IRC-Galleria

Tähän piti tulla selitykset siitä kuinka päätoimittaja sai ylinopeussakot ja HKI:n kaupungin kalastuspäällikkö tunnisti mut, kun soitin sille, mutta kotiin palatessani matkalla tapahtu jotain erilaista.

Kävelin Hakaniemen toria Sokokselle päin ja siinä metrotunnelin sisäänkäynnin kohdalla oli 2 poliisiautoa. Huomasin, että 4 poliisimiestä seiso siinä joko kädet taskuissa tai ristissä kuin perusportsarit. Eli ne ei tehny mitään. Ihmisiä käveli tunnelista sisään ja ulos. Hidastin vauhtia ja pysähdyin, kun tajusin, että siinä maassa oli viides poliisi, nainen, joka ylitsepursuavalla tekemisen tarpeella yritti elvyyttää maassa makaavaa miestä. Elvyyttää - yksin. Ensimmäiseksi tuli mieleen, etteikö poliiseille kuulu ensiapukursseja koulutukseen. Miehet kun eivät näyttäneet juuri mitään tajuavan. Eikä ne tajunnutkaan. Edes myöhemmin.

Jäin siihen hetkeksi. Mulla tuli vaikee olo, kun katsoin sitä poliisinaista sen makaavan miehen yllä. Näki, että sillä oli melkeen itku kurkussa. Se ei halunnu sen miehen kuolevan siihen.

Niistä poliisimiehistä ei ollut mitään hyötyä. Millään tavoin. Mä mietin, että siitä jos olisi räpsässy valokuvan ja painanu lehteen, niin siitä olis noussu iso haloo. Sen verran tylyltä vaikutti.

Mä mietin toimenkuvaani toimittajana. Hetken. Sitten mieleen synty kuva vanhasta piippua polttavasta miehestä, joka kertoo tummalla rauhallisella äänellä nuorille toimittajanaluille kuinka kuolema on suuri ja surullinen asia, jonka kanssa on oltava todella varovainen. "Sen kanssa - olkaa tarkkana."

Vahva yhteiskuntakriittinen kuva jäi ottamatta.

Lindstedt ei saanut journalistipalkintoaan turhasta.

Päätin etten tee mitään. Joku STT:läinen ois jo ollu siinä haastattelemassa. Seiskan ja muiden loistolehtien toimittajat juhlimassa, että olisivat olleet ensimmäisenä paikalla. Mä poistuin. Siinä liikennevalojen kohdalla paikalle kurvas paloauto. Niillä oli ainakin varmasti parempi lääkintäkoulutus, ku niillä neljällä poliisimiehellä. Ambulansseja ei näkynyt eikä kuulunut.

Kulutin ehkä vähän vajaa kymmenen minuuttia Sokoksella, kun tarvitsin sieltä tavaroita. Sitten takasin ulos. Joku ääni sisällä ohjas poikkasemaan torin läpi.

Siinä vaiheessa paikalle oli saapunu lisäks 2 ambulanssia. Se mikä mua järkytti siinä tilanteessa kaikista eniten oli, että ne neljä poliisimiestä seiso tasan samoilla paikoillaan ja samoissa asennoissa viime näkemästäni.

Siihen oli kerääntyny ihmisiä. Katselemaan. Ympärille. Kävelin siitä ihan vierestä ohi ja katsoin, kun ne ambulanssikuskit oli riisunu siltä mieheltä paidan ja kytkeny elvytyslaitteisiin. Pisti vihaksi siinä vaiheessa. Ihmiset tuijotti ja niitä poliiseja ei kiinnostanu pätkääkään. Meinasin kävellä siihen poliisien kylkeen ja ehdottaa, että entä jos riisuttais alasti koko mies, että varmasti ois ihmisillä jotain katseltavaa. Ei tajunnu eristää sitä tilannetta mitenkään. Ei mitenkään! Ei mitään kunnioitusta sitä maassa makaavaa miestä kohtaan. MISSÄ OLI SE IHMISEN KUNNIOITUS?

Ei puuttunu enää ku se, että ne poliisisedät ois pistäny tupakaks.

Se mies oli ollu niin kauan hengittämättä, että se siltä oli aivot jo varmasti rappeutunu. Ja kyllä siitä näki, ettei se ollut ihan elävien kirjoissa enää. Vihoviimeisen kysymyksen esitän siitä, että eikö ne poliisit tajunnu, että siinä oli pikkulapsia seuraamassa vieressä? Ei ne kuulu tommosiin paikkoihin. Ei kuulu...

Poliisien kannalta niin totaalinen mokaaminen, ettei mitään järkeä. En tosin ihmettele, kun muistan minkälaisia ihmisiä poliisikouluun usein pyrkii.

Jalkoja heikotti Alkon kohdalla... Ostin Kossua.