IRC-Galleria

Heräsin tänään aamuyöllä joskus viiden aikaan, jonka jälkeen en saanut unta. Paitsi tietysti 5-
10 minuutin erissä. Idea oli nousta ysiltä. Luulin jo ettei kello tuu koskaan olee niin paljon. Väsytti vaan enemmän ja enemmän, mut ei vaan pystyny nukahtaa. Ku taistelee itsensä kanssa 4-5 tuntia, ni se syö. Ku vihdoin nousin siinä yhdeksän paikkeilla sängystä oisin voinu melkeen itkee. Ihan järkyttävä tunne lihaksissa ja keuhkoissa. Teki pahaa hengittää. Suihkuun mennessä meinasin vielä saada jonkun ahtaan paikan kammo -kohtauksen. Ku vihdoinkin pääsin konkreettisesti suihkuun asti, ni oisin halunnu jäädä siihen. Siin tuntu jokseenkin elämisen arvoselta. --> Kuitenkin kouluun.

Puhuttiin kymmeneltä koulun Trombit-projektista, johon tehdään sitte myöhemmin keväällä juttuja. Nettiin enimmikseen, mutta koululle on hankittu oma paikallisradiokanava. Ihan kivaa varmaan. Pitäs vaan löytää jotain motivaatiota. En yleensä saa asioita aikaan jos mun ainoo syy on, että oon tekemässä sitä jotain vain itseni vuoksi. Sen takia mun on ehkä hankala saada koskaan mitään aikaan. Jos jostain ei muut hyödy, ni miks mun pitäis. En mä tartte mitään.

Ruokailun aikana en jaksanu kattoo ketään sekuntiakaan. Teki vaan pahaa. Olin koko
aamupäivän muutenkin vaan maannu tuolin ja pöydän välissä ja yrittäny hengittää tasasesti. En ollu missään kovin hyvässä kunnossa. Kuitenkin meidän oman linjan infossa sain semmonen ultimaattisen hirveen fiiliksen, joka aiheutti sen, etten ois pystyny millään ilveellä tekemään mitään suunnitteluyhteistyötä kenenkään kanssa. Oisin voinu vaan itkee, mut ku oli kiire olla itselleen vitun vihanen. En pystyny edes feikata olevani pirteä kun ilmotusluontosesti kerroin opettajalle, et morjes, nyt riitti. Se vaikutti pettyneeltä ja luonnollisesti vähän kyllästyneeltä, et feidaan jonkun suunnitteluhetken, jossa piti kaikkien olla paikalla ja yhdessä pohtia yleisiä asioita, omia ideoitaan esittäen. Lähdin sieltä sen verran vittuuntuneena, et joku yritti perään vielä kuuluttaa mulle jotain. En kääntynyt edes katsomaan.

Totesin eilen itselleni, et vaikka mua vituttaa, niin mulla ei oo mitään oikeutta pilata sillä mun
vittuuntuneisuudellani muiden iltaa. Lopputulos oli ihan hyvä. Viinaa ja (jotenkuten) hauskaa.
Mua ei yksinkertasesti voi viedä Helsinki-klubille, koska mulla tulee hirveitä agressioita niitä
täysin moraalittomia, kusipäitä, vitun runkkareita kusipäitä kohtaan. Bisnesmiehet, joiden
asenne on "mul on rahaa, jos sul on pillua" ei yksinkertasesti ole mun favorite-listalla luonnekategoriassa. Mul tuli semmonen saatanan, noi on pakko pelastaa fiilis varsinkin
kahden pikkutytön kohdalla, jota semmonen viiskybänen jätkä lämppäs. Ehkä jotain 18v-tyttöjä. Tuli vihanen ja ilkee ja likanen olo. Sokos Hotels - Where money and pussy meet.

Viime kerralla ku olin Hesarilla, ni tein saman tempun ku nyt, ja jäin viel juomaan viinaa ku
muut lähti. Rahaa paloki sit se 70e. Ei halpa mesta. Maksoin jopa kortilla, mitä en ikivitunmaailmassa ois saanu tehdä. On mun luonteellani sairaan hasardia maksaa kortilla. Tuntuu ku ois lopttomasti rahaa käytössä ja sit sitä menee. Ei, ei ja ei. Mua pitää estää.

