IRC-Galleria

Niinpä niin. Mut erottaa vakkarista se, että mulla tulee menemään sikana aikaa sen aukeeman kanssa. Vakkarit tekee aukeemanteon ohessa muita juttuja. Mut, eilen sain itse aiheen ja mietiskelin. Illalla vasta sain spesifioitua, mitä oikeesti teen. Tänään meni melkeen koko päivä pelkkään ideointiin.

Aamulla yritin keksiä mitä tekisin yhden kysymys/vastaus-palstan kanssa. Palloilin Juhani Kaskealan ja Jyri Häkämiehen paikkeilla ja siirryin Tuula Haataiseen ja Jouko Skinnariin. Lopulta keskusteltuani uutispäätoimittajan kanssa, se suositteli työelämä- ja tasa-arvolautakuntaa. Ja siihen päädyin. Jossain vaiheessa kävi mielessä kyllä myös puoluesihteerit ja -puheenjohtajat.

Voi vaan arvaa kuinka vittumaista on yrittää saada niitä kansanedustajia kiinni ja repimään niiden pärstäkuvat. Nyt kun mietin, ni pakko varmaan mennä avustajien kautta, kun kerrankin on aikaa. Aikaa... niin no. Pitäis olla aikaa kaikkeen muuhunki. Töihin siis, jos oisin vakkari.

Skrivattavaa tulee 'bout 3000+2500+2000+600 merkkiä. Sen homman voi toki tehdä lyhyemminkin. Tää olis yhdellä isolla kuvalla, mut 2 kuvaa vähentäis merkkejä. Ääääh, emmätiäemmätiäemmätiä.

Sain selvitettyäni itselleni taustat ja tilanteen. Tosin tilanteen kuulin uutispäätoimittajalta ja taas pakko ihmetellä, että mistä se on sen tiedon saanu, ku sitä ei lue netissä missään. (Oisko STT tai vastaavat, tai toimituspostituslistat tai... ha'sama)

Kirjotin ja tarkensin kysymyksiä ja suunnittelin keneltä lähden niitä kysymään siinä taustojen lukemisen ohessa. Siinä meni oikeestaan kaikki tänään käytössä olleet tunnit. Slow.

Soitin Amnestyyn viestintäpäällikölle, jonka sihteeri kerto, että vp oli palaverissa ("5, 15, 30, 60, 120 min"). Jätin soittopyynnön. Secretaari suositteli tiedottajaa mun kysymyksille. Sopi mulle. Ideana oli kysellä alustavasti tilastoja ja tarkempia yhteystietoja ja lisäks henkilöitä, jotka osais vastata erinäisiin kyssäreihin.

Tiedottaja soitti takas, ei osannu vastata, pyys lähettämään kyssärit spostissa ja lupas ohjata mut ja kyssärit oikeisiin osotteisiin. Jei. Huomenna jatkuu. Nyt pitäis vaan löytää tässä asiassa puolueeton tutkija/asiantuntija, joka vois kommentoida tätä hommaa. Ja mistä perseestä mä semmosen löydän. Useat tutkijat, jotka A:sta jotain tietää, kuuluu sattumoisin itse siihen organisaatioon. (Kyl sekin käy... mut neutraalit on best.)

Tänään oli lehdessä hienosti mun juttu, mutta se oli niin out of place, ettei mitään rajaa. Jos oisin ollu uutispäällikkö, niin oisin säästäny sen mun jutun huomiseen päivyriin, enkä tunkenu sitä tän päivän uutisiin. ...ja yks jutussa haastatelluista tajuaa kyllä jutun luettuaan, että kuka mä oon (pieni maailma ja hassut sukujuuret). Perse tätä hommaa. Kohta kaikki Stadin punaset alkaa soittelemaan suoraan mulle.

Tajusin pari timmaa sitten, että menetin eilen illalla jutun, josta muut lehdet ei ois ollu - mitä luultavimmin - tietosia (pl. ainakin Irlannin viisumedia). Dervish oli kai menny Mälliin jamittelemaan, ja se ei kuulu viralliseen viisuhäppeninkiin. (Kai.) Mut se jutun juju ois ollu suomalainen säveltäjä, jonka biisi oli mukana Irlannin viisubiisikarsinnoissa. (Ja pärjäs hyvin.) Se säveltäjä nimittäin varmaankin oli Mällissä paikalla. Mut ihan sama. Missed it.

Huomenna niin paljon viinaa, että muutun norjalaiseks. Täytyy vaan toivoa, että tää viikon kestäny kurkkukipu ja nuha ei vaivaa i morgon. Tänään taas semmonen olo, ettei voinu mennä soittelee. Mut plussaa on, et pääsen lukemaan hetken pääsykokeisiin.

