IRC-Galleria

Päivittäminen on jäänyt taas vähälle, kiitos ESP:n. Netin hankkiminen Kiikoisiin on yllättävän hankalaa. Pitäisi tietää asioita, joita mielestäni tavallinen kuolevainen ei voi tietää. Esimerkiksi onko Sonera vetänyt laajakaistakaapelin tontin kulmaan silloin kaavoitusvaiheessa joskus viime vuonna. Ööööö... Miltä sellainen kaapeli näyttää? Asiassa saattaa tapahtua edistystä nyt, kun kolmen puhelinsoiton ja yhden soittopyyntöoharin jälkeen kävimme paikan päällä Sastamalan keskustassa.

Se selityksistä. Tänään matkusta Jykylään ja sitten olen taas koko ajan online. Ettäs tiedätte.

Päivänä muutamana töissä, pitkien taukovälien ja alhaisen verensokerin motivoimana päätin kirjoittaa säännöstön seuraava asiakas -kapulan käytöstä. Joskus muistan lukeneeni jostain tuskastuneen kirjoituksen siitä, ettei mitään vakiintunutta käytäntöä kapulan käyttöön ole. Kuka sen laittaa? Mihin se laitetaan, paljonko väliä ostoksiin yms yms yms. Ehdottaisin seuraavaa.

Seuraava asiakas -kapulan käyttäminen on tärkeää ja nopeuttaa huomattavasti kassatyöskentelyä, mistä on hyötyä asiakkaalle. Käytäntö on osoittanut, että helpointa on laittaa kapula omien ostoksien perään, koska ostosten nostamisen jälkeen hihna on yleensä pyörinyt jo jonkin verran eteenpäin ja asiakas yltää kapuloihin helposti. Jos edellä menevä asiakas ei kuitenkaan laita kapulaa, on se tehtävä itse. Tätä voisi verrata oven avaamiseen. On toki hienoa, jos joku pitelee takana tulevalle ovea, mutta jos hän ei sitä tee, on ovi avattava itse, jotta pääsee sisälle. Kapulaa ei toki tarvitse laittaa ennen ostosten nostamista hihnalle, mutta viimeistään ennen kassaa kapulan on oltava paikoillaan, jotta kassa ymmärtää rahastaa oikean henkilön.

Kapuloita käytetään myös silloin, kun ostokset ovat pienet tai sama asiakas haluaa maksaa monet eri ostokset. Kapulan sijasta asiakas voi myös ilmoittaa, mitkä tuotteet hän haluaa maksaa erikseen, mutta silloin tulisi muistaa käyttää pronominien sijaan tuotteiden nimiä. Esimerkiksi kevytpeitteet ja maalit on huomattavasti helpompaa ymmärtää kuin nämä. On muistettava, että kassahenkilö kuitenkin työskentelee koko ajan eikä hän välttämättä ehdi huomata kaikkia kädenliikkeitä, jotka osoittavat ostosten väliä. Kapulan käyttö on silti suositeltavampaa.

Jos kapula on jäänyt laittamatta, mutta ostosten väliin jää rako, on hyvä osoittaa omat tuotteensa esimerkiksi asettumalla tiukasti niiden viereen tai koskettamalla niitä kädellä. Ostoksia ei saa kuitenkaan pidättää työntämällä niitä takaisin automaattihihnan vetäessä niitä eteenpäin. Tästä seuraa se, että kahdet ostokset sekoittuvat seuraavan asiakkaan tuotteiden tullessa eteenpäin. Automaattihihna toimii niin, että se pysähtyy vasta, kun sensorin (aivan hihnan päässä) edessä on tuote. Useimmissa liikkeissä on näinä päivinä automaattinen kassahihna.

Automaattisen hihnan takia myös yksittäiset, helposti kädessä kannettavat ostokset, kuten tupakka-askit ja makeispussit, olisi syytä nostaa kassalle, jotta oma vuoro säilyy.

Jos ostokset kuitenkin sekoavat, on asiakkaan huomautettava siitä mahdollisimman pian. "Tää ei enää ollu mun" on täysin asiallinen huomautus. Yleensä osaava asiakaspalvelija pyytää tässä tilanteessa anteeksi, vaikka hänen mahdollisuutensa erottaa asiakkaiden ostokset toisistaan ilman apua ovat varsin rajalliset. Asiakkaan tulisi siis ostosten seotessa tunnustaa oma vastuunsa ja auttaa kohteliaasti kassatyöntekijää ojentamalla virheelliset ostokset takaisin korjaamista varten.

Tuotteet, joissa on alennus (punainen, keltainen tai oranssi tarra) olisi suositeltavaa nostaa hihnalle niin, että tarra näkyy kassatyöntekijälle. Alennuksen varmistamiseksi voi myös sanoa, missä tuotteissa on tarra. Alennuksen huomaaminen on kassatyöntekijän tehtävä, mutta yhteistyöllä voidaan varmistaa sujuvampi asiointi.

On se niin hanurista, kun jotain äärimmäisen hauskannäköistä tapahtuu, eikä juuri sillä nimenomaisella hetkellä se minussa kasvava puhelin ja siihen sisältyvä kamera ei ole mukana.

Olen siis laskeutunut maaseudulle kuukauden päiviksi viettämään aikaa, jota kutsun joululomaksi. Siihen kuuluu jonkin verran jouluhässäkkää, jonkin verran löhöilyä ja melko paljon töitä Säästömarketissa. Niin ja rästissä olevien luentopäiväkirjojen, kurssisuunnitelmien yms. yms. vääntäminen. Kuulostipas muuten rentouttavalta! Silti on oikein mukavaa olla täällä. Kaukosuhde kun ei todellakaan ole mun juttu.

Olin koirien kanssa ulkona. Naapurit eivät juurikaan arvosta sitä, että juoksutamme piskejä vapaana, mutta ne on karjuttu hyvin tottelevaisiksi ja pysyvät nykyään kiltisti tontin rajojen sisäpuolella. Se selittelyistä. Varsinkin Siru menee pusikoissa naama maassa. Se kaiketi metsästää hiiriä tai jotain, en tiedä. Hetki sitten pieni metsästäväinen löysi äidin alppiruusut. Ne on paketoitu havuilla, jotta eivät paleltuisi talvella. Jokohan lähtöasetelma olisi selvä?

Noniin, sitten tulee antikliimaksi.

Siru siis seurasi jotain hajujälkeä tällaiseen kuusenhavutötteröön. Ensin se työnsi sinne varovasti päänsä, sitten hilasi itsensä sisään kokonaan ja lopulta siitä näkyi vaan häntä. Seisoin vieressä ja mietin, pitäisikö otus komentaa ulos, mutta havukasasta törröttävä, innosta värisevä häntä oli niin somaa katseltavaa, että annoin koiran nuuhkia. Hetken päästä samaan majaan änki myös Parsa.

Olin vallan unohtanut, miten piristävää on seurata kahden luupäisen luontokappaleen touhuamista ulkona. Vähemmän piristävää on nyppiä niistä takiaisia jälkeenpäin. Ja miksi kahden? Fergus on muuttanut pois. Sen haki eräs vanhempi herrasmies, joka on haikaillut sen perään jo vuoden verran. Äiti on tietenkin surun murtama, mutta tuntuu siltä, että lauman hierarkia on nyt sellainen kuin sen kuuluukin olla. Siru on pomo, Parsa on vain kohno. Tämä helpottaa myös omaa henkilökohtaista elämääni, koska Parsa tottelee Sirua paremmin kuin minua. Jos koira hyppii ja on muutenkin oma itsensä eikä tottele säälittävän ihmisolennon epätoivoista komentamista, Siru nappaa poikaansa pannasta, pakottaa sen maahan ja puree kaulaa. Varsin brutaalia, mutta toimii!

Oli niin lyhyt ja jouluinen, että oli pakko källiä, vaikka olis hommaa muutenkin.


