IRC-Galleria

Israel on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun politiikka ja uskonto kohtaavat.
Israelin ja Palestiinan tuoreimman konfliktin kuolinluvut ovat tällä hetkellä suurin piirtein 1300 versus 3000.
Kun kinastellaan siitä kumpi osapuoli on tappanut enemmän ja vertaillaan lukuja (ikään kuin jokaisen numeron takana ei olisi ihminen, jolla on omaisia ja jonka henki on arvokas kansalaisuudesta riippumatta), tulisi muistaa ongelman juurisyyt.
Mistä Israelin ja Palestiinan ongelmat ovat alun perin lähtöisin? Mikä on saanut Hamasin kaltaiset terroristijärjestöt muodostumaan? Minkä takia Israelin ja Palestiinan alueella on ollut vaihtelevissa määrin konflikteja, terrori-iskuja ja militaristisia selkkauksia vuosikymmeniä?

Ensinnäkin Palestiinan alueelle on muuttanut arvion mukaan yli kolme miljoonaa juutalaista muualta maailmasta Israelin valtion perustamisen (v.1948) jälkeen. Tätä muuttoliikettä kutsutaan aliyaksi. Monet tulivat Euroopasta, erityisesti holokaustin jälkeen, sekä Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä, entisistä Neuvostoliiton maista ja muualta maailmasta. Israelin lain mukaan jokainen, jonka isovanhemmista vähintään yksi on juutalainen saa oikeuden muuttaa maahan.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on julkisesti kehottanut esimerkiksi vuonna 2015 eurooppalaisia juutalaisia muuttamaan Israeliin

( https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2015021619205576 )

Paluumuuton periaate on kärjistettynä tämä: “Pyhän kirjani mukaan tämä maa kuuluu minulle. Se kuului minulle jo kolme tuhatta vuotta sitten, koska kirjassani olevan legendan mukaan Mooses johdatti kansani pois Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Lisäksi esi-isiäni kuoli keskitysleireillä ja kansani on kohdannut syrjintää. Tällä maalla myös teloitettiin noin puoli miljoonaa juutalaista vuonna 132 keisari Hadrianuksen aikaan Bar kophkan kapinan jälkeen”.


Myös osa islaminuskoisista ajattelee israelilaisten olevan oikeutettuja valtaamaan alueita, koska koraani sisältää samoja kertomuksia kuin juutalaisten pyhä kirja Toora.
Kaiken kukkuraksi kristityt puolustavat Israelia henkeen ja vereen - kokemukseni mukaan jopa enemmän kuin juutalaiset. Kiihkomieliset kristityt sulkevat silmänsä palestiinalaisten ongelmilta. He sulkevat silmänsä siltä että Gazan alue oli monta päivää ilman sähköä, ruokaa, vettä ja lääkkeitä, koska “Herran pyhällä kansalla on oikeus olla Mooseksen osoittamalla maalla”.

Mutta oikeuttaako mikään uskonto sulkemaan alueella asunutta toista kansaa (palestiinalaisia) piikkilanka-aitojen taakse pieniin kyliin? Olen vieraillut itse parissakin tuollaisessa kylässä asuessani Israelissa parisen kuukautta noin 20 vuotta sitten. Oli kauhistuttavaa nähdä kylien ahtaus ja köyhyys.
Ylipäätään mitään aluetta ei tulisi näinä päivinä lähteä valloittamaan historian, eikä varsinkaan uskonnon perusteella. Jos näin lähdettäisiin toimimaan, menisivät maapallon kaikki rajat täysin uusiksi ja kinaa syntyisi myös siitä, mikä sivu historiankirjasta valitaan.

Toisekseen Yhdysvallat tukee Israelin jo entuudestaan vahvaa armeijaa jatkuvalla rahoituksella, joka on jo 20 vuotta sitten ollut yli kuusi miljardia dollaria vuodessa. Tämä saa aikaan valtavan epäsuhdan: palestiinalaisilla ei käytännössä ole muuta armeijaa kuin terroristijärjestöt, jotka ryhtyvät epätoivoisiin tekoihin Israelin ja Yhdysvaltojen edessä.
Hamasin toimet ovat toki täysin tuomittavia eivätkä ne edusta tavallisia palestiinalaisia.
On kuitenkin ymmärrettävä, ettei tällaisia terroristeja synny tyhjästä, eikä ylipäätään Israelin ja Palestiinan alueella vuosikymmeniä jatkunut taistelu ole syntynyt tyhjästä.
Niiden syntyjä pohtiessa täytyy palata juurisyyhyn, joka on Israelin valtion perustaminen vuonna 1948. Yhdysvallat oli ensimmäinen ulkopuolinen valtio, joka tunnusti Israelin valtion ja antoi samalla siunauksensa sille, että palestiinalaiset voidaan ahtaa pieniin kyliin piikkilanka-aitojen taakse koska Herran Pyhät Kirjat.

