IRC-Galleria

Munuaisten vajaatoiminnasta kärsivä potilas soittaa polille sen takia, ettei pysty kävelemään 50:ttä metriä ilman, että hengitys muuttuu samanlaiseksi kuin olisi juossut maratonin - maailmanennätysaikaan. Mitä sanoo erikoislääkäri? "Ja minuahan ei puuskutukset kiinnosta! Menkää ensiapuun!"

Hyvä, että kyseessä oli munuaisiin erikoistunut erikoislääkäri. Kun siihen lisätään se, että nähtävästi koko Suomessa on about 1 vastaava erikoislääkäri, joka tietää jotain hommistaan. Nää muut vaan luulee tietävänsä.

Kuitenkin, kun potilas soitteli tarpeeksi moneen paikkaan ja sai vastaukseksi, että mene sinne ensiapuun - jonne ei olisi edes yksin kyennyt menemään - niin jätti sitten koko homman kesken. "Ei kai mulla mitään isoa ongelmaa sitten ole."

Jotkut sairaanhoitajat oli toki olleet huolestuneita, mutta kaikille sanottiin lääkäreiden taholta, että "antakaa olla", niin ne ei voinu tehdä mitään.

Menee pari tuntia ja potilaalle soittaa hiukan hätääntyneeltä kuulostava lääkäri, jonka ensimmäiset sanat on, että tule tänne saman tien. Oli joku toinen lääkäri saanut jostain tietää mitä oli tapahtunut ja osasi sitten miettiä, että vaikkei munuaisten vajaatoiminta suoraan näitä voimattomuusoireita aiheutakaan, niin sen voi tehdä jotkut ongelman lääkitykseen käytetyt lääkkeet - tai veritulppa. On se hyvä, että erikoislääkäreillä ei nouse kusi päähän.

...ja joo, tää potilaalle soittanut toinen erikoislääkäri veti herneen nenään, kun kuuli mitä se eka lääkäri oli sanonut.

Perjantaina ennen suuntaamistani juhannusjuhlille, sain tekstarin, joka oli huumorilla höystetty juhannustervehdys. Tosin mä epäilin sitä huumoria ja loppujen lopuksi päädyin reagoimaan siihen juuri väärin. Olin jo käytännöllisesti katsoen juoksemassa sen ihmisen luo, jolta se viesti tuli. Kun viestin lopussa lukee, että on vetänyt viinaa ja pillereitä, niin meikäläinen alkaa yleensä juosta. Ihan varmuuden vuoksi. Se ei ole kivaa mennä asuntoon ja löytää tyttö makaamasta sikiöasennosta olohuoneen sohvalta - ranteet viilleltyinä auki. Ei, se ei todellakaan ole kivaa.

Juhlat oli hienot ja aika kului nopeasti. Yksykskakkoseen soitettiin vaan kerran ja kukaan ei edes matkustanut taksilla. Pari mustelmaa, parit lasinsirpaleet, peruskamaa.

Treenikämpille soittelemaan. Aivan sairaan väsynyt olo. Ääni toimi paremmin kuin pelkäsin. Ei se silti hyvin oo toiminu pitkään aikaan. Pääs seuraamaan pitkästä aikaa, kun Magic Touch pisti menemään pianolla irkkukamaa. Wonderful. Wunderbaum. Karvanopat.

Näytin kuolleelta. Poistuessani treenikseltä menin istumaan bussipysäkille. Ihmiset naureskeli mulle ohi ajavista autoista. Näytin ehkä kohtuu koomiselta. Yhdessä autossa nuori tyttö naureskeli muhun päin ja laitto kädet niin, että se esitti polttavansa röökiä. Oletin sen tarkkottavan, että multa puuttu ainoastaan rööki roikkumasta huulista, jotta olemukseni olisi ollut täydellinen. Bussimatkalla hyräilin Samuli Edelmannin biisejä.

Kampissa jäin pois ja päätin kävellä himaan. Rautatientorin kulmalla satuin liikennevaloihin ja vieressäni oli tyttö, jolle olin kertonut, etten enää ikinä tahdo nähdä sitä, tai ketään sen tuttuja. Mä halusin pyytää anteeks. Mutta loppujen lopuks, mä en kyenny. Mä kävelin sen ohi rivakasti ja suuntasin karkuun. En edes tervehtiny sitä. Esitin etten huomaa. Kun olin päässyt pienen matkan päähän, niin jokainen askel alkoi painaa enemmän ja enemmän. Mä jouduin pysähtymään hetkeks ja taistelin itseni kanssa. Osa musta halus kääntyä takaisin, katsoa sitä tyttöä silmiin ja sanoa olevani äärimmäisen pahoillani kaikesta. Mutta mä en voinu. On mahdollista etten enää ikinä näe sitä tyttöä. Kun mulle annettiin tää yks mahdollisuus esittää asiani, niin pitikö se nyt sitten jättää käyttämättä?

