IRC-Galleria

Perjantaina ennen suuntaamistani juhannusjuhlille, sain tekstarin, joka oli huumorilla höystetty juhannustervehdys. Tosin mä epäilin sitä huumoria ja loppujen lopuksi päädyin reagoimaan siihen juuri väärin. Olin jo käytännöllisesti katsoen juoksemassa sen ihmisen luo, jolta se viesti tuli. Kun viestin lopussa lukee, että on vetänyt viinaa ja pillereitä, niin meikäläinen alkaa yleensä juosta. Ihan varmuuden vuoksi. Se ei ole kivaa mennä asuntoon ja löytää tyttö makaamasta sikiöasennosta olohuoneen sohvalta - ranteet viilleltyinä auki. Ei, se ei todellakaan ole kivaa.

Juhlat oli hienot ja aika kului nopeasti. Yksykskakkoseen soitettiin vaan kerran ja kukaan ei edes matkustanut taksilla. Pari mustelmaa, parit lasinsirpaleet, peruskamaa.

Treenikämpille soittelemaan. Aivan sairaan väsynyt olo. Ääni toimi paremmin kuin pelkäsin. Ei se silti hyvin oo toiminu pitkään aikaan. Pääs seuraamaan pitkästä aikaa, kun Magic Touch pisti menemään pianolla irkkukamaa. Wonderful. Wunderbaum. Karvanopat.

Näytin kuolleelta. Poistuessani treenikseltä menin istumaan bussipysäkille. Ihmiset naureskeli mulle ohi ajavista autoista. Näytin ehkä kohtuu koomiselta. Yhdessä autossa nuori tyttö naureskeli muhun päin ja laitto kädet niin, että se esitti polttavansa röökiä. Oletin sen tarkkottavan, että multa puuttu ainoastaan rööki roikkumasta huulista, jotta olemukseni olisi ollut täydellinen. Bussimatkalla hyräilin Samuli Edelmannin biisejä.

Kampissa jäin pois ja päätin kävellä himaan. Rautatientorin kulmalla satuin liikennevaloihin ja vieressäni oli tyttö, jolle olin kertonut, etten enää ikinä tahdo nähdä sitä, tai ketään sen tuttuja. Mä halusin pyytää anteeks. Mutta loppujen lopuks, mä en kyenny. Mä kävelin sen ohi rivakasti ja suuntasin karkuun. En edes tervehtiny sitä. Esitin etten huomaa. Kun olin päässyt pienen matkan päähän, niin jokainen askel alkoi painaa enemmän ja enemmän. Mä jouduin pysähtymään hetkeks ja taistelin itseni kanssa. Osa musta halus kääntyä takaisin, katsoa sitä tyttöä silmiin ja sanoa olevani äärimmäisen pahoillani kaikesta. Mutta mä en voinu. On mahdollista etten enää ikinä näe sitä tyttöä. Kun mulle annettiin tää yks mahdollisuus esittää asiani, niin pitikö se nyt sitten jättää käyttämättä?