Ja joo. Join paljon herkkukaakaota ja söin kanaviilokin ohessa pannukakkua kermavaahdolla ja hillolla.

Jumazuikale! Myöhästyin tapaamisesta tytön kanssa. Kyllä mä myöhästyn aina kaikkialta, mutta en koskaan naisten kohdalla. Perse sentään, että piti jotain tämmöstä tapahtua. Oli pakko juosta himasta Hakiksen torille.

No, kaikilla on eka kerta.

Itse esitys, jota kävin kattomassa oli jännä. Se, että se oli tehty yksiöön loi ihan oman helvetin tiukan tunnelman. Esiintyjien (ja katsojien) hengityksen kuuli. Kaikki oli ihan iholla. Pidin sitä tosi jännänä tilanteena. Kesti kuitenkin vähän aikaa totuttautua ja tajuta, että katsoo ihan normi esitystä.

Tilaa oli käytetty ihan sopivasti hyväks. Tulitikun rikin tuoksun haisto. Sinapin haju tunkeutu sieraimiin purkin tyhjentyessä. Mut joojoo, ois sitä tilaa voinu vieläki enemmän hyväksikäyttää, mutta tän ohjaajan tyyli on mun tuntemuksen mukaan semmonen, että se nojaa enemmän näyttelijöihin, ku propseihin.

Tarinan juoni. Jotenki se selkeyty mulle ekan parin minuutin aikana. Kiipi semmonen fiilis selkäpiitä pitkin, että ei saatana tämmöstä. Katoin, että on tyttötuttu on tarttunu kiperään aiheeseen.

Esityksen aika liikku vuosissa eteen ja taakse. Yks kausivaihto jäi mieleen, kun ensin oli pikkutyttö, joka sitte kasvo isoks sillä, että yhtäkkiä se osas lausua K:n. Mut toi esitys ei ollu idiooteille. Joku vois ehkä kysästä mitä mä siellä tein. Ihan sama. Osasin koota palikoita ihan hienosti. Jossain kohdassa semmonen ihan pieni kysymys asioiden tarkotuksista. Don't really care. Nautin. Oli erilainen. Melkeen semmosta YT-kamaa. Mut mä tykkään silti enemmän perinteisemmästä teatterista.

Sen huomaa kyllä aika lailla heti kun on ammattivalokuvaaja asialla. Lehden etusivu oli helvetin hieno tänään. (Joo... siinä oli toki mun alustus, mutta tarkotan nimenomaan pääkuvaa.) Pääkuva oli jo melkeen puolitaiteellinen. Uutiskuva silti. Mutta se symmetria! Semmosta kuvaa saa oikeesti odottaa kauan, että sen saa. En tajuu miten se kuvaaja sai sen otettua.

Mun juttu oli levitetty koko aukeemalle ja kolmella kuvalla koristeltuna. Näytti hienolta, mutta se mun osuus ei nyt sinänsä ollu ku noin 3100 merkkiä. Ja jutun ideakin tuli toiselta toimittajalta mulle vinkkinä. Jajaja se aukeema oli erikoisaukeema. Helsinkiaiheinen. Erikoissivuille on aina helppo tehdä juttuja. Kaikista vaikeinta mulle on se kylmä uutinen. Linjakas ja neutraali.

Ja muistelen, että jossain tutkimuksessa oli laskettu, että ihminen pystyy muistamaan yhteensä noin 200 eri ihmistä. Kun alan pikasesti laskemaan kaikkia ihmisiä, jotka tunnen ja tiedän, ni niitä on kyllä aika liikaa. Toi eilisen ihmeellisyys ei ollu eka kerta. On tullu usein tilanteita, joissa ihmiset tuntee meikäläisen liian hyvin ja joudun nöyrtymään ja kysymään, et "sori, mistä mä tunnen sut?". Se on aika perseestä.

Tänään kattomaan teatteria entisen yläasteluokkalaisen luo yhen Heolaisen kanssa. Jännää. Pitänee nauttia kun voi.

Niiiiiiiiiiiin, ja Amican ruokalassa oli tänään "herkullinen kasvisruoka", eli sinihomejuustokalkkunavoileipä. .... .... ....niin no. Mut hei okei, se oli sikahyvän makunen. Pitänee varmaan alkaa suosimaan noita kasvisruokia, joita höystetään valtavan kokosilla lintujen rintafileillä.

Tiesin.

