IRC-Galleria

Huomenna ei ookaan pelkästään tenttiä, vaan ysistä kolmeen päivä sen kello neljän tentin lisäks. Hienoo. Ajattelin, et mul on vielä koko huominen päivä aikaa lukee. Nyt on pakko sanoo, et kaikki menee niin sanotusti päin vittuja.

Olen jättänyt niin monta asiaa tekemättä, että ne kasantuu nyt tälle viikonlopulle ja
maanantaille tosi pahasti. Maanantain tenttiä varten on lukematta puoltoista kirjaa.
Maanantaiks pitäis suunnitella nettisivut, enkä oo ees alkanu viel. Tiistaita varten pitäis
editoida kolme tekstiä Uutispäivä Demarin haastattelua varten. Ja en sit oo tekees CV:tä. Ei
vaan ehdi. Samalla tiistaina musiikin teoriatunti, jossa mulla on tekemättä viime vuonna
annetut joulutehtävät, joita on paaaaljon, ja tän viikon tehtävät, joista en paljoo vielä tiedä.
Sit pitäis olla yhteydessä Ilta-Sanomien toimitukseen ja haukkua niiden moraalisesti
arvelluttava juttu. Ja toki ois kiva, jos osaisin itselleni perustella miks se on semmonen. Sit
pitäis kirjottaa siihen liittyen neljä eri juttua. Oiskohan viel jotain. Toivottavasti ei. Tää on jo
mulle liikaa. Äsken vielä harkitsin lähteväni bilettämään. Se taitaa nyt kuitenkin jäädä. Ei mulla
riittäis aikaa ees siihen, että saisin itseni menokuntoon.

Pitäiskö sana "standardoida" standardisoida? Miksi saali kirjoitetaan ilman h:ta, vaikka se siinä
ilmiselvästi lausutaankin? Miksi kaikki on maailmassa päin vittua?

Hetken jo luulin, mut...

En sit oo vissiin ihan parhaassa kunnossa.

Soitin tänään noin seitsemän kertaa Uutispäivä Demarin uutispäätoimittajalle. Kerran toimitukseen vaan kysyäkseni oliko äijä edes paikalla. Olihan se. Vastas sit kuitenki myöhemmin ja pyys tulee käymään tiistaina. "Ota mukaan mitä haluut", tuli ohjeeks. Selvä. Otan vaatteet. No joo. Jotain järkevää. Tajusin vasta myöhemmin, et oisin voinu vahingossa sopia sen tapaamisen vaikka torstai-aamuks. En oo ihan varma oonko menossa linjan bileisiin, mut jos olisin, ni torstain oisin kuoleman kielissä. Mut tiistai. Teoriaa samana päivänä. Pakko mennä sinne tällä kertaa. Perse. Väsyttää. Pitää lukee.

Mul on huono kuulo. Kiitos siitä, oloni oli eilen miljoonakertaisesti huonompi kuin, mitä se olisi
ollut, jos olisin kuullut oikein erään asian. Yhden nimen. Koska nimi oli eri, ni menetys ei oo
oikeen minkäänlainen. Ihan mukava tyttö sekin oli. Lopetti siks, että sen paras frendi vaihto
koulua. Ei kukaan haluu jäädä yksin. Vaikka oiski mukana porukassa. Ja tää on spekulaatiota.
Yksin ihmisten keskellä on paha olla.

"En näet ole mikään tavallinen tuhrija,
vaan taiteilija etsimässä uhria.
Ja kun sen nään jään tuijottamaan seinää
ja näen siinä kuvia joita muut ei nää.
Tahdon tehdä nämä kauniit kuvat näkyviksi
ja siinä kai on suurin syy siihen miksi."

Muuten hyvä juttu, mut mä en osaa piirtää. Enkä välttämättä halua tehdä kaikkia "kauniita
kuviani" näkyviksi. Ne kuvat (eli ajatukset, ideat, oivallukset, toiveet) on jossain paljon
syvemmällä. Niitä ei nää arkisessa elämässä. Ne on oikeasti olemassa, mutta pitää osata vaan
katsoa oikein. Katsoessa jotain tärkeää ihmistä, josta välittää hurjasti, sen näkee helposti.

En oo menossa musiikin teoriatunnille. Läksyt tekemättä, muuta duunia ja oikeesti mä en
pysty.

Vois vaan vittu laattaa.

