IRC-Galleria

Eero: "Arvaa kuka voitti F1-maailmanmestaruuden?"
Minä: "Emmätiiä, olisko Alonso?"
Eero: "Eiku Kimi."
Minä: "Oho. Mä en ees tienny, että se on ruvennu ajaan niitä kisoja loppuun asti."

Julistan täten olevani periaatteessa periaatteita vastaan. On surkea tekosyy sanoa, ettei tee jotain periaatteesta. Perustele!! "Minulla nyt on sellainen periaate..." Hittoako ihmiset tuollalailla itseään yrittävät säädellä? Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan. Itkuhan siinä tulee, kun pitää omat periaatteensa rikkoa, jos maailma ei yhtäkkiä ihan toimikaan niin kuin pitäisi.

Konservatiiviset, paikoilleen jumahtaneet kakkiaiset sellaiset periaatehihhulit.

Kuunnelkaa ja oppikaa kaikki te Tilkkutakkihörhöt, jotka miksaatte sitä samaa kakkaa levystä toiseen!!

Väisty ja mene
nyt juomaan se kahvi termoksestasi
keitin sen ennen vallankumousta se on vielä hyvää

Pian lapses ensimmäinen piiros pannaan roskiin
mutta siviilejä ei vielä kaivata

Sinä pääset myöhemmin hurraamaan
tankeille jotka seremoniallisesti ryömii koristeltua pääkatua

Eräät tulevat juosten kun valta vaihtuu on ilmassa tuoksu vieras
johon kotieläin herää johon ruusu nuupahtaa

Eräät tulevat juosten kun valta vaihtuu on tohtorien miekat terässä
ja lottia ne jotka on siinä iässä

Eräät tulevat juosten jotka leimatun kuoren saa ja eräät tuodaan
Kun sinua tarvitaan siviilivaatteesi viedään ja uudet tuodaan

Oli se synkkä vuosi kun kukaan ei
pessyt käpäliään ja puoli Eurooppaa kuoli

Teatterit suljettiin ruton vuoksi
paitsi virallisin oli se synkkä nukke kun siimat näkyi läpi esityksen

Eräät lähtivät kesken mutta kotiinsa eivät he saapuneet
heidät vedettiin kujalle koristellulta pääkadulta

Eräät tulevat juosten, kun valta vaihtuu on Rami ensimmäinen vallassa
tai jos lehdet eivät ehdi mukaan ehkä jo syöty vallasta

Eräät tulevat juosten kun valta vaihtuu me suhtaudumme kaikkeen
niin kuin meitä on neuvottu suhtautumaan

Eräät tulevat juosten jotka leimatun kuoren saa ja eräät tuodaan
kun sinua tarvitaan siviilivaatteesi viedään ja uudet tuodaan

Sillä nyt on vaihtumassa valta

Kansa ei pelkää
kansalla ei ole muistia
kansalaiset joudutaan tunnistamaan hampaista

Kansa ei pelkää
kansalla ei ole muistia
kansalaiset joudutaan tunnistamaan hampaista

Uudet tilastot
maasta polkaistaan

Julkiset portaat
liukumäiksi lohkaistaan

Kansa ei pelkää
kansalla ei ole muistia
kansalaiset joudutaan tunnistamaan hampaista

Eräänä harmaana perjantaipäivänä sain tekstiviestin: "Nyt isi poistuu pariksi päiväksi tästä elämästä retriitin hiljaisuuteen. Hyvää yötä! :)"

Olin sekunnissa kateellinen. Miksen minäkin voi jo olla moniongelmainen aikuinen, jolla on lupa lähteä tuollaisille organisoiduille sielunetsintäretkille? Kaikki metsissä vaeltelut, auringonlaskut ja syrjäänvetäytymiset, joita olen yrittänyt harrastaa, kestävät korkeintaan pari tuntia. Minäkin haluan olla kaksi päivää hiljaa! Minä haluan olla viikon hiljaa!

