Eilen vierailin taas Vrindavanassa, kävimme ystäväni gurujin uudessa Goshalassa, tämän rakennuttamassa uudessa navettakompleksissa. Kaunis, tilava paikka kolmisen kilometriä kaupungin ulkopuolella. Sinne oltiin siirretty viime vuonna seitsemisenkymmentä härkää vanhan ja ahtaaksi käyneen ashraman tiloista.
Haridas Sastri-ji, tämä vanha viisas mies (kuva: Madhava) — 95-vuotias ja ikäisekseen varsin jämäkkä ilmestys — viettää suuren osan päivästään lehmiään hoitaen. Jive doya, laupeus eläviä olentoja kohtaan, hän sanoo, on dharman eli ihmiskunnan henkisten velvoitteiden ydin. Syötämme joka ikiselle navetan lehmälle hänen viime yönä valmistamiaan laddu-makeisia.
Aamukuudesta puoli viiteen iltapäivällä hän on omissa oloissaan, opiskelee kirjoituksia, palvoo ja meditoi. Iltapäivällä on vuorossa vierailu uuteen navettaan josta palataan seitsemän pintaan. Kahdeksasta kymmeneen hän päivystää ashraman temppelihuoneessa vastatakseen vierailijoiden kysymyksiin, mikäli vierailijoita on. Tähän aikaan vuodesta vaikutti kokolailla hiljaiselta ashraman elämä. Siellä hän joka tapauksessa istuu, oli vierailijoita tai ei.
Iltakymmenestä aamukahteen hän tekee palvelusta ashramalla oleville lehmilleen sekä ashraman takapihalla olevalla opettajansa hautamonumentilla. Sen viereen hän on jo rakennuttanut oman hautansa, varannut paikan opettajansa viereltä. Oman haudan rakentaminen takapihalleen on varmasti hyvä tapa pitää mielessä elämän väistämättömät realiteetit ja niiden mukanaantuoma tajunnan viileys...
Goshalassa istuessamme juttelimme tunnin verran. Ymmärsin hänen bengaliaan kokolailla saumatta, aina ei vanhojen ihmisten puheesta saa niin helposti selvää. Syvän katseen ja runsaan ajatuksen kirkkauden myötä hän selvensi kaikkien kirjoitusten ydintä: kirjoitukset kuvaavat dharmaa, sitä mikä on tehtävä, ja sitä mikä on tekemättä jätettävä. Kaiken viisauden ydin on tässä, etiikassa siis, toiminnassa johon tieto johtaa.
Hänen etiikkansa ydin kiteytyy kolmeen peruspilariin: (1) Tyaga, (2) Samarpana ja (3) Seva. Nämä sanskritinkieliset termit tarkoittavat (1) maailmallisesta luopumista, (2) itsensä pyyteetöntä omistamista korkeimmalle ja oikealle toiminnalle, ja (3) palvelusta sekä korkeimmalle että kaikille eläville olennoille. Vaikea näiden olennaisuutta on kiistää, erityisesti nähdessään kuinka vilpitön niistä puhuva henkilö on niiden toteuttamisessa — elävä esimerkki pyhästä, pyyteettömästä elämästä yli puolen vuosisadan ajan.
Näitä pyhiä ihmisiä tavatakseen on eri pyhissä paikoissa käytävä. Heidän luotaan löytyy se henkinen syvyys joka näistä paikoista on pyhiä tehnyt.