IRC-Galleria

Tulinpa miettineeksi tässä syntyjä syvällisiä.

Olen tällä hetkellä Siinain Dahabissa ja pian jatkuu matka kohti Sharm el Sheikhiä josta sitten aamuyöstä lento Istanbulin, Ateenan ja Varsovan kautta stadiin. (Vinkki vitonen, älä käytä kiwi.comia jos haluat säästää rahaa ja hermoja.. Markkinoidaan halpisyhtiönä mutta lopulta kun matkaan tulee reitinmuutoksia halpisyhtiöiden peruuntuneiden lentojen vuoksi, niin jokainen niistä maksaa erikseen jos et ota kallista takuuta. Lopulta yhteen laskettu hinta on joka tapauksessa sama kuin jos ottaisit suoraan lentoyhtiön kautta lennot paremmilla yhteyksillä)

No, ne synnyt syvät. Dahabissa tuskin järjestetään tänä vuonna ilotulituksia koska Gazalaisille halutaan osoittaa empatiaa jättämällä juhlinnat väliin. Samoin on luultavasti Sharm el Sheikhissä, mutta piipahdamme kuitenkin katsomassa samalla kun matkani jatkuu lentoasemalle.

Maailman tilanne on mikä on ja kuten edellisessä kolumnissani totesin, on ikävää ettei ihmiskunta kollektiivisena lajina ole päässyt sotimista pidemmälle.
Varmaan jostakin kaukaisuudesta löytyy planeettoja joilla on älykkäämpää elämää. Ehkä pyörähtävät silloin tällöin planeettamme ohi ja ajattelevat että "hitto mitä hulluja, jatketaan matkaa" :D
Jos meidän astronauttimme löytäisivät joskus planeetan jossa ollaan vielä luolamiesten tasolla niin haluaisimmeko mekään siihen puuttua? Tuskinpa.

Noh, valittaminen ei auta. Kerran eräs viisas ihminen sanoi että kun maailmalla myrskyää niin voimme keskittää huomiomme pieniin asioihin. Mitä me voimme tehdä? Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä? Et voi muuttaa maailmaa, mutta ehkäpä voit juoda kupin kahvia ja olla kiitollinen siitä.

Nyt kun vuosi on vaihtumassa ja mahdollista on, ettei sitä täällä juhlita, niin mitäpä minä voin juhlia omassa henkilökohtaisessa elämässäni? Hyvää parisuhdetta, hyvää kotia, hyvin tehtyä työtä, sinnikkyyttä, rakasta lasta joka on kasvanut aikuiseksi. Voin myös olla kiitollinen tästä kaikesta ja antaa kiitollisuuden energian täyttää mielen.

Missä ikinä tahansa uutta vuotta juhlitkin - yksin tai yhdessä - mieti mistä olet kiitollinen. Onko sinulla jotakin josta voit olla kiitollinen vaikka se olisi vain lasillinen puhdasta juomavettä?
Kun listaat asioita joista olet kiitollinen, alkaa kiitollisuus kasvaa mielessä ja silloin voit todellakin juhlia.
Toivotan sinulle näiden sanojen kera hyvää uutta vuotta 2024!

Israel on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun politiikka ja uskonto kohtaavat.
Israelin ja Palestiinan tuoreimman konfliktin kuolinluvut ovat tällä hetkellä suurin piirtein 1300 versus 3000.
Kun kinastellaan siitä kumpi osapuoli on tappanut enemmän ja vertaillaan lukuja (ikään kuin jokaisen numeron takana ei olisi ihminen, jolla on omaisia ja jonka henki on arvokas kansalaisuudesta riippumatta), tulisi muistaa ongelman juurisyyt.
Mistä Israelin ja Palestiinan ongelmat ovat alun perin lähtöisin? Mikä on saanut Hamasin kaltaiset terroristijärjestöt muodostumaan? Minkä takia Israelin ja Palestiinan alueella on ollut vaihtelevissa määrin konflikteja, terrori-iskuja ja militaristisia selkkauksia vuosikymmeniä?