WSJ kertoi jo parisen viikkoa sitten, että Iranin epäillään sekaantuneen Hamasin toimintaan.

https://www.wsj.com/world/middle-east/iran-israel-hamas-strike-planning-bbe07b25


Tämä voi tehdä tilanteesta vaarallisemman kuin osaamme ajatellakaan jos konflikti laajenee ja ydinaseet astuvat kuvioihin.
Iranin on raportoitu esimerkiksi hankkineen Pohjois-Koreasta ohjuksia, jotka kantavat jopa Länsi-Euroopan kaupunkeihin asti. Iran on myös tutkinut esimerkiksi Shabab 3-ohjusten varustamista ydinkärjillä. Kansainvälinen atomienergiajärjestö on ilmoittanut vuonna 2021 Iranin valmistavan ydinaseisiin soveltuvaa uraanimetallia.

Skenaarioita siitä että terroristit onnistuisivat tämän vuosisadan alkupuolella räjäyttämään ydinaseen jonkin suurkaupungin keskustassa julkaistiin jo vuosina 2004 ja 2006.
Sittemmin on ilmestynyt arvio, jonka mukaan kohde olisi Tel Aviv.
Nyt näyttää jo pahasti siltä että olemme menossa sitä kohti jos ei tätä konfliktia saada pysäytettyä.

On selvää ettei ihmiskunta kollektiivisena lajina ole päässyt barbaarimaista sotimista pidemmälle (sotimista on muuallakin kuin Israelissa ja Ukrainassa. Esimerkiksi mantereella jota kutsutaan Afrikaksi, mutta se ei juurikaan kiinnosta mediaa, kun valtamedioiden tuottajat tekevät päätöksiä asenteella “älä kirjoita tuosta, se ei kerää klikkauksia”) mutta täytyykö meidän todella olla vielä niin brutaaleja että ydinaseet ovat mahdollinen vaihtoehto?

On monia asioita joissa ihmiskunta on edistynyt. Löytyy teknologiaa josta emme olisi voineet haaveillakaan vielä sata vuotta sitten. Löytyy ihmisiä, jotka ovat halukkaita harjoittamaan uskontojaan rauhallisin menetelmin. Löytyy ihmisiä jotka ovat kiinnostuneet meditaatiosta ja mielen voimasta. Evoluutio on siis tehnyt tehtäväänsä joissakin yhteisöissä, mutta kuinka pitkälle täytyy vielä mennä että ihmiskunta herää kollektiivisena lajina omaan barbaarimaisuuteensa?
Bob Dylania lainatakseni: “How many times must the cannonballs fly before they're forever banned?”
Vastaus leijaili Dylanin mukaan tuulessa, mutta toivottavasti meidän ei tarvitse tällaista tuulta odotella kovinkaan pitkään.

Tämän vuoden kesä meni todella nopeasti ohi. Muutaman viikon sain pidettyä lomaa - puolet siitäkin palkatonta kun kertymiä ei vielä ole.

Tässä kuitenkin muutama linkki videoihin joita kuvasin kesä-heinäkuun vaihteessa kun tein parin viikon reissun Balkanin maihin. Kävin itse asiassa nyt ensimmäistä kertaa Kroatiassa, Montenegrossa ja Albaniassa.

Part 1

https://www.youtube.com/watch?v=w8K1RFMchDk&t=17s&ab_channel=mooni1980

Part 2

https://www.youtube.com/watch?v=2H3CjfHpT-E&ab_channel=mooni1980

Part 3

https://www.youtube.com/watch?v=oJCROcYCU7w&ab_channel=mooni1980

Nyt kun rasismikohu velloo perussuomalaisten ympärillä, on ajankohtaista kaivaa esille teema, josta olen jo pitkään aikonut kirjoittaa jotakin.

Olemmeko me maailman kansalaisia? Tämän kysymyksen kuulin ensimmäistä kertaa yli 20 vuotta sitten opiskeluaikanani. Opettaja halusi herättää keskustelua siitä koemmeko olevamme tietyn maan kansalaisia vai kohtaammeko asioita ihmiskuntana. Onko joitakin tilanteita jotka saavat meidät tuntemaan itsemme osaksi globaalia ihmiskuntaa? Onko asioita joihin reagoimme samankaltaisesti tai joissa tukeudumme automaattisesti kanssaihmiseen täysin spontaanisti?

Kuvittelepa seuraavia tilanteita hetken aikaa ja saatat kenties muistaa vastaavia oman elämäsi varrelta.

