IRC-Galleria

Jotkut ihmiset tuntuvat tämän koronakriisin keskellä odottavan ”normaalia” elämää. Puhutaan jossakin hamassa tulevaisuudessa häämöttävästä ajasta, jolloin ”koronakriisi on ohi” ja tehdään kaikkia niitä asioita, "joita ennen tehtiin".
Väitän, että sellaista aikaa ei tule. Paluuta entiseen ei enää ole.
Rokote tätä kyseiseistä SARS-CoV-2:sta vastaan saattaa tulla ja on mahdollista, että COVID-19 tauti aikanaan kitkeytyy laumasuojan ja rokotteen avulla.
Mutta ihmiskunnan asennemuutosta ei kitke mikään ja koronakriisi on paljastanut sen, mitä kohti olemme menossa. Rajoituksia saatetaan ehkä hetkeksi höllentää, mutta olemme väistämättä matkalla kohti pysyvää ajattelutavan muutosta. Tämä johtuu ihmiselle luonteenomaisesta tavasta tottua asioihin ja perusvietistä kehittyä paremmaksi lajiksi.

Kun isäni puhuu kuolemasta, hän suhtautuu siihen hyvin luonnollisesti. Isäni kasvoi lapsuutensa Pohjois-Karjalan maaseudulla, jossa kuolema kohdattiin tuohon aikaan, 1940-luvulla, hyvin arkisena asiana. Vainajaa saatettiin pitää kokonainen päivä laverilla tuvan tai riihen lattialla. Sukulaiset ja ystävät kävivät katsomassa kuollutta omaistaan ja hyvästelemässä tämän.
Kuolema oli yhtä luonnollista kuin syntymäkin, eikä kukaan pitänyt sitä lääketieteen epäonnistumisena tai jonakin, jota olisi kartettava viimeiseen asti hinnalla millä hyvänsä (en viittaa tällä talouteen, vaikka sekin on koronakriisin aikana kärsinyt).
Myös sairastaminen oli luonnollista. Rokotteita kyllä oli, mutta yhteiskunnassa jylläsi paljon tauteja, joita ei voinut välttää. Ihmiskuntaa piinasivat kaikenlaiset loiset ja virukset.
Kukaan ei tuohon aikaan kulkenut käsidesipurkin kanssa ympäriinsä valistamassa toisia hygieniasta ja julistamassa sotaa bakteereita ja viruksia vastaan.
Isä sanoi kerran leikiten, että: ”Ennen vanhaan taloissa haisi virtsa ja uloste”. Todettakoon, että hän käytti kyseisistä jätöksistä hieman arkisempaa kieltä, mutta siistittäköön tämä teksti sääntöjen mukaiseksi.
Tuolloin keskustelimme vauvojen hoidosta ja siitä, miten entisaikaan oli ehditty hoitaa valtavia lapsikatraita, joita löytyi yhdestä jos toisesta talosta.
Isä puhui siitä, ettei hygieniasääntöjen kanssa ollut niin ”nokonuukaa”. Lapsiperheiden ei tarvinnut asettaa tavoitteekseen sitä, että kaikki pinnat kiiltäisivät puhtauttaan ja yllä olisi jatkuvasti juuri pesusta tulleet vaatteet.

Nyt olemme tulleet äärilaidasta toiseen. Emme ole kaukana siitä pisteestä, että yskimisestä ