IRC-Galleria

Olin äsken taas teoriatunnilla. Myöhästyin tahalteen 15 min. Läksyt tekemättä. Nyt oli kyl oikeesti muutakin duunia, mut se on silti vaan tekosyy.

En pystyny keskittymään sointuihin. Ja vaikka bongasin yhen roskajutun oikein, ni ei se auttanu. Mä en muista sääntöjä, enkä mä kuule tarpeeks hyvin. Rutiinin puutetta.

Ope pyys kaikki lattialle istumaan. Mä tiesin, et koht ei oo hauskaa. Viivyttelin, et pääsin mahdollisimman lähelle ovea. Alotettiin hoilaamaan jotain ihan älytöntä ruotsalaista sontaa (joka kuulosti hyvältä, kun ne tytöt osaa laulaa). Mä en pystyny laulaa. Ollenkaan. Menin umpilukkoon. Mun lihakset jäykisty niin perkeleellisesti, et en saanu oikeen hyvää asentoakaan aikaan. Se jännitystila oli helvetin rasittava. Peitin kaiken huvittuneella hymyllä, mut seki oli aluks tuskan takana. Huomasin tuijottavani kaikkialle muualle kuin muihin ihmisiin ja nojaavani tosi kallistuneessa kulmassa lattiaan. Korjasin asentoa. Levitin hymyä. Peitin sen jännityksen sisälläni, jota kuvailisi hyvin Munchin Huuto-taululla. Olin ihan vitun tuskasessa tilassa. Hermostutti ihan liikaa. Ei se silti ulospäin näkyny. Paljon.

Koitin esittää leikkiväni kännykällä, mut huomasin, että kirjotin tekstarin jossa luki: Mä haluun vittuun täältä! Mä oisin halunnu lähettää sen jollekki. Ketään semmosta ihmistä ei oikeen ollu, jolle sen viestin lähettäminen ois mua hyödyttäny. Ihan vitun avuton avunhuuto.

Se tilanne loppu aikanaan. Päästiin pois. Jäin tahalteen vitkastelemaan. Oli pakko puhuu sille opelle. "Mä en tiedä, mitä mä teen täällä." Vaikka tiesin. Se on lupauksista kiinni. Muille ja omalle itselle. Mä haluisin suorittaa ton paskan, mut tällä tavalla en kykene. Valittelin opelle sitä, että keskittymiskyky menny kiitos osin tinnituksen. Ja huono kuulo. Ja traumat laulamisesta entisestä musiikkikoulusta. --> Osittaisia valheita. Syyt mun lukkiutumiseen on mitä luultavimmin jossain ihan muualla. Jossain historiassa. Asioita, joista mä en oo päässy yli, vaikka oon niin luullu. Se ope neuvo kuitenkin jotain juttuja. Ihan varteenotettaviakin. Harmi, et on vaikee auttaa ihmistä, XXXX XX XXXXX XXXX XXX XXXXX XXXXXXX XX.

Tapasin eilen pitkäaikasen kaverini. Mentiin Mascottiin. Tarkotuksena oli haastatella sitä. Toki se homma tuli hoidettua, mutta se meidän tapaaminen kesti seittemän tuntia. Juotiin.

Sen kanssa on hauska jutella. Eri tavalla ku muille. Tiedetään aika lailla, mitä toinen ajattelee ja ollaan reilusti eri mieltä. Silti molemmilla mieli auki uusille näkökulmille. Vaan pari asiaa, joista turha debatoida. Pidetään kiinnni omista mielipiteistä. Ja ne oli vielä nimenomaan enemmänkin elämänvalintoja. Oli toki tilanne, jossa kaveri sano mulle valheenpaljastavalla äänellä, että on kiva kun teet noin. Mä hymyilin sille ja kummatkin ties mitä toinen ajatteli. Tosin mulla oli itseironinen olo ja oikeesti mietin, et "joo, mä tiedän, et oon tyhmä". Mitä odottaa jos elämä on sitä, että juoksee pää edellä seiniin. Muiden seiniin.

Mentiin snagarin kautta. Grillimakkara. En oo koskaan ennen tilannu pelkkää korvia snagarilta. Nyt se kuitenkin oli enemmän finanssikysymys. Käveltiin himaan samaa matkaa kevyissä vaatteissa. Ei ollu kylmä.