Kaksi toisilleen vierasta matkustajaa – noin 10-vuotias poika ja keski-ikäinen nainen – istuu vastakkain kiskobussissa joka kiitää metsän läpi. Kumpikaan heistä ei selaile puhelinta. Molemmat katselevat maisemia. Tuuli puhaltaa sisään avonaisesta ikkunasta. Yhtäkkiä kiskobussi viheltää kovaa. Sekä poika että nainen hätkähtävät. Sekunnin ajan naisen ja pojan katseet kohtaavat. Silmät pyöristyvät ja molempien mielessä käy taatusti sama kysymys: "Olemmeko törmäämässä johonkin?"
Törmäystä ei tule ja kiskobussi jatkaa matkaansa. Todennäköinen syy vihellykselle on ollut puomiton tasoristeys ja kuljettaja on vain halunnut varoittaa ohikulkijoita junan tulosta.
Tilanne sai silti kaksi ventovierasta reagoimaan samalla tavalla ja tukeutumaan hetkeksi toistensa katseisiin – onko edessä jotakin joka edellyttää meiltä toimia?

Kaksi toisilleen tuntematonta turistia kahlaa Balilla rantavedessä. Aallot lyövät rantaan sen verran kovin, ettei uinti oikeastaan onnistu. Kummatkin naiset ottavat aaltoja vastaan selkäpuolelleen eivätkä sukella niiden sisään kuten surffaajat. Yhtäkkiä naisia kohti ajautuu isompi aalto. Molemmat huomaavat sen ja vilkaisevat parin sekunnin ajan toisiaan. Kumpikin hymyilee ja tietää mitä on tulossa: kohta lävähtää takaraivoon.
Aalto otetaan vastaan ja se vyöryy yli. Molempien päät pistävät pian esiin pinnan alta. Tämän jälkeen kahlaaminen jatkuu eikä sanoja tarvita – molemmat selvisivät hauskasta koettelemuksesta vahingoittumattomina.

Villi kilpikonna on pudonnut albanialaisen kaupunkipuiston sadevesikouruun. Turisti pysähtyy katsomaan kilpikonnaparkaa joka ei pääse kuivuneesta betonikourusta ylös. Kourussa ei ole sille yhtään vettä eikä kasvillisuutta – pelkkää betonia. Turisti ei uskalla nostaa kilpikonnaa metsän puolelle, sillä hän ei ole koskaan pitänyt kilpikonnaa sylissään ja pelkää tämän puraisua.
Paikalle saapuu köyhä vanha mies, joka ei puhu sanaakaan englantia. Turisti viittelöi kilpikonnaa ja metsää. Molemmat ymmärtävät yskän. Kumpikin säälii kilpikonnaa ja ajattelee, että se on saatava turvaan. Vanha mies nostaa kilpikonnan metsän puolelle ja turisti taputtaa käsiään: "Bravo!"
Molemmat olivat tunteneet sääliä kilpikonnaa kohtaan ja kilpikonnan pelastaminen sai hymyn leviämään molempien kasvoille.

Nämä ovat esimerkkejä reaktioista ja käyttäytymismalleista jotka eivät katso ihonväriin, sukupuoleen tai ikään. Nämä ovat tilanteita, joissa ihminen on ihminen toiselle ihmiselle.

Kulttuurit ja tavat tulevat aina olemaan erilaisia mutta pohjimmiltamme olemme kaikki maailman kansalaisia.
Maahanmuutto ei ole yksinomaan se joka tekee maailmasta globalisoituvan vaan inhimillisyys – ihmislajille ominainen tapa kohdata asioita "laumana" toisen saman lajin edustajan kanssa riippumatta siitä mistä toinen ihminen tulee.

Oli ihminen rasisti tai ei, hän ei voi kiistää ihmisyyden perusluontoa.
Loppujen lopuksi on asioita joissa evoluutio on vaikuttanut meihin kaikkiin samalla tavalla.
Esimerkiksi jännitys, itsesuojelu, ilo ja halu auttaa ovat tunnetiloja, joita kaikki kokevat. On tilanteita jotka saavat ihmisen tukeutumaan toiseen ihmiseen riippumatta siitä onko tämä ihminen tuttu vai. On tilanteita jotka saavat kaksi ihmistä tuntemaan samaa tunnetta tai reagoimaan samalla tavalla.

Tässä on ajateltavaa rasistille ja jokaiselle joka harjoittaa syrjintää jossakin muodossa.

Rasistikaan ei voi kitkeä pois ihmisyyttä – sitä että olemme kaikki ihmisrotua ja tietyt käyttäytymismallit ovat meillä kaikilla samanlaisia.

Kuka tahansa meistä voi milloin tahansa joutua tilanteeseen, jossa kaipaa inhimillistä kohtaamista riippumatta siitä millainen ihmislajin edustaja lähellä sattuu olemaan.

Tällainen tilanne ei anna sijaa rasismille.
Tällaisissa tilanteissa olemme maailman kansalaisia.

Elämääni on tullut täysin uudenlainen työ joulukuulta 2022 alkaen. Tämä on yksi syy siihen miksi tämä blogi on ollut hiljainen kuluneen vuoden ajan.
Olen työstänyt sijaisuutta TE-liven tiimissä Uudenmaan TE-toimistolla. Juonnan TE-liven lähetyksiä ja työaika on ollut se perinteinen virastoaika viitenä päivänä viikossa...
Poikkeuksellista minulle, joka olen tottunut tekemään tuntityöläisen sopimuksella töitä (hieman keskimääräistä vähemmän työntunteja siis tavallisiin työmyyriin verrattuna.)

