IRC-Galleria

VITTU MÄ OON TULESSA!!!

Ihan sama. Saari ja kaikkee. Mä ootan innolla sen tytön esiintymistä, joka soitti pianoo. IRL, mulla ei oo sille mitään opetettavaa/sanottavaa/puhuttavaa. Sitäpaitsi cembalo ei oo piano (correct me if I'm wrong, enkä oo). Ja se on cembalisti. Ite mä en osaa ees soittaa.

Kokouksen lopuks, ku oli missannu kaiken, ryhmänvetäjätyttö kyseli aionko tehdä jotain ens viikoks. Jouduin riisumaan arskat, koska niiden kanssa ei oo kiva puhua kenellekään. Näyttää valheelliselta... tai juntilta tai ihan vitun mysteeriseltä (joojoo, yhessä miesten ohjekirjassa luki kerran näin ja siinä vannottiin, että se on hyvä tapa saada naisilta. gotta love those books). Ja sit pyörittelin efektin takia silmiä ja käsiä niin, että näytin tunarilta, joka ei saa mitään aikaan mistään. (Eli näytin itseltäni.) "Ois kiva jos säki tekisit jotain ens viikoks, mut en voi tietenkään pakottaa sua", sanoo tyttö ja mä esitän idioottia, vaikka päässä soi, että tyttö tolla asenteella kukaan mulkumpi ihminen ei tuu koskaan tekemään sun puolesta mitään. Jos oltais työelämässä, ni oisin saanu fudut jo aikapäivää sitten. Kuitenkin, kun mulla ei tosissaan ollu minkäänlaista ideaa ens viikolle, ni en pystyny muutenkaan antamaan itsestäni mitään. Joku matkailu. Mitä mä siitä tiedän? Enhän mä koskaan ees poistu himasta.

Toinen syy miksei musta ikinä tuu toimittajaa: Liian pieni yleistieto. Lisätään siihen vielä kykenemättömyys omatoimiseen tiedonhankintaan ja ideointiin, ni minkäs teet. En voi väittää, ettenkö strebais sen Uutispäivä Demarin takia. Ei oo mikään kiva juttu mennä sinne kuukaudeks näyttämään pelleltä.

Lopulta. Kun kokous ja mun jallitus oli ohi, ni sitte vielä ope pysäytti mut. Sit jäi vahingossa arskat silmille ja korvakuulokkeet korville. Opelta käsimerkki "ota noi kuulokkeet pois" ja pyyntö: "Otatko noi aurinkolasit pois, jotta nään sun silmät." Kirosin mielessäni. Vituiks meni. En ehtiny ite ennen ku huomautettiin. Ja ope alkaa kehua, et "joo sulla oli kiva juttu siitä entisestä Heolaisesta", ja minä, et mitä vittua, se juttu ihan paska, ja miks pitää erikseen kehuu, mikä retardi mä sulle oon? I'm fucking allright ja se juttu oli huono. Just like this next one will be. This one, I'm writing right now. Or at least I'm trying. Wink wink. Mietin jo, et onko joku apina menny valittamaan sille, et oon väsyny kaikesta ja joo. Vittu mä oon toki väsyny. Väsyny tähän vitun XXXXXXXXX ja siihen, että XXXXXXXXX XX XXXXXXXX. Ja vittu en mä tiedä enää.

Eilen oli kaikki hyvin, ku juttelin kaverin kanssa, joka koitti selittää mulle asiaa siitä yhdestä kirkkotytöstä ja siitä kuinka asiat on oikeesti tosi hyvin. Ja koitin naama vakavana selittää, että tiedän jo. Parempi niin. Se antaa itsestään jotain muille. Luultavasti se on paljon enemmän (siis on) ku se, että se skrivaa jotain, jota joku joskus ehkä lukee. Mut silti ketuttaa. Itsekäs vitutus. Enkä mä pidä omista ajatuksistani. Mä pidän ihmisistä, jotka ajattelee muita.

