IRC-Galleria

Joo. Mä koitan kompensoida "maalailemalla" ja koristelemalla tota mun asiapohjan vähyyttä tossa mun tekstissä. Harmi vaan, et nyt oon jo skrivannu enemmän tekstiä, ku voin. Pakko lyhentää ja editoida. Aikaa palaa ihan sikana. Ja vasta se pääjuttu kyseessä.

Sit mulla on ongelma, että tein aikakausilehtimäisen alun. Tarjoon sitä huomenna uutispäätoimittajalle, mutta heitän siihen viereen neutraalimman kärjen. Saas nähdä. Jos olisin yhtään ammattimaisempi niin käyttäisin "kill your darlings" -ohjenuoraa. Mut nyt mulla ei riitä aika tai halu siihen.

Ja se Serbian viisuvoittaja on kaappilepakko. Se oli sanonu Hesarissakin, että se haluu aviomiehen ja lapsia ja laulaa 40-vuotiaaks asti. Niille, jotka ei snaijaa, ni kysykää itseltänne kuinka moni hetero 22-v viisuvoittaja sanoo noin viisuvoittohaastiksessa? Ja kyllä oli mielenkiintosta, että sen taustakuoron ja -tanssijoiden kommentit siitä oli, että "se on ihan "normaali" 22-vuotias". Nyt sitä aivojenkäyttöä peliin.

Enkä mä lupaa, et mä oon oikeessa. Tää ei oo eksakti tiede. Eikä seksuaalisuuskaan kovin eksakti asia.

Luulin, että mulla ois oikeesti aikaa, kun oon tekemässä juttua vasta ens maanantaiks, mutta kävikin ilmi, että keskiviikkona ja torstaina ei oo toimituksessa ketään töissä ja perjantaina juttu pitää taittaa. Ja sitä ennen mun pitää sopia kuvista kuvatoimituksen kanssa. Eli siis huomenna aamupäivällä.

Shite.

Mun pitää siis nyt tän illan aikana skrivaa reilu 6k tekstiä näistä taustoista, joita mulla on. Toimituksellisesti mun työstä tulee miinusta siitä, etten saanut käsiini Amnestya tutkinutta tutkijaa. Multa puuttuu siis puolueeton näkemys koko paskasta. Kivakiva.

Ja mun pääjutun sisältö. Niin... Kyllä mä saan noilla kamoilla siihen kirjotettua vaikka kuinka paljon tavaraa, MUTTA! siitä koko kirjotuksesta puuttuu osapuilleen kokonaan se itse juttu. Se pointti. Se syy koko kirjotukselle. Taskete!

Sivujutusta saan onneks ihan asiallisen. Mielipidevangit. Onnistuu. Taustat on. Ja suoraan sanottuna mulla on (tänään totesin) semmosta tietoa, jota mulla ei pitäis olla. Mut sitä on vaikee käyttää. Onneks se ei oo hirveen tärkeetä kamaa. Oli vaan hassua soitella tänään kansanedustajille ja todeta, että ne ei tiedä mun asiasta mitään muuta, ku samat vanhat jutut, jotka on ollu esillä jo sata vuotta sitten. Kamoon. Kyllä pitäis olla perillä omista asioista stana! Juuei. Ihan sama.

Niiiiiiiin, ton 6000 lisäks mun pitäis vielä skrivaa kolumni... Jeejee. Pääsee duunaamaan ekan oman kolumnin. Jee... ... ... En pidä sitä ihmeellisenä. Mielipidetekstiähän osaa kaikki skrivaa. Ja mulla taas on harvoin mielipiteitä. Paitsi tähän asiaan kehitin mielipiteen. Sulavan puolueettoman. Eli en. Mun mielipiteessä perustellaan asiat ihmisoikeusnäkökulmasta, vaikka tosissaan asiaan paneutuva tois mukaan myös puolustuspoliittisen näkökulman. MUT HEI KAMOON, ONKO MULLA MUKA AIKAA!?!

Saatanan kokkarit! Mun piti soittaa tänään viidelle kansanedustajalle. En saanu ku kolme kiinni. Ekana vihreiden edustaja vastas suoraan toimistostaan. Demareiden edustaja oli tarpeeks ystävällinen, että soitti mulle toimitukseen takas nopeammin ku sen avustaja edes lupas. Harmi, et se oli vähän harvasananen. Sit vasemmistoliiton sedän piti avustajan mukaan soittaa mulle, mut se ei A)muistanu tai B)sen avustaja unohti. Ihan sama. Soitin sille klo 3 ja se vastas ihan mielellään ja hyvin vielä. MUT SE KOKKARI. HYI SAATANA! Saatanan apina kieltäyty sanomasta mitään. "Jätän kommenttini syksylle, kun asia tulee käsittelyyn." Kiitti vitusti runkkaripaska mä halusin sun mielipiteen enkä mitään asiantuntijalausuntoa helvetti sentään. Vittu se setä ei tienny ELOKUVISTA MITÄÄN!!! JA SE MUNANLUTKUTTAJA EI OIS EDES TIENNY, ETTÄ SE ASIA TULEE KÄSITTELYYN SYKSYLLÄ JOS EN OIS KERTONU SITÄ SILLE! Voi perkele tommosta. Keskustalaista edustajaa en saanu kiinni. Enkä liiemmälti muita kokkareita.

Huomenna joko musiikin teoriatunnille nyyttäreille (kärsimään) tai toimitukseen läksiäisiin (tekemään mitä?), jotka pidetään poistuvalle politiikantoimittajalle, johon ehdin tutustua hädin tuskin 2 viikkoa. Keskiviikkona on illalla musiikin teorian kokeen toinen osa (josta siis suoritan vaan rytmiosuuden). Mut paskaa se silti on. Ja hävettää mennä sinne.

Tänään en käyttäny edes konetta tai skrivannu paperille kysymyksiäni, kun soittelin niille kansanedustajille. Alkaa puhetaito parantua sen verran, että kykenen kyselemään ja miettimään asioita samalla kun jauhan sontaa. Takkusta se on silti vielä.

Lisähauskuutena oli se, että se politiikantoimittaja oli neuvonu mulle, miten niiden kansanedustajien kännykkänumeroihin saa yhteyden. Niitä kun ei löydy eduskunnan nettisivuilta (yleisesti). Siitä oli nimittäin hyötyä. En ois muuten saanu niitä kahta kansanedustajaa tänään kiinni. Hah.

Kello on nyt 6 ja mulla koko tuleva ilta naama kiinni näyttöpäätteessä. Ei hyvä, ei kiva ja koska mä pääsen lukee pääsykokeisiin?

Tuhlattu. Koko päivä. En saanu luettua ku 3 sivua. KOLME!!! Ja oon ollu 9 tuntia pystyssä ilman, että ois ees ollu krapulaa.

Mä en tuu pääsemään lipastolle. Se alkaa olla realiteetti. Mut mä en halua uskoa sitä. Mun koko elämä perustuu tällä hetkellä sille oletukselle, että oon opiskelemassa syksyllä. Mitään muuta mulla ei oo.

Mun ajatukset harrastaa samaa leikkiä, kun jo yli kymmenen vuotta sitten. Ainoo ero on, että tarinat on muuttunu entistä todellisimmiks. En enää liitele pilvissä, vaan luovin siinä samassa virtaavassa joessa, jossa oikeastikin lillun. Mun mielikuvitusmaailmassa sen joen uomat vaan kulkee eri tavalla. Tai ei edes aina. Jos keksin jotain oikeesti älytöntä, ni se on usein ihan toteutettavissa.

I should be writing books.

Mut se ei tuu tapahtumaan. Sen sijaan, mä haaveilen tunteja pääsykoekirja käsissä ja jumitan samalla aukeemalla, kunnes joku asia herättää hetkeks. Sit pari kappaletta tekstiä ja joko sorrun taas harhailuun tai sitte pitää tehdä jotain konkreettista. Vaikka syödä.

Mun elämässä ois paree tapahtua jotain. Oon kohta suljetulla osastolla tätä vauhtia. Menee vielä kokonaan kontakti todellisuuteen joku päivä. Ja ei tässä oikeesti mitään. Kunhan lämpimikseni kirjottelen.