Olen siis ollut aikalailla työn nielaisema ja uudenlaisen työnkuvan oppiminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa, vaikka lähetyksiä onkin mukava tehdä.

Pian ilmestyy kuitenkin uusi kolumni tähän blogiin!

Nyt on pakko niellä muutama sana takaisin... Ei, "etelärannikko" ei ole "nähty". :P :D
Muutan sittenkin takaisin stadiin marraskuun lopulla, enkä enää ikinä muuta stadista pois.
Pohjois-Karjala on kaunista seutua, mutta jääköön se edelleen osaltani mökkipaikkakunnaksi.
Tämä teksti jää lyhyeksi, enkä selittele päätöstäni tähän. Blogini tunnetusti keskittyy yhteiskunnallisiin asioihin ja näin saa olla jatkossakin (paitsi ehkä perinteisen vuosikoosteen osalta....)

Nyt kun olen toiminut noin kaksi kuukautta freelancerina, olen saanut huomata kuinka paljon huolellisempaa freelancer -toimittajan työ on verrattuna aikaisempiin työskentelytapoihini.
Toki tulot ovat pudonneet roimasti — pienet paikallislehdet eivät pysty paljon maksamaan — mutta omatunto on puhdas.

Tein noin 14 vuotta töitä valtamedioille. (Huomaa että yleisesti ottaen tällä tarkoitetaan niin sanottua “virallista” mediaa, joka käsittää myös paikallislehdet. Itse tarkoitan nyt tässä kohtaa termillä maamme suurimpia mediatuotantotaloja.)

Työnkuvani vaihteli tekniikan ja toimittamisen välillä, mutta havainnot olivat lähes joka puolella samat: valtamediat (varsinkin kaupalliset) ovat kuin liukuhihnoja.
Klikkijournalismi on kovan kilpailun alla: mitä enemmän artikkeleita, sitä enemmän mainostuloja. Monessa toimituksessa määrä korvaa laadun.

Kaikista omatuntoani soimanneista ilmiöistä pahin oli ehkäpä tieteisartikkelien kääntäminen. Työtä oli tehtävä nopeasti kilpailun tuottaman paineen vuoksi. Mutta millainen toimittaja kääntää nopeasti valtavaa tutkimustyötä ja faktojen tarkistusta vaativan artikkelin? Vastaisin että sielunsa myynyt toimittaja.

Otetaanpa esimerkki ulkomaisten yliopistojen maailmasta. Uusi tutkimus julkaistaan jossakin ulkomaisessa valtamediassa kohun saattelemana: skandaalimaiseen sävyyn tuodaan kansalaisten tietoon jotakin uutta, joka ehkäpä vaikuttaa ruokavalioomme tai muihin kulutustottumuksiin.
Kiireen syövereihin alistettu toimittaja kääntää artikkelin kaiken muun työnsä ohessa ja jälki on pahimmillaan suoranaista hutilointia.
Tällainen artikkeli saa meidät ehkäpä pelkäämään jotakin asiaa turhaan tai se voi olla myös täysin aiheellinen ja tärkeästä asiasta tehty, mutta julkaistu väärillä termeillä tai muutoin harhaanjohtavasti. Tämä kaikki johtuu usein kiireestä tai väärinymmärryksestä.

Lisäksi yliopistotutkimukset eivät aina ole luotettavia. Tästä on puhunut jo aikapäiviä sitten Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija Jussi Valtonen kirjassaan “He eivät tiedä mitä tekevät”.
Esimerkiksi tutkimusten otantaryhmät saattavat olla liian pieniä tai muutoin vaillinaisia. Pahimmillaan tutkimus voi olla rahoitettu jonkun yrityksen toimesta ja yrityksellä puolestaan saattaa olla omat taloudelliset motiivinsa teettää jokin tietty tutkimus. Ovatko tutkimukset tällöin puolueettomia? Asiaa olisi syytä pohtia.

Pahimmillaan virheet pomppaavat esiin lääketieteellisten artikkelien käännösvirheistä tai yksinkertaisista väärinymmärryksistä, jolloin seurauksena voi olla jopa omaa turvallisuutta vaarantavaa toimintaa. Veikkaisin että jokainen sairaanhoitopiiri haluaisi antaa tähän oman kommenttinsa — ehkäpä se kuuluisi niin että tarkistakaapa asiaan ylilääkärin tai muun asiantuntijan mielipide ennen kuin julkaisette yhtään mitään.