Kävi äsken mielessä. Jos oisin skrivannu sen tähän, ni oisin kuitenki poistanu sen. Ja se oli vaan tajunnan virtaa pari minuuttia. Selityksiä sille miksei muiden selitykset ole järkeviä. Miks muut ei voi olla oikeessa. Miksei ne voi tajuta. Ei voi jos ei koe. Siks. Mut liittyen vaan yhteen asiaan. Ja mä en kuvittele olevani ainoo, joka on oikeessa... tai edes oikeessa.

Myöhästyin koululta 25 min. Sit menin syömään, vaikka ois pitäny olla muualla. Ei sillä parilla minuutilla ollu enää väliä. Asiat oli kuitenkin jo käyty läpi. Oli taas syy olla myöhässä. Huono, mut riitti mulle.

Linjalla oli kokous klo 1 ja myöhästyin sieltä vaan ihan pari minsaa. Toki olin kävellyt sen salin ohi ennen syömään menoani, eikä siellä ollu ollu ku yks tyttö. Soitti pianoa. Haparoi hetken. Hidastin omaa vauhtia ja teki mieli mennä sanomaan sille, ettei voi soittaa jos ei tunne soitinta. Nimenomaan tunne. Ei tätä nyt. Mä en osaa soittaa pianoa. Magic Touch tuntee pianon. Yks syy vihata systeemiä lisää jos vankila on heikentäny sen taitoja.

Se kokous. Joo. En kuunnellu. Menin sinne luokkaan arskat päässä ja kaikki luuli kuitenki, et krapula ja vittu päässä. Juuei. Kahesta oluesta ei saa kunnon krapulaa. Ja missasin Saaren ja lasten keikan, ku se oli ohi ennen ku oisin ehtiny sinne.

...se on vaan niin iisiä, koska vallitsevassa kulttuurissa miehellä ei saa olla herkkää puolta.

Ajattelin herätä tänään aikasin. Eli nousin ennen kahtatoista. Sit söin aamupalaa ja menin opistolle syömään saman tien lounasta. Siellä korjailin juttuani, joka tietysti on mulle tän viikon toisiks ainoin juttu. Koska oon laiska. Tai en. Mä tykkään toimia, ku on liikaa hommia. Valitettavasti mä en oo keksiny itselleni mitään hommaa. Suurin syy miks musta ei tule luultavasti koskaan toimittajaa on se, ettei mulla oo tarpeeks oma-aloitteisuutta. Tai omia ideoita. Ku ei tiedä elämästä mitään, ni on vaikee keksii, mistä muut ihmiset on kiinnostunu. HEEEEI, siks mä diggaan kuunnella aina muiden keksimiä kivoi juttui ja silleen... joo. Paskat.

Soitin toiselle haastateltavalleni nelisen kertaa koululta, eikä se vastannu. Se soitti takas just, ku olin päässy himaan ja olin menossa nukkumaan. Takas. Normipäivä. Sit juoksin takas ulos, tsekattiin mun juttu asiavirheiltä ja todettiin, et se on ihanpaska ja valmista nettiin, miinus kympin muutto kakskybäsex. RJtytölle teksti ja ohjeet ja pistin vielä mukaan, et oon tyhmä ku nelikolmonen Nokialainen.

Siel opistolla tsekkasin taas Trombitin ja naureskelin kaikille hyville jutuille. Mä diggaan hyvästä kamasta ja hyvistä ideoista. Sit harkitsin, et oisin alkanu huutaa, et kaikki juomaan viinaa tänään, mut sit mietin, et ei. Meen kuitenki ite. Tähän mennessä nyt kuitenki periaatteessa ollu viime viikon keskiviikosta lähtien joka päivä kännissä. Jos ottaa huomioon ne kaikki vuorokaudenvaihtumiset. Eli viime torstaina päivällä enkä illalla juonu. Enkä tossa tiistaina eilen, ku oli mus.teoriaa. Aamulla oli kyllä viina.

Muistu mieleen maanantain keskustelu, jossa mä ja tuttu todettiin, et oltais mielellämme kännissä 24/7/31/12/†. On se niin hauskaa. Kaikki sujuu sulavammin. Paitsi autot. Ja työt. Ja elämä. Mut meillä oliki molemmilla järki sen verran päässä ja elämän realiteetit hallussa, et todettiin, et eihän se vaan käy.