Ja nyt sattuu päähän. Taas. Aamulla, eli kahdentoista jälkeen sängystä ylös, suihkuun ja ulos.
Hirvee hedari jo sillon. Meni onneks pois ulkoilmassa. Mummin kanssa syömään ku se täytti 84.
Oli sairaan hyvää aamupalaa täytyy myöntää. Karitsan kyljyksiä. Siellä sitte pullo kuohuviiniä ja irish coffee lisäks tähän ei autoiluoloon.

En muista koska olisin viimeksi ollut jossain sheikkaas äässii. Tänään vois harkita.

Tässä illalla tullu taas hankittua semmonen ult. vitutus, et on vaikee lähtee ovesta ulos pitämään hauskaa. Kuinka helppoo lähtee nauttimaan ku vituttaa. Vittu.

Gonzoo.

Samaa ku eilen koulussa. Journalistietiikkaa. Perussetti, että myöhästyin koulusta hiukan.
Heräsin tavallista myöhemmin, koska näin jotain unia läpi aamuyön. Mä en enää muista, mitä
niissä unissa oli, mutta niissä oli mulle tuttuja ihmisiä ja jotain omakohtaista lopullisuuden
tuntua. En kuitenkaan herännyt kyyneliin, vaan lievän pöllämistyneeseen fiilikseen, et hei, on
valosampaa ku normaalisti. Siitä sit kouluun istumaan uskomattoman pitkään kestäville
luennoille. Minimitauot. On se selittäjä-setä oppinu vissiin ilmavoimissa, että suomalainen
kuuntelee yhteen putkeen asiaa seisaaltaan 12 tuntia ilman taukoja ja referoi sen paperille
täydellisesti. No, meil on sentään kohtuu hyvät pehmustetut tuolit. Mun pakarat valitti kyl
vähän, mut onko pakko istua niin huonossa asennossa.

Vittuunnuin taas johonkin. Syödessä yks tuttu linjalainen istu siihen viereen silleen, et se
ilmiselvästi ois mielellään vaihtanu kuulumisia. Katoin sitä vaan sivusilmällä, enkä edes millään
tavalla tervehtinyt sitä. Ois voinu vähän ajatella. Se ei välttämättä ollu kovin mukavaa sille, et
mä en noteeraa sen läsnäoloa ollenkaan. (Ja joku vielä luulee, et mä oon kylmä.) Kuitenkin yks tyttö sattu kysymään iloisesti, et miten mun joulu ja uusvuos meni. Yllätyin ehkä itsekin kuinka
kyllästyneellä ja helposti tylyhköksi tunnistettavalla äänellä vastasin vaan, että "siinähän se".
Piste. Pienen hiljaisuuden jälkeen lisäsin, että rikottiin vessanpönttö, astiasto ja kustiin
roskistulipaloa sammuksiin. Tj. Ja mua vitutti sanoa se. Se minkä onnistuin itselleni
hankkimaan, oli hankala olo olla siinä tilanteessa. Söinki sen ruoan nopeahkosti ja taistelin
sen kuivan, vanhan leivän kurkusta "äkkiä" alas, et pääsen helvettiin sieltä. Ja himaan
kahville. Se kahvitauko on ollu mulle pakotie vittun sieltä koko ton koulun ajan. Ei oo tarttenu
jäädä niiden ihmisten kanssa jauhamaan jotain smalltalkia. Jotain, jonka mä handlaan niin täydellisesti. Mun teot ei hirveesti mun tilannetta paranna.

Kahvilta palattuani en kai jaksanu edes yrittää esittää tyhmää hymyä luokkaan astellessani.
Bisneshymy! Paskanvitut. Helpottaa toki ihmisten kohtaamista jos osaa hymyillä, mutta ku
mulla se tuppaa olemaan se väkinäinen mukahymy. Koska mä oisin viimeks oikeesti hymyilly leveesti jostain viattomasta iloisesta syystä ja ilman viinaa. Ihan ku viina ois joku pakotie
selviämiseen ihmisten seurassa elämässä. Sillon mä kestän ketä vaan. Ja pienessä hiprakassa oon paljon mukavampaa seuraa. Olo riippuu tietysti seurasta. Ei tätä nyt.

Vikalla tauolla viimeistään petti maa alta. Menin sinne aulaan istumaan pehmeelle penkille ja
kuuntelin 20 minuuttia täysin liikkumatta randommusaa ämppäristäni. Ja tuijotin varmaan sen
koko ajan yhtä pientä pistettä siellä aulan nurkassa, jossa oli kahviautomaatti. Ei mitään
kontaktia koko maailmaan enää. En muista missä vaiheessa tuli semmonen fiilis, et oon
oikeesti huolissani itsestäni, mikä on harvinaista. Ku 15 minsaa oli menny ja ois pitäny palata
luokkaan, yks tyttö tais huomauttaa mulle, et luokkaan sieltä. Kai. En noteerannu sitä
mitenkään. Nousin parin minuutin päästä ja raahauduin sinne tunnille. Mä kuuntelin sen sedän
juttuja silleen, että periaatteessa en tajunnu, että luokassa oli muitaki paikalla. Jotain tyhmää asiaankuulumatonta oli taas pakko sanoa.