Meni rytmiosuus ja soinnut jotenkuten läpi, joten pääsen erikoistilanteen turvin (minä) suorittamaan rytminluvun ens viikolla, mutta laulu ja melodiadiktaatti jää suorittamatta. Jään vielä varmaan tonne musaopistoon suorittamaan harmoniaopin, joka mulla on lisäks opistotasosta suorittamatta. ...ja joskus pitäis vielä soittaa kitarakoekin läpi.

Tilanne oli semmonen, että mun oliu pakko kertoa sille opettajalle asioita, joita en yleisesti maailmalla kuuluta. Ihan syystä, mutta tossa tilanteessa oli vähän pakko ettei opettajalle tuu pettymystä omista opetusmetodeista. Tai jotain syvällisempää, mutta tähän en kaikkea laita. Mä en jaa.

Mun tilanne on korjattavissa (hyvin pieniltä osin) ainakin yhdellä tavalla, mutta sen asian hoitamiseen vaikuttaa toisenlaiset ongelmat. Oon ristiaallokossa. Joskus käy vielä niin, että pettää kaikki keskellä kirkasta päivää.

Btw, laulajille Solfa on kuulemma kaikista vaikein. Sibassa laulajille järjestetään jopa omat Solfaryhmät, kun ne on niin huonoja siinä verrattuna soittajiin.

...ja kuka helvetti on Linda H? Tyttö mun ryhmästä sattu kysymään tunnenko mä Lindaa ja sanoin tuntevani varmaan 5. Tää ei kuulunu niihin. Mutta Linda lähetti kuulemma mulle terveisiä, kun sai tältä tytöltä tietää, että oon sen tytön ryhmässä. Ja kävi ilmi, että tää Linda oli nähtävästi se tyttö, jonka epäilin joskus tavanneeni jossain kun olin sukujuhlilla. Mut tää jää nyt mysteeriks. ...ja miten helvetissä se mun ryhmän tyttö ja tää Linda on edes päätyny puhumaan musta? Siis mitä vittua?

Mitä aikasemmin herään (selvinpäin), ni sitä enemmän myöhästyn. Onneks tähtään ysiks ja mun tarttee olla paikalla vasta noin 15 yli.

Meni aika älytön aika skrivata juttu, jonka alotin jo eilen. Eli mun työtahti on aika paska. Oli kyl semmosia kirjotuslukon kaltasiakin. Ja ajatukset harhaili. Sain sen roskan kuitenkin kirjotettua, ja se kai vedetään etusivulle. Harmi melkeen, ku se juttu on aika hanurista.

Kävin kysymään siitä aukeeman hommasta ja mulla on noin kymmenen päivää aikaa skrivaa se. Tosin saan vasta huomenna ohjeistuksen siihen juttuun. Uutispäätoimittajakin sano, että ei oo hirveesti edes aikaa. Noita tehdään yleensä kaks viikkoa etukäteen. Ja toimittajat tekee siinä samalla muita juttuja. Saas nähdä.

Kolmen ja puolen tunnin päästä mua saattaa vähän ketuttaa. Solfa teoriakoe. Missä välissä mun ois siihen pitäny pystyä harjottelemaan, ku se vaatii vielä aika perkeleellistä rauhaa. ...no niin no, jostain sitä aikaa ois oikeesti löytyny jos ois ettiny. Mä en tule pääsemään sitä koetta läpi ja se ei oo kivaa. Ens viikolla vielä laulukoe. Nyt on varsinkin kiva olla kurkku kipeenä, ku ei pysy edes sävelet oikeilla korkeuksilla hyräillessä. Lähtökohdatkin on siis huonot. Mulla nyt vaan soi päässä kysymys, et mitä mä teen. Tarttis tehdä jotain.

Oon kipee. Nyt viime torstaista asti. Ei oikeen jalatkaan kanna ja kurkku tuntuu santapaperilta. Nuhanen olo kauttaaltaan.

Tänään aamulla toimitukseen kertomaan et mulla on pää tyhjä ideoista. Hyödytön olo. Onneks ovesta sattu tulee toimittaja, joka ties, että Stadikka aukes tänään. Aloin sitte kaivamaan sitä.

Käytiin Stadikalla kuvaajan kanssa. Oli mun opisto-opettajan vanha tuttu. Kehu opettajaa tosi ahkeraks toimittajaks. Ei mikään ylläri. Juteltiin kuvauksesta. Eri koulukunnista. Toimittajan hommista yleensä. Kerroin Puusasta. Kuvaaja sano, ettei tunne henkilökohtasesti, mutta maineen tuntee. Kuulemma vaikee ihminen. Ihaks tosi, nauroin mielessäni. Heikura photoshoppaa tän kuvaajan mielestä liikaa. Tota lehtikuvaajien maailmaa ois hauska kaivaa. Siel on mielenkiintosia asioita pinnan alla.