- Mikä on tärkeintä joulussa? : Kyyyl se vissiin on se tunnelma, kun on maha täynnä ja hämärää ja suklaata. Ja sit yhdellä pikkuhäiskällä on synttärit sillon, niin sitä pitää juhlia.

- Viettäisitkö joulun mielummin suomessa vai kenties jossain ulkomailla? Miksi? : Enpä tiedä. Se sohjossa kyntäminen kirkkoon on kuitenkin se juttu. Ei hiekkarannalla voi syödä lanttulaatikkoo.

- Ostatko joululahjoja? Kenelle? : Anteeksi kaikki, jotka eivät seuraavaan joukkoon kuulu: ydinperhe ja poikaystävä. Ehkä joskus sukuun naineillekin jotain. Muuten on aika hiljasta... Ja niin kuin Johannakin totesi, on kiva ostaa KUNNOLLISIA lahjoja. Niitä jouluasetelmia kukkasineen ja koreineen saa kukin yllin kyllin ilman muakin.

- Missä vietät joulusi? Kenen kanssa? : Perinteisesti eka Säästömarketissa, sit jonninmoista sukukierrosta akselilla Kiikoinen - Lavia - Mouhijärvi. Pieninä muruina on perhe Satakunnassa ja Pirkanmaalla.

- Onko jouluruoka hyvää? : On. Ainakin ensimmäisen viikon. Uuden vuoden jälkeen alkaa töksähdellä.

- Katsotko jouluaattoaamuna lastenohjelmia? : Emmä oo enää moneen vuoteen kereennyt, ku on tosiaan toi aattoaamun perinne lipsahtanut tummansiniseen liiviin sonnustautumiseen ja kotoa poistumiseen.

- Onko sinulla joulukalenteri? : Veikkaukselta ostin taas... Se on varmin tapa saada huono mieli aattoaamuna, kun ei mitään voittanutkaan. Niin ja keskisuomalainen muisti kanssa kalenterilla! Kämppis nastoitti sen ilmoitustaululle, enkä taida hennoa ottaa sitä mukaani, kun tästä joulunviettoon lähden ihan just kohta.

- Pidätkö edes joulusta? : Pidän edes joulusta. Olisi se nyt kylmää, jos ei pitäisi edes joulusta!

- Mikä siitä tekee niin mukavan/kauhean? : Se ansaittu kiireettömyys, joka seuraa ansaitsematonta kiirettä.

- Onko kivempi antaa vai saada lahjoja? : Riippuu ihan täysin lahjasta :P On oikeastaan aika kamalaa saada jotain hyvin kalliin näköistä ja hyvin epäkäytännöllistä.

- Jouluruoka vai lahjat? : Kyllä se ruoka sen joulun tekee!

- Onko joulupukkia olemassa? : Mikä kysymys tää nyt on? Tietysti!

- Mitä toivot/toivoit joululahjaksi? : Suuren puuuuurokauhan (pikkuveikan vakivastaus ja toimii yhä). Oikeesti toivelista on taas kilometrin mittainen ja nolottaa.

- Mikä joulussa on ärsyttävintä? Miksi? : Ehkä tää jatkuva puhelimen pirinä... "MITÄMEOSTETAANSILLEJASILLE!!!" Mut ihan hyvä, että joku hoitaa.

- Onko teillä tapana avata lahjat aamulla, päivällä vai illalla? : Illalla tietysti! Koskas muuten? Päivällä? Duh!

- Onko teillä jouluperinteitä? Millaisia? : Se säästäri on tää mun henk. koht. Joulukirkkoon mennään siinä iltapäivällä, sen jälkeen syödään ja aukotaan lahjoja ja juodaan glögiä ja sitten mennään uusissa yöpaidoissa nukkumaan (koska jouluna saa aina vähintään yhden yöpaidan)

- Käytkö joulukirkossa? : Paras paikka laulaa nuotin vierestä jäämättä kiinni.

- Ansaitsetko lahjoja vai oletko ollut tuhma? : Olen tuhmeliini, mutta onneksi tontut eivät ole huomanneet.