Jätin sitten juustomakkarani kaverin kämpille. Ei näin. Ja siihen voi vielä lisätä sen, että varasin liian vähän viinaa juhannukseksi. Seuraavalla kerralla tietää ainakin mitä pitää ottaa mukaan ja mitä ei. Aivot vois ottaa.

Kaverin uus tyttö. Ensireaktio, että perhana, tommonen kiltinnäkönen, ja juokohan se edes viinaa? Mut ihan sama. Tupakkaa, viinaa ja villejä naisia. Sopii mulle. Jotenkin mulle tuli Merikarvia mieleen, mutta sillä mestalla ei ollu mitään tekemistä minkään asian kanssa.

Hypin keskellä yötä katoilla ja roikuin päiväsaikaan parvekkeelta. Ihan normi setti. Sain myös hyvän idean, että pitää mennä nukkumaan pöydän alle, mutta jälkeenpäin tuli tunne, että se ei ollutkaan niin hyvä idea. Seuraavan kerran nukkumaan mennessäni etsinkin itselleni paljon miehekkäämpää, ja tietysti tärkeimpänä asiana, pehmeämpää makuupaikkaa. Eli kahden karvaisen karjun väliin nukkumaan. Nam.

Jossain vaiheessa hassuääliö tunaroi ja mä en enää jaksanu. Kun siihen ei saanu muuten kontaktia, niin päätin näyttää ilkeältä ja alkaa riehua. Huono juttu. Muistan ihan hyvin sen, kun toinen tyttö lentää päin seinää ja toinen tuijottaa silmät suurina, että mitä vittua idiootti. Todettuani, että kusin koko tilanteen, päätin lähteä pooooois. Kotiin. Himaan. In the middle of the night. Mut sieltä ois päässy ihan hyvin omin jaloin. Toinen tyttö tarras käteen kiinni ja entistä determinoituneempana pyrki saamaan mua jäämään. Se onnistu. Harmi. Ikävä kyllä multa meni siinä vaiheessa kontrolli ja taas mentiin. Tosin toinen kerta vasta kun se tapahtuu jonkun silmien alla, mutta ylläri silti. Seuras keskustelu, jossa yritin koko ajan korjata omaa tilaani, mutta sama juttu kun viime kerralla. Tyttö ei antanu periks. Pikkulapsi oli rikki ja se ei voinu enää esittää ehjää. Kaikki jutut omia periaatteita vastaan. Ei pidä aiheuttaa huolta, ei tuskaa, vihaa tai muita negatiivisia tunteita kenellekään. En mä kyllä kovin piristävää seuraa siinä ollu.

Tähän kohtaan pitäisi kirjoittaa erittäin hieno juttu, jonka kertoi eräs apina, joka soittaa mandoliinia ja tinapilliä ja kaikkea. (Enimmikseen kyllä PÄÄTÄÄN.) Harmi vaan, etten muista miten se juttu meni. Mut jotain mallia: "Taidankin olla vaan ihminen ihmisten joukossa." Hmm...

Seuraavalla kerralla pitää ottaa mukaan enemmän viinaa ja vappunaamari. Parhaimpia hetkiä oli silti vielä lopun lämmin hyvästelemistuokio, jossa sama porukka, joka on kaatanu kaljaa ja viinaa koko viikonlopun, seisoo bussipysäkillä ja syö jäätelöä. Vilkutus ja heihei. Nähdään taas.

Mulla on menny tänään yli 45€ kahden päivän juhannuksenviettoon kaupungissa, ja tossa summassa ei vielä ole edes mukana olutta.

Sitten kun ottaa vielä huomioon, että suurin osa tosta kasasta on pelkkää safkaa, lihaa to be exact, niin voi vaan todeta, että oon vissiin yrittämässä tappaa itseni ylensyöntiin. Kilo kasleria, 3 pakettia erilaista makkaraa ja herkkusienipekonimozarella-yhdistelmä.