Oli toi maanantain jälkeinen yö aika karmee. Just semmonen himmee pelkotila, vapina, hikoilu ja tuntu, et on tehny jotain vitun väärin, vaikka en tietääkseni ole. Ainaki muistan vaan pelkästään mukavia asioita viikonlopulta. Siihen lisäks vielä Aitoa menoa ja silleen. Palaillaan vihdoinkin normaalielämään. Kun saisi siitä vielä kiinni.

Pitäis hankkia työharjottelupaikka. Jokainen päivä on helvetinmoista tuhlausta. Pakko potkii itteään perseeseen. Pitäsköhän soittaa Demariin? Siel on kuitenkin suuri osa sitoutumattomia toimittajia.

Menin opistoon tunnille tänään. Kuunneltiin melkeen 8 tuntia harvoilla tauoilla, ku joku setä selitti journalistietiikasta. Onneks sil oli hyviä juttuja. Huomenna samanlainen setti. Mun panostukseni tunnin aikana oli naurattaa muita kysymällä suurempia miettimättä, että saako himassaan kuvata salaa jotain pornofilmiä ilman, että ilmottaa asianosaisille ollenkaan, että se menee nauhalle. Se, mitä tällä on tekemistä journalismin kanssa jäi tietysti miettimättä. Oli kuitenkin mielenkiintosia juttuja siellä.

Vedin sen AJ:n pusakan päälle tänään huvin vuoks. Se oli kyl vähintäänkin mielenkiintonen. En kyl tajuu miten pystyisin käyttää sitä missään vähääkään järkevämmässä mestassa. Ja eipä sitä tuollakaan koko aikaa jaksa päällään pitää. Lahjoittaisko joku mulle miljoonan tai pari, niin ei tarttis miettiä tommosia.

Oli ihan vitun väsynyn olo olla niiden ihmisten seurassa siellä tänään. Sen verran jaksoin, että vastasin kuitenkin tervehdykseen ku se nyt on vissiin aika normaalia käytöstä. Ei nyt ihan mikään täysääliö tartte olla. Koitan vaan pitää kiinni ees jostain lupauksenpoikasesta, jonka oon tehny... Rikon sen kuitenkin myöhemmin. Se on sen verran huono lupaus, että mä hankin itselleni enemmän ongelmia, kuin saan mitään hyvää aikaan. Ehkä semmoset kannattaakin rikkoa.

Nyt on aivan järkyttävä olotila. Ei pysty olee. Koko vartalo tuntuu siltä, et pitäis makaa simmut kiinni liikkumatta jossain pumpulinpehmeässä vuoteessa. Ultimaattinen väsymys ja satutus. Voisin huutaa jotain tuomaan mulle jonkinlaista pelastusta, mutta semmosta tuskin on, ja mun ääneni ei enää kanna.

MiLari rikko vessanpöntön ja The Jormas astioita. Turvenuija kaato vaniljakosanderin sohvalle, ku se on parempaa kankaalla maustettuna. Mun brandy hävisi yön aikana. Samoin tapahtui vanhalle Tallinnan kaupungille. Holsten oli laimeeta. Mulle sopivaa. Vako maistu ylläriylläri vaniljalta. Cherokee-intiaani kiroili ku joku vitun ääliö. Alko vaan huvittaa ku kävelee huoneesta huoneeseen ja kaikki kommentit on tasoa "can't get any shittier than this", pitkitettynä versiona tietysti jatkoa seuraavassa mestassa "except for this shit".

Lähetin tekstiviestejä vissiin aika ihme numeroihin. En muista lähettäneeni kuin yhden, mut oon vissiin lähettäny lähemmäs miljoona. Mä en tästä enää nuorru. Pitäs elää. Oli mukava viinanhuuruinen vuodenvaihtumisjuhla.

Nyt on 2007. Suoraan sanottuna ei kiinnosta just nyt. Pitäs saada safkaa ja unta palloon. Viinaa tarpeeks jo valmiiks.