Olin äsken taas teoriatunnilla. Myöhästyin tahalteen 15 min. Läksyt tekemättä. Nyt oli kyl oikeesti muutakin duunia, mut se on silti vaan tekosyy.

En pystyny keskittymään sointuihin. Ja vaikka bongasin yhen roskajutun oikein, ni ei se auttanu. Mä en muista sääntöjä, enkä mä kuule tarpeeks hyvin. Rutiinin puutetta.

Ope pyys kaikki lattialle istumaan. Mä tiesin, et koht ei oo hauskaa. Viivyttelin, et pääsin mahdollisimman lähelle ovea. Alotettiin hoilaamaan jotain ihan älytöntä ruotsalaista sontaa (joka kuulosti hyvältä, kun ne tytöt osaa laulaa). Mä en pystyny laulaa. Ollenkaan. Menin umpilukkoon. Mun lihakset jäykisty niin perkeleellisesti, et en saanu oikeen hyvää asentoakaan aikaan. Se jännitystila oli helvetin rasittava. Peitin kaiken huvittuneella hymyllä, mut seki oli aluks tuskan takana. Huomasin tuijottavani kaikkialle muualle kuin muihin ihmisiin ja nojaavani tosi kallistuneessa kulmassa lattiaan. Korjasin asentoa. Levitin hymyä. Peitin sen jännityksen sisälläni, jota kuvailisi hyvin Munchin Huuto-taululla. Olin ihan vitun tuskasessa tilassa. Hermostutti ihan liikaa. Ei se silti ulospäin näkyny. Paljon.

Koitin esittää leikkiväni kännykällä, mut huomasin, että kirjotin tekstarin jossa luki: Mä haluun vittuun täältä! Mä oisin halunnu lähettää sen jollekki. Ketään semmosta ihmistä ei oikeen ollu, jolle sen viestin lähettäminen ois mua hyödyttäny. Ihan vitun avuton avunhuuto.

Se tilanne loppu aikanaan. Päästiin pois. Jäin tahalteen vitkastelemaan. Oli pakko puhuu sille opelle. "Mä en tiedä, mitä mä teen täällä." Vaikka tiesin. Se on lupauksista kiinni. Muille ja omalle itselle. Mä haluisin suorittaa ton paskan, mut tällä tavalla en kykene. Valittelin opelle sitä, että keskittymiskyky menny kiitos osin tinnituksen. Ja huono kuulo. Ja traumat laulamisesta entisestä musiikkikoulusta. --> Osittaisia valheita. Syyt mun lukkiutumiseen on mitä luultavimmin jossain ihan muualla. Jossain historiassa. Asioita, joista mä en oo päässy yli, vaikka oon niin luullu. Se ope neuvo kuitenkin jotain juttuja. Ihan varteenotettaviakin. Harmi, et on vaikee auttaa ihmistä, XXXX XX XXXXX XXXX XXX XXXXX XXXXXXX XX.

Tapasin eilen pitkäaikasen kaverini. Mentiin Mascottiin. Tarkotuksena oli haastatella sitä. Toki se homma tuli hoidettua, mutta se meidän tapaaminen kesti seittemän tuntia. Juotiin.

Sen kanssa on hauska jutella. Eri tavalla ku muille. Tiedetään aika lailla, mitä toinen ajattelee ja ollaan reilusti eri mieltä. Silti molemmilla mieli auki uusille näkökulmille. Vaan pari asiaa, joista turha debatoida. Pidetään kiinnni omista mielipiteistä. Ja ne oli vielä nimenomaan enemmänkin elämänvalintoja. Oli toki tilanne, jossa kaveri sano mulle valheenpaljastavalla äänellä, että on kiva kun teet noin. Mä hymyilin sille ja kummatkin ties mitä toinen ajatteli. Tosin mulla oli itseironinen olo ja oikeesti mietin, et "joo, mä tiedän, et oon tyhmä". Mitä odottaa jos elämä on sitä, että juoksee pää edellä seiniin. Muiden seiniin.

