IRC-Galleria

Muutto Keski-Suomesta Helsinkiin äidin luota tädin alivuokralaiseksi oli iso muutos. Ja 70-luvulla ero tuppukylän ja suurkaupungin välillä oli isompi kuin nykypäivänä.

Äidillä oli ollut hankalaa elättää yksinhuoltajana tytärtään, ja siksi muutto työn ja opiskelupaikkojen perässä oli pakkovaihtoehto. Täti otti lämpimästi vastaan ja elämä alkoi hymyillä uudella paikkakunnalla.

Aika kului ja äidistä ei kuulunut. Kirjeitä lähetettiin, mutta niihin ei tullut vastauksia. Täti yritti soittaa puhelimellakin siskonsa paikkakunnalle kysyäkseen onko jotain tapahtunut. Vastauksia ei saatu. Kunnes sitten eräänä päivänä postilaatikosta löytyi kirje. Se oli äidiltä ja se avattiin ripeästi. Suru oli suuri kun tyttö lukee oman rakkaan äitinsä kirjettä, jossa lukee kuinka äiti vihaa lastaan ja sisartaan, joka varasti äidiltä tyttären ja opetti huonoille tavoille syntisessä Helsingissä. "Siellä te vaan huoraatte Helsingissä...", lukee äidin kirjeessä ja tytär itkee.

Täti vannoi huolehtivansa siskonsa lapsesta kuin omastaan. Lupasi olla olkapäänä aina kun itkettää, lupasi tulla häihin ja ruveta mummiksi lapsille. Täti katkaisi välit siskoonsa. Ei mitään tiedonvaihtoa kymmeniin vuosiin.

Kaikki helpottaa aikanaan ja ajat muuttuvat. Silti tytär, nykyinen onnellisesti naimisissa oleva kahden lapsen äiti, ei ikinä anna biologiselle äidilleen anteeksi, että äiti itse vei itsensä tyttäreltään. Vielä kun täti kuoli aikaisin keuhkosyöpään, menivät tytöltä kaikki "vanhemmat" etuajassa.

-Ja mielisairaudet luonnollisesti tuhoavat perheitä hoitamattomina. Usein vielä hoidettuinakin.
-Kaikilla pitää olla joku, joka välittää ja huolehtii. Vanhemmat, isovanhemmat, joku...

---

Nuori lääkisessä opiskeleva kaunis nainen joskus 80-luvulla. Erikoistuu opinnoissaan ja valitsee polun, jota kovin moni ei jaksa kulkea. Muut katsovat, etteivät viitsi tuhlata aikaansa hommissa, joissa ei välttämättä työllisty vähäisen potilastilanteen vuoksi. (Nykyään vähäinen on enemmän ja "vähäinen" johtui kasarilla vain taudin heikosta tietämyksestä ja diagnosoinnin puutteesta. Nyk. Juice.)

Nuori tyttö näkee hoidettavia potilaita ja kehittää läheisen suhteen "omiinsa". Nuorena harjoittelijana tyttö saa hoitaakseen ja tutkittavakseen potilaita, joiden taudinkuva ja hoitotoimenpiteet ovat pelkkiä kysymysmerkkejä. Tyttö haluaa vastauksia.

Vapaat päivät täyttyvät lukemisesta. Tyttö lukee miljoona kirjaa, joissa viitteitä siihen mitä etsii. Viikonloput tyttö istuu kotonaan kirja käsissä. Arkisin tyttö on joko kirjastossa tai laboratoriossa tutkimassa. Etsimässä. Tyttö saa ideoita. Oivalluksia. Potilasmäärä kasvaa. Hitaasti, mutta kasvaa silti. Tiedetään, mitä potilaat osapuilleen sairastavat. Virhediagnoosit vähenevät. Tyttö lukee, lukee, tutkii ja etsii...

Aika kuluu. Nuorella naisella on omia potilaita. Muut lääkärit kyselevät häneltä vastauksia. Hän vastaa. Nuorella naisella on vain pieni ystäväpiiri, koska lukeminen on vienyt suurimman osan ajasta. Naisella on ideoita ja hänen nimeään huutavat niin nuoret kuin vanhemmatkin lääkärit. Tyttö tuntee potilaat paremmin kuin näiden omat lääkärit.

90-luvulla nainen on nainen eikä tyttö enää. Yksin vapaalla, kiireisenä töissä. Sukulaiset auttavat naista taloudellisissa asioissa. Työstä ei huippupalkkaa ja kaikki aika palaa. Naisella potilaihin läheinen suhde. On nähnyt kuinka vuosia hoidoissa käyneet jo tutuiksi muodostuneet ihmiset heittäneet hyvästi elämälleen. Kärsien sairaalan vuoteessa kuihtuneet. Ei ole voinut nainen auttaa. Naiselle potilaista koko elämä. Kun on itse terve, niin haluaa auttaa.

Nainen tietää paljon. Enemmän kuin muut. Lääkäripiireissä arvostus nousee ja nainen silti koko ajan "kentällä". Maailmalla tiedot taudista nousevat. Parempia hoitoja. Ei parannuskeinoa, mutta nainen tietää monia eri keinoja auttaa potilaita selviämään. Nainen tietää enemmän kuin juuri kukaan Suomessa. Silti hän tutkii. Viettää aikaa laboratoriossa ja potilaiden luona. Pitää omiaan kädestä kiinni. Silittää hiuksia kun toinen itkee kipujaan.

Nykyään nainen asuu yksin. Naisen nimeä huudetaan päivittäin työpaikallaan. Ja nainen juoksee. Huolehtii ja se tuntuu edelleen hyvältä. Naisella ei miestä, vaikka ikää. Ei koskaan tavannut sitä oikeaa, kun illat menivät kirjojen parissa. Naisella ei ystäviä työn ulkopuolelta. Kaikki sukulaiset kutsuvat naista aina luokseen kyläilemään. Eivät halua, että nainen jää yksin.

-Joku pitää tyhmänä tuhlata koko elämäänsä muiden ihmisten auttamiseen. Saattaa olla, että olen tuolle naiselle itse kiitollisuudenvelassa. En tiedä. Arvostan...