onnistunut kursseja itselleni haalimaan, sillä luennot olivat ikävästi päällekäin tai haittasivat vapaa-aikaa... Joka päivä on kuitenkin jotain. Tähän asti proffat ja muut puhujat ovat ilmaisseet itseään varsin ymmärrettävällä saksalla eli kauhukuva täkäläistä murretta vääntävästi mongertajasta eivät ole vielä toteutuneet. Täkäläiset autoteollisuuden kasvatit käyttävät myös esimerkkeinä (lähes) pelkästään - yllätys - autoteollisuutta. Uudet esimerkit piristävät kyllä mukavasti osittain tuttuja aiheita, mutta muutamalla miniluennolla proffat haluavat olla kovin interaktiivisia ja kyselevät opiskelijaparoilta tiukkoja kysymyksiä. Hyvä siinä on yrittää arpoa vastauksia aiheesta, joka on täkäläisille yhtä tuttu kuin Nokia suomalaisille. Toisaalta kännykkäesimerkeillä voi kerätä pisteitä kotiin :)

Vapaa-aikaa siis jää varsin mukavasti. Steppitunnit alkoivatkin jo. Opettaja puhuu pääasiassa käsittämättömiä, mutta aina voi seurata muita :). Samoin osa askelista on tullut tutuksi jo irkkutunneilla ja nimetkin ovat englanniksi. Muut tuntilaiset (aikuisten alkeiskurssi) olivat kovasti kiinnostuneita Suomesta ja jälleen kerran sain selittää kotomaan eksoottista, pimeää talvea ja kesän yöttömiä öitä...

Ilmeisesti olisi pitänyt kiltisti uskoa jo Suomessa, että perusteellisen byrokraattisia saksalaisia kiinnostavat Suomen hallinto, pörssin toiminta, työttömyysaste, lamasta selviäminen jne. Viimeksi eräs rouva tenttasi kyseisiä asioita reilun tunnin junamatkalla. Eli olisi kannattanut kiltisti opetella alan sanasto jo etukäteen.

Lopuksi voin todeta, että Aachen on viimeinkin näyttänyt todellisen luontonsa. Vettä tulee taivaalta joka päivä useita kertoja ja mielellään kovina ukkoskuuroina. Eilen sitten kävelin pari kilometriä tallilta kotiin, kun totesin sen bussia nopeammaksi vaihtoehdoksi. Puolimatkassa ratsastuksenopettaja tosin poimi minut kaatosateesta kyytiin ja moitti kovasti, etten ollut kertonut olevani kyytiä vailla...

Kielikurssi loppui perjantaina kokeeseen. Koe koostui luetun ja kuullun ymmärtämisestä, kielioppiosuudesta ja aineesta. Kahta ensimmäistä helpotti reilusti se, että opettaja selitti epäselvät sanat ennen vastaamista... Kuullun ymmärtämiseen saatiin lisäväriä palohälytyksellä eli sali tyhjäksi vain. Itse hälytys osoittautui kylläkin aiheettomaksi.

Luennot siis alkavat ensi viikolla, joten väliin jää nyt viikon odotteluvaihe. Osa vaihtareista on lähtenyt kotiin tai muuten vaan reissuun, itse jäin tänne vaan olemaan :). Eilen huristelimme Belgiaan Maasmechelen Villageen, joka on siis outlet-myymälöistä koostuva kylä. Valitettavasti shoppailu jäi hieman vähäiseksi, kun yhteysongelmien takia myymälät pystyivät eilen hyväksymään vain belgialaisia pankkikortteja... Luonnollisesti paikan ainoa pankkiautomaatti oli rikki. Onneksi ei kovin kauaksi tarvinnut lähteä, matkaa kertyi vain 40 km/suunta.

Ensi viikolla alkavat myös steppitunnit. Yliopiston liikuntaosasto tarjoaa kaikkea mahdollista vesijumpasta itäaasialaisiin itsepuolustuslajeihin, mutta irkkutanssia ei luonnollisesti ole. Steppitunnitkin putosivat tarjonnasta pois, mutta kaupalliselta puolelta sentään löysin aikuisten alkeiskurssin. Hintakin on kohtuullinen.