- Odotatko enemmän joulua vai uutta vuotta? : Ei se uusvuos miltään tunnu joulun jälkeen... Ruuti vaan haisee ja palava muovi. Nooo... Onhan sekin aika kiva.

- Mietitkö ikinä kunnolla miksi joulua edes vietetään? : Alkaa olla sisäistettynä, kiitos vain.

Ja sitten hommihin!

Kylmää ja pimeää yhyy nyyhkis. On helppoa valittaa sellaisesta, jolle kukaan ei voi mitään. Vaikeampaa on surkutella sitä, että on aiheuttanut itselleen kurjuutta. Minä aiheutin tänään.

Olin juuri pitänyt ensimmäisen oppintuntini peruskoulun puolella päin pihlajaa.

Ei siitä enempää, kukin kysyköön, jos haluaa lisätietoja. Ohjaajan kannustavasta palautteesta huolimatta mieleni oli maassa. Asiaa ei helpottanut se, että kuvankauniit kenkäni olivat koulumatkalla hiertäneet jalkoihini – ei yhtä, ei kahta – kolme rakkoa. Kilometrin matka koululta matkakeskukselle vilahti surkeasti ontuen neljässäkymmenessä minuutissa.

Palautteen ansiosta olin täysin unohtanut roolini, jonka aamulla itselleni otin. Tarkoitus oli tänään olla valoläiskä, tonttulakkinen joulupilkku keskellä sohjoista kaupunkia. Olin kaikkea muuta.

Väinönkadulla siinä Torikeskuksen kulmalla – niillä main, kun jalankulku siirtyy rakennustöiden takia tien toiselle puolelle – vastaani käveli se joulupilkku, mutta hänellä ei ollut tonttulakkia. Pilkku oli ehkä neljissäkymmenissä, hoikka, vaalea ja mieheksi pitkätukkainen. Hän huomasi minut ensin. Tunsin katseen, ennen kuin nostin kasvoni kurjuudesta ja kohtasin häpeämättömät, siniset silmät, joita ympäröi vuosien harjoituksen tuloksena syntyneet naururypyt. Pilkku hymyili luihin ja ytimiin koko olemuksellaan samalla, kun harppoi pitkin, vahvoin askelin ohitseni.

Kipu hellitti. Selkä suoristui parin nikaman verran. Omat ryppyni tulivat esiin ja väläyttivät seuraaville vastaantuleville sen joulumielen, jolla minua muutama sekunti sitten suomittiin, tosin hyvin ujosti. Miksi? Johtuiko se lakista? Johtuiko se yliluonnollisista empatikyvyistä? Oliko mies sittenkin tuttu?

Olemme etuoikeutettuja, koska olemme syntyneet Suomeen; täällä päivän pelastavien tekojen ei tarvitse olla suuria. Eilen riitti spontaani halaus, tänään lyhyt katsekontakti ja hymy hahmolta, joka näin tuntia myöhemmin on jo saanut enkelimäiset mittasuhteet.

...toisaalta siinä tapauksessa voisi lukea tenttiinkin tai korjata kokeita. Njäh.

- Mihin aikaan heräsit tänään?
05.00 ja yksi torkku (ylpeä musta!)

- Tämän hetkinen huoli?
Kaipa vaan se, että saako kunnialla koulujutut tehtyä ennen joululomaa. Viimeinen rutistus on aika vieras käsitys. Mun viimeinen rutistus menee lähinnä silittelyks.

- Minne haluaisit mennä?
Juosta Tamperetietä Janne kiinni ja mennä sen kanssa kotiin.

- Palatko vai rusketutko?
"Ja mul on tarve... PALAAAAAAA"

- Viimeisin asia jolle nauroit?
Eilen aika monelle jutulle, rupes jo naamaankin sattua. Kapan alakerran kyylämummolle ehkä?

- Mitä sanoit viimeksi?
"Nähään kohta!" Tms.