Bacardia ja yks kokis. Sitä on pakko hankkii lisää. Pikkukossu ja toivottavasti isännällä on siellä mun vanha, pieni vodkapullo. Siihen lisäks olutta niin sillä pärjää ehkä just ja just viikonlopun. Saas nähdä. Pahimmillaan oon lauantai-iltapäivällä juoksemassa huoltikselle. No ehken.

HFC ei suunnittele, HFC tekee.

...ja arpoo ja peruu ja yrittää joskus myöhemmin uudestaan paremmalla ajalla jne.

Beef, anyone?

Mä meen Votkinille.

Jeesusbussilaisissa on myös ENTISIÄ homoja ja lesboja.

Että semmosta.

Vikatikki hakee basistia!!!!!!!!!!! JAAAAAAAAAARGH!!!!

TUM TUM TUM TUM START THE RIOT!
TUM TUM TUM TUM START THE RIOT!
TUM TUM TUM TUM START THE RIOT!

www.vikatikki.com

Ja taas otsikoissa, että koulussa menestyvät tytöt voivat huonosti. Vanhaa kamaa, mutta tavallaan mielenkiintosta. Oon nähny reilusti pikkutyttöjä, joilla ei mene kovin hyvin juuri koulussa tai himassa, mutta jännin tapaus oli toki tää hyvässä lukiossa opiskeleva 17-v tyttö, jolla oli reilusti yli ysin keskiarvo ja elämänarvot ihan jossain luoja ties missä. "Ei mua haittaa jos joku panee mua, mut ei se tunnu kivalta." Jeejee. Oli pakko ottaa se puhutteluun. Ja vaikka sillä oli äärikristitty isoveli, ni se väitti mua tosi kristilliseks. Hymyilin. Eikä se oikeesti ihan täysin menetettykään ollu. Harmi, että mulla oli krapula, enkä päässy täysin käännyttämään sen päätä. Whatever. Kai se kirjotti tänä vuonna ylioppilaaks hyvillä papereilla ja löys itsellensä järkevää tekemistä. Tai toivotaan. Oishan se hauska tietää.

Kaupat on auki perjantaina vaan yhteen?! Pitänee jo huomenna mennä erilaisiin kauppaloihin ostamaan juomaa ja ruokaa. Tai vähintäänkin paaaaaaaaaaljon juomaa. Saas nähdä mitä perjantaina. Luvassa ainakin yksi uusi ylläri. Sen taksisuharin on paree tehdä lyhyt vuoro.

Aikaisemmin päivällä hakemaan mikserivahvistin korjauksesta. 85€. Hyvä alku päivälle.

Halusin jäätelöä ja yleensä, kun sitä haluan, niin haluan sitä Stockalta. Sinne siis. Samalla käynti kirjastossa palauttamassa kirjoja. Hymy levis huulille, kun huomasi, että bibliotekin käytävällä oli iso mainos "MANGAA". Hiphei ja hurraa. Taas tätä.

En sitten mennyt ihan suoraan Stockalle. Kiertelin ympäri Stadia ja miljoonan korttelin jälkeen vasta perillä. Lakritsijäde ja kahvi. Saatanallisen herkullista.

Etsiskelin keskustan levykaupoista levyjä. Ja kyllä, tämä on ylläri, koska normaalisti haen FreeRecordShopista vaan pornoa ja pornoa ja pornoa. Or not. (Sitä saa netistä.)

Koko matkan ajan ämppäri päällä ja sen verran flegmaattinen olo, etten jaksanut edes vaihtaa biisejä, vaikka ne olivat raskaasti mollivoittoisia. Tai sitten ne sopivat muuten vain olotilaan. Mua pänni lievästi, että olin unohtanut arskat. Aurinko alko tietysti paistaa ja arskojen avulla matkalla mahdollisesti tavatut ihmiset ei olis heti huomannu mun vitutustani.

Iso-Roballa homoja ja kaks tuttua tyttöä. Juteltiin hetki ja naureskeltiin Mamalle. (Ja joo, ei mee kauaa, kun oon siellä kuitenkin taas.) I left. Stupido, eikä mitään tekemistä. Ihme musa raikas. Pakko hankkia jostain jotain sekopäämusaa. "Kokeellista", niinkuin sitä jossain piireissä kutsutaan. Eli siis "paskaa", niinkuin tavikset sitä kutsuvat. I call it muzique.