Ongelma on se, että tuottajien ja muussa mediatalojen päätäntävallassa olevien henkilöiden pitäisi lukujen sijaan pitää huolta artikkelien laadusta. Tähän päästäisiin esimerkiksi sillä, etteivät tutkivat toimittajat työskentelisi jatkuvan kiireen ja paineen alla.
Avokonttorit eivät myöskään ole toimittajille soveliaita ympäristöjä —sanotaanhan että avokonttoreita suunnittelevat henkilöt eivät työskentele niissä itse.

En tietenkään voi vielä tässä kohtaa sanoa kuinka huolellisesti muut freelancerit tekevät työnsä tai mitä mieltä he ovat minun työni laadusta — sehän on yleisön arvosteltavissa oleva asia. Oletan kuitenkin että freelancereillä on enemmän aikaa kun tuottajat eivät ole hiillostamassa aikataulun suhteen.

Taukojakin ehtii varmasti pitää. Tauot puolestaan lisäävät työn tehokkuutta ja oman työnsä jäljen näkee myös uusin silmin kun välillä viivähtää kahvikupin ääressä tovin jos toisen.
Joissakin kaupallisissa mediataloissa tauot ovat olemassa ainoastaan työehtosopimuksessa, joka puolestaan kiinnostaa minun kokemukseni mukaan vain harvoja tuottajia. Miksi käyttää aikaansa työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimiseen kun voi jaella käskyjä kesken työntekijän flow-tilan ja saada työntekijä paiskimaan työtä orjan lailla? Näinhän saadaan liukuhihna pyörimään ja artikkelien virta kasvaa kasvamistaan — samoin kasvavat mainostuotot.

Toivon ettei yhteiskunta ole vielä ajautunut siihen pisteeseen, että journalismissa olisi kyse enemmän rahasta kuin yhteiskunnan palvelemisesta. Ehkäpä vielä löytyy päätoimittajia ja tuottajia, jotka arvostavat huolellista työskentelyä ja ovat valmiita joustamaan aikataulussa vastuullisuuden vuoksi; vaikka se sitten tarkoittaisi pienempää tuottoa rahallisesti.
Itse olin valmis tekemään tämän päätöksen: vähemmän rahaa mutta enemmän aikaa. Tuloksena on niin huolellista työtä kun vain ikinä pystyn tekemään.

Kuten osa tietääkin jo, olen muuttamassa Pohjois-Karjalaan ainakin vuodeksi tai pariksi. Sattuneista syistä aikataulu nopeutui hieman ja muutan jo syyskuun aikana.

Syitä on monia, mutta mainittakoon niistä työt Pielisjokiseudun ja Karjalaisen parissa, kirjojeni kirjoittaminen (helpompi keskittyä kun pk-seudun vilinä ja vilske ei ole osa päivittäistä elämää) ja suvun maatilasta huolehtiminen.

Minun osaltani Suomen ”etelärannikko” on jo nähty.

Olen alun perin Hangosta kotoisin ja kasvoin siellä elämäni ensimmäiset 19 vuotta. Sen jälkeen asuin puolisen vuotta Anjalankoskella kansanopistossa opiskellen. Välissä pieni koukkaus Tornioon ammattikorkeakouluun, mutta Torniossa en parikymppisenä viihtynyt ja AMK tutkinto jäi valmistumatta. Sitten vuorossa oli Helsingin Pitäjänmäkeä ja Kalliota, ulkomailla asumista ja tämän jälkeen neljä vuotta Turkua.
Vuonna 2009 muutin uudestaan pk-seudulle ja asuin Vantaalla kymmenisen vuotta. Sen jälkeen asuin kolme vuotta Oulunkylässä. Tätä tekstiä kirjoitan Vantaalla ystäväni kommuunissa, jossa olen nyt kesän ajan oleillut.

Olen asunut verrattain pitkän aikaa pk-seudulla ja päätin tehdä pienen koosteen niistä asioista, mitä jään kaipaamaan ja mitä en jää kaipaamaan.

Helsingin hyvistä puolista on ehdottomasti mainittava Elontien puutarhapalstat. Käytössäni oli kolmen kesän ajan aarin kokoinen puutarhapalsta. Kaupunkiviljelyssä pääsin osaksi ihanaa yhteisöä. Ajattelin usein, että nämä ovat niitä ihmisiä, jotka ”ovat hyvien puolella”.

Arvostan myös erittäin paljon Helsingin kykyä ylläpitää hienoja ulkoilu- ja urheilupaikkoja – kuten esimerkiksi Paloheinän hiihtolatuja Etelä-Suomen talvien keskellä. Talvethan täällä eivät aina ole parhaita mahdollisia...

Arvostan helsinkiläisiä ja vantaalaisia kirjastoja.
Arvostan viihtyisää kaupungin keskustaa ja sen luomia työmahdollisuuksia.
Arvostan kulttuuria.

Ne asiat mitä en jää kaipaamaan liittyvät lähinnä kaveripiiriin. Minulla on onneksi laaja tuttavapiiri ja suurin osa parhaimmista tuntemistani ihmisistä asuu ulkomailla tai maaseudulla. Paljon hyviä ystäviä asuu myös Helsingissä – he ovat lähinnä meditaatiopiireistä.