- Milloin viimeksi suutuit?
Äidille snadisti puhelimessa. Suutun sille aika usein nykyään, kun se nainen ei ymmärrä pitää itestään huolta. En tosin tiedä, mitä se siitä mun suuttumisesta auttaa...

- Käytätkö hymiöitä?
Jep, käytän. Ei voi enää oikein olla käyttämättä, kun toi ilmaisu on joskus vähä kyseenalaista enkä halua tulla väärinymmärretyksi.

- Etunimesi toinen kirjain?
Uu, niinku Untamo. (On se toinen! Laske vaikka!)

- Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
Kävisin materiaaleja läpi ja panikoisin sitä, ettei ole mitään lisätehtäviä nopeasti valmistuville.

- Juna vai laiva?
Ei väliä, kunhan se ei missään tapauksessa ja missään nimessä ole juna.

- Kenen kanssa puhuit viimeksi?
Jantterin. Sit se lähti.

- Kuka soitti sinulle viimeksi?
Kati yritti soittaa, mutta olin jo sen ovella, niin en vastannu.

- Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
Olisko ollu jotain niin sivistävää, ku ylen iltauutiset joskus viikko takaperin? Herramuntreeraa ku oon WANHA!!

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- Varmaan, että onpas hyvä olla. Sillai varmaan kuuluukin ajatella.

- Mitä meinaat viikonloppuna?
Osallistua 130:n joulukuusen pakkaamiseen, ihan pikkuisen muuttaa ja lähinnä maata sohvalla rakkaan kainalossa... Niin ja ne isot pileet pikitien päässä pitää kattoo!

- Onko suurin osa ystävistäsi varattuja vai sinkkuja?
Varatun puolelle menee. Osa on jo ihan naimisissa ja lapsiakin on! Kato, oon niin vanha jo.

- Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?
En aterioi usein, aterioin joskus. Ihana sana tuo aterioida. Mennäänkö luennon jälkeen aterioimaan?

- Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?
Elämän parhaat asiat ei tuu helposti. Ei vaan, saan mä aika helposti. Tarttee vaan vähän jotain ainetta ja hiustenkuivaajaan ja energiaa ylipäänsä MENNÄ suihkuun.

- Onko joku ei-niin-mukava ihminen halunnut tehdä tuttavuutta kanssasi?
Niin kuinka mukava? Kai sitä jotain tilanteita on, missä luulee lähteneensä pileistä yksin, mutta sitten joku ilmestyykin vihelteleen talon pihaan. Tai siis yksi sellainen tilanne.

- Torjuitko hänet vai teeskentelitkö mukavaa?
Laitoin sille takin päälle ja talutin takaisin niihin pileisiin. Mistäköhän kummasta se nyysi mun puhelinnumeron? Lue: torjuin teeskennellen mukavaa.

- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi?
Ainakin siinä on yksi humalainen kirjoitusvirhe. Jääköön julkaisematta läheisten anonymiteettisuojan säilyttämiseksi.

- Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten?
Kenen lienee ollut sänky. Taisin nukkua parissakin eri sängyssä. Toinen oli muuten vuodesohva ja toinen mun tietääkseni kuuluu Vilholle. Oon vaan ominut sen.

- Mitä tv-ohjelmia seuraat?
Strömsöö yritän, mut se on käsittämätöntä, miten kiireinen ihminen on iltapäiväviideltä sunnuntaisin.

- Seurusteletko?
Khihhihiiii! Ehkä vähän.

- Luuletko että sinusta puhutaan pahaa?
Miksei puhuttaisi? Oon siitä melko varma, mutta ehkä ihmisillä on suurempiakin huolenaiheita kuin loukkaantua jostain, mitä joku ehkä tekee.

- Onko sinua pussannut kukaan viimeisen viiden päivän aikana?
Khihhihiii! Ehkä vähän.

- Oletko onnellinen?
Etuoikeutettu sillälailla.

- Viimeisin juomasi alkoholijuoma?
Tilkan viintä join eilenä.

- Ketä halasit viimeksi? Milloin?
Jannea tunti sitten, kun se lähti.