Tuntien kävelyn jäljiltä pää oli aika tyhjä. Tai ei vaan aika, vaan aika täysin tyhjä. Rautatientorilla oli jotain häppeningiä. Riisuin kuulokkeet korvistani ja suuntasin lavaa päin, jossa soitti joltain pikkukavereilta näyttävä pumppu. Ensin vitutti, mutta kun oli vaan pakko todeta, että junnut soitti hyvin ja semmosella nuoruuden innolla, jota mulla ei ikinä, syistä ja syistä, ole ollut, niin sitten ei enää vituttanut juuri yhtään. Eli runsaasti silti.

Vituiks kaikki meni siinä vaiheessa, kun bändi oli Smak, ja siellä oli tyttö, joka tuns mut. Yksi niistä, joista pyrin eroon. Tyttö puhu puhelimeen, huomas mut, nyökkäs ja tuli kohti. Multa pääs irtoomaan kasvoilta semmonen "voi vittu" -ilme, jonka se, luojan kiitos, käsitti huumorina. Seurasi keskustelu, jossa en jaksanut enää hymyillä pätkääkään ja kun tyttö kysyi siitä, niin suvereenisti taas vetosin väsymykseen. "Joo, pitää nähdä porukalla, ja blaablaablaa..." (Tässä vaiheessa taas motiivit itsellä ihan täysin hukassa.)

Tilannetta paransi vielä se, että bongasin sivusilmällä yhden ystäväni ex-tyttöystävän, jonka viimeiset sanat musta oli ollut, ettei se jaksa enää katsella näin negatiivista jätkää kuin minä. Parahdin "voi vittu", nyt ääneen, ja käännyin juuri sopivasti, ettei tyttö huomannut. Tosin, tytössä ei sinänsä ollut hirveästi koskaan vikaa ollut, mutta sen eräs seuralainen, tyttö, oli ehkä huonokäytöksisin nuori femme, jonka koskaan olen tuntenut, ja siten olin usein näiden kahden ollessa yhdessä näyttänyt tyytymättömyyteni.

Enivei, tää puolituttu tytsky kyseli asioita, joita en halunnut pohtia, 'cause they bring me down. Siten multa sille semmosia ei voi tietää -vastauksia vastauksiksi. "Ennen kuin porukka hajaantuu" on hyvä, lyhyt tiivistys kaikesta. Mä sanoin, etten aio yrittää toteuttaa mitään (koska ei se onnistuis kuitenkaan pelkällä vitun spostilla ja mun resurssit ei riitä muuhun). Ja mun motiivit viime kerran yritykseen oli muutenkin kiinni jossain ihan muissa sfääreissä kuin siinä, että mennään viettämään "vitun hauskaa" iltaa "vanhalla tutulla" porukalla. Vitut! I was simply trying to save my own fucking ass. Ja se meni vituiksi. Mulle ei jääny käteen enää mitään. Paitsi ehkä pelkkää paskaa.

Ja joo, ite tein, ei voi hävetä. I've been dead for ten years already.

Lopulta, kun erosin siitä tytöstä, niin ensimmäisten kymmenen metrin jälkeen alko vaan tuntua yhä paskemmalta ja paskemmalta. Jossain Kaisaniemen puiston kohdalla aloin jo miettiä, että missäs kohtaa on se paikka, johon olen tipahtanut ennenkin. Eroa tässä ja niissä seteissä oli vaan yhtä paljon kuin yöllä ja päivällä. Nyt nimittäin oli päivä ja ne asiat oli tapahtunu yöllä. Vaikka toikkaroin perkeleellisen hitaasti kohti Kalliota sitä rannan viertä, niin jaksoin kuitenkin eteenpäin. Mietin vaan, että omat valinnat, joskin paskat, oma toteutus, joskin typerä ja perseestä, ja lopulta se, että kyseessä olin minä. Mitä vitun väliä? Miljoona kertaa todennut aikaisemminkin, että helvetin hyvä pelastaa muita tämmöseltä paskalta, kun tietää mitä siellä on pohjalla. Deep at the bottom, inside the shit.

Puusa sanoo, että ihminen menee veltoksi, kun sen henkilökohtaisen reviirin ylittää. Se on oikeassa. Sekin miten ihmisille saa puserrettua asioita mieleen, on mennä suorastaan iholle ja olla siellä, "there". Nuorelle on silti miljoona kertaa helpompaa selittää, että "et sä voi tehdä näin", kuin vanhalle spurgulle. Mä en opi. Oon liian kaukana.