IRC-Galleria

Tänään oli kielioppikoulutusta koko toimitukselle. Pl. graafikoille opetettiin Illustratoria.

Oli oikein hauskaa huomata etten ollut ainoa, jonka teksteistä oli nostettu esimerkkejä kielellisistä virheistä tai mielenkiintoisuuksista. Niitä tuli kaikkien jutuista. Myös STT:n, UP:n ja ISP:n.

Jos lyhenne lausutaan niin kuin se kirjoitetaan, niin se taivutetaan "PAMin". Mutta jos se lausutaan kirjaimina, niin se taivutetaan "SAK:n". Jee. Ei voinu muistaa/tietää noita. Sitten kun on lyhenne, jossa ensimmäinen kirjain on iso, vaikka Sakki, niin se taivutetaan Sakin, kuten erisnimet. Uujee.

Olin onnistunu kirjottamaan yhteen tekstiini "arkipäivien osalta...". Ei saatana, että hävetti.

Oli sillä Tampereen yliopistolta tulleella naisella kyllä semmosiakin juttuja, että mulla tuli mieli heittää, että ei se nyt ihan noin mee. For real. Kieli muuttuu nopeemmin ku ihmiset. Jopa itse kielioppi. Vaikka siitä onkin nykyään ihan kauheita linjauksia siellä kielitoimistossa.

Sain kuvia Amnestylta. Nyt joudun vaan ite työstämään niitä, koska kuvatoimituksella ei oo aikaa. Ei voi mitään. Hidas kun olin.

Tänään musiikin teoriakokeen toinen osa. Ei kivaa.

Voisin kuvitella, että tilanteeni on vähän erikoislaatunen.
___________lisäksi__________________________
Mä tykkään kääntää asiat moraalikysymyksiks.
____________ja______________________
Mä en odota yhtään innolla huomisiltaa.

Jeps. Kirjotin kolumin alle tunnissa. Tipan alle 2000 merkkiä. Kuvatoimituksen kanssa pitää tsekata vielä huomenna, et mitä tehdään. Vaikkei kukaan oo virallisesti edes töissä, vaan koulutuksessa.

Oon tälleen tosi hienosti ottanu tän kuvapuolen huomioon tässä hommassa. Kävi tosiaan niin, että saan Amnestylta kuvia vasta huomenna aamulla. Pitää varmaan sormet ristissä toivoa, että ne on sopivia.

Viis (5) työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa istuvaa eri puolueiden edustajaa oli kaikki sitä mieltä, että siviilipalvelusaikaa tulisi laskea. Tää on merkki siitä, että uudet tuulet puhaltaa.

Niin. Se mun kolumni. Jätin pois puolustuspoliittisen näkökulman ja laitoin ehkä vähän räikeemmiltä vaikuttavammat kommentit, kuin mitä oli tarkotus. Tekstistä saa nyt semmosen kuvan, että ajattelen eri tavalla ku oikeesti ajattelen. Jos mun pitäis sanoa, et monta kuukautta sivarin pitäis olla, ni ehkä sanoisin 10, tai ehkä 11. Ensisijasesti varmaan 10.

Ja mun jutussa on tosiaan informaatiota, jota ei vissiin oo missään muualla ollu. Ei toki, että sitä ei ois ollu saatavilla, mutta kukaan ei oo tajunnu tsekata. En mä sillä STT:lle pääse.

Se jutun kokonaisuus. No se on kohtuu eheä. Heikko kohta on se pääjuttu. Siinä kun ei oikeen oo mitään. Sen alku on tosiaan aikakauslehtimäinen, mutta uutispäätoimittaja hyväksy sen. Sen alun jälkeen ikävä kyllä alkaa perkeleellinen luettelo irrallisia asioita. Vasta jutun puolessavälissä alkaa tulla jonku verran järkevää kamaa. You'll see. Tai jos ette, ni oisko aika tilata uus lehti?

5 vastausta -palsta. Ai saatana! Siinä puol 5 vika vastaaja, eli kokoomuslainen kansanedustaja soitti mulle toimitukseen. Oisin taas varmaan luetellu tässä ison kasan ärräpäitä ja kettuillu sille, että otti niin myöhään yhteyttä, MUTTA! Valitettavasti olin antanu sille alunperin väärän puhelinnumeron. Ei hävettäny ei. Ja arvatkaa mikä numero se oli, jonka olin unohtanu. Oma kännykkänumero. Voin nyt siis virallisesti todeta potevani varhaisiän dementiaa, koska en muista omaa kännynumbaani. Tyhmä mikä tyhmä.

Se nainen oli silti ihan ok sen asian kanssa. Naureskeli vaan, ku myönsin, että oon tosiaan unohtanu oman numeroni. En ollu antanu toimituksen numeroa, ku en kuvitellu päivystäväni siellä siihen aikaan. "Hei ei oo mun pöytä." Joka tapauksessa sain kommentit ja sillä samalla sekuntilla mun koko juttu oli finaalissa. Nyt voin sitte vielä korjata siitä kokonaisuudesta jotain ilmasuja. Eli en.

Menenkö vai enkö mene musiikin teoriatunnille nyyttäreille. Kas siinä pulma. Hmm, mun on kyl pakko käydä siellä joku lähipäivä kuitenkin, jotta saan ilmottauduttua harmoniaoppiin. Jee.

Niiiiiiiiiiin, ja sain kiitokset yhdeltä keskustalaiselta kansanedustajalta siitä, että korjasin sen tekstiä. Fuck yeah!

Opettelis ees ihmiset ny vittu skrivaa. Mä oon niin hyvä, et upt suositteli mulle mun teksteihin ainoastaan, et voisin laittaa yhteen virkkeeseen predikaatin. "Oho." Ja oli mulla lisäks yks epäsuora sivulause. Tein siitä virkkeestä kaks päälausetta ja homma selkeyty huomattavasti.

Ja yht'äkkiä housut jäässä, mirri ajeltu ja muna uunissa. Niinpä niin. Näinhän se menee.

Pakotin ton pääjutun tekstini vähän reiluun 3000 merkkiin. Eli hävitin noin 2000 merkkiä valmista kamaa. Kun sitä ei tarvittu. Tai tarvittu ja tarvittu. Ei tota koko pääjuttua tarvittais. Tai koko perseen aihetta. Oon epäonnistunu tehtävässäni kaivaa tarpeeks kiinnostavaa ja järkevää ajankohtasta informaatiota tosta aiheesta. Paska jätkä.

En kuitenkaan oo vielä menettäny uskoani siihen, että jokaisella ihmisellä (no okei, ei nyt ihan kaikilla) on jonkun verran järkeä, ja että jokainen pystyy sillä järjellään jotain ihan oikeesti ajattelemaankin.

Taidan jättää sen kolumnin huomiselle. Kyllä semmosen nyt vaikka 15 minuutissa vääntää. Niin ainaki Ändi kerran teki pääkirjotuksen. 15 minuutissa. Ja lopputulos: Diipadaapaa. Mut ei sitä kukaan perusidiootti varmaan ees tajunnu. Korulauseita ja irrallisia tapahtumia.

Mä kuvittelen, että varmaan otan sen puolustuspoliittisenkin näkökulman mukaan siihen kolumniin. Pakko, että saa jotain ees oikeesti väännettyä.

Ja se kainalojuttu? Niin. No se on ihan paska kans. Ja siinä on riskinä, että laitan siihen tietoa, jota joku ministeriön peelo saattaa ihmetellä. En haluis ekassa harjottelupaikassa joutua puolustautumaan lähdesuojalla.

Vielä pitää skrivaa tommonen kysymysvastauspalsta. Harmikseni kansanedustajilta tuli aika lyhyitä vastauksia. Eli periaatteessa mun pääjutulle vois laittaa vielä 1000 merkkiä lisää tarvittaessa. --> Lisää turhaa paskaa?

Ei se mua autuaaks tee.

Joo. Mä koitan kompensoida "maalailemalla" ja koristelemalla tota mun asiapohjan vähyyttä tossa mun tekstissä. Harmi vaan, et nyt oon jo skrivannu enemmän tekstiä, ku voin. Pakko lyhentää ja editoida. Aikaa palaa ihan sikana. Ja vasta se pääjuttu kyseessä.

Sit mulla on ongelma, että tein aikakausilehtimäisen alun. Tarjoon sitä huomenna uutispäätoimittajalle, mutta heitän siihen viereen neutraalimman kärjen. Saas nähdä. Jos olisin yhtään ammattimaisempi niin käyttäisin "kill your darlings" -ohjenuoraa. Mut nyt mulla ei riitä aika tai halu siihen.

Ja se Serbian viisuvoittaja on kaappilepakko. Se oli sanonu Hesarissakin, että se haluu aviomiehen ja lapsia ja laulaa 40-vuotiaaks asti. Niille, jotka ei snaijaa, ni kysykää itseltänne kuinka moni hetero 22-v viisuvoittaja sanoo noin viisuvoittohaastiksessa? Ja kyllä oli mielenkiintosta, että sen taustakuoron ja -tanssijoiden kommentit siitä oli, että "se on ihan "normaali" 22-vuotias". Nyt sitä aivojenkäyttöä peliin.

Enkä mä lupaa, et mä oon oikeessa. Tää ei oo eksakti tiede. Eikä seksuaalisuuskaan kovin eksakti asia.

Luulin, että mulla ois oikeesti aikaa, kun oon tekemässä juttua vasta ens maanantaiks, mutta kävikin ilmi, että keskiviikkona ja torstaina ei oo toimituksessa ketään töissä ja perjantaina juttu pitää taittaa. Ja sitä ennen mun pitää sopia kuvista kuvatoimituksen kanssa. Eli siis huomenna aamupäivällä.

Shite.

Mun pitää siis nyt tän illan aikana skrivaa reilu 6k tekstiä näistä taustoista, joita mulla on. Toimituksellisesti mun työstä tulee miinusta siitä, etten saanut käsiini Amnestya tutkinutta tutkijaa. Multa puuttuu siis puolueeton näkemys koko paskasta. Kivakiva.

Ja mun pääjutun sisältö. Niin... Kyllä mä saan noilla kamoilla siihen kirjotettua vaikka kuinka paljon tavaraa, MUTTA! siitä koko kirjotuksesta puuttuu osapuilleen kokonaan se itse juttu. Se pointti. Se syy koko kirjotukselle. Taskete!

Sivujutusta saan onneks ihan asiallisen. Mielipidevangit. Onnistuu. Taustat on. Ja suoraan sanottuna mulla on (tänään totesin) semmosta tietoa, jota mulla ei pitäis olla. Mut sitä on vaikee käyttää. Onneks se ei oo hirveen tärkeetä kamaa. Oli vaan hassua soitella tänään kansanedustajille ja todeta, että ne ei tiedä mun asiasta mitään muuta, ku samat vanhat jutut, jotka on ollu esillä jo sata vuotta sitten. Kamoon. Kyllä pitäis olla perillä omista asioista stana! Juuei. Ihan sama.

Niiiiiiiin, ton 6000 lisäks mun pitäis vielä skrivaa kolumni... Jeejee. Pääsee duunaamaan ekan oman kolumnin. Jee... ... ... En pidä sitä ihmeellisenä. Mielipidetekstiähän osaa kaikki skrivaa. Ja mulla taas on harvoin mielipiteitä. Paitsi tähän asiaan kehitin mielipiteen. Sulavan puolueettoman. Eli en. Mun mielipiteessä perustellaan asiat ihmisoikeusnäkökulmasta, vaikka tosissaan asiaan paneutuva tois mukaan myös puolustuspoliittisen näkökulman. MUT HEI KAMOON, ONKO MULLA MUKA AIKAA!?!

Saatanan kokkarit! Mun piti soittaa tänään viidelle kansanedustajalle. En saanu ku kolme kiinni. Ekana vihreiden edustaja vastas suoraan toimistostaan. Demareiden edustaja oli tarpeeks ystävällinen, että soitti mulle toimitukseen takas nopeammin ku sen avustaja edes lupas. Harmi, et se oli vähän harvasananen. Sit vasemmistoliiton sedän piti avustajan mukaan soittaa mulle, mut se ei A)muistanu tai B)sen avustaja unohti. Ihan sama. Soitin sille klo 3 ja se vastas ihan mielellään ja hyvin vielä. MUT SE KOKKARI. HYI SAATANA! Saatanan apina kieltäyty sanomasta mitään. "Jätän kommenttini syksylle, kun asia tulee käsittelyyn." Kiitti vitusti runkkaripaska mä halusin sun mielipiteen enkä mitään asiantuntijalausuntoa helvetti sentään. Vittu se setä ei tienny ELOKUVISTA MITÄÄN!!! JA SE MUNANLUTKUTTAJA EI OIS EDES TIENNY, ETTÄ SE ASIA TULEE KÄSITTELYYN SYKSYLLÄ JOS EN OIS KERTONU SITÄ SILLE! Voi perkele tommosta. Keskustalaista edustajaa en saanu kiinni. Enkä liiemmälti muita kokkareita.

Huomenna joko musiikin teoriatunnille nyyttäreille (kärsimään) tai toimitukseen läksiäisiin (tekemään mitä?), jotka pidetään poistuvalle politiikantoimittajalle, johon ehdin tutustua hädin tuskin 2 viikkoa. Keskiviikkona on illalla musiikin teorian kokeen toinen osa (josta siis suoritan vaan rytmiosuuden). Mut paskaa se silti on. Ja hävettää mennä sinne.

Tänään en käyttäny edes konetta tai skrivannu paperille kysymyksiäni, kun soittelin niille kansanedustajille. Alkaa puhetaito parantua sen verran, että kykenen kyselemään ja miettimään asioita samalla kun jauhan sontaa. Takkusta se on silti vielä.

Lisähauskuutena oli se, että se politiikantoimittaja oli neuvonu mulle, miten niiden kansanedustajien kännykkänumeroihin saa yhteyden. Niitä kun ei löydy eduskunnan nettisivuilta (yleisesti). Siitä oli nimittäin hyötyä. En ois muuten saanu niitä kahta kansanedustajaa tänään kiinni. Hah.

Kello on nyt 6 ja mulla koko tuleva ilta naama kiinni näyttöpäätteessä. Ei hyvä, ei kiva ja koska mä pääsen lukee pääsykokeisiin?

Tuhlattu. Koko päivä. En saanu luettua ku 3 sivua. KOLME!!! Ja oon ollu 9 tuntia pystyssä ilman, että ois ees ollu krapulaa.

Mä en tuu pääsemään lipastolle. Se alkaa olla realiteetti. Mut mä en halua uskoa sitä. Mun koko elämä perustuu tällä hetkellä sille oletukselle, että oon opiskelemassa syksyllä. Mitään muuta mulla ei oo.

Mun ajatukset harrastaa samaa leikkiä, kun jo yli kymmenen vuotta sitten. Ainoo ero on, että tarinat on muuttunu entistä todellisimmiks. En enää liitele pilvissä, vaan luovin siinä samassa virtaavassa joessa, jossa oikeastikin lillun. Mun mielikuvitusmaailmassa sen joen uomat vaan kulkee eri tavalla. Tai ei edes aina. Jos keksin jotain oikeesti älytöntä, ni se on usein ihan toteutettavissa.

I should be writing books.

Mut se ei tuu tapahtumaan. Sen sijaan, mä haaveilen tunteja pääsykoekirja käsissä ja jumitan samalla aukeemalla, kunnes joku asia herättää hetkeks. Sit pari kappaletta tekstiä ja joko sorrun taas harhailuun tai sitte pitää tehdä jotain konkreettista. Vaikka syödä.

Mun elämässä ois paree tapahtua jotain. Oon kohta suljetulla osastolla tätä vauhtia. Menee vielä kokonaan kontakti todellisuuteen joku päivä. Ja ei tässä oikeesti mitään. Kunhan lämpimikseni kirjottelen.

Se, mikä on sitten taas jotenkuten lähempänä todellisuutta on se, että oon onnistunu hankkimaan itselleni ongelmia ton opiston kanssa. Ois pitäny vaan olla ottamatta sitä katsekontaktia keheenkään, niin kohta ei tuntuis vitullisen paskalta. Ja vitsivitsivitsivitsi. Hahhahhaa.