Oltiin siellä Stadikalla joskus klo 12. Aurinko paisto. Kyselin parilta uimarilta joitain kommentteja. Jälkeenpäin muistiinpanojani selaillessa huomasin, etten ollyu kirjottanu juuri mitään. Ihan pari hassua kommenttia. Enemmänkin vaan yksittäisiä sanoja, ihmisten fiilareita. On siinä ihan käyttökamaa kyl, mut mikäli teen sen aukeeman jutun kahden viikon päästä, ni mun pitää siihen laittaa noin parinsadan merkin kommentit viideltä ihmiseltä ja siihen mä saatan kyl tarvita jo jotain äänityslaitetta. Ku on pakko laittaa suoraa sitaattia, ni niiden pitää sit kans olla oikein. En osaa vielä kirjottaa nopeesti samaa aikaa pitämällä katsekontaktia haastatellussa.

En ehtiny syömään. Toimituksessa soittelin liikuntavirastoon ja mietin kysymyksiä ja soittelin ja kytselin ja kirjasin muistiin. Joskus puol 4 viimenen puhelu. Ikävä kyllä ongelma oli siinä, että mitään juttua, mulla ei vielä ollu siinä vaiheessa kirjotettuna. Juttu tulee kuitenkin vasta keskiviikoks, mutta kuvittelin vielä aamulla, että mulla ois juttu valmiina jo tänään. Menkööt nuhan piikkiin.

Ja tänään oli lehdessä mun juttu epämääräsesti ripustettuna pääjutun yhteyteen. Katoin, et ois perkele pitäny jättää oma nimi pois. Se kuvakin, joka käytiin Alppilasta hakemassa oli saanu uutispäälliköltä uuden kuvatekstin ja se oli niin totaalisen vituillaan siihen kuvaan nähden. Se toimituksen kuvaajakin ihmetteli jutun kuvavalintaa. Ois nyt laittanu sen mun kuvatekstin. Siin ois ollu ideaa. Mut ihan sama. Joku mokas. Ikävä kyllä se näyttää toimituksessa varmaan mun mokalta. Kivaa. Tosin STT oli tehnyt uutisen siitä, mitä meidän lehdessä oli siinä jutussa lukenu.

Huomenna musiikin teoriakoe. Mul on heikko olo jo valmiiks, mut se koe vetää mielen maihin. Mä tiedän, etten läpäse sitä. Menen sinne nöyryyttämään itseäni ja en pidä siitä pätkääkään. Suorastaan vihaan sitä. XXXXXXX. Tänään vois yrittää opiskella noita musajuttuja mut vittu ei. Ei oo kivaa. Huomisesta tulee tuskaa. Ja mä tuotan pettymyksen itselleni ja muille. Se on ehkä pahinta.

Brosnan sano äsken tv:stä tulleessa leffassa, että se on sitä mieltä, että jos rakastaa jotain ihmistä, ni pitää antaa sen tehdä niinku se haluu. Joojoo. Varmaan aika moni on samaa mieltä. Kaikki ei kuitenkaan vaan tiedosta sitä ihan samalla tasolla. Ja lisäks toi on sen verran tärkee asia, että jokaisen ihmisen pitäis parisuhteessa uskaltaa sanoa toi ääneen. Muuten tulee tyhjä olo. Tj.

Liian väsy olo tänään. Ei pystyny lukee eikä menee lyhäreille. Eikä huomiseks juttuideoita. Harmittaa.

Loppujen lopuks, vaikka oli nuha eikä mun pitäny soitella ihmisille, niin päädyin soittamaan ainakin kuudelle. Ja kaikki sano, että ne ei oo menossa tänään mihinkään. Jumaleissön ei oo menossa lauantai-iltana mihinkään?!? Herranjumala mitä sakkia. ...okei okei, vapun jälkeinen vkl.

Soitin parhaalle kaverille ja se kutsu niille. Menin joskus kympin maissa. Kuunneltiin levyjä, juteltiin ja juotiin "vähän".

STÄDÄRIIN!!!!!!!

Ja joskus 12 maissa Stadin Tähteen, joka oli aika tyhjillään. Tanssilattiallakaan ei hengaillu ku pari ihmistä satunnaisesti. Tilasimme siis juotavaa. Ja paljon. Ja yht'äkkiä paikalla olikin possea.

Kaverin tyttö raahas mut joraamaan. Jee. Oli varmaan ensimmäinen kerta ihan helvetillisen pitkään aikaan, kun jotain tommosta teen. Oli kivaa.

