IRC-Galleria

Aikaisemmin päivällä hakemaan mikserivahvistin korjauksesta. 85€. Hyvä alku päivälle.

Halusin jäätelöä ja yleensä, kun sitä haluan, niin haluan sitä Stockalta. Sinne siis. Samalla käynti kirjastossa palauttamassa kirjoja. Hymy levis huulille, kun huomasi, että bibliotekin käytävällä oli iso mainos "MANGAA". Hiphei ja hurraa. Taas tätä.

En sitten mennyt ihan suoraan Stockalle. Kiertelin ympäri Stadia ja miljoonan korttelin jälkeen vasta perillä. Lakritsijäde ja kahvi. Saatanallisen herkullista.

Etsiskelin keskustan levykaupoista levyjä. Ja kyllä, tämä on ylläri, koska normaalisti haen FreeRecordShopista vaan pornoa ja pornoa ja pornoa. Or not. (Sitä saa netistä.)

Koko matkan ajan ämppäri päällä ja sen verran flegmaattinen olo, etten jaksanut edes vaihtaa biisejä, vaikka ne olivat raskaasti mollivoittoisia. Tai sitten ne sopivat muuten vain olotilaan. Mua pänni lievästi, että olin unohtanut arskat. Aurinko alko tietysti paistaa ja arskojen avulla matkalla mahdollisesti tavatut ihmiset ei olis heti huomannu mun vitutustani.

Iso-Roballa homoja ja kaks tuttua tyttöä. Juteltiin hetki ja naureskeltiin Mamalle. (Ja joo, ei mee kauaa, kun oon siellä kuitenkin taas.) I left. Stupido, eikä mitään tekemistä. Ihme musa raikas. Pakko hankkia jostain jotain sekopäämusaa. "Kokeellista", niinkuin sitä jossain piireissä kutsutaan. Eli siis "paskaa", niinkuin tavikset sitä kutsuvat. I call it muzique.

Tuntien kävelyn jäljiltä pää oli aika tyhjä. Tai ei vaan aika, vaan aika täysin tyhjä. Rautatientorilla oli jotain häppeningiä. Riisuin kuulokkeet korvistani ja suuntasin lavaa päin, jossa soitti joltain pikkukavereilta näyttävä pumppu. Ensin vitutti, mutta kun oli vaan pakko todeta, että junnut soitti hyvin ja semmosella nuoruuden innolla, jota mulla ei ikinä, syistä ja syistä, ole ollut, niin sitten ei enää vituttanut juuri yhtään. Eli runsaasti silti.

Vituiks kaikki meni siinä vaiheessa, kun bändi oli Smak, ja siellä oli tyttö, joka tuns mut. Yksi niistä, joista pyrin eroon. Tyttö puhu puhelimeen, huomas mut, nyökkäs ja tuli kohti. Multa pääs irtoomaan kasvoilta semmonen "voi vittu" -ilme, jonka se, luojan kiitos, käsitti huumorina. Seurasi keskustelu, jossa en jaksanut enää hymyillä pätkääkään ja kun tyttö kysyi siitä, niin suvereenisti taas vetosin väsymykseen. "Joo, pitää nähdä porukalla, ja blaablaablaa..." (Tässä vaiheessa taas motiivit itsellä ihan täysin hukassa.)

Tilannetta paransi vielä se, että bongasin sivusilmällä yhden ystäväni ex-tyttöystävän, jonka viimeiset sanat musta oli ollut, ettei se jaksa enää katsella näin negatiivista jätkää kuin minä. Parahdin "voi vittu", nyt ääneen, ja käännyin juuri sopivasti, ettei tyttö huomannut. Tosin, tytössä ei sinänsä ollut hirveästi koskaan vikaa ollut, mutta sen eräs seuralainen, tyttö, oli ehkä huonokäytöksisin nuori femme, jonka koskaan olen tuntenut, ja siten olin usein näiden kahden ollessa yhdessä näyttänyt tyytymättömyyteni.

Enivei, tää puolituttu tytsky kyseli asioita, joita en halunnut pohtia, 'cause they bring me down. Siten multa sille semmosia ei voi tietää -vastauksia vastauksiksi. "Ennen kuin porukka hajaantuu" on hyvä, lyhyt tiivistys kaikesta. Mä sanoin, etten aio yrittää toteuttaa mitään (koska ei se onnistuis kuitenkaan pelkällä vitun spostilla ja mun resurssit ei riitä muuhun). Ja mun motiivit viime kerran yritykseen oli muutenkin kiinni jossain ihan muissa sfääreissä kuin siinä, että mennään viettämään "vitun hauskaa" iltaa "vanhalla tutulla" porukalla. Vitut! I was simply trying to save my own fucking ass. Ja se meni vituiksi. Mulle ei jääny käteen enää mitään. Paitsi ehkä pelkkää paskaa.

Ja joo, ite tein, ei voi hävetä. I've been dead for ten years already.

Lopulta, kun erosin siitä tytöstä, niin ensimmäisten kymmenen metrin jälkeen alko vaan tuntua yhä paskemmalta ja paskemmalta. Jossain Kaisaniemen puiston kohdalla aloin jo miettiä, että missäs kohtaa on se paikka, johon olen tipahtanut ennenkin. Eroa tässä ja niissä seteissä oli vaan yhtä paljon kuin yöllä ja päivällä. Nyt nimittäin oli päivä ja ne asiat oli tapahtunu yöllä. Vaikka toikkaroin perkeleellisen hitaasti kohti Kalliota sitä rannan viertä, niin jaksoin kuitenkin eteenpäin. Mietin vaan, että omat valinnat, joskin paskat, oma toteutus, joskin typerä ja perseestä, ja lopulta se, että kyseessä olin minä. Mitä vitun väliä? Miljoona kertaa todennut aikaisemminkin, että helvetin hyvä pelastaa muita tämmöseltä paskalta, kun tietää mitä siellä on pohjalla. Deep at the bottom, inside the shit.

Puusa sanoo, että ihminen menee veltoksi, kun sen henkilökohtaisen reviirin ylittää. Se on oikeassa. Sekin miten ihmisille saa puserrettua asioita mieleen, on mennä suorastaan iholle ja olla siellä, "there". Nuorelle on silti miljoona kertaa helpompaa selittää, että "et sä voi tehdä näin", kuin vanhalle spurgulle. Mä en opi. Oon liian kaukana.