Vitut. I just hate goodbyes. Kaikki vituiks ton opiston takia. Opin ehkä skrivaamaan uudestaan (jotenkuten), mutta onko siitä hyötyä jos en sitte kuitenkaan pääse käyttämään sitä taitoa hyväkseni?

Ongelma on, et mä en haluis, ja mä haluun, mut mä en pysty, kykene.

Heikkoooooooo! Juuri kukaan ei ollu bilees. Tai ees juomas. Except for me. :)

Siinä vaiheessa, ku Serbian lepakko voitti, ni mulle tuli hirvee hinku lähtee Mamaan. Veikkasin, että siellä saattais olla aika komeet bileet. Harmi vaan, että ku soitin frendille, joka ois voinu siellä olla, ni se olikin jossain Liljendalissa. So sad. Tosin, jos oisin menny Mamaan jälleen yksin, ni tuskin oisin ollu siellä yksin kovin kauaa. Ja varmaan ois ollu niitä puolituttuja paikalla. ...vai oisko pitäny soittaa sille Tanjalle?

Jostain kumman syystä mä diggasin aika monesta EVbiisistä. En viittiny äänestää, ku en tienny ketä pitäis. Enkä tosin ois äänestäny muutenkaan. Turkilta onneks saatiin käyttöön uus iskurepla baareihin: Vittu vatkaa vaan beibi.

Venäläisten lyriikat kaikkine kirsikkoineen oli kyllä aika järkyttävät. Se naiseks pukeutunu taas veti kyl aika helvetin hyvän shown. Olihan siel kaikkee. Kävi jopa mielessä, että voisin ostaa sen tän vuotisen viisulevyn.

Sain kaverilta takas collinslasini, mun siniset Voguet ja 2-3 vuotta lainassa olleen Kingston Wallin remixlevyn.

Oli hauskaa, mut ois voinu olla vieläki hauskempaa. Ois ny helvetti pitäny mennä sinne Mamaan.

Tavallaan vaan osa ongelmaa. Kykenemättömyys. Mun pää kelaa, pelaa, esittää. (Edelmann)

Ois HEO:n loppujuhla parin viikon päästä. Haluisinko tehdä sinne jotain? Like I could.

Ihmiset ei oo kovin erilaisia pohjimmiltaan. Tarvitaan jotain ihan puhtaasti erityislaatusta ollakseen erilainen. Ne on sitte ehkä ne ajatukset. Ja niiden toteuttaminen ja toteuttamatta jättäminen. Oma valinta olla tekemättä asioita, joita haluais... vaiko vaan sitä kykenemättömyyttä?

Esiintyjänä. On oikeestaan helppoa. Sillon kun ei tartte olla oma itsensä. Musta ei ikinä tullu kitaristia osittain senkin takia, että en sen soittimen kanssa vaan kyenny esiintymään. Sen kanssa oli pakko olla yhtä jos siitä halus saada oikeita säveliä aikaan. Ei pelkkä kylmä tekniikka, eikä liiemmälti se hiki, joka nousee pintaan soittaessa naama punasena kolme kertaa tavotteita nopeammin, vaan enemmänkin se kyky soittaa se vihoviimenen, lähes äänetön ja olematon nuotti niin suurella tunteella, että yleisö pidättää hengitystä.

Se.

Tai kyky kertoa ilman sanoja.

...

Beetasalpaajat. Rentouttaa, mutta vie sosiaalisen särmän liikakäytöllä. Onko mulla vaihtoehtoja? Mun sormet ei osu edes kielille.

Että oisin muka ehtiny Alkoon?

Pääsin lähtemään himasta 5 vaille 9. Juoksin siitä sitte kauppaan ja ostin yhden tölkin olutta. Se naamariin parissa minuutissa, Ärrälle ostamaan sinisiä Vogueita (jotta voisin antaa ne yhdelle Heolaiselle tytölle) ja metrolla Senaatintorille satojen ihmisten seuraan etsimään Heolaisia, jotka oli ollu siellä jo 1,5h.

Kävi pulla ja löysin osan porukkaa istumasta Tuomiokirkon rappusilta. Väsyneen näköstä porukkaa. Kaikilla joko humala tai krapula. Ja mulla melkeen selkee pää. Onneks oli DJBB. Oli jotain ohjelmaa.