Nyt olen sitten ehtinyt käydä jo pari kertaa ratsastamassakin. Hevoset puhuvat samaa kieltä täälläkin, mutta opettajan puhe ei aina heti aukea... Toisella kertaa rupesin kyllä jo erottamaan paremmin ohjeita, onneksi voi aina vakoilla muita. Toiset tuntilaiset ovat ottaneet minut erittäin hyvin vastaan. Välillä oikein naurattaa, kuinka hitaalta oma puhe kuulostaa muihin verrattuna, mutta kärsivällisesti muut kuuntelevat ja välillä korjailevat.

Pyörällä on hieman päässyt tutustumaan Aachenin ympäristöön ja ehtinyt kauppaankin hieman ennen sulkemisaikaa :D. Valitettavasti ajoasu ja muut tykötarpeet ovat vielä Saksan postilaitoksen hellässä huomassa, joten pidemmille reissuille en ole lähtenyt mukaan. Toivottavasti paketti tulee huomenna tai ylihuomenna.

Neljäskin solumme asukas palasi vanhempiaan tervehtimästä ja oli kovin iloinen saatuaan viimeinkin toisen tytön kaverikseen. Kuulema lokakuun puolivälissä vietetään sitten maalaustalkoita keittiön seinien siistimiseksi...

Sää on ollut turhankin hieno. Ei hirveästi jaksa kierrellä maisemia ihailemassa, kun ulkona on noin 30 astetta lämmintä ja aurinko porottaa. Viime sunnuntaina kävimme kuitenkin Dreiländereckellä eli Saksan, Hollannin ja Belgian yhteisellä rajapisteellä. Samaisesta paikasta löytyy myös Hollannin korkein kohta, huikeat 320 metriä ja risat.

Kielikurssi on nyt päässyt kunnolla vauhtiin ja jotain on kai jo tullut opittuakin. Ryhmässä on ihan rento meininki, mutta neljä tuntia saksaa päivässä meinaa välillä puuduttaa. Tiistaina kävin kurssin järjestämällä vierailulla ihailemassa Aachener Domia, eli suomeksi täkäläistä kirkkoa. Vanhimmat osat olivat yli 1200 vuotta vanhoja ja kirkossa oli mm. Kaarle suuren arkku (jossa oli joitakin Kaarlen luita vielä sisälläkin).

Myös saksalaiset opiskelijat viettävät aikaansa yliopiston kerhotoiminnoissa, mutta eivät sentään sauno :). Sen sijaan asiaan kuuluu kokoontua viikottaiseen Stammtischiin johonkin paikalliseen kapakkaan. Tiistaina kävinkin selvittämässä täkäläisiä hevostelukuvioita opiskelijaratsastajajien yhdistyksessä. Tunti tuli varattua ja nyt jännityksellä odotan, kuinka onnistuu saksankielinen ratsastustunti.

Keskiviikkona alkoi sitten kuukauden intensiivikurssi, että jotenkin tulisi täällä ymmärretyksi. Tasokoe kurssia varten meni onneksi hyvin (vaikka en turhan aktiivisesti valmistautunutkaan), sillä varsin moni suomalainen joutui espanjalaisten leikki- ja lauluryhmään. Omassa ryhmässäni taso on kuitenkin sellainen, että tuntien sisällöstä on varmaan oikeasti hyötyä.

Byrokratian rattaat ovat jauhaneet ahkerasti ja kohta on paperihommat pääosin hoidettu. Virastoissa on saksaa mongertaviin suomalaisiin suhtauduttu hyvin ystävällisesti, kunhan vain osaa oikealle luukulle. Omatoiminen neuvominen oikeaan osoitteeseen ei varsinaisesti kuulu saksalaisen byrokratiaihmisen luonteenpiirteisiin. Pankkitiliä avatessa palvelu oli lähes ylitsevuotavan ystävällistä, kun keskustelimme virkailijan kanssa tunnin Suomen ja Saksan eroista ja yhtäläisyyksistä ja siinä sivussa sain avattua tilinkin...

Saksan puhuminen käy työstä, mutta sitkeästi sitä on muiden vaihtarien kanssa väännetty. Pari kertaa on lipsahtanut englannin puolelle, kun sanavarasto on loppunut ja mielenkiintoinen asia on pitänyt saada keskustelluksi.