Kotona menin sänkyyn ja laitoin ämppärin päälle. Semmosta elämänpohdintamusaa. Tais siinä tulla Jippuakin. Oli ollu mielenkiintoset keskustelut. Jostain syystä aloin miettiä yhtä jätkää, joka on kova ortodoksi. Vitun kova. Yhtä kova ku mun... no niin. Kuitenkin. Siitä ajatukset ajautu yhden tytön luo, joka paljastu kanssa vähän aikaa sitte ortodoksiks. Se oli sille erilainen homma ku tälle hardmanille. Jostain syystä päädyin etsimään kännykän vielä käsiini kolmen aikaan ja kirjottamaan sille tytölle viestin. Se oli semmosta kamaa, että mietin pari minuuttia voinko lähettää sitä. Painoin "lähetä" samalla hetkellä, kun mielessä pärähti hälytyskellojen alkusoitto. Mut minkäs teit. Se meni jo. Kännykässä ei oo peru lähetys -nappia.

Aamulla kauhee olo. Kieriskelin ihan hirveissä tuskissa kaks tuntia sängyssä. Tuntu ettei saanu tarpeeks happea ja oli kuuma. Se olo parantu joskus vähän ennen kymmentä. Puol 11 piti olla koululla. Myöhästyin 30 min ja rjtyttö soitteli jo perään. Kun pääsin koululle olin ihan sekasin, että missä ihmiset on. Jouduin sitte kysymään missä yks sali on parilta ihmiseltä. "Missä vitun vitussa joku vitun mediasali vittu on?" Hienoa puhetta. Mitkä kommunikaatiotaidot! Ihan sama. Etsin kuitenkin sen yhden tytön ensin käsiini. Sanoin sille, että "Saat valita. Haluutko perustelut vai et?" Se tyttö hämmästy. "Ai mitä." --> Mietin sekunnin. "Ei mitään." Mä en ollu enää uskoa itseäni. Anto olla koko homman.

Menin tapaamaan mummia keskustaan. Se lupas ostaa mulle vaatteita. Vielä keskustaan kävellessäni kiroilin mielessäni ja kuljin kädet nyrkissä. Turhaan. XXX XX XXXXXXXX XXXX XXXXXXX XXXXXXXX XXX XXXXXX XX. Se oli mulle vaan pettymys.

Tavattiin mummin kanssa Stockan kellon alla. Siellä riisuin aurinkolasit päästäni ja päästin lapsenomasen hymyn huulille. Mummi on aina mummi ja mä oon sen lapsenlapsi.

Mentiin hakemaan mulle kevyttä takkia. En ollu keksiny muuta ku yhen mustan vaatekappaleen. Mummi katseli ympärilleen, otti hyllystä puuvillapaidan ja anto sen mulle käteen. "Kokeiles tota." Ei ollu tosiaankaan "mun tyyliä", mutta pidän aina silmät auki, eikä mulla oo oikeen koskaan ollu mitään tiettyä tyyliä. Mä oon vaan perusjuntti, joka ei tiedä vaatteista. Se paita oli jännä mun päällä. Ostettiin sitte takki ja paita. Sit mentiin syömään katkarapuvoileipää ja juomaan kahvia.

Mummi osti mulle vielä suklaalevyn ja kun siitä jäi kymppi, niin se anto sen mun käteen. "Ota tää. Saat pizzaa." Mulle tuli hassu tunne, kun tiesin, että se menis kuitenkin enemmän juomaan kuin ruokaan.

Kun erottiin asematunnelissa, niin se mun hymy kuoli portaissa metron luokse. Ei sillä väliä. Mun perusilme. Vältän sitä aina ihmisten seurassa. Nyt kuitenkin ajattelin. Rauhallisia ajatuksia.

En jaksa kelaa sitä, mitä onnistuin eilen tekemään. Ainakaan vielä. Vitusti hommaa tänään.
MUTTA! VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!

Ruokalassa sain muistutuksen asiasta, jonka olin kai kuullut ennenkin. Tosin ennen mä en tienny, että tää yks tyttö on aivan uskomaton kirjottaja. Se kirjottaa niin upeeta tekstiä, että parin vuoden päästä se ois vittu aivan huippu. MUTTA HELVETIN SAATANAN VITUN VITTU! Kirkko vie Suomelta upeen skrivaajan! VITUN VITTU! En ennen oo kokenu ultimaattista vitutusta sitä vitun instanssia kohtaan, mutta nyt kyllä. Vois vaan juosta polttamaan jokaikisen vitun kirkon Suomesta, jotta sillä tytöllä ei ois mestaa, mihin mennä. VITTU! Tai sitte juoksen Kallion kirkkoherran luokse, joka on hauska mies ja valitan sille, että vittu toi teidän vitun kirkko on vittu ihan vitun vitusta vittu. Eieieieieieiei! Vituttaa! Mä näen sen niin, että se tuhlaa lahjansa. Ja oisko väärin sanoa, että voisin olla jopa surullinen?