Oli vähän surullista huomata, että mummilta oli hiukset harmaantuneet ihan siitä viime kerrasta kuin se näin. Nytkin katson valokuvaa viime kesältä, jossa sillä on vielä mustat kiiltävät hiukset. Sillä kuitenkin leikkaa vielä hyvin.

Mulla tuli tosi paljon asioita mietittyä eilen, mutta nyt olen unohtanu ne. Sain joulupukilta kolme levyä ja 2 kirjaa, suklaata ja helvetin kalliin pusakan. Oli ihan mukava jouluaatto. Rauhallinen, ehkä jopa seesteinen.

Maija Vilkkumaan, Samuli Edelmannin ja Jipun levyt. Kaikki oli hyviä. Se Samuli ehkä paras. Siinä levyllä kyllä paras biisi on Jipun sanottama. Maija on aina hyvä. Jippu on tunteisiin vetoavaa, arjen pienistä asioista havainnoituja elämää suurempia huomioita. Pitää mennä Jipun keikalle, vaikka sen vissiin yrittää jumalusko viedäkin. Toivottavasti se ei jumitu perustelemaan kaikkea jollain yliluonnollisella. Tää maailma on kuitenkin ihmisten käsissä.

Tänään vietän perinteistä joulua vanhempieni ja mummini seurassa. Jouluruokaa ja musiikkia.

Kävin tänään aamulla opistoni joulujuhlassa. Meidän linjalta oli ehkä puolet paikalla. Muilta linjoilta saman verran. Laulettiin yhteisjoululauluja. (En laulanut; nuha.) Katsottiin rehtorin ja vararehtorin joulupukkipelleily. Oli ihan rento ja hauska. Lisäksi meidän linjan miesopettaja oli tullut sinne perheensä kanssa. Mukana oli semmonen ehkä 2-3-vuotias tyttö, joka tallusteli koko ajan ympäri sitä kappelia ja ihmetteli, että mitäs täällä oikeen tapahtuu. Tää opettaja sitte juoksenteli sen perässä hassun näkösenä. Siitä näky puoli, jota ei muuten pääse näkemään. Lisäksi se lapsi oli muuten aika hiljaa, mutta siinä vaiheessa kun teologian opettaja kertoi joulutarinan, eli miten Jeesus syntyi, niin siinä vaiheessa se lapsi alkoi nauramaan ja huutelemaan isää ja äitiä. Täydellinen ajoitus. Varmaan hauskaa sillä sillä opettajalla, ku sitä näin häiriköitiin. Ja siellä kappelissa on niin hankalat ääniolosuhteet, että se lapsi tosiaan onnistu hyvin sabotoimaan sitä tarinaa. Ja me tietysti naureskeltiin sitä söpöä pikkulasta.

Viimeseks laulettiin vielä yks joululaulu yhdessä, sitten mentiin joulupuurolle. Juoksin tietenkin ensimmäisten joukossa, jotten joutuisi jonottamaan. Meidän linja kokoontu aika lailla tuttuun pöytään yhdessä. Jotkut oli vähän kärsineen näkösiä. Karaokea eilen. Mul oli semmonen ihan rauhallinen fiilis. Poistuin ekana ja matkalla toivotin sille miesopettajalle hyvät joulut. Toista opttajaa en löytänyt. Kun poistuin ruokasalista, loin vielä katseen siihen pöytään, jossa muut linjalaiseni istuivat. Yks jätkä nosti just päätään ja heilautin sille kättäni hyvästeiksi. Ensimmäistä kertaa hyvästelin jonkun poistuessani ruokasalista. Tuli hyvä fiilis pienstä eleestä. Jos olisi vielä petrannu, niin olisi toivottanut kaikille niille hyvää joulua. Mutta toi riitti mun pieneen maailmaan.

Poistuessani koululta laitoin mp3-soittimestani soimaan Poguesin Fairytale of New Yorkin. Vaikkei ollut lunta, niin tepastelin hiljaa musiikin tahdissa kotia päin. Vaikkei ollut lunta, niin pystyin silti tuntemaan sen mitä joulu oikeasti on. Se on aikaa olla yhdessä läheisten kanssa. Ei siihen jouluun lunta tarvita. Joulu syntyy ihmisestä itsestään.

Kotipihalla vaihtu sitte seuraava biisi soittimesta. Hell's Ditch tasasi ajatukset lähemmäksi normaalia olotilaa. Mitä muuta voi odottaa, kun kuulee ensimmäiseksi:
Life's a bitch. Then you die. Black h e l l...