Sitten on tämä sekalainen konkkaronkka päihteisiin retkahtaneita ihmisiä, joihin valitettavasti olen joutunut pettymään. Voin tasan yhden käden sormilla laskea ne kerrat, kun olen saanut selväpäistä seuraa esimerkiksi Paloheinään hiihtämään – samoin on puutarhapalstan kanssa.

Lumilautailusta ei myöskään tunnu enää kukaan kiinnostuvan. Eräänä pääsiäisenä vuokrasimme mökin kavereiden kanssa ja minä olin ainoa, joka lähti rinteisiin.

Yksi ystävistäni on kiinnostunut frisbee-golfaamaan selvinpäin, mutta hän on kiireinen yrittäjä, jolla ei ole ollut aikaa minulle noin vuoteen.

Summa summarum: Mitä väliä sillä on, teenkö näitä yllä mainittuja asioita yksin pk-seudulla vai yksin 460 kilometrin päässä pk-seudusta?

Luotan siihen että saan uusia ystäviä ja olenkin tutustunut jo muutamaan hyvin mukavaan ihmiseen Pohjois-Karjalan alueella. Lisäksi siellä asuu liuta sukulaisia isän puolelta – Tykkyläiset näet juontavat juurensa Pohjois-Karjalaan ainakin 1600-luvulle asti.

Näin on jälleen yksi elämänvaihe päättymässä ja uusi alkamassa.
Kiitos kaikille etelärannikolla ja pitäkäähän huolta itsestänne ja toisistanne.

Tulen silloin tällöin käymään.

Otsikko on tästä Ylen heinäkuisesta artikkelista:
https://yle.fi/uutiset/3-12521412

Mitä tulee tuohon alempana olevaan Marin versus Rinne -tekstiin, niin tästäkin artikkelista huomaa, miten erilaisena ruotsalaispoliitikotkin ovat kokeneet demareiden nykymeiningin.
Kaukana ovat ne ajat kun Erkki Tuomiojaa kuunneltiin.

Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden hakeminen luo entistä epävakaamman turvallisuuspoliittisen ilmapiirin Pohjois-Eurooppaan.

Suomessa pääministerinkin virkaa hoitanut professori Alexander Stubb totesi jo kevättalvella, ettei "palovakuutusta kannata ostaa kun palo on jo syttynyt".
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008666046.html
Myös Stubb uumoili konfliktin laajentumista ja pohti kiivaiden Nato-puheiden vaikutusta pohjoisen Euroopan turvallisuustilanteeseen.

Nykyinen hallitus ilmeisesti viittaa kintaalla konkaripoliitikoiden puheille. Samoin tekee Niinistö.

Ei muuta kuin odottelemaan sitä farssia, joka syntyy odotettavasti tämän kuun loppupuolella kun Turkki, Suomi ja Ruotsi kohtaavat yhteisessä neuvottelupöydässä Nato-jäsenyyden tiimoilta.
Veikkaan että Turkki pysyy sitkeästi kannassaan: Suomella ja Ruotsilla ei ole asiaa Natoon.

Kansanedustaja Ano Turtiaisen mielestä Suomi on "lällätellyt itänaapurille". Tämä pitää minunkin mielestäni paikkansa. Ei Nato-jäsenyyttä olisi pitänyt ottaa itsestään selviönä. Eikä Niinistön olisi pitänyt lausua niitä uhmakkaita sanoja tiedotustilaisuudessa: "You Caused this"(Venäjään viitaten.)
Pakko todeta vielä, että Marin voisi kaikin mokomin keskittyä enemmän bilettämiseen ja vaikkapa GLBT -yhteisöjen tukemiseen. Siinä hän oikeasti on hyvä. Politiikasta hän voisi luopua kaikin mokomin.

Nyt kun kohu velloo pääministeri Marinin ympärillä, päätin kirjoittaa siitä, miksi itse en luota Sanna Mariniin.

Vakuutan teille, että kyseessä ei ole bilettäminen. Minulla ei ole mitään bilettäjiä vastaan, kunhan vain hoitavat hommansa kaiken biletyksen ohella. (Olinhan itsekin nuorempana aikamoinen bilehirmu ja olen sitä yhä aina tilaisuuden tullen. Rakastan keikkoja, festareita ja kotibileitä sekä teknobileitä ja niin edelleen).

Minä en luota Sanna Mariniin koska hän ei ole osoittanut mitään muita merkkejä pätevyydestään poliitikkona kuin jäätävän kylmäävän julkisen esiintymisen lausuntoja annettaessa. Hän lausuu jokaisen sanan niin oikein artikuloidusti, että alarivin hieman vinot hampaatkin näkyvät.