Puhuin tästä tänä aamuna miehelleni. Ehdotin kollektiivista hiljaisuutta, mutta se ei saanut kannatusta. Minun hiljenemisenikään ei hänestä tuntunut hyvältä ajatukselta. Hän oli sitä mieltä, että mykän ihmisen kanssa eläminen olisi liian hankalaa. Toki saan sulkea suuni, jos haluan, mutta hän teki selväksi, että tällaista ei tueta.

Isä, mitä eroa on mykkäkoululla ja retriitillä? Jos se joskus selviää, voitte odottaa muutaman päivän galleriahiljaisuutta. (Niksat hyi!)

Ja ei, minun isäni ei ole moniongelmainen aikuinen. Anteeksi, jos annoin sellaisen kuvan.

Kylläs tiedätte miltä uudet asiat näyttävät ja tuntuvat. Autot kiiltävät, kynät ovat teräviä ja väreittäin järjestyksessä, sanomalehti menee pieneen tilaan, tietokoneet ovat pölyttömiä ja muovintuoksuisia... Samanlainen tunne tuli tänään Kortepohjan uudesta Salesta. Ilmaisen kakkukahvin houkuttelemana rynnin sisään kymmenen minuuttia nauhan leikkaamisen jälkeen. Heti kun astuin ovesta tiesin, että kuvassa on nyt jotain vikaa, mutta vasta jonossa ymmärsin, mitä se oli.

Paitsi että kauppa oli putipuhdas, se oli moitteettomassa järjestyksessä. Missään ei lojunut tyhjiä laatikoita tai puoliksi tyhjennettyjä rullakoita. Jokaiselle tuotteelle oli oma paikkansa, eikä käytäviä tukkinut epämääräiset pahvitelineet. Ennen kaikkea hyllyt olivat ääriään myöten täynnä. Pullot, pussit ja laatikot seisoivat suorissa riveissä. Pakastin näytti siltä, että se olisi täytetty vatupassin kanssa. Raskain sydämin tein yhteen hyllyyn teepaketin kokoisen ja muotoisen reiän.

Kauppa ei koskaan tule näyttämään samalta. Sitä mukaan kun työntekijät saavat hyllyjä täyteen, toiset hyllyt käyvät vajaiksi. Tuotteita tulee valikoimaan tai niitä poistuu, jolloin tarkkaan suunniteltu järjestys rikkuu. Lattiat likaantuvat, kassoille kertyy ylimääräistä tavaraa ja paperia, asiakkaat lukevat lehtihyllyn sekaisin... Elämä luo kaaosta. Kaupan keinotekoinen muovinmaku häviää ja asiakas pystyy hengittämään normaalisti.

Toivotan onnea ja pitkää ikää Suomen uusimmalle Salelle. Toivottavasti Sinusta pidetään hyvää huolta!

Kuinka kaupunkilaistunut ihmisen pitää olla, että se raportoi jokaisen vierailunsa ulkona?

Minun piti herätä aamulla aikaisin. Failed.

Piti syödä terveellinen aamiainen. Failed.

Piti lähteä heti aamulla kirjastolle etsimään tenttikirjoja. Failed.

Koska näytti siltä, että koko päivä menee joutenoloksi, lähdin tapojeni vastaisesti ulos. En siis jäänyt tänne odottamaan nälkää. Tarkoitus oli kiertää tuttu pururadan lenkki ja poiketa hissin yläasemalle pällistelemään kaupunkia. Kuinkas sitten kävikään? Siinä reippaasti sauvoessani näin yhtäkkiä silmäkulmastani pitkospuut. Normaalisti olisin pitänyt sykkeen yllä ja jättänyt ne omaan arvoonsa, mutta tänään minulla ei ollut kiire. Meillä on täällä siis luontopolku, eh? Repäisin sauvat irti, laitoin ne kainaloon ja lähdin samoilemaan pitkin soita, metsiä, hakkuita, mäkiä... Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen söin ketunleivän. Haistelin sammalia, ihmettelin kaatuneiden puiden juurakkoja ja kiipesin suurelle kivelle.