Se, mikä on sitten taas jotenkuten lähempänä todellisuutta on se, että oon onnistunu hankkimaan itselleni ongelmia ton opiston kanssa. Ois pitäny vaan olla ottamatta sitä katsekontaktia keheenkään, niin kohta ei tuntuis vitullisen paskalta. Ja vitsivitsivitsivitsi. Hahhahhaa.

Vitut. I just hate goodbyes. Kaikki vituiks ton opiston takia. Opin ehkä skrivaamaan uudestaan (jotenkuten), mutta onko siitä hyötyä jos en sitte kuitenkaan pääse käyttämään sitä taitoa hyväkseni?

Ongelma on, et mä en haluis, ja mä haluun, mut mä en pysty, kykene.

Heikkoooooooo! Juuri kukaan ei ollu bilees. Tai ees juomas. Except for me. :)

Siinä vaiheessa, ku Serbian lepakko voitti, ni mulle tuli hirvee hinku lähtee Mamaan. Veikkasin, että siellä saattais olla aika komeet bileet. Harmi vaan, että ku soitin frendille, joka ois voinu siellä olla, ni se olikin jossain Liljendalissa. So sad. Tosin, jos oisin menny Mamaan jälleen yksin, ni tuskin oisin ollu siellä yksin kovin kauaa. Ja varmaan ois ollu niitä puolituttuja paikalla. ...vai oisko pitäny soittaa sille Tanjalle?

Jostain kumman syystä mä diggasin aika monesta EVbiisistä. En viittiny äänestää, ku en tienny ketä pitäis. Enkä tosin ois äänestäny muutenkaan. Turkilta onneks saatiin käyttöön uus iskurepla baareihin: Vittu vatkaa vaan beibi.

Venäläisten lyriikat kaikkine kirsikkoineen oli kyllä aika järkyttävät. Se naiseks pukeutunu taas veti kyl aika helvetin hyvän shown. Olihan siel kaikkee. Kävi jopa mielessä, että voisin ostaa sen tän vuotisen viisulevyn.

Sain kaverilta takas collinslasini, mun siniset Voguet ja 2-3 vuotta lainassa olleen Kingston Wallin remixlevyn.

Oli hauskaa, mut ois voinu olla vieläki hauskempaa. Ois ny helvetti pitäny mennä sinne Mamaan.

Tavallaan vaan osa ongelmaa. Kykenemättömyys. Mun pää kelaa, pelaa, esittää. (Edelmann)

Ois HEO:n loppujuhla parin viikon päästä. Haluisinko tehdä sinne jotain? Like I could.

Ihmiset ei oo kovin erilaisia pohjimmiltaan. Tarvitaan jotain ihan puhtaasti erityislaatusta ollakseen erilainen. Ne on sitte ehkä ne ajatukset. Ja niiden toteuttaminen ja toteuttamatta jättäminen. Oma valinta olla tekemättä asioita, joita haluais... vaiko vaan sitä kykenemättömyyttä?

Esiintyjänä. On oikeestaan helppoa. Sillon kun ei tartte olla oma itsensä. Musta ei ikinä tullu kitaristia osittain senkin takia, että en sen soittimen kanssa vaan kyenny esiintymään. Sen kanssa oli pakko olla yhtä jos siitä halus saada oikeita säveliä aikaan. Ei pelkkä kylmä tekniikka, eikä liiemmälti se hiki, joka nousee pintaan soittaessa naama punasena kolme kertaa tavotteita nopeammin, vaan enemmänkin se kyky soittaa se vihoviimenen, lähes äänetön ja olematon nuotti niin suurella tunteella, että yleisö pidättää hengitystä.

Se.

Tai kyky kertoa ilman sanoja.

...

Beetasalpaajat. Rentouttaa, mutta vie sosiaalisen särmän liikakäytöllä. Onko mulla vaihtoehtoja? Mun sormet ei osu edes kielille.

Että oisin muka ehtiny Alkoon?