Mentiin snagarin kautta. Grillimakkara. En oo koskaan ennen tilannu pelkkää korvia snagarilta. Nyt se kuitenkin oli enemmän finanssikysymys. Käveltiin himaan samaa matkaa kevyissä vaatteissa. Ei ollu kylmä.

Kotona menin sänkyyn ja laitoin ämppärin päälle. Semmosta elämänpohdintamusaa. Tais siinä tulla Jippuakin. Oli ollu mielenkiintoset keskustelut. Jostain syystä aloin miettiä yhtä jätkää, joka on kova ortodoksi. Vitun kova. Yhtä kova ku mun... no niin. Kuitenkin. Siitä ajatukset ajautu yhden tytön luo, joka paljastu kanssa vähän aikaa sitte ortodoksiks. Se oli sille erilainen homma ku tälle hardmanille. Jostain syystä päädyin etsimään kännykän vielä käsiini kolmen aikaan ja kirjottamaan sille tytölle viestin. Se oli semmosta kamaa, että mietin pari minuuttia voinko lähettää sitä. Painoin "lähetä" samalla hetkellä, kun mielessä pärähti hälytyskellojen alkusoitto. Mut minkäs teit. Se meni jo. Kännykässä ei oo peru lähetys -nappia.

Aamulla kauhee olo. Kieriskelin ihan hirveissä tuskissa kaks tuntia sängyssä. Tuntu ettei saanu tarpeeks happea ja oli kuuma. Se olo parantu joskus vähän ennen kymmentä. Puol 11 piti olla koululla. Myöhästyin 30 min ja rjtyttö soitteli jo perään. Kun pääsin koululle olin ihan sekasin, että missä ihmiset on. Jouduin sitte kysymään missä yks sali on parilta ihmiseltä. "Missä vitun vitussa joku vitun mediasali vittu on?" Hienoa puhetta. Mitkä kommunikaatiotaidot! Ihan sama. Etsin kuitenkin sen yhden tytön ensin käsiini. Sanoin sille, että "Saat valita. Haluutko perustelut vai et?" Se tyttö hämmästy. "Ai mitä." --> Mietin sekunnin. "Ei mitään." Mä en ollu enää uskoa itseäni. Anto olla koko homman.

Menin tapaamaan mummia keskustaan. Se lupas ostaa mulle vaatteita. Vielä keskustaan kävellessäni kiroilin mielessäni ja kuljin kädet nyrkissä. Turhaan. XXX XX XXXXXXXX XXXX XXXXXXX XXXXXXXX XXX XXXXXX XX. Se oli mulle vaan pettymys.

Tavattiin mummin kanssa Stockan kellon alla. Siellä riisuin aurinkolasit päästäni ja päästin lapsenomasen hymyn huulille. Mummi on aina mummi ja mä oon sen lapsenlapsi.

Mentiin hakemaan mulle kevyttä takkia. En ollu keksiny muuta ku yhen mustan vaatekappaleen. Mummi katseli ympärilleen, otti hyllystä puuvillapaidan ja anto sen mulle käteen. "Kokeiles tota." Ei ollu tosiaankaan "mun tyyliä", mutta pidän aina silmät auki, eikä mulla oo oikeen koskaan ollu mitään tiettyä tyyliä. Mä oon vaan perusjuntti, joka ei tiedä vaatteista. Se paita oli jännä mun päällä. Ostettiin sitte takki ja paita. Sit mentiin syömään katkarapuvoileipää ja juomaan kahvia.

Mummi osti mulle vielä suklaalevyn ja kun siitä jäi kymppi, niin se anto sen mun käteen. "Ota tää. Saat pizzaa." Mulle tuli hassu tunne, kun tiesin, että se menis kuitenkin enemmän juomaan kuin ruokaan.

Kun erottiin asematunnelissa, niin se mun hymy kuoli portaissa metron luokse. Ei sillä väliä. Mun perusilme. Vältän sitä aina ihmisten seurassa. Nyt kuitenkin ajattelin. Rauhallisia ajatuksia.