Mainitsin kerran tästä ystävälleni, koska äänityshommiakin tehneenä minulla sattuu olemaan tarkka korva erilaisille puhetyyleille. Sanoin että Sanna Marin käyttää samantyylistä artikulointityyliä kuin esimerkiksi Anni Sinnemäki — lausuu sanat miltei yliselkeästi.

“Poliitikot varmastikin harjoittelevat sellaista aivan kuten näyttelijätkin. Se on osa heidän työnkuvaansa”, kuului vastaus.

No selvä sitten. Artikulaatio on selkeää — puheet taloudesta eivät ole. Taloustieteilijä Tuomas Malinen kertoi Marinin luennoineen korona-aikaan taloudesta niin epäselvästi, ettei kukaan huoneessa olleista ymmärtänyt häntä.

Kuinkas sitten puhe “vihreästä siirtymästä”, joka sai viime vuonna koko eduskunnan hörähtämään nauruun. Kiusallinen tilanne, vai mitä? Kysehän oli surullisen kuuluisasta Nesteen jalostamosta ja sen päätymisestä Rotterdamiin. Syinä tähän olivat muun muassa logistiikka- ja rakennuskustannukset, mutta Marin puhui pokkana "vihreästä siirtymästä".

Sanna Marinin kokemus politiikasta on erittäin vähäinen, jos verrataan häntä konkaripoliitikoihin kuten esimerkiksi saman puolueen (sd.) Erkki Tuomiojaan.
Marin oli ehdokkaana vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Tampereella, eikä tullut valituksi. Kaupunginvaltuuston varajäsenenä hän toimi vuosina 2009-2012, jonka jälkeen hän on toiminut muun muassa kaupunginvaltuustossa ja valtuuston puheenjohtajana. Eduskunnassa Marin aloitti 2015.

Näistä pesteistä huolimatta Marinin olisi mielestäni pitänyt kuunnella Tuomiojaa esimerkiksi Nato-kysymyksessä: jos ei ole tehnyt ulkopolitiikan kotiläksyjään kunnolla, olisi pitänyt kuunnella itseään viisaampia. Olen näet aiemminkin todennut, että Turkin suhtautuminen Suomen ja Ruotsin Nato-kysymyksiin ei ollut minkäänlainen yllätys minulle.

Tuomiojahan aiemmin ehdotti Suomen ja Ruotsin yhteistä puolustusliitosta Naton sijaan.

Ylimielisesti Marin kuitenkin lateli Niinistöä mukaillen lausuntojaan tiedotustilaisuudessa: “We will join Nato...”

Mitä ylimielisyyteen tulee, olen kuullut kauhujuttuja mediatalojen studioiden lämpiöistä, joissa Marinin käytös on ollut jäätävää.

Lisää kauhujuttuja kuulee Marinin oman puolueen rintamalta: epätasapainoista ärhäkkää käytöstä, jota omat alaiset joutuvat peittelemään ja estelemään.

Eipä tähän muuta voi todeta kuin että voihan postikohu.

Rinne olisi taatusti ollut parempi näiden kriisiaikojen koittaessa, kun korona ja apinarokko ilmestyivät vitsauksiksi ihmiskuntaa vastaan.

Joku salaliittoteoreetikoita kuunteleva voisi jopa kysyä, oliko taustalla jonkin sortin salaliitto Rinnettä vastaan?

Kohu jonka vuoksi Rinne joutui eroamaan oli verrattain pieni ja sille naureskeltiin europarlamentaarikoiden keskuudessa: Suomen aiempi pääministeri joutui eroamaan paketinlajittelijoiden työehtosopimuksen vuoksi, josta nyt oli esitetty hieman ristiriitaisia lausuntoja ja muutamat alkoivat väittää Rinteen valehdelleen eduskunnalle. Täytyypä todeta, että maailmalla on nähty hurjempiakin tapauksia.

Rinteen ei mielestäni olisi tarvinnut erota näin mitättömästä syystä (joka saattoi loppujen lopuksi olla pelkkä väärinkäsitys). Luoja paratkoon miten toivon, ettei hän olisi eronnut.

Listaan tähän alle muutamia satunnaisia kommentteja, joihin olen törmännyt somessa/katukeskusteluissa.

- Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, niin Suomen separatisteja olisivat persut, Anot ja muut venäjämieliset sekopääpuolueet, jotka ottaisivat avosylin vastaan ”vapauttajat”.

- Suomen venäjämieliset separatistit valmistautuvat Suomen krimittämiseen.

- Nyt vaan odotellaan, että Itä-Uudenmaan venäjämieliset separatistit aloittavat sotatoimet Suomen hallituksen joukkoja vastaan, niin saadaan mekin venäläisiä joukkoja rajan tuntumaan tukemaan heitä.

Laitetaan kylkeen vielä muita venäjämielisiä kommentteja, joihin olen somessa törmännyt. (Osa kuuluu luokkaan "kadulla kuultua".)

- Putinin hallintokin olisi parempi kuin Sanna Marinin typerä hallitus.