Ensinnäkin Palestiinan alueelle on muuttanut arvion mukaan yli kolme miljoonaa juutalaista muualta maailmasta Israelin valtion perustamisen (v.1948) jälkeen. Tätä muuttoliikettä kutsutaan aliyaksi. Monet tulivat Euroopasta, erityisesti holokaustin jälkeen, sekä Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä, entisistä Neuvostoliiton maista ja muualta maailmasta. Israelin lain mukaan jokainen, jonka isovanhemmista vähintään yksi on juutalainen saa oikeuden muuttaa maahan.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on julkisesti kehottanut esimerkiksi vuonna 2015 eurooppalaisia juutalaisia muuttamaan Israeliin

( https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2015021619205576 )

Paluumuuton periaate on kärjistettynä tämä: “Pyhän kirjani mukaan tämä maa kuuluu minulle. Se kuului minulle jo kolme tuhatta vuotta sitten, koska kirjassani olevan legendan mukaan Mooses johdatti kansani pois Egyptin orjuudesta luvattuun maahan. Lisäksi esi-isiäni kuoli keskitysleireillä ja kansani on kohdannut syrjintää. Tällä maalla myös teloitettiin noin puoli miljoonaa juutalaista vuonna 132 keisari Hadrianuksen aikaan Bar kophkan kapinan jälkeen”.


Myös osa islaminuskoisista ajattelee israelilaisten olevan oikeutettuja valtaamaan alueita, koska koraani sisältää samoja kertomuksia kuin juutalaisten pyhä kirja Toora.
Kaiken kukkuraksi kristityt puolustavat Israelia henkeen ja vereen - kokemukseni mukaan jopa enemmän kuin juutalaiset. Kiihkomieliset kristityt sulkevat silmänsä palestiinalaisten ongelmilta. He sulkevat silmänsä siltä että Gazan alue oli monta päivää ilman sähköä, ruokaa, vettä ja lääkkeitä, koska “Herran pyhällä kansalla on oikeus olla Mooseksen osoittamalla maalla”.

Mutta oikeuttaako mikään uskonto sulkemaan alueella asunutta toista kansaa (palestiinalaisia) piikkilanka-aitojen taakse pieniin kyliin? Olen vieraillut itse parissakin tuollaisessa kylässä asuessani Israelissa parisen kuukautta noin 20 vuotta sitten. Oli kauhistuttavaa nähdä kylien ahtaus ja köyhyys.
Ylipäätään mitään aluetta ei tulisi näinä päivinä lähteä valloittamaan historian, eikä varsinkaan uskonnon perusteella. Jos näin lähdettäisiin toimimaan, menisivät maapallon kaikki rajat täysin uusiksi ja kinaa syntyisi myös siitä, mikä sivu historiankirjasta valitaan.

Toisekseen Yhdysvallat tukee Israelin jo entuudestaan vahvaa armeijaa jatkuvalla rahoituksella, joka on jo 20 vuotta sitten ollut yli kuusi miljardia dollaria vuodessa. Tämä saa aikaan valtavan epäsuhdan: palestiinalaisilla ei käytännössä ole muuta armeijaa kuin terroristijärjestöt, jotka ryhtyvät epätoivoisiin tekoihin Israelin ja Yhdysvaltojen edessä.
Hamasin toimet ovat toki täysin tuomittavia eivätkä ne edusta tavallisia palestiinalaisia.
On kuitenkin ymmärrettävä, ettei tällaisia terroristeja synny tyhjästä, eikä ylipäätään Israelin ja Palestiinan alueella vuosikymmeniä jatkunut taistelu ole syntynyt tyhjästä.
Niiden syntyjä pohtiessa täytyy palata juurisyyhyn, joka on Israelin valtion perustaminen vuonna 1948. Yhdysvallat oli ensimmäinen ulkopuolinen valtio, joka tunnusti Israelin valtion ja antoi samalla siunauksensa sille, että palestiinalaiset voidaan ahtaa pieniin kyliin piikkilanka-aitojen taakse koska Herran Pyhät Kirjat.

