IRC-Galleria

Tänään japsirockbändi Tavastialla. Varmasti paljon ihmeellisesti pukeutuneita ihmisiä. Näin tyhmän ja oudon näkösiä ihmisiä kyllä jo eilen HB:ssa. En tajuu kuinka voi olla sen näkösiä ihmisiä olemassa. Pukeutuu ku mitkäki sekopäät ja naamasta näkee, et järkee on yhtä paljon, ku puhkikulutetulla mustalla Nokialaisella. Parasta illassa oli seura. Jotenki aina pirtee ilta jos on mukana pareja. Käyny hyvä säkä, et kaverit onnistunu löytämään itselleen mukavia sielunseuralaisia. Paitsi se yks pitkä hujoppi, joka löytää joka ilta uutta naisseuraa. Törmäsin siellä myös erilaisiin tuttuihin. Jotain peruspaskaa jauhettiin. Yhden tyypin kanssa kävin keskustelun, jonka kanssa olin käynyt luultavasti kerran ennenkin, aivan täsmällisesti samassa paikassa, keskustelun, joka meni nyt aivan samaan tapaan sanasta sanaan kuin viimeksikin. Ihan ihme juttu.

Lähdin jo kahden jälkeen baarista. Kaks kaveria jäi vielä bileemään. Kävelin yksin pimeässä sateessa läpi öisen Helsingin. Kävelin niin hitaasti kotiin kuin suinkin mahdollista. Nautin sadepisaroiden ropinasta röpelöisen asfaltin pinnassa. Sateen ääni. Tunne kun pisarat tipahtelevat hiuksiin ja kasvoille. Ajattelin taas. Mulle on toki sanottu, että ajattelen liikaa, mutta tommonen yksinäinen elämän asioden syvällinen pohdinta rauhottaa mua. Selventää mun suhtautumistani erilaisiin asioihin. Pohdittavaa riittää kun pyrkii lähestymään asioita jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta. Opettaa myös pysymään neutraalina, oli kyse asiasta tai asiasta.

Ihminen on maailman epätäydellisin olento. Tätä on turha perustella.

Elän väärässä ajassa. Väärässä ruumiissa. Väärässä todellisuudessa. Olen romantikko, eikä minulle ole sijaa tässä maailmassa. Näen tietyt asiat kauniina ja elämää suurempina. Nämä asiat ovat silti nykymaailmassa arkipäiväisiä tapahtumia, joihin ei välity sitä tunnetta, jonka sydämelläni näen niihin kuuluvan. Useimmat ihmiset eivät kykene näkemään näkymätöntä.