Paikalla ei siinä vaiheessa enää näkyny ihan semmosta lössiä porukkaa, mitä oisin toivonu näkeväni.

Arvottiin liian kauan minne mentäis. Sopivasti saatiin kaks tyttöä takas siihen porukkaan, kun yks päätti lähtee. Lopulta päätettiin mennä Kallioon.

Kaikki oli silmiinpistävän väsyneitä. Varsinkin yks tyttö näytti suorastaan söpöltä siinä parin juoman ja liian vähäisen unen aiheuttamassa tilassa. Harmi vaan, et se oli linjalainen... The rest you can guess.

Kello oli jotain 12 kuin päästiin vihdoinkin Om'puun. Ihan täynnä ja porukka hajaantu. Kaks tyttöä lähti aika pikaseen. Molempien noustessa pöydästä nousin itsekin. Kun ne oli lähteny mietin, että miks vitussa mä toteutan jotain 1800-luvun käyttäytymiskoodistoa 2000-luvun Kalliossa.

Kaunispoikabasisti oli taas paikalla. Semmosessa kunnon kuosissa. Taas. Samalla näin yhden inttitutun, joka oli samassa alokastuvassa ja meni sitte sotilassoittajaks. Hauska mies.

Illan aikana join siellä baarissa yhden oluen. Koko illan, eli 5h aikana, join 2 olutta. Kova humala. Aivan järkky. Harmikseni mulla on tilanne, että jaksan näitä ihmisiä paljon paremmin hirveessä hurrikaanissa. Ei oo juuri kosketuspintaa selvinpäin. Asiat ois siis voinu olla paljon paremminkin. Harmitti.

Ehkä se vihoviimenen niitti oli tyttö, jonka huomasin sopivan aikasin jo olevan vähän huonossa kunnossa. (Ei viinan takia... tai ehkä lisäks sen.) Kattelin jossain vaiheessa, et koht menee kaikki vituiks. Koitin lopulta epätoivosta yritystä seivaa sitä tilannetta esittämällä idioottia. Joo... Ei pystyny. En edes tuntenu sitä tyttöä ja siel ei voinu oikeen keskustella. Ja sen kaveri oli sen verran soosissa ja liian hilpee/väsyny, et se ei reagoinu ennen ku alko tapahtumaan.

Ja mua vitutti, kun ei ollu mukana laukkua, jossa olis ollu nenäliinoja.

En mä siitä enää itseäni piristyneemmäks saanu. Semmosta väsytystaistelua itsensä kanssa, et koska pois. Pikkusen jarruttelin lähtöäni, ku 1 tyttö saapu vielä joskus yhden aikaan. Sil oli nälkä ja se halus syömään. Mulla sama tilanne. Joten jäin. Turhautuneisuuksissani poltin putkeen niitä pillitupakoita.

Valomerkin jälkeen outside. Suuntana Capris ihan eri suunnassa, ku minne mun ois kannattanu lähtee. Mentiin porukalla, mutta laitoin ämppärin kuulokkeet korville, jotta ois tekemistä. Eurobeattia. Siihen aikaan yöstä. En jaksanu vaihtaa musatyyliä, kun siitä sai semmosta energiaa, että jakso eteenpäin. Poltin koko matkan ajan.

PizzAria/Kebabhousessa oli tietenkin täyttä. Meit oli viis. Aloin laskee, et en tosiaankaan kaivannu siihen aikaan kokonaista pizzaa. (Minkä takia nää maalaisurvelot haluu aina vetää koko aterian keskellä yötä, ku Stadilaiselle kelpaa snagarisafka?) Laskelmoin siinä hetken. Pöytiin mahtu muutenki tavanomasesti 4, jos niitä nyt ois vapautunu. Katoin hintoja ja mietin ja päätin: Pois. "Mä lähen. Morjes." En juuri jaksanu kääntyä takas oottamaan kuittauksia. Oli ehkä - niin, ehkä - parempi, että lähdin. Sentään viimeks kun olin niiden ihmisten kanssa yösyömässä, niin päädyin viskomaan pizzani pitkin Iso-Robaa...