IRC-Galleria

Mua kaduttaa jo. Ei mikään ihme. "Hyvästi" näyttää aika rumalta kirjoitettuna. Se saa sanan tuntumaan ylimieliseltä.

...

Siellä oli ihania ihmisiä. En väitä tunteneeni niitä liian hyvin, mutta löysin jokaisesta hyviä piirteitä. Huonot asiat voi aina suodattaa pois omassa mielessä. Jos joku asia ketuttaa, niin siitä tulisi voida puhua tai sen tulisi antaa olla. Kaikkeen tottuu.

Yrityksessäni tuhota itseni olen ainoastaan onnistunut satuttamaan muita. Toiminta sotii arvojani ja periaatteitani vastaan. Olen valehtelija ja tekopyhä. Ja väitän silti vihaavani valehtelua.

Jos normaalilla ihmisellä on edessään kurkku ja tomaatti, ja se haluaa syödä tomaattia, niin se ottaa tomaatin käteen ja puraisee. Jos minä taas haluan tomaattia, saatan tarttua kurkkuun, jottei kenellekkään tulisi mieleen, mitä oikesti haluan.

Jos joku kysyy "miten menee", niin vastaan aiheen vierestä.

Jos joku pääsee liian lähelle, niin siirryn kauemmas. En tahdo kenenkään joutuvan kasvokkain kanssani ilman, että välillämme on vääristävä lasiseinä. En halua, että kukaan joutuu kestämään sitä, mitä olen. Siinä on vastaus siihen miksen koskaan yritä "mitään".

En osaa olla. Olosuhteista riippuen käytökseni vaihtelee ääripäästä toiseen. Hyvä näyttelijäkään ei sinänsä näyttele, vaan "on". Siihen tarvitaan pohjalle kyky olla omana itsenään. En omaa tätä kykyä. Sen sijaan päädyn roolista rooliin ja olen olosuhteiden armoilla.

Ruumiini on pelkkä työkalu, joka toimii muiden ihmisten halujen ja toiveiden mukaisesti. Niiden, joita ei sanota ääneen. Työn lopputulos on virhemarginaaliltaan suunnaton.

Koen itseni taakaksi muille. En hyödytä omana itsenäni ketään. Ei ihmisen arvoa hyödyllä mitatakaan, mutta omalla kohdallani hyöty on peruste olemassaololle. Niin ohut kuin se onkin.

Kasvoni väsyvät. Loputon hymyily tai pehmennetyt neutraalimmat kasvonilmeet luovat otsalleni uurteita. Hymyilen, vaikka sattuisi, jos ympärillä on yleisöä. Aurinkolasit peittävät silmäni, joista pelkään totuuden heijastuvan.

Jossain syvällä sisälläni palaa vielä halu. Halu jostain omasta. Mutta se on heikko ja kahlittu.

Aina on liian kauan. Aina ei jaksa. Ei jaksa enää.

...

- Onko tässä mitään pointtia? Kyllä vai ei? Onks tää pelkkää kusetusta koko juttu vai jotain muuta? Jos joku kysyy, niin valehtelen sulavasti vaikka parhaalle frendille.

+

Leikittelen ajatuksella hyvinlaadituista tekstiviesteistä. Tällä kertaa meni taas yli. Laitoin ihmisten maailmassa liikkeelle viestin, joka olisi ehkä kuulunut mieluummin tänne. Sanoin ihmiselle hyvästi sanoilla, jotka ovat tämän maailman ulkopuolella. Konkretia puuttui. Ja viestin sisältö saattoi satuttaa. Mä en vaan opi.

Viimesessäkin yhteydenotossa tämä ihminen opetti mua kirjottamaan parempaa suomea. Mä osaan vaan ihan vähän jotain. En tarpeeksi. Se ihminen taas oli paras kirjoittaja, jonka tunsin.