- En niinkään syyttäisi tästä (Ukraina)-asiasta Venäjää tai Putinia kuten globaali media koko ajan tekee, vaan itse sodan aiheuttajia, Natoa, joka on yhtä kuin NWO (New world order) eli tätä ”Uuden maailman porukkaa”.

- Myös Suomen valtamedia vääristelee taukoamatta levittäessään Ukrainan sotapropagandaa totuutena. Muistettakoon että Ukraina oli valmistautunut hyökkäämään Donbassiin jo ennen Venäjän sotaoperaatiota. Venäjän tarkoituksena oli lopettaa loputtomaksi venynyt Itä-Ukrainan sota sekä suojella Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoja Ukrainan hallituksen murhaavalta terrorilta.

- Venäjän cancelointi ja vihaaminen on jo viety aivan kertakaikkisen sairaille tasoille kaikessa järjettömyydessään. Kansaa kiihotetaan joka tuutista aivan ennennäkemättömään Venäjä-vihaan, johon tarjotaan ainoaksi oikeaksi lääkitykseksi Natoa pienen kansamme ”pelastajana”.

- Putinin tarkoituksena oli tuhota Naton hämärä-laboratorioita, mutta operaatio venyi täysimittaiseksi sodaksi, koska länsi provosoitui ja ryhtyi toimittamaan kasapäin aseita Ukrainaan sen sijaan, että olisi toimittanut vain humanitääristä apua.

- Olisi tullut halvemmaksi evakuoida 44 miljoonaa ukrainalaista vaikka viikoksi kun Putin ja Zelenskyi olisivat neuvotelleet Naton laajentumisesta ja siitä, että Venäjä koki sen uhaksi. Tämän sijaan päädyttiin massiivisiin asetoimituksiin ja rahaa on palanut kirjaimellisesti taivaan tuuliin.

- Putin on älykäs hallitsija. Häntä on kutsuttu "koiperhoseksi" – tulee hiljaa hivuttautuen.


Kiintoisaa on että Suomen viranomaiset kiistävät suomalaisen separatismin ja Venäjä-tuen. Tällaista ilmiötä ei ole olemassa tai sitä ei muuten vain haluta kommentoida.

Syynä lienee se, että tämä blogitekstini on heidän mielestään hybridivaikuttamista, koska asiasta ei voida herättää puolueetonta keskustelua, eikä separatismia tai Venäjän hallintoa puolustavia kommentteja voi tutkia ”ilmiönä uteliaisuudesta.”

Sananvapauttani halutaan siis jälleen rajoittaa.

Onhan sekin tulkittu hybridivaikuttamiseksi, että Venäjän suurlähetystö pyysi jo kevättalvella ilmoittamaan Suomessa tapahtuvasta venäläisten syrjinnästä, jota kyllä itse asiassa tapahtuu, vaikka tavallisilla ihmisillä ei ole koskaan mitään tekemistä minkään sodan kanssa.

Otin yhteyttä eri asiantuntijoihin kysyäkseni, onko heidän mielestään Suomessa separatisteja ja jos on, niin millaisena ”uhkana” heidät nähdään.

- En nostaisi tätä asiaa jalustalle, koska Suomessa ei ole separatisteja samalla tavoin kuin Ukrainassa, sanoo politiikan tutkija ja ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Moshes Arkady puhelimitse.
- Jos joku tietää tästä jotain, niin se on Suojelupoliisi, Arkady jatkaa.

- Hei, Suomi-Venäjä –suhteet eivät kuulu minun tutkimusalueeseeni, vastaa tekstiviestillä vanhempi tutkija Toni Alaranta ulkopoliittisesta instituutista.
(Hänen erikoisalaansa on Fiian nettisivujen mukaan merkitty muun muassa Turkin suhteet Venäjään. Nopeasti katsoin että hän tietäisi myös jotakin Suomen Venäjä-suhteista)

- Valitettavasti meillä ei oikein ole kerrottavaa, eikä haastateltavaa tästä aiheesta. Pahoittelut että emme voi auttaa sinua tämän enempää, sanoo viestintäasiantuntija Anni Lehtonen Suojelupoliisista.

- Hei Elise, Ulkoministeriöllä ei ole kommentoitavaa asiaan, vastaa tiedottaja Hanna Hyvärinen UM Viestinnästä.

Yhteenvetona voimme siis lienee todeta, ettei suomalaisten kannata vaivata päätään separatismilla tai sillä, että Natoa ja EU:ta vastaan on suunnitteilla mielenilmauksia, joihin on käsitykseni mukaan ujuttautunut joukoittain venäjämielisiä ihmisiä.

Virallisesti ilmiötä ei ole olemassa, vaikka nuo kommentit ovat netissä kaikkien nähtävillä esimerkiksi Twitterissä. Katukeskustelut on käyty kuuluvaan ääneen, mutta niitä ei ole virallisesti käyty, koska Suomessa ei ole separatisteja.