WSJ kertoi jo parisen viikkoa sitten, että Iranin epäillään sekaantuneen Hamasin toimintaan.

https://www.wsj.com/world/middle-east/iran-israel-hamas-strike-planning-bbe07b25


Tämä voi tehdä tilanteesta vaarallisemman kuin osaamme ajatellakaan jos konflikti laajenee ja ydinaseet astuvat kuvioihin.
Iranin on raportoitu esimerkiksi hankkineen Pohjois-Koreasta ohjuksia, jotka kantavat jopa Länsi-Euroopan kaupunkeihin asti. Iran on myös tutkinut esimerkiksi Shabab 3-ohjusten varustamista ydinkärjillä. Kansainvälinen atomienergiajärjestö on ilmoittanut vuonna 2021 Iranin valmistavan ydinaseisiin soveltuvaa uraanimetallia.

Skenaarioita siitä että terroristit onnistuisivat tämän vuosisadan alkupuolella räjäyttämään ydinaseen jonkin suurkaupungin keskustassa julkaistiin jo vuosina 2004 ja 2006.
Sittemmin on ilmestynyt arvio, jonka mukaan kohde olisi Tel Aviv.
Nyt näyttää jo pahasti siltä että olemme menossa sitä kohti jos ei tätä konfliktia saada pysäytettyä.

On selvää ettei ihmiskunta kollektiivisena lajina ole päässyt barbaarimaista sotimista pidemmälle (sotimista on muuallakin kuin Israelissa ja Ukrainassa. Esimerkiksi mantereella jota kutsutaan Afrikaksi, mutta se ei juurikaan kiinnosta mediaa, kun valtamedioiden tuottajat tekevät päätöksiä asenteella “älä kirjoita tuosta, se ei kerää klikkauksia”) mutta täytyykö meidän todella olla vielä niin brutaaleja että ydinaseet ovat mahdollinen vaihtoehto?

On monia asioita joissa ihmiskunta on edistynyt. Löytyy teknologiaa josta emme olisi voineet haaveillakaan vielä sata vuotta sitten. Löytyy ihmisiä, jotka ovat halukkaita harjoittamaan uskontojaan rauhallisin menetelmin. Löytyy ihmisiä jotka ovat kiinnostuneet meditaatiosta ja mielen voimasta. Evoluutio on siis tehnyt tehtäväänsä joissakin yhteisöissä, mutta kuinka pitkälle täytyy vielä mennä että ihmiskunta herää kollektiivisena lajina omaan barbaarimaisuuteensa?
Bob Dylania lainatakseni: “How many times must the cannonballs fly before they're forever banned?”
Vastaus leijaili Dylanin mukaan tuulessa, mutta toivottavasti meidän ei tarvitse tällaista tuulta odotella kovinkaan pitkään.

Tämän vuoden kesä meni todella nopeasti ohi. Muutaman viikon sain pidettyä lomaa - puolet siitäkin palkatonta kun kertymiä ei vielä ole.

Tässä kuitenkin muutama linkki videoihin joita kuvasin kesä-heinäkuun vaihteessa kun tein parin viikon reissun Balkanin maihin. Kävin itse asiassa nyt ensimmäistä kertaa Kroatiassa, Montenegrossa ja Albaniassa.

Part 1

https://www.youtube.com/watch?v=w8K1RFMchDk&t=17s&ab_channel=mooni1980

Part 2

https://www.youtube.com/watch?v=2H3CjfHpT-E&ab_channel=mooni1980

Part 3

https://www.youtube.com/watch?v=oJCROcYCU7w&ab_channel=mooni1980

Nyt kun rasismikohu velloo perussuomalaisten ympärillä, on ajankohtaista kaivaa esille teema, josta olen jo pitkään aikonut kirjoittaa jotakin.

