IRC-Galleria

Sanotaan, että ihminen hakkaa päätään seinään koko ikänsä, mutta iän myötä oppii vain valitsemaan pehmeämmät seinät.
Tämä on suomalaisen kakkahuussin seinältä luettu lause, mutta Amy Winehousesta kertovassa dokumentissa tuli esiin vähän saman tyylinen toteamus:
“Life teaches you how to live that, if you live long enough”.
“Elämä opettaa sinulle, miten elää sitä, jos elät riittävän kauan.”
Tuo lause jäi mieleen. Tämän viisauden laukoi joku hänen avustajistaan tai keikkamanagereistaan. Hyvin sanottu.
Tosin Amy Winehouse ei koskaan elänyt niin pitkään.

Olen huomannut, että itsekin olen muuttunut paljon siitä parikymppisestä tytöntylleröstä, jonka hius- ja pukeutumistyyli vaihtui tiheään.
Poukkoilin levottomana asusta toiseen ja paikasta toiseen. Milloin asunto ei vaihtunut, silloin vaihtui huoneen järjestys. Kaikkea oli päästävä kokeilemaan – myös köyhän reppuselkäreissaajan elämää.
Siltoja polteltiin välillä suuntaan jos toiseen ja elämä kulki rosoista polkuaan eteenpäin. Fyysistä terveyttä en juuri koskaan pysähtynyt ajattelmaan, koska minähän olin kuolematon parikymppinen.

Teen toki vieläkin asioita hetken mielijohteesta, enkä aina mieti nenääni pidemmälle, ennen kuin säntään tekemään. Se on kai osa luonnettani.
Mutta tietyistä asioista on tullut rutiinia. Tietyistä asioista haluan pitää kiinni, koska yksinkertaisesti ymmärrän nyt, että tietyt asiat ovat hyväksi.
Mikä ihanuus onkaan olla nelikymppinen.
Tietää, mitä haluaa, eikä suostu mihinkään, mitä ei halua.

Liikunnasta on tullut pysyvä osa elämääni. Takana ovat ajat, kun tupakkaa paloi aski päivässä ja kroppaa liikutti vain, jos oli tarve päästä festaripellon poikki tai tien liftauksen kannalta optimaaliseen kohtaan.
Nykyään liikun, koska huomaan sen tekevän minulle hyvää. Vieläpä olen löytänyt sen kuntokeskuksenkin, jonka jäsenenä olen malttanut pysyä jo kolme vuotta.
Lenkkeilen samoja polkuja ja irvistän, jos on pakon edessä valittava joku muu reitti.
Tutut ravintolisät matkaavat arjessa mukana. Aamiaiseni on ollut samanlainen ainakin kuusi vuotta.
Moni miettii ruokavaliotaan vasta siinä kohtaa, kun sairastuu vakavasti.
Mutta ehkäpä olisi hyvä tunnustella oikeaa ruokavaliota jo hyvissä ajoin ihan arjessa jaksamisen kannalta.

Mitä ulkonäköön tulee, hiustyylini on ollut samanlainen kymmenen vuotta.
Olen myös kuullut niin moneen kertaan aurani olevan vihreä, että arkivaatteiden kaapista löytyy luonnonläheisiä värejä. Ja kyllä, juurikin sitä vihreää.
Olenko jääräpää? Ehkä sitäkin, mutta vähintään tyylini hyväksi havainnut ihminen.
Miten ihanaa ja helppoa onkaan kangistua kaavoihin. Enää ei tarvitse voihkia peilin ääressä: ”Miksi helkkarissa leikkasin tämän tukan näin lyhyeksi, kestää varmaan vuosia, että se kasvaa takaisin... tai oh shit, rastat eivät sovikaan pehmeään tukkaani, mikä tuo kakkapötkylän paksuinen tukko tuolla takana on?"

Kaikkea pitää kokeilla. Myös elämää. Mutta ehkä kuitenkin on hyvä jossakin välissä oppia valitsemaan ne pehmeämmät seinät.