Jos on luvannu olla viinahuuruissa koko viikon, ni sit pitää vissiin olla. Pl. se tiistai. Eli tänään tekemään haastista kapakkaan.

Kävin koululla syömässä. Broileria! Jiphei! Oli sikahyvää.

Hiivin atk-luokkaan ja aloin selaa meidän nettilehteä. Ku etusivu aukes, ni teki mieli heti alkaa huutaa. Rauhotuin. Tyttö ei ollu paikalla, jolle ois ollu asiaa. Fotari. Huono kuvateksti.

Yhden jätkän juttu. Aloin mielessäni nussimaan pilkkua ja halusin valittaa yhdestä sanavalinnasta, joka oli semmonen, että se luo vääriä asenteita. Tavallaan. Oon varmasti ainoo ihminen maailmassa, joka ois sanonu siitä.

Tää hyväskrivaajatyttö. Voi perse sentään. Mä aloin jo sitä tekstiä lukiessani ettiä, et jos se tyttö ois paikalla. Oisin huutanu sille naama punasena, et vittu mä en tajuu näistä sun teksteistä mitään! Ja millä vitulla sä luulet, että joku perussuomalainenkaan tajuu? Vitun vittuun ne sivistyssanat ja ulkomaalaisperäset roiskeet! Tyhmät ei tajuu. Fiksuille me ei olla kirjottamassa. Nyt. Välttämättä. Tai vittu ainaki mä oon tyhmä.

Kirjotusvirheitä. Huonosti mustana valkoselle painettuja ajatuksia. Selventäkää ihmiset sanomisianne. Kukaan lukija ei vittu tiedä, mitä tekstin kirjottaneen ihmisen päässä liikkuu. Siks mäki voin laittaa tänne mitä vaan.

Kello oli kybää vaille kaks ja kahelta ois ollu esiintymisporukan palaveri. Kaikki tervetulleita. Kysyin yhdeltä tytöltä onks se menossa. Oli joo. Hyvä. Oon halunnu muutenkin nähdä sen esiintyvän. Piano ja laulu. Ei sitä mun kasvoilta voinu kukaan lukea, et muaki ois kiinnostanu mennä. Mulla ei vaan ollu munaa lähteä sinne yksin esiintymään, eikä palleja siihen, et oisin kysyny jotain toista ihmistä mukaan. Istuin alas. Vitutti. Ja koko ajan sattu alavatsaan.

Antti Tuisku on tuote, niin on XXXXXXXX. Kai. Paha myötää, mut mä en oo enää varma.

Ja ihmettelin sitä, että missä maailmassa noi puolitutut oikeen elää. Jossain fantasiamaailmassa, jossa kaikki on jee ja ilmapalloja jaetaan kadulla ilmaseks kaikille. Lukeeko ne helvetti edes Hesaria?

Palasin juuri melkeen kahden tunnin kävelylenkiltä. Dallailin kiertoreittejä Hietsuun ja sieltä Ruoholahteen. Ja se ei oo uutinen, että olin eksyksissä Ruoholahdessa.

Asiat, joita mietin tolla lenkillä ei oo enää kamaa, jota laitan tänne. Gonzoilen ja sosiaalipornoilen joskus muualla sitte.

Mä lankesin pahasti ansaan. Yhden tytön teksti sai mut miettimään vanhoja asioita. Hietsussa katselin sitä rantaa ja muistelin kuinka oltiin äidin kanssa, mun ollessa pieni, tultu sinne kesäsin uimaan. Käveltiin aina samaa reittiä raitiovaunulle ja siinä matkalla sain aina jätskin. Se jädekiska on siellä kai vieläki kesäsin. Nyt mä taistelin siellä rannalla itseni kanssa ja koitin olla hyperventiloimatta. Sen voin vielä myöntää.

Mä kokeilin kädellä vettä ja se oli kylmää. Ei tehny mieli mennä uimaan.

Siinä rannalla oli vaan yks kohta, jossa paljastu kuivaa hienojakosta rantahiekkaa. Mä otin sitä hiekkaa käteeni muistaakseni miltä se tuntuu. Ei ollu ihan kesä. Hiekka oli kylmää. Mutta tunne oli hieno, kun se hiekka valu mun sormien väleistä.

Mä menin alunperin katsomaan aurinkoa. Näin auringonlaskun, joka oli punanen. Tuli kylmä. Ilta. Ja mä olin yksin.