- Kenelle tekstasit viimeksi?
Jantterille laitoin ohjeita siitä, miten mua pitää käsitellä. (Sanoo aina koulun jälkeen, että ÄLÄ mene kirpputorille, et tartte sieltä mitään)

- Kuka on lähettänyt kahdennentoista saapuneen viestisi?
Jannehan tuon.

- Kuka on lähettänyt yhdeksännen saapuneen viestisi? Mitä siinä lukee?
Lintukka on luvannut laittaa mun nimen listaan, jos sellanen kiertää luennolla. Oon pahis ja lintsasin, mutta mulla oli hyvä syy.

- Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
Hmm... Paha. Sitä, jota aina halailen muutenkin?

- Tahtoisitko olla jossain muualla nyt?
Aika pahasti. Mutta muutama tunti enää. Niistä kaks on mun pitämiä oppitunteja seiskalle...

- Kerro yksi asia, jolle olet nauranut vielä monen päivän jälkeenkin?
Jostain syystä räkätin itseni tärviölle yhden saksankirjan kuvan takia. Sen kuvatekstinä oli "Rudi tanzt für die Kamera" (korjatkaa toki, jos on virheitä tuossa) ja se esitti sillee huolimattomasti piirrettyä rokkariukkoa, joka heilu holtittomasti kameramiehen edessä. Mun oli pakko PEITTÄÄ se tunnilla, ettei olis menny pelkäks tirskumiseks ja naamaan sattua. Pitääpäs kaivaa se kuva jostain ja miettiä, että mikä ihme siinä oli muka niin hauskaa.

Tällasta tänään. Jos NYT alkais ressata niitä materiaalejaan...

Vieraslistalle on alkanut ilmestyä kummaisia piikkejä. Onko joku tosiaan läiskäissyt meikämannen tuonne Galleria NYT! -juttuun? Vissiinnii... En keksi muutakaan.

JEEE!! OON JULKIMO!

Kiikostenkylä on tunnettu tehokkaasta tiedonsiirrostaan. On ihan mukavaa kuunnella juttuja siitä, kuka teinipoika on ajanut minkäkin liikennemerkin vinoon milläkin autolla, ja kenen kanssa hänen äidillään on suhde. On kuitenkin sellaisia asioita, joita ei haluaisi kuulla paikallisen isännän suusta lautapinon luona räntäsateessa.

Koskisen Antti on kuollut. Tiedon välittäjä tuskin tiesi heittäneensä tämän Abc:llä tietoonsa tulleen kolmannen käden faktan seurueelle, johon kuului Antin serkku ja kaksi hänen työntekijäänsä. Toivottavasti sain ääneeni riittävästi pistävyyttä kun kysyin, mahtoiko kylärumpu tietää, mikä hänet vei. Rumpu ei tiennyt.

Istuin kotimatkalla pitkään hiljaa ja tunnustelin rintakehääni muodostuvaa kyhmyä. En tajunnut, että pomo merkitsi minulle näin paljon.

Arvostus on se sana, joka nyt pyörii mielessä, mutten oikein istutettua sitä lauseeseen. Antti edusti sitä vanhaa Säästömarkettia, johon aikanaan ihastuin. Jätän tämän tähän.

Jokin on nyrjähtänyt sijoiltaan, ja jossain on suurisydämisen bisnesmiehen jättämä tyhjiö. Voimia niille, joita lähemmäs tämä iskee. Kerrankin tarkoitan sitä, kun sanon "otan osaa".

Suoristan taas selkää ja totean, että olen ylpeä itsestäni. Koulun jälkeen pistäydyin kaupungilla ihan vain katsomassa, josko sieltä löytyisi minun pyllyni kokoiset farkut. Löytyi. Varastin ne Lindexiltä. (Janne kysyi tyynen rauhallisesti puhelimessa, että "ai varastit. No ootko sä nyt putkassa?"). En ole putkassa. Kyllä minä ne kassan läpi kannoin. Hintalapussa seisoi 49,90, josta oli määrä tulla 70 % alennusta. Tietokoneen laskimen mukaan farkkujen olisi siis pitänyt maksaa 14,97 €. Ei huono hinta sekään, mutta järjestelmä oli laskenut housuihin jo valmiiksi 50 % alennuksen (God knows why) ja siihen kassaneiti vielä hakkasi sen 70 %, joten alennusta tuli 120 % ja tienasin melkein kympin!

