Olin tänään ihan jumissa koulussa. Niin jumissa, että oli ruokalassakin vaan pakko vetää periaatteessa ihan älytön stuntti. Ja meinasin taas feidaa. Satuin seisomaan atk-luokan ovella ihastelemassa taittoryhmän työnäytteitä ja siitä sitten pari askelta siirtyessäni meinasin kaatua suoraan taaksepäin. Sain onneksi ajoissa seinästä tukea.
Ennen kuin tutkiskelin koulun taittoryhmän tekeleitä, otin ajassa askeleita taaksepäin. Kävin Alppilan lukion sivuilla tutkiskelemassa vanhoja Apropoo-lehtiä ja arvioimassa niiden taittoa. Ja ylläripylläri. Pidin näkemästäni suunnattomasti. Ne lehdet, joissa olin mukana ja varsinkin ne, joissa oli vastaavana opettajana Tuulikki Alsta, näyttivät suorastaan upeilta. Tuli vaan mieleen kuinka hienoa silloin aikoinaan oli olla mukana tekemässä niitä. Ja se taitto. SE TAITTO!!!
No niin no. On siellä jotain pikkuvirheitä, mutta suorastaan niiden lehtien ulkoasu on saatu tosi hyvin kasaan. (Ja huomio, ne PDF-tiedostot ei vissiin ole edes lopullisia, vaan jotain korjaamattomia vedoksia) Ja sit tajusin, et ekassa lehdessä taitto oli yksin yhden tyypin vastuulla. Mun hyvä kaveri. Tärkee semmonen. Oltiin sillon nuoria. Oi aikoja. Ne lehdet vaan on graafisesti hienoja. Juttujen tasosta ei voi sanoa samaa. Varsinkaan mun jutuista. Mut ei ihme - jotain lukioaikana kirjotettua tekstiä. Meillä oli sillon ihan vapaat kädet ja me myös käytettiin niitä. Muuallakin ku kylppärissä. Ja sillonkin kirjotin paremmin fiktiota ku kunnon faktalehtikamaa. Tosin täytyy pitää mielessä, että siinä vikassa lehdessä se, ei niin siihen hommaan paras naisopettaja, sensuroi mun jutun. Ja siit lopusta tuli ihan paska. Muuten se on hieno. (Ja kaikki tietty kaikessa naiiviudessaan.)
Mä kaipaan eniten sitä tunnetta. Sitä ku tehtiin. Oltiin viattomasti innoissamme. Oltiin yhtä porukkaa. Mä antaisin melkeen kaiken, että saisin ne ajat takasin. Ilman kaikkea sitä tätäkään tekstiä tuskin ois tässä - olemassa. Siellä historiassa on mulle henkilökohtasesti tärkeitä asioita. Ja ihmisiä.
Ajat ja ihmiset muuttuu...