Ne pienet asiat. Pienet asiat.

Ihminen pysähdy joskus hetkeksi ja katso toista samanmoista.

Mä haluun nähdä tässä maailmassa hienoja asioita. Mitä vaan. Näin tämmösinä päivinä mulle riittää upeet ajatuksella ja tunteella kirjotetut tekstit. Hyvää skrivaajaa on ihana lukea. Vilpittömyys on ihanaa. Ehkä rakastan juttuja, joita en itse pysty toteuttamaan.

Mä oisin mielelläni kuunnellu Maijan konserttia samalla ku syötiin. Ja joo, se safka oli herkkua. Mitä sitä enää kehumaan, ku kaikki tärkeet tietää kuinka hyvää se oli. Ois kandennu olla paikalla.

Ilta oli - näin hyvin maskuliinisella adjektiivilla kuvaillen - ihana. Seura oli parasta. Ohjelma oli... no... jos sit se viina, eli oikeesti helvetin hauskaa.

Hopeinen kuu. Oikee sävellaji. Se pitää kaiketi rääkyä, että siitä saa "oikeen" tunnelman aikaan. Ite oon sitä mieltä, etten oo lähellekään hyvä laulaja, mutta kyllä mä ÄÄNTÄ SAAN AIKAAN. Ja lisäks, mun mielestä EHKÄ se laulu on kaikista upein tapa tuottaa ääntä. Soittimet on tosi rikkaita parhaimmillaan, mut silti. Hyvä laulaja ja sen ääni on jotain niin erottamatonta, että sitä on vaikee replikoida soittimella. Toki oikeella soittajalla tulee omaan soittimeen oma "touch". Tatsi, på finska.

Mun piti suunnitella koko ens viikon kirjotusurakka eilen. Sain aikaan yhden juttuidean. Eli kaks asiaa keksitty. Ainaki kaks puuttuu.

Klo 20.30 mä ihmettelin, kuinka kello voi olla niin uskomattoman vähän ja silti on niin kaikkensa antanu olo. Klo 05.00 ajattelin, että kuinka vitussa kello voi olla näin paljon. Ja sit toki vitutti, ettei yks taksikuski soittanu takas, vaikka sen piti. Tai piti ja piti jos se oli mahdollista. Tj.

Menin kai joskus seiskan aikaan goijaa. En oo varma. Vedettiin akvaviitteja yhen jätkän kanssa ja arvosteltiin, että miltä ne maistuu. Se oli aika hauska veto. Nyt tietää ainaki mitä akvaviitteja tulee välttää ku ruttoa. Ja kyllä niitä viinoja voi kuitenkin juoda, tai ainaki joitain niistä. Graavilohi leivän päällä auttaa silti ihan perkeleellisen paljon. Ja se jätkä on ihan ihme. Pakko diggaa. Se tietää. Se näkee.

Tekstiviestejä meni pariin numeroon. Jälleen. Tällä kertaa vitsi oli siinä, että lähetin ne oikeesti siinä vaiheessa, ku vielä tiesin mitä teen. Tahallisia idioottimaisuuksia. Toki mä meinasin (enkä vanno etten) lähettää jotain viestejä jossain vaiheessa paikkoihin, joihin ei kandennu. Ilman järkevää asiaa. Tai asiaa mulla kyllä oli... varmaan. Gotta love 715517. Tänään päivällä kyl jänskätti, ku katoin soitettuja numeroita ja huomasin siellä ihan absurdeja kohteita. Luojan kiitos, että ne paljastu vaan ohinäppäillyiks soitoiks. Ne oli soitettu kaikki samalla minuutilla.

Oli hauskaa ja kivaa ja jeejee. Huono päivä auringonpaisteelle. Haluisin oikeesti ulos nyt ku solen skiner, mutta ei oikeen jaksa. Ja tottakai arskat.

Tänään syödään herkullista ruokaa ja... fuck it. En oo siellä ruuan takia. Mä oon viinamiehiä. Jos nyt on jo noin litra viinaa mukana, ku oon lähdössä ja oon ajatellu poiketa Alkon kautta, ni sehän on vaan hyvä merkki. Just nautiskelin lasillisen Hennessyä, että pääsee fiilikseen. Eilisestä tuli fiilis, että vodka ois kiva. (Kirjoitusmuoto muuten Suomessa kai edelleen votka.) Ja olutta, olutta ja olutta!!! Sitä kirsikkaolutta ois kiva juoda. Sitä. Ja jotain ja jotain ja jotain. Menee kalliiks. Mut (Mesken) elämä on.