Olemmeko me maailman kansalaisia? Tämän kysymyksen kuulin ensimmäistä kertaa yli 20 vuotta sitten opiskeluaikanani. Opettaja halusi herättää keskustelua siitä koemmeko olevamme tietyn maan kansalaisia vai kohtaammeko asioita ihmiskuntana. Onko joitakin tilanteita jotka saavat meidät tuntemaan itsemme osaksi globaalia ihmiskuntaa? Onko asioita joihin reagoimme samankaltaisesti tai joissa tukeudumme automaattisesti kanssaihmiseen täysin spontaanisti?

Kuvittelepa seuraavia tilanteita hetken aikaa ja saatat kenties muistaa vastaavia oman elämäsi varrelta.

Kaksi toisilleen vierasta matkustajaa – noin 10-vuotias poika ja keski-ikäinen nainen – istuu vastakkain kiskobussissa joka kiitää metsän läpi. Kumpikaan heistä ei selaile puhelinta. Molemmat katselevat maisemia. Tuuli puhaltaa sisään avonaisesta ikkunasta. Yhtäkkiä kiskobussi viheltää kovaa. Sekä poika että nainen hätkähtävät. Sekunnin ajan naisen ja pojan katseet kohtaavat. Silmät pyöristyvät ja molempien mielessä käy taatusti sama kysymys: "Olemmeko törmäämässä johonkin?"
Törmäystä ei tule ja kiskobussi jatkaa matkaansa. Todennäköinen syy vihellykselle on ollut puomiton tasoristeys ja kuljettaja on vain halunnut varoittaa ohikulkijoita junan tulosta.
Tilanne sai silti kaksi ventovierasta reagoimaan samalla tavalla ja tukeutumaan hetkeksi toistensa katseisiin – onko edessä jotakin joka edellyttää meiltä toimia?

Kaksi toisilleen tuntematonta turistia kahlaa Balilla rantavedessä. Aallot lyövät rantaan sen verran kovin, ettei uinti oikeastaan onnistu. Kummatkin naiset ottavat aaltoja vastaan selkäpuolelleen eivätkä sukella niiden sisään kuten surffaajat. Yhtäkkiä naisia kohti ajautuu isompi aalto. Molemmat huomaavat sen ja vilkaisevat parin sekunnin ajan toisiaan. Kumpikin hymyilee ja tietää mitä on tulossa: kohta lävähtää takaraivoon.
Aalto otetaan vastaan ja se vyöryy yli. Molempien päät pistävät pian esiin pinnan alta. Tämän jälkeen kahlaaminen jatkuu eikä sanoja tarvita – molemmat selvisivät hauskasta koettelemuksesta vahingoittumattomina.

Villi kilpikonna on pudonnut albanialaisen kaupunkipuiston sadevesikouruun. Turisti pysähtyy katsomaan kilpikonnaparkaa joka ei pääse kuivuneesta betonikourusta ylös. Kourussa ei ole sille yhtään vettä eikä kasvillisuutta – pelkkää betonia. Turisti ei uskalla nostaa kilpikonnaa metsän puolelle, sillä hän ei ole koskaan pitänyt kilpikonnaa sylissään ja pelkää tämän puraisua.
Paikalle saapuu köyhä vanha mies, joka ei puhu sanaakaan englantia. Turisti viittelöi kilpikonnaa ja metsää. Molemmat ymmärtävät yskän. Kumpikin säälii kilpikonnaa ja ajattelee, että se on saatava turvaan. Vanha mies nostaa kilpikonnan metsän puolelle ja turisti taputtaa käsiään: "Bravo!"
Molemmat olivat tunteneet sääliä kilpikonnaa kohtaan ja kilpikonnan pelastaminen sai hymyn leviämään molempien kasvoille.

Nämä ovat esimerkkejä reaktioista ja käyttäytymismalleista jotka eivät katso ihonväriin, sukupuoleen tai ikään. Nämä ovat tilanteita, joissa ihminen on ihminen toiselle ihmiselle.