Heräsin tänään aamuyöllä joskus viiden aikaan, jonka jälkeen en saanut unta. Paitsi tietysti 5-
10 minuutin erissä. Idea oli nousta ysiltä. Luulin jo ettei kello tuu koskaan olee niin paljon. Väsytti vaan enemmän ja enemmän, mut ei vaan pystyny nukahtaa. Ku taistelee itsensä kanssa 4-5 tuntia, ni se syö. Ku vihdoin nousin siinä yhdeksän paikkeilla sängystä oisin voinu melkeen itkee. Ihan järkyttävä tunne lihaksissa ja keuhkoissa. Teki pahaa hengittää. Suihkuun mennessä meinasin vielä saada jonkun ahtaan paikan kammo -kohtauksen. Ku vihdoinkin pääsin konkreettisesti suihkuun asti, ni oisin halunnu jäädä siihen. Siin tuntu jokseenkin elämisen arvoselta. --> Kuitenkin kouluun.

Puhuttiin kymmeneltä koulun Trombit-projektista, johon tehdään sitte myöhemmin keväällä juttuja. Nettiin enimmikseen, mutta koululle on hankittu oma paikallisradiokanava. Ihan kivaa varmaan. Pitäs vaan löytää jotain motivaatiota. En yleensä saa asioita aikaan jos mun ainoo syy on, että oon tekemässä sitä jotain vain itseni vuoksi. Sen takia mun on ehkä hankala saada koskaan mitään aikaan. Jos jostain ei muut hyödy, ni miks mun pitäis. En mä tartte mitään.

Ruokailun aikana en jaksanu kattoo ketään sekuntiakaan. Teki vaan pahaa. Olin koko
aamupäivän muutenkin vaan maannu tuolin ja pöydän välissä ja yrittäny hengittää tasasesti. En ollu missään kovin hyvässä kunnossa. Kuitenkin meidän oman linjan infossa sain semmonen ultimaattisen hirveen fiiliksen, joka aiheutti sen, etten ois pystyny millään ilveellä tekemään mitään suunnitteluyhteistyötä kenenkään kanssa. Oisin voinu vaan itkee, mut ku oli kiire olla itselleen vitun vihanen. En pystyny edes feikata olevani pirteä kun ilmotusluontosesti kerroin opettajalle, et morjes, nyt riitti. Se vaikutti pettyneeltä ja luonnollisesti vähän kyllästyneeltä, et feidaan jonkun suunnitteluhetken, jossa piti kaikkien olla paikalla ja yhdessä pohtia yleisiä asioita, omia ideoitaan esittäen. Lähdin sieltä sen verran vittuuntuneena, et joku yritti perään vielä kuuluttaa mulle jotain. En kääntynyt edes katsomaan.

Totesin eilen itselleni, et vaikka mua vituttaa, niin mulla ei oo mitään oikeutta pilata sillä mun
vittuuntuneisuudellani muiden iltaa. Lopputulos oli ihan hyvä. Viinaa ja (jotenkuten) hauskaa.
Mua ei yksinkertasesti voi viedä Helsinki-klubille, koska mulla tulee hirveitä agressioita niitä
täysin moraalittomia, kusipäitä, vitun runkkareita kusipäitä kohtaan. Bisnesmiehet, joiden
asenne on "mul on rahaa, jos sul on pillua" ei yksinkertasesti ole mun favorite-listalla luonnekategoriassa. Mul tuli semmonen saatanan, noi on pakko pelastaa fiilis varsinkin
kahden pikkutytön kohdalla, jota semmonen viiskybänen jätkä lämppäs. Ehkä jotain 18v-tyttöjä. Tuli vihanen ja ilkee ja likanen olo. Sokos Hotels - Where money and pussy meet.

Viime kerralla ku olin Hesarilla, ni tein saman tempun ku nyt, ja jäin viel juomaan viinaa ku
muut lähti. Rahaa paloki sit se 70e. Ei halpa mesta. Maksoin jopa kortilla, mitä en ikivitunmaailmassa ois saanu tehdä. On mun luonteellani sairaan hasardia maksaa kortilla. Tuntuu ku ois lopttomasti rahaa käytössä ja sit sitä menee. Ei, ei ja ei. Mua pitää estää.

Ja nyt sattuu päähän. Taas. Aamulla, eli kahdentoista jälkeen sängystä ylös, suihkuun ja ulos.
Hirvee hedari jo sillon. Meni onneks pois ulkoilmassa. Mummin kanssa syömään ku se täytti 84.
Oli sairaan hyvää aamupalaa täytyy myöntää. Karitsan kyljyksiä. Siellä sitte pullo kuohuviiniä ja irish coffee lisäks tähän ei autoiluoloon.

En muista koska olisin viimeksi ollut jossain sheikkaas äässii. Tänään vois harkita.

