IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Vittu jälleenTiistai 20.03.2007 17:28

Kirjotin uskomattoman huonon tekstin joskus yöllä jostain perhanan nyyteistä ja kuuntelin jotain chicksiä radiossa. Virhe oli siinä, että kuuntelin kirjottamisen jälkeenkin vielä jonnekki puol neljään asti sitä radioo. Siihen asti, että aloin jo missaamaan niitten juttujen pointin ja lauseita jäi kuulematta välistä.

Mut se radioshow oli ihan hauska. Sen pointti oli, et ei juuri ollu mitään pointtia. Oliko nyt neljä tai jotain kaverusta, jotka leikkiny jossain viestintäkursseilla joskus. Ja nyt taas yhdessä. Yössä.

Jutut oli hauskoja, koska ne hyppelehti aiheesta aiheeseen. Plussaa tuli siitä, että mulla teki aina välillä mieleen lähettää palautetta sinne. Mut en jaksanu. Kännykkä oli kädessä kyl jo monta kertaa ja koneella olin taistellu itteni kanssa aika monta kertaa kans.

Yleensä oisin kritisoinu, et EI NÄIN. Varsinkin joku niistä juontajista piti jossain vaiheessa monologin, jonka se kusi täysin. Se kusi sen homman jo ennen ku alotti. KOSKA, se kerto siinä alussa, että nyt tulee paskaa, josta MINÄ ajattelen näin ja MUUT EIVÄT VARMAANKAAN DIGGAA. Kiva kertoa kuulijoille suoraan mitä niiden pitää seuraavista ajatuksista ajatella. Samalla äijän äänensävy muuttu semmoseks, jonka ihminen mieltää helposti ylimieliseks. Se veti spontaanisti ja se oli virhe. Sen ois pitäny ajatella aina kaikki sanomisensa ennen suun avaamista. Ihmisen kasvoista lukee aina paljon asiaa ja kun se nyt oli radiossa niin ois muistanu, että äänensävy on TOSI ISO asia puhutussa kielessä. Eihän ulkomaalaisetkaan juuri ikinä opi vierasta kieltä täydellisesti, kun ne ei osaa painottaa asioita oikein. Fraasin "vitun homo" voi ymmärtää monella tavalla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.