Pääsin lähtemään himasta 5 vaille 9. Juoksin siitä sitte kauppaan ja ostin yhden tölkin olutta. Se naamariin parissa minuutissa, Ärrälle ostamaan sinisiä Vogueita (jotta voisin antaa ne yhdelle Heolaiselle tytölle) ja metrolla Senaatintorille satojen ihmisten seuraan etsimään Heolaisia, jotka oli ollu siellä jo 1,5h.

Kävi pulla ja löysin osan porukkaa istumasta Tuomiokirkon rappusilta. Väsyneen näköstä porukkaa. Kaikilla joko humala tai krapula. Ja mulla melkeen selkee pää. Onneks oli DJBB. Oli jotain ohjelmaa.

Paikalla ei siinä vaiheessa enää näkyny ihan semmosta lössiä porukkaa, mitä oisin toivonu näkeväni.

Arvottiin liian kauan minne mentäis. Sopivasti saatiin kaks tyttöä takas siihen porukkaan, kun yks päätti lähtee. Lopulta päätettiin mennä Kallioon.

Kaikki oli silmiinpistävän väsyneitä. Varsinkin yks tyttö näytti suorastaan söpöltä siinä parin juoman ja liian vähäisen unen aiheuttamassa tilassa. Harmi vaan, et se oli linjalainen... The rest you can guess.

Kello oli jotain 12 kuin päästiin vihdoinkin Om'puun. Ihan täynnä ja porukka hajaantu. Kaks tyttöä lähti aika pikaseen. Molempien noustessa pöydästä nousin itsekin. Kun ne oli lähteny mietin, että miks vitussa mä toteutan jotain 1800-luvun käyttäytymiskoodistoa 2000-luvun Kalliossa.

Kaunispoikabasisti oli taas paikalla. Semmosessa kunnon kuosissa. Taas. Samalla näin yhden inttitutun, joka oli samassa alokastuvassa ja meni sitte sotilassoittajaks. Hauska mies.

Illan aikana join siellä baarissa yhden oluen. Koko illan, eli 5h aikana, join 2 olutta. Kova humala. Aivan järkky. Harmikseni mulla on tilanne, että jaksan näitä ihmisiä paljon paremmin hirveessä hurrikaanissa. Ei oo juuri kosketuspintaa selvinpäin. Asiat ois siis voinu olla paljon paremminkin. Harmitti.

Ehkä se vihoviimenen niitti oli tyttö, jonka huomasin sopivan aikasin jo olevan vähän huonossa kunnossa. (Ei viinan takia... tai ehkä lisäks sen.) Kattelin jossain vaiheessa, et koht menee kaikki vituiks. Koitin lopulta epätoivosta yritystä seivaa sitä tilannetta esittämällä idioottia. Joo... Ei pystyny. En edes tuntenu sitä tyttöä ja siel ei voinu oikeen keskustella. Ja sen kaveri oli sen verran soosissa ja liian hilpee/väsyny, et se ei reagoinu ennen ku alko tapahtumaan.

Ja mua vitutti, kun ei ollu mukana laukkua, jossa olis ollu nenäliinoja.

En mä siitä enää itseäni piristyneemmäks saanu. Semmosta väsytystaistelua itsensä kanssa, et koska pois. Pikkusen jarruttelin lähtöäni, ku 1 tyttö saapu vielä joskus yhden aikaan. Sil oli nälkä ja se halus syömään. Mulla sama tilanne. Joten jäin. Turhautuneisuuksissani poltin putkeen niitä pillitupakoita.

Valomerkin jälkeen outside. Suuntana Capris ihan eri suunnassa, ku minne mun ois kannattanu lähtee. Mentiin porukalla, mutta laitoin ämppärin kuulokkeet korville, jotta ois tekemistä. Eurobeattia. Siihen aikaan yöstä. En jaksanu vaihtaa musatyyliä, kun siitä sai semmosta energiaa, että jakso eteenpäin. Poltin koko matkan ajan.

PizzAria/Kebabhousessa oli tietenkin täyttä. Meit oli viis. Aloin laskee, et en tosiaankaan kaivannu siihen aikaan kokonaista pizzaa. (Minkä takia nää maalaisurvelot haluu aina vetää koko aterian keskellä yötä, ku Stadilaiselle kelpaa snagarisafka?) Laskelmoin siinä hetken. Pöytiin mahtu muutenki tavanomasesti 4, jos niitä nyt ois vapautunu. Katoin hintoja ja mietin ja päätin: Pois. "Mä lähen. Morjes." En juuri jaksanu kääntyä takas oottamaan kuittauksia. Oli ehkä - niin, ehkä - parempi, että lähdin. Sentään viimeks kun olin niiden ihmisten kanssa yösyömässä, niin päädyin viskomaan pizzani pitkin Iso-Robaa...

Koko päivän käytin siihen, että keräsin taustoja. Eli istuin samalla pallilla, samalla koneella, rääkkäsin samaa luuria ja näpyttelin näppäimistön hajalle, kun kirjotin puhtaaks kaikkia puheluita.

Hauskaa oli tietty huomata, että mun juttu muuttu niiden puheluiden aikana. Mun kantava ja loistava ajatus kiteyty jossain vaiheessa spekulatiiviseen fraasiin: Näillä näkymin näyttää siltä, että Suomi ei tule koskaan poistumaan Amnestyn mielipidevankeja pitävien maiden listalta. Mut tättädää! Asiat ei välttämättä olekaan näin. Toi pitää kääntää ympäri koko oletus. Mut sen, minkä teen tossa ens viikolla, niin soitan läpi ne ihmiset, jotka tulee päättämään sivarilakiuudistuksesta ja kysyn mitkä niiden ennakkomielipiteet on. Btw, siel on päättäjien palleilla istumassa lautakunnassa 2 reservin yliluutnanttia ja 1 alikessu. Hmm...

Sain tänään Amnestyn sedältä niiden yhden lausunnon, josta selvis mitä mieltä ne oli tästä alkuperäsestä sivarilakialotteesta. Hassu juttu vaan, että siinä selvis sen alotteen sisältö, ja sen mitä soitin työministeriöön, ni siellä ei annettu tietoja koko asiakirjasta. Saattaa, huom, saattaa olla, että mulla on käsissä taas jotain epämäärästä tietoa, jota ei valtion puolelta allekirjoteta. Kiva julkasta jotain ja todeta, et toimitukseen soittaa iso paha setä, joka valittaa, että hei ei tämmöstä saa vielä kirjottaa. Mut ihan ku mua kiinnostais. Oon sillon jo omilla teillä. (Eikä niin oo oikeesti tapahtumassa. Siitä jutusta tulee löysä.)

Lähdin taas tänään toimituksesta viimesenä. Ja aamulla olin melkeen eka paikalla. Oli siellä lisäks hevosen kokonen koira. Ja se oli kuulemma ihan pikkukoira vielä. ...en välttis haluu sitä samaan huoneeseen mun kaa,ku se kasvaa täyskokoseks. Huhhuh.

Pakko varmaan tehdä tota juttua viikonloppuna, että saa sitä eteenpäin. (Missä vitun välissä mä luen?) Kohta pitää lisäks mennä juomaan viinaa. Ja joojoo. Nimenomaan pitää. Kauheeta, auta armias. Mut nyt pakko nukkuu hetki. Heotapaamiseen ja ennen sitä Alkoon.

Niin, ja jos työministeri soittaa, ni sanokaa, et oon varattu.

Niinpä niin. Mut erottaa vakkarista se, että mulla tulee menemään sikana aikaa sen aukeeman kanssa. Vakkarit tekee aukeemanteon ohessa muita juttuja. Mut, eilen sain itse aiheen ja mietiskelin. Illalla vasta sain spesifioitua, mitä oikeesti teen. Tänään meni melkeen koko päivä pelkkään ideointiin.

Aamulla yritin keksiä mitä tekisin yhden kysymys/vastaus-palstan kanssa. Palloilin Juhani Kaskealan ja Jyri Häkämiehen paikkeilla ja siirryin Tuula Haataiseen ja Jouko Skinnariin. Lopulta keskusteltuani uutispäätoimittajan kanssa, se suositteli työelämä- ja tasa-arvolautakuntaa. Ja siihen päädyin. Jossain vaiheessa kävi mielessä kyllä myös puoluesihteerit ja -puheenjohtajat.

Voi vaan arvaa kuinka vittumaista on yrittää saada niitä kansanedustajia kiinni ja repimään niiden pärstäkuvat. Nyt kun mietin, ni pakko varmaan mennä avustajien kautta, kun kerrankin on aikaa. Aikaa... niin no. Pitäis olla aikaa kaikkeen muuhunki. Töihin siis, jos oisin vakkari.

Skrivattavaa tulee 'bout 3000+2500+2000+600 merkkiä. Sen homman voi toki tehdä lyhyemminkin. Tää olis yhdellä isolla kuvalla, mut 2 kuvaa vähentäis merkkejä. Ääääh, emmätiäemmätiäemmätiä.

Sain selvitettyäni itselleni taustat ja tilanteen. Tosin tilanteen kuulin uutispäätoimittajalta ja taas pakko ihmetellä, että mistä se on sen tiedon saanu, ku sitä ei lue netissä missään. (Oisko STT tai vastaavat, tai toimituspostituslistat tai... ha'sama)

Kirjotin ja tarkensin kysymyksiä ja suunnittelin keneltä lähden niitä kysymään siinä taustojen lukemisen ohessa. Siinä meni oikeestaan kaikki tänään käytössä olleet tunnit. Slow.

Soitin Amnestyyn viestintäpäällikölle, jonka sihteeri kerto, että vp oli palaverissa ("5, 15, 30, 60, 120 min"). Jätin soittopyynnön. Secretaari suositteli tiedottajaa mun kysymyksille. Sopi mulle. Ideana oli kysellä alustavasti tilastoja ja tarkempia yhteystietoja ja lisäks henkilöitä, jotka osais vastata erinäisiin kyssäreihin.

Tiedottaja soitti takas, ei osannu vastata, pyys lähettämään kyssärit spostissa ja lupas ohjata mut ja kyssärit oikeisiin osotteisiin. Jei. Huomenna jatkuu. Nyt pitäis vaan löytää tässä asiassa puolueeton tutkija/asiantuntija, joka vois kommentoida tätä hommaa. Ja mistä perseestä mä semmosen löydän. Useat tutkijat, jotka A:sta jotain tietää, kuuluu sattumoisin itse siihen organisaatioon. (Kyl sekin käy... mut neutraalit on best.)

Tänään oli lehdessä hienosti mun juttu, mutta se oli niin out of place, ettei mitään rajaa. Jos oisin ollu uutispäällikkö, niin oisin säästäny sen mun jutun huomiseen päivyriin, enkä tunkenu sitä tän päivän uutisiin. ...ja yks jutussa haastatelluista tajuaa kyllä jutun luettuaan, että kuka mä oon (pieni maailma ja hassut sukujuuret). Perse tätä hommaa. Kohta kaikki Stadin punaset alkaa soittelemaan suoraan mulle.

Tajusin pari timmaa sitten, että menetin eilen illalla jutun, josta muut lehdet ei ois ollu - mitä luultavimmin - tietosia (pl. ainakin Irlannin viisumedia). Dervish oli kai menny Mälliin jamittelemaan, ja se ei kuulu viralliseen viisuhäppeninkiin. (Kai.) Mut se jutun juju ois ollu suomalainen säveltäjä, jonka biisi oli mukana Irlannin viisubiisikarsinnoissa. (Ja pärjäs hyvin.) Se säveltäjä nimittäin varmaankin oli Mällissä paikalla. Mut ihan sama. Missed it.

Huomenna niin paljon viinaa, että muutun norjalaiseks. Täytyy vaan toivoa, että tää viikon kestäny kurkkukipu ja nuha ei vaivaa i morgon. Tänään taas semmonen olo, ettei voinu mennä soittelee. Mut plussaa on, et pääsen lukemaan hetken pääsykokeisiin.

Ja joo. Join paljon herkkukaakaota ja söin kanaviilokin ohessa pannukakkua kermavaahdolla ja hillolla.