En jaksa kelaa sitä, mitä onnistuin eilen tekemään. Ainakaan vielä. Vitusti hommaa tänään.
MUTTA! VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!
VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!VITTU!

Ruokalassa sain muistutuksen asiasta, jonka olin kai kuullut ennenkin. Tosin ennen mä en tienny, että tää yks tyttö on aivan uskomaton kirjottaja. Se kirjottaa niin upeeta tekstiä, että parin vuoden päästä se ois vittu aivan huippu. MUTTA HELVETIN SAATANAN VITUN VITTU! Kirkko vie Suomelta upeen skrivaajan! VITUN VITTU! En ennen oo kokenu ultimaattista vitutusta sitä vitun instanssia kohtaan, mutta nyt kyllä. Vois vaan juosta polttamaan jokaikisen vitun kirkon Suomesta, jotta sillä tytöllä ei ois mestaa, mihin mennä. VITTU! Tai sitte juoksen Kallion kirkkoherran luokse, joka on hauska mies ja valitan sille, että vittu toi teidän vitun kirkko on vittu ihan vitun vitusta vittu. Eieieieieieiei! Vituttaa! Mä näen sen niin, että se tuhlaa lahjansa. Ja oisko väärin sanoa, että voisin olla jopa surullinen?

Jos on luvannu olla viinahuuruissa koko viikon, ni sit pitää vissiin olla. Pl. se tiistai. Eli tänään tekemään haastista kapakkaan.

Kävin koululla syömässä. Broileria! Jiphei! Oli sikahyvää.

Hiivin atk-luokkaan ja aloin selaa meidän nettilehteä. Ku etusivu aukes, ni teki mieli heti alkaa huutaa. Rauhotuin. Tyttö ei ollu paikalla, jolle ois ollu asiaa. Fotari. Huono kuvateksti.

Yhden jätkän juttu. Aloin mielessäni nussimaan pilkkua ja halusin valittaa yhdestä sanavalinnasta, joka oli semmonen, että se luo vääriä asenteita. Tavallaan. Oon varmasti ainoo ihminen maailmassa, joka ois sanonu siitä.

Tää hyväskrivaajatyttö. Voi perse sentään. Mä aloin jo sitä tekstiä lukiessani ettiä, et jos se tyttö ois paikalla. Oisin huutanu sille naama punasena, et vittu mä en tajuu näistä sun teksteistä mitään! Ja millä vitulla sä luulet, että joku perussuomalainenkaan tajuu? Vitun vittuun ne sivistyssanat ja ulkomaalaisperäset roiskeet! Tyhmät ei tajuu. Fiksuille me ei olla kirjottamassa. Nyt. Välttämättä. Tai vittu ainaki mä oon tyhmä.

Kirjotusvirheitä. Huonosti mustana valkoselle painettuja ajatuksia. Selventäkää ihmiset sanomisianne. Kukaan lukija ei vittu tiedä, mitä tekstin kirjottaneen ihmisen päässä liikkuu. Siks mäki voin laittaa tänne mitä vaan.

Kello oli kybää vaille kaks ja kahelta ois ollu esiintymisporukan palaveri. Kaikki tervetulleita. Kysyin yhdeltä tytöltä onks se menossa. Oli joo. Hyvä. Oon halunnu muutenkin nähdä sen esiintyvän. Piano ja laulu. Ei sitä mun kasvoilta voinu kukaan lukea, et muaki ois kiinnostanu mennä. Mulla ei vaan ollu munaa lähteä sinne yksin esiintymään, eikä palleja siihen, et oisin kysyny jotain toista ihmistä mukaan. Istuin alas. Vitutti. Ja koko ajan sattu alavatsaan.

Antti Tuisku on tuote, niin on XXXXXXXX. Kai. Paha myötää, mut mä en oo enää varma.

Ja ihmettelin sitä, että missä maailmassa noi puolitutut oikeen elää. Jossain fantasiamaailmassa, jossa kaikki on jee ja ilmapalloja jaetaan kadulla ilmaseks kaikille. Lukeeko ne helvetti edes Hesaria?