(Nyt kaikki tätä lukevat humanistit laskevat pää punaisena, että eihän se nyt niin voi mennä, mutta pakkohan sen on...)

Ei vaiskaan, mutta sainpahan uudet farkut seitsemällä ja puolella eurolla. Olen suhteettoman tyytyväinen niihin. Ne peittävät munuaisetkin! Äiti ilahtuu varmasti.

Ja kassillisen joulukoristeita sai kahdeksalla eurolla Tiimarin poistomyynnistä. Osan ripottelin pitkin soluakämppää, mutta osan voisin kantaa Halmesmäkeen ihan sen varalta, että Janne hankkii sinne jostain kuusen.

Notta tulee se Joulu tännekin!

Oikeastaan ainoa syy, miksi yksin asuminen on joskus jopa ihan mukavaa, on totaalinen vapaus keittiösektorilla. Sä sössit, sä syöt -periaate toimii mukaempaattisella ihmisellä vain silloin, jos huonon ruuan riskin kantaa yksin. Tänään nautin illalliseksi kinkulla ja juustolla täytettyjä ohukaisia tomaattipapupedillä. Toisin sanoen lämmitin puoli purkkia valkoisia papuja mikrossa, läiskäisin siihen päälle paksuhkon lätyn, jonka päälle oli laitettu alassuin toinen lätty, jonka päällä oli pippurikinkun viipale ja kaksi siivua edamia. Tuli ihan brittiläinen olo sitä puputtaessa.

Huomenna kaivetaan keittokirja ja tehdään taas sen mukaan. Ei tällaista kestä mielenterveys joka päivä.

Lauantaina olin töissä. Jostain syystä se into ja hilpeys, mikä yleensä on värittänyt ensimmäisiä työpäiviä, oli tiessään. Kolme kuukautta muualla ei onnistunutkaan nollaamaan kesän turhautumista. Tiedän rakastavani työpaikkaani, miksi en tunne sitä? Pienestä kassaflegmaattisuudesta huolimatta päivä oli vilkas ja ihmiset iloisia. Lumi kaiketi hieman edistää joulutavaran myyntiä. Marraskuu ei ole vielä läheskään lopussa, mutta kortteja kannettiin ulos satamäärin, koristenauhoja kilometri, palloja merellinen ja joululevyjä pienellä palkalla. Parin viikon päästä Radio Novakin kaiketi havahtuu Kristuksen syntymäjuhlan lähenemiseen ja ottaa soittolistalleen vain ja ainoastaan Joulumaan. Tiedättehän, sen, missä on suuri puurokauha.

Sunnuntaina totesin, että talo näyttää hyvältä. Vahvemmat kantoivat kodinkoneita sisään, heikoimpi viritteli takkaan valkeaa ja askarteli kattolamppua paikalleen. Listojen, väliovien ja ulkorappusten jälkeen pirtti on valmis. Janne haluaa minut sinne kanssaan asumaan, eikä minulla ole kertakaikkiaan mitään sellaista järjestelyä vastaan. Koko talo on tuntunut puoliksi omalta jo pitkän aikaa.

Tänään tein lumityöt. Ajattelin, että olen kaupungistunut sen verran, että parin tunnin kolaaminen kävisi eksoottisesta kokemuksesta. Olin oikeassa, mutta kun käsiin alkoi sattua puolen tunnin jälkeen, alkoi työkin tuntua jo työltä. Äidin koirat tuhlasivat energiaa kuin Nasa. Fergus laskeutua tussahti selkä kaarella kinokseen upoten sinne vatsaansa myöten. Siru metsästi hiiriä naama hangessa. Parsa tunki lumikolaan.