Joko nyt saa roikkua sisällä ja antaa loppupäivän valua hukkaan?

Ihmeellistä, miten silloin kun on oikeasti tehny jotain jännää, ei osaa sanoa siitä mitään. Sitten kun ei ole tehnyt mitään, keksii sanottavaa kolmen sivun verran. Ihmismieli se ei vaan toimi loogisesti.

No mutta, tässä teille silti raportti sadun muodossa:

Olipa kerran kaksi tyttöä, jotka asuivat kaupungissa. He olivat molemmat maalta kotoisin ja käyneet monta vuotta partiota, mutta he olivat kadottaneet taidon olla ulkona. Heidän sielunsa katosivat syvälle harmaiden elementtitalojen viidakkoon.

Eräänä päivänä toinen tytöistä kävi noukkimassa puolukoita ja löysi identiteettinsä, sielunsa ja elämänsä kannon nokasta. Tyttö tuli niin onnelliseksi, että halusi pelastaa myös ystävänsä. Tyttö alkoi ehdotella ystävälleen ulos menemistä.

Viikojen suunnittelun jälkeen tytöt olivat vihdoin saaneet hankittua muovikasillisen polttopuita, vaahtokarkkeja ja makkaraa. Tuli seikkailun aika.

Tytöt pakkasivat reppunsa, laittoivat paljon vaatetta päälleen ja lähtivät vaeltamaan tumman taivaan alle. He kulkivat yli suurten vuorien ja läpi synkkien metsien. Vihdoin he näkivät suuren mäen päältä horisontissa siintävän laavun. Sinne he rakentaisivat leirinsä!

Onnellisina tytöt juoksivat mäen alas ja alkoivat sytyttää nuotiota. Kaupunkilaisen on hieman hankalaa sytyttää nuotiota, varsinkin jos pikkuisen sataa vettä, mutta toisen tytön kotometsän iloinen puunhakkaaja oli pilkkonut tyttöjen nuotiopuut niin hienoiksi, että ne suorastaan roihahtivat tuleen!

Tytöt paahtoivat vaahtokarkkeja, paistoivat makkaraa ja puhuivat pojista. He puhuivat myös isistään ja elämistään ja vaikka mistä, kunnes puut loppuivat. Tuli aivan pimeää. Tyttöjä alkoi hieman pelottaa. He keräsivät käsikopelolla tavaransa ja lähtivät harhailemaan pimeään metsään. Onneksi metsässä meni valaistu pururata, muuten he olisivat siellä vielä tänänkin päivänä.

Sen pituinen se.

Kaikki seuraavat tapaukset ovat itse omin silmin nähtyjä:

1. Pöytärummuttaa (tai ohjaustankorummuttaa, kuinka vaan)

2. Masturboida

3. Kääriä sätkää

Jos joku tietää jotain muuta kivaa oheisvietettä sotkemisen lomassa, niin kertokaa ihmeessä! Onhan se nyt ihan hirvittävän tylsää puuhaa muuten.

On äärimmäisen tyydyttävää katsella sadepisaroiden kerääntyvän syliin ja vierivän alas. Muutaman kilometrin matkalla voi parhaina päivinä nähdä litrakaupalla vettä, mikä EI imeydy vaatteisiin. Kolme eläköönhuutoa kurahousuille ja sadetakille! Itse omistan vihreän asukokonaisuuden, joka maksoi Säästömarketissa 8,90. Rumahan se on kuin synti ja hankala kuin kelan täti, mutta maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin jo pelkästään Finrexinissä.

Tänään talsin kotiin keskustasta sellaisessa tasaisessa vesisateessa, mikä alkaa aamulla ja loppuu sitten joskus. Vaikka jokainen vastaantulija varmasti kotoa lähtiessään tiesi, että sataa, yllättävän moni ei ollut varustautunut. Oli paljaita, märkiä päitä, levinneitä meikkejä, kangastakeissa hytiseviä fillaristeja... Aikuiset ihmiset! Kamoon! Se sateenvarjo maksaa kolme euroa!