Jatkoille takas kaverin kämpille. Hörpittiin viinaksia ja rikottiin sänky. Päädyttiin kantamaan se koko paska roskiin pihalle siinä viiden maissa. Lähdin joskus kuudelta ja oli helvetin hauska fiilis. Jostain syystä pääsin sänkyyni vasta puol kasi???

Eilen siinä joskus duunipäivän lopulla tuli semmonen mukavan kipee olo. Illall olin jo ihan delaamiskuosissa. Ois pitäny lukee, mut päädyin pelaamaan JA2:sta. En oo vieläkään vetäny sitä läpi ja aattelin, et jos vähän menis eteenpäin. Oli ehkä vähän rasittavaa pelaa, ku näppis ei toimi pöytäkoneella ollenkaan.

Tänään haluisin bileemään, mut tää nuha saattaa ehkä vähän hankaloittaa sitä. Tää on kyllä mitä luultavimmin jossain määrin korjattavissa viinan ja tupakan voimalla. En tiedä. Täytyy toivoo, et joku soittaa ja heittää jonku hyvän idean. TARPEEKS AIKASIN. Jos joku päätyy soittamaan mulle klo 11 ja huutamaan, et tuu tänne, ni oon ihan valmis menemään tappamaan kyseisen henkilön.

Luin äsken Kreikan ja Rooman sivilisaatioiden tapahtumista. Ihan sikahidasta luettavaa. Varsinkin ku skrivaa koko ajan. Ihan sama. Kirjasta vielä melkeen 4/5 luettavana. Ei hyvältä näytä. Ja tiistaina musiikin teoriakoe. Taskete.

Kävin eilen illalla katsomassa inttikaverin hevibändin keikkaa. Se oli kutsunu mut kymmeneks baarii, mut jeejee, ne alotti vasta puol 2. Ja jouduin kuvaamaan vahingossa. (Mut niistä kuvista ykskään ei onnistunu.) Nukuin nelisen tuntia. (Ja nuha valmiiks.)

Kävin tänään Alppilan lukiossa. Käytiin ottamassa yks valokuva kuvaajan kanssa ja juttelin opolle. Ei ollu asiat kauheesti muuttunu. Opo kerto mulle yhdestä koulun saamasta määrärahasta ja innostuin, kun toimituksessa parin puhelun jälkeen tajusin, että siitä saa ehkä jutun, jota ei ole muissa lehdissä ollu. Ja oikeesti sellasen, että siinä on järkeä. MUT, mikään ei oo varmaa. Ehkä mä oon vaan myöhässä.

Mun piti hoitaa yhden toimittajan koulukirjahintajuttuun lukiolaisvanhempien näkökulma. Toivoin löytäväni Alppilasta jonkun vanhemmat, jotka puhuis. Harmi vaan etten löytäny.

Tulin muistaneeksi sanan vanhempainyhdistys ja siitä johdin sanan vanhempainliitto. Jee. Semmonen oli olemassa ja sieltä lähdin sitte yrittämään sitä vanhusten kommenttia. Niiden toiminnanjohtajalla lukioikänen lapsi. Jee. Harmi, et se oli lähteny johonki kokoukseen.

Ihan sama. Sain sen toiminnanjohtajan kiinni joskus kolmen jälkeen. Siinä tuli huomattua kuinka erilaista on puhua "tavalliselle pulliaiselle" ja "viranomaiselle". Viranomaiset tai vastaavat on tarkkoja mitä ne kertoo. Ne tietää, että ne on median kanssa tekemisissä ja ei kerro esim. henk.koht. asioita. (Ellei sille ole syytä.) Tää toiminnajohtaja oli ihan tavallinen vanhempi nainen, joka kerto perheestään asioita, joita tajusin, etten voisi käyttää. Onneks en oo samanlainen ku Seiskan toimittajat.

Sain kuitenkin siltä ihan hyviä vastauksia, jotta sain reilut tuhat merkkiä kasaan. (Tonnin saa tosin aikaan vaikka kertomalla siitä kuinka ovi avataan.) Mut se oliki vaan kainalojuttu. Lisänä tossa oli mielenkiintonen juttu, kun ne sen naisen jutut oli semmosta ei asiantuntijapuhetta, niin sen ulosanti oli katkeilevaa. Siitä oli hankalahkoa hakea sitaatteja. Onneks puhekielisyyden saa yleisesti ottaen poistaa ja kielivirheet korjata.

Nyt on väsy ja kipeys ja haluun nukkumaan ja pari rommikolaa ei ois pahitteeks. Kurkkuun sattuu...