Tässä illalla tullu taas hankittua semmonen ult. vitutus, et on vaikee lähtee ovesta ulos pitämään hauskaa. Kuinka helppoo lähtee nauttimaan ku vituttaa. Vittu.

Gonzoo.

Samaa ku eilen koulussa. Journalistietiikkaa. Perussetti, että myöhästyin koulusta hiukan.
Heräsin tavallista myöhemmin, koska näin jotain unia läpi aamuyön. Mä en enää muista, mitä
niissä unissa oli, mutta niissä oli mulle tuttuja ihmisiä ja jotain omakohtaista lopullisuuden
tuntua. En kuitenkaan herännyt kyyneliin, vaan lievän pöllämistyneeseen fiilikseen, et hei, on
valosampaa ku normaalisti. Siitä sit kouluun istumaan uskomattoman pitkään kestäville
luennoille. Minimitauot. On se selittäjä-setä oppinu vissiin ilmavoimissa, että suomalainen
kuuntelee yhteen putkeen asiaa seisaaltaan 12 tuntia ilman taukoja ja referoi sen paperille
täydellisesti. No, meil on sentään kohtuu hyvät pehmustetut tuolit. Mun pakarat valitti kyl
vähän, mut onko pakko istua niin huonossa asennossa.

Vittuunnuin taas johonkin. Syödessä yks tuttu linjalainen istu siihen viereen silleen, et se
ilmiselvästi ois mielellään vaihtanu kuulumisia. Katoin sitä vaan sivusilmällä, enkä edes millään
tavalla tervehtinyt sitä. Ois voinu vähän ajatella. Se ei välttämättä ollu kovin mukavaa sille, et
mä en noteeraa sen läsnäoloa ollenkaan. (Ja joku vielä luulee, et mä oon kylmä.) Kuitenkin yks tyttö sattu kysymään iloisesti, et miten mun joulu ja uusvuos meni. Yllätyin ehkä itsekin kuinka
kyllästyneellä ja helposti tylyhköksi tunnistettavalla äänellä vastasin vaan, että "siinähän se".
Piste. Pienen hiljaisuuden jälkeen lisäsin, että rikottiin vessanpönttö, astiasto ja kustiin
roskistulipaloa sammuksiin. Tj. Ja mua vitutti sanoa se. Se minkä onnistuin itselleni
hankkimaan, oli hankala olo olla siinä tilanteessa. Söinki sen ruoan nopeahkosti ja taistelin
sen kuivan, vanhan leivän kurkusta "äkkiä" alas, et pääsen helvettiin sieltä. Ja himaan
kahville. Se kahvitauko on ollu mulle pakotie vittun sieltä koko ton koulun ajan. Ei oo tarttenu
jäädä niiden ihmisten kanssa jauhamaan jotain smalltalkia. Jotain, jonka mä handlaan niin täydellisesti. Mun teot ei hirveesti mun tilannetta paranna.

Kahvilta palattuani en kai jaksanu edes yrittää esittää tyhmää hymyä luokkaan astellessani.
Bisneshymy! Paskanvitut. Helpottaa toki ihmisten kohtaamista jos osaa hymyillä, mutta ku
mulla se tuppaa olemaan se väkinäinen mukahymy. Koska mä oisin viimeks oikeesti hymyilly leveesti jostain viattomasta iloisesta syystä ja ilman viinaa. Ihan ku viina ois joku pakotie
selviämiseen ihmisten seurassa elämässä. Sillon mä kestän ketä vaan. Ja pienessä hiprakassa oon paljon mukavampaa seuraa. Olo riippuu tietysti seurasta. Ei tätä nyt.

Vikalla tauolla viimeistään petti maa alta. Menin sinne aulaan istumaan pehmeelle penkille ja
kuuntelin 20 minuuttia täysin liikkumatta randommusaa ämppäristäni. Ja tuijotin varmaan sen
koko ajan yhtä pientä pistettä siellä aulan nurkassa, jossa oli kahviautomaatti. Ei mitään
kontaktia koko maailmaan enää. En muista missä vaiheessa tuli semmonen fiilis, et oon
oikeesti huolissani itsestäni, mikä on harvinaista. Ku 15 minsaa oli menny ja ois pitäny palata
luokkaan, yks tyttö tais huomauttaa mulle, et luokkaan sieltä. Kai. En noteerannu sitä
mitenkään. Nousin parin minuutin päästä ja raahauduin sinne tunnille. Mä kuuntelin sen sedän
juttuja silleen, että periaatteessa en tajunnu, että luokassa oli muitaki paikalla. Jotain tyhmää asiaankuulumatonta oli taas pakko sanoa.