Ystäväni isä oli kerran istuttamassa puuta omakotitalonsa pihamaalla ja hetken mielijohteesta lausahdin hänelle: ”Vanha kiinalainen sanonta kuuluu: ’Ihminen, joka on istuttanut puun ei ole elänyt turhaan’.” Muistan yhä huumorin sävyttämän hetken, kun hän naurahti: ”Sinäpä sen sanoit. Nyt löysin elämälleni tarkoituksen vihdoinkin.”
Ehkäpä voimme etsiä elämällemme tarkoitusta muualtakin, mutta kieltämättä lauseessa piilee viisaus. Puut ovat hiilinieluja yhdessä esimerkiksi meren kanssa. Nykyisellä menolla ihmisten toimesta maapallon ilmakehään vapautuu erilaisten arvioiden mukaan n. 7,9 - 8,6 gigatonnia hiiltä vuodessa, joista luonnon hiilinielut, kuten meret ja metsät yhdessä pystyvät sitomaan karkeasti puolet.
Vaikka metsiin sitoutunut hiilidioksidi lopulta vapautuukin ilmaan joko puun palamisen tai esimerkiksi lahoamisen myötä, sitovat metsän puut hiilidioksidia kuitenkin niin kauan, kuin ne kasvavat. Puukuutiometrissä on noin 0,9 tonnia hiilidioksidia. Samoin hiiltä sitovat myös puusta valmistetut tuotteet, kuten esimerkiksi huonekalut ja talot.
Ehkäpä puun kasvattaminen voi edustaa sitä pientä ”joka miehen” ympäristötekoa samalla tavalla, kuin vaikkapa roskien lajittelu.
Liekö kiinalaiset arvanneet tuota lausahdusta muotoillessaan, mitä tuleman pitää ilmastonmuutoksen suhteen, vai ajattelivatko vain, että puut ovat kauniita katsella; saattaapa niitä jopa halatakin. Oli asia miten tahansa, näinä päivinä olisi hyvä kiinnittää huomiota ympäristön tilaan.
Miltei koko elämäni paikasta toiseen muuttaneena, pohdin kerran, mihin voisin istuttaa puun, jonka kasvua voisin seurata. Ehkäpä suvun kesämökille. Se on ainakin tähän asti ollut pysyvä ”tukikohta”. Vaiko kenties ihmiskunta keksisi uuden kulttuuri-ilmiön ja alkaisimme istuttaa puita julkisille paikoille? Tai talkoovoimin avohakkuualueille?
Ilmastonmuutos vaatii paljon työtä, eikä kysymykseen elämän tarkoituksesta välttämättä vastausta löydy, mutta ainakin yksittäiselle ihmiselle puun istuttaminen on ehkä helpoimpia asioita, mitä ympäristön hyväksi voi tehdä.