Jumazuikale! Myöhästyin tapaamisesta tytön kanssa. Kyllä mä myöhästyn aina kaikkialta, mutta en koskaan naisten kohdalla. Perse sentään, että piti jotain tämmöstä tapahtua. Oli pakko juosta himasta Hakiksen torille.

No, kaikilla on eka kerta.

Itse esitys, jota kävin kattomassa oli jännä. Se, että se oli tehty yksiöön loi ihan oman helvetin tiukan tunnelman. Esiintyjien (ja katsojien) hengityksen kuuli. Kaikki oli ihan iholla. Pidin sitä tosi jännänä tilanteena. Kesti kuitenkin vähän aikaa totuttautua ja tajuta, että katsoo ihan normi esitystä.

Tilaa oli käytetty ihan sopivasti hyväks. Tulitikun rikin tuoksun haisto. Sinapin haju tunkeutu sieraimiin purkin tyhjentyessä. Mut joojoo, ois sitä tilaa voinu vieläki enemmän hyväksikäyttää, mutta tän ohjaajan tyyli on mun tuntemuksen mukaan semmonen, että se nojaa enemmän näyttelijöihin, ku propseihin.

Tarinan juoni. Jotenki se selkeyty mulle ekan parin minuutin aikana. Kiipi semmonen fiilis selkäpiitä pitkin, että ei saatana tämmöstä. Katoin, että on tyttötuttu on tarttunu kiperään aiheeseen.

Esityksen aika liikku vuosissa eteen ja taakse. Yks kausivaihto jäi mieleen, kun ensin oli pikkutyttö, joka sitte kasvo isoks sillä, että yhtäkkiä se osas lausua K:n. Mut toi esitys ei ollu idiooteille. Joku vois ehkä kysästä mitä mä siellä tein. Ihan sama. Osasin koota palikoita ihan hienosti. Jossain kohdassa semmonen ihan pieni kysymys asioiden tarkotuksista. Don't really care. Nautin. Oli erilainen. Melkeen semmosta YT-kamaa. Mut mä tykkään silti enemmän perinteisemmästä teatterista.

Sen huomaa kyllä aika lailla heti kun on ammattivalokuvaaja asialla. Lehden etusivu oli helvetin hieno tänään. (Joo... siinä oli toki mun alustus, mutta tarkotan nimenomaan pääkuvaa.) Pääkuva oli jo melkeen puolitaiteellinen. Uutiskuva silti. Mutta se symmetria! Semmosta kuvaa saa oikeesti odottaa kauan, että sen saa. En tajuu miten se kuvaaja sai sen otettua.

Mun juttu oli levitetty koko aukeemalle ja kolmella kuvalla koristeltuna. Näytti hienolta, mutta se mun osuus ei nyt sinänsä ollu ku noin 3100 merkkiä. Ja jutun ideakin tuli toiselta toimittajalta mulle vinkkinä. Jajaja se aukeema oli erikoisaukeema. Helsinkiaiheinen. Erikoissivuille on aina helppo tehdä juttuja. Kaikista vaikeinta mulle on se kylmä uutinen. Linjakas ja neutraali.

Ja muistelen, että jossain tutkimuksessa oli laskettu, että ihminen pystyy muistamaan yhteensä noin 200 eri ihmistä. Kun alan pikasesti laskemaan kaikkia ihmisiä, jotka tunnen ja tiedän, ni niitä on kyllä aika liikaa. Toi eilisen ihmeellisyys ei ollu eka kerta. On tullu usein tilanteita, joissa ihmiset tuntee meikäläisen liian hyvin ja joudun nöyrtymään ja kysymään, et "sori, mistä mä tunnen sut?". Se on aika perseestä.

Tänään kattomaan teatteria entisen yläasteluokkalaisen luo yhen Heolaisen kanssa. Jännää. Pitänee nauttia kun voi.

Niiiiiiiiiiiin, ja Amican ruokalassa oli tänään "herkullinen kasvisruoka", eli sinihomejuustokalkkunavoileipä. .... .... ....niin no. Mut hei okei, se oli sikahyvän makunen. Pitänee varmaan alkaa suosimaan noita kasvisruokia, joita höystetään valtavan kokosilla lintujen rintafileillä.