Kulttuurit ja tavat tulevat aina olemaan erilaisia mutta pohjimmiltamme olemme kaikki maailman kansalaisia.
Maahanmuutto ei ole yksinomaan se joka tekee maailmasta globalisoituvan vaan inhimillisyys – ihmislajille ominainen tapa kohdata asioita "laumana" toisen saman lajin edustajan kanssa riippumatta siitä mistä toinen ihminen tulee.

Oli ihminen rasisti tai ei, hän ei voi kiistää ihmisyyden perusluontoa.
Loppujen lopuksi on asioita joissa evoluutio on vaikuttanut meihin kaikkiin samalla tavalla.
Esimerkiksi jännitys, itsesuojelu, ilo ja halu auttaa ovat tunnetiloja, joita kaikki kokevat. On tilanteita jotka saavat ihmisen tukeutumaan toiseen ihmiseen riippumatta siitä onko tämä ihminen tuttu vai. On tilanteita jotka saavat kaksi ihmistä tuntemaan samaa tunnetta tai reagoimaan samalla tavalla.

Tässä on ajateltavaa rasistille ja jokaiselle joka harjoittaa syrjintää jossakin muodossa.

Rasistikaan ei voi kitkeä pois ihmisyyttä – sitä että olemme kaikki ihmisrotua ja tietyt käyttäytymismallit ovat meillä kaikilla samanlaisia.

Kuka tahansa meistä voi milloin tahansa joutua tilanteeseen, jossa kaipaa inhimillistä kohtaamista riippumatta siitä millainen ihmislajin edustaja lähellä sattuu olemaan.

Tällainen tilanne ei anna sijaa rasismille.
Tällaisissa tilanteissa olemme maailman kansalaisia.

Elämääni on tullut täysin uudenlainen työ joulukuulta 2022 alkaen. Tämä on yksi syy siihen miksi tämä blogi on ollut hiljainen kuluneen vuoden ajan.
Olen työstänyt sijaisuutta TE-liven tiimissä Uudenmaan TE-toimistolla. Juonnan TE-liven lähetyksiä ja työaika on ollut se perinteinen virastoaika viitenä päivänä viikossa...
Poikkeuksellista minulle, joka olen tottunut tekemään tuntityöläisen sopimuksella töitä (hieman keskimääräistä vähemmän työntunteja siis tavallisiin työmyyriin verrattuna.)

Olen siis ollut aikalailla työn nielaisema ja uudenlaisen työnkuvan oppiminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa, vaikka lähetyksiä onkin mukava tehdä.

Pian ilmestyy kuitenkin uusi kolumni tähän blogiin!

Nyt on pakko niellä muutama sana takaisin... Ei, "etelärannikko" ei ole "nähty". :P :D
Muutan sittenkin takaisin stadiin marraskuun lopulla, enkä enää ikinä muuta stadista pois.
Pohjois-Karjala on kaunista seutua, mutta jääköön se edelleen osaltani mökkipaikkakunnaksi.
Tämä teksti jää lyhyeksi, enkä selittele päätöstäni tähän. Blogini tunnetusti keskittyy yhteiskunnallisiin asioihin ja näin saa olla jatkossakin (paitsi ehkä perinteisen vuosikoosteen osalta....)

Nyt kun olen toiminut noin kaksi kuukautta freelancerina, olen saanut huomata kuinka paljon huolellisempaa freelancer -toimittajan työ on verrattuna aikaisempiin työskentelytapoihini.
Toki tulot ovat pudonneet roimasti — pienet paikallislehdet eivät pysty paljon maksamaan — mutta omatunto on puhdas.

Tein noin 14 vuotta töitä valtamedioille. (Huomaa että yleisesti ottaen tällä tarkoitetaan niin sanottua “virallista” mediaa, joka käsittää myös paikallislehdet. Itse tarkoitan nyt tässä kohtaa termillä maamme suurimpia mediatuotantotaloja.)

Työnkuvani vaihteli tekniikan ja toimittamisen välillä, mutta havainnot olivat lähes joka puolella samat: valtamediat (varsinkin kaupalliset) ovat kuin liukuhihnoja.
Klikkijournalismi on kovan kilpailun alla: mitä enemmän artikkeleita, sitä enemmän mainostuloja. Monessa toimituksessa määrä korvaa laadun.

Kaikista omatuntoani soimanneista ilmiöistä pahin oli ehkäpä tieteisartikkelien kääntäminen. Työtä oli tehtävä nopeasti kilpailun tuottaman paineen vuoksi. Mutta millainen toimittaja kääntää nopeasti valtavaa tutkimustyötä ja faktojen tarkistusta vaativan artikkelin? Vastaisin että sielunsa myynyt toimittaja.

Otetaanpa esimerkki ulkomaisten yliopistojen maailmasta. Uusi tutkimus julkaistaan jossakin ulkomaisessa valtamediassa kohun saattelemana: skandaalimaiseen sävyyn tuodaan kansalaisten tietoon jotakin uutta, joka ehkäpä vaikuttaa ruokavalioomme tai muihin kulutustottumuksiin.
Kiireen syövereihin alistettu toimittaja kääntää artikkelin kaiken muun työnsä ohessa ja jälki on pahimmillaan suoranaista hutilointia.
Tällainen artikkeli saa meidät ehkäpä pelkäämään jotakin asiaa turhaan tai se voi olla myös täysin aiheellinen ja tärkeästä asiasta tehty, mutta julkaistu väärillä termeillä tai muutoin harhaanjohtavasti. Tämä kaikki johtuu usein kiireestä tai väärinymmärryksestä.

Lisäksi yliopistotutkimukset eivät aina ole luotettavia. Tästä on puhunut jo aikapäiviä sitten Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija Jussi Valtonen kirjassaan “He eivät tiedä mitä tekevät”.
Esimerkiksi tutkimusten otantaryhmät saattavat olla liian pieniä tai muutoin vaillinaisia. Pahimmillaan tutkimus voi olla rahoitettu jonkun yrityksen toimesta ja yrityksellä puolestaan saattaa olla omat taloudelliset motiivinsa teettää jokin tietty tutkimus. Ovatko tutkimukset tällöin puolueettomia? Asiaa olisi syytä pohtia.

Pahimmillaan virheet pomppaavat esiin lääketieteellisten artikkelien käännösvirheistä tai yksinkertaisista väärinymmärryksistä, jolloin seurauksena voi olla jopa omaa turvallisuutta vaarantavaa toimintaa. Veikkaisin että jokainen sairaanhoitopiiri haluaisi antaa tähän oman kommenttinsa — ehkäpä se kuuluisi niin että tarkistakaapa asiaan ylilääkärin tai muun asiantuntijan mielipide ennen kuin julkaisette yhtään mitään.

Ongelma on se, että tuottajien ja muussa mediatalojen päätäntävallassa olevien henkilöiden pitäisi lukujen sijaan pitää huolta artikkelien laadusta. Tähän päästäisiin esimerkiksi sillä, etteivät tutkivat toimittajat työskentelisi jatkuvan kiireen ja paineen alla.
Avokonttorit eivät myöskään ole toimittajille soveliaita ympäristöjä —sanotaanhan että avokonttoreita suunnittelevat henkilöt eivät työskentele niissä itse.

En tietenkään voi vielä tässä kohtaa sanoa kuinka huolellisesti muut freelancerit tekevät työnsä tai mitä mieltä he ovat minun työni laadusta — sehän on yleisön arvosteltavissa oleva asia. Oletan kuitenkin että freelancereillä on enemmän aikaa kun tuottajat eivät ole hiillostamassa aikataulun suhteen.

Taukojakin ehtii varmasti pitää. Tauot puolestaan lisäävät työn tehokkuutta ja oman työnsä jäljen näkee myös uusin silmin kun välillä viivähtää kahvikupin ääressä tovin jos toisen.
Joissakin kaupallisissa mediataloissa tauot ovat olemassa ainoastaan työehtosopimuksessa, joka puolestaan kiinnostaa minun kokemukseni mukaan vain harvoja tuottajia. Miksi käyttää aikaansa työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimiseen kun voi jaella käskyjä kesken työntekijän flow-tilan ja saada työntekijä paiskimaan työtä orjan lailla? Näinhän saadaan liukuhihna pyörimään ja artikkelien virta kasvaa kasvamistaan — samoin kasvavat mainostuotot.

Toivon ettei yhteiskunta ole vielä ajautunut siihen pisteeseen, että journalismissa olisi kyse enemmän rahasta kuin yhteiskunnan palvelemisesta. Ehkäpä vielä löytyy päätoimittajia ja tuottajia, jotka arvostavat huolellista työskentelyä ja ovat valmiita joustamaan aikataulussa vastuullisuuden vuoksi; vaikka se sitten tarkoittaisi pienempää tuottoa rahallisesti.
Itse olin valmis tekemään tämän päätöksen: vähemmän rahaa mutta enemmän aikaa. Tuloksena on niin huolellista työtä kun vain ikinä pystyn tekemään.

Kuten osa tietääkin jo, olen muuttamassa Pohjois-Karjalaan ainakin vuodeksi tai pariksi. Sattuneista syistä aikataulu nopeutui hieman ja muutan jo syyskuun aikana.

Syitä on monia, mutta mainittakoon niistä työt Pielisjokiseudun ja Karjalaisen parissa, kirjojeni kirjoittaminen (helpompi keskittyä kun pk-seudun vilinä ja vilske ei ole osa päivittäistä elämää) ja suvun maatilasta huolehtiminen.

Minun osaltani Suomen ”etelärannikko” on jo nähty.

Olen alun perin Hangosta kotoisin ja kasvoin siellä elämäni ensimmäiset 19 vuotta. Sen jälkeen asuin puolisen vuotta Anjalankoskella kansanopistossa opiskellen. Välissä pieni koukkaus Tornioon ammattikorkeakouluun, mutta Torniossa en parikymppisenä viihtynyt ja AMK tutkinto jäi valmistumatta. Sitten vuorossa oli Helsingin Pitäjänmäkeä ja Kalliota, ulkomailla asumista ja tämän jälkeen neljä vuotta Turkua.
Vuonna 2009 muutin uudestaan pk-seudulle ja asuin Vantaalla kymmenisen vuotta. Sen jälkeen asuin kolme vuotta Oulunkylässä. Tätä tekstiä kirjoitan Vantaalla ystäväni kommuunissa, jossa olen nyt kesän ajan oleillut.

Olen asunut verrattain pitkän aikaa pk-seudulla ja päätin tehdä pienen koosteen niistä asioista, mitä jään kaipaamaan ja mitä en jää kaipaamaan.

Helsingin hyvistä puolista on ehdottomasti mainittava Elontien puutarhapalstat. Käytössäni oli kolmen kesän ajan aarin kokoinen puutarhapalsta. Kaupunkiviljelyssä pääsin osaksi ihanaa yhteisöä. Ajattelin usein, että nämä ovat niitä ihmisiä, jotka ”ovat hyvien puolella”.

Arvostan myös erittäin paljon Helsingin kykyä ylläpitää hienoja ulkoilu- ja urheilupaikkoja – kuten esimerkiksi Paloheinän hiihtolatuja Etelä-Suomen talvien keskellä. Talvethan täällä eivät aina ole parhaita mahdollisia...

Arvostan helsinkiläisiä ja vantaalaisia kirjastoja.
Arvostan viihtyisää kaupungin keskustaa ja sen luomia työmahdollisuuksia.
Arvostan kulttuuria.

Ne asiat mitä en jää kaipaamaan liittyvät lähinnä kaveripiiriin. Minulla on onneksi laaja tuttavapiiri ja suurin osa parhaimmista tuntemistani ihmisistä asuu ulkomailla tai maaseudulla. Paljon hyviä ystäviä asuu myös Helsingissä – he ovat lähinnä meditaatiopiireistä.

Sitten on tämä sekalainen konkkaronkka päihteisiin retkahtaneita ihmisiä, joihin valitettavasti olen joutunut pettymään. Voin tasan yhden käden sormilla laskea ne kerrat, kun olen saanut selväpäistä seuraa esimerkiksi Paloheinään hiihtämään – samoin on puutarhapalstan kanssa.

Lumilautailusta ei myöskään tunnu enää kukaan kiinnostuvan. Eräänä pääsiäisenä vuokrasimme mökin kavereiden kanssa ja minä olin ainoa, joka lähti rinteisiin.

Yksi ystävistäni on kiinnostunut frisbee-golfaamaan selvinpäin, mutta hän on kiireinen yrittäjä, jolla ei ole ollut aikaa minulle noin vuoteen.

Summa summarum: Mitä väliä sillä on, teenkö näitä yllä mainittuja asioita yksin pk-seudulla vai yksin 460 kilometrin päässä pk-seudusta?

Luotan siihen että saan uusia ystäviä ja olenkin tutustunut jo muutamaan hyvin mukavaan ihmiseen Pohjois-Karjalan alueella. Lisäksi siellä asuu liuta sukulaisia isän puolelta – Tykkyläiset näet juontavat juurensa Pohjois-Karjalaan ainakin 1600-luvulle asti.

Näin on jälleen yksi elämänvaihe päättymässä ja uusi alkamassa.
Kiitos kaikille etelärannikolla ja pitäkäähän huolta itsestänne ja toisistanne.

Tulen silloin tällöin käymään.

Otsikko on tästä Ylen heinäkuisesta artikkelista:
https://yle.fi/uutiset/3-12521412

Mitä tulee tuohon alempana olevaan Marin versus Rinne -tekstiin, niin tästäkin artikkelista huomaa, miten erilaisena ruotsalaispoliitikotkin ovat kokeneet demareiden nykymeiningin.
Kaukana ovat ne ajat kun Erkki Tuomiojaa kuunneltiin.

Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden hakeminen luo entistä epävakaamman turvallisuuspoliittisen ilmapiirin Pohjois-Eurooppaan.

Suomessa pääministerinkin virkaa hoitanut professori Alexander Stubb totesi jo kevättalvella, ettei "palovakuutusta kannata ostaa kun palo on jo syttynyt".
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008666046.html
Myös Stubb uumoili konfliktin laajentumista ja pohti kiivaiden Nato-puheiden vaikutusta pohjoisen Euroopan turvallisuustilanteeseen.

Nykyinen hallitus ilmeisesti viittaa kintaalla konkaripoliitikoiden puheille. Samoin tekee Niinistö.

Ei muuta kuin odottelemaan sitä farssia, joka syntyy odotettavasti tämän kuun loppupuolella kun Turkki, Suomi ja Ruotsi kohtaavat yhteisessä neuvottelupöydässä Nato-jäsenyyden tiimoilta.
Veikkaan että Turkki pysyy sitkeästi kannassaan: Suomella ja Ruotsilla ei ole asiaa Natoon.

Kansanedustaja Ano Turtiaisen mielestä Suomi on "lällätellyt itänaapurille". Tämä pitää minunkin mielestäni paikkansa. Ei Nato-jäsenyyttä olisi pitänyt ottaa itsestään selviönä. Eikä Niinistön olisi pitänyt lausua niitä uhmakkaita sanoja tiedotustilaisuudessa: "You Caused this"(Venäjään viitaten.)
Pakko todeta vielä, että Marin voisi kaikin mokomin keskittyä enemmän bilettämiseen ja vaikkapa GLBT -yhteisöjen tukemiseen. Siinä hän oikeasti on hyvä. Politiikasta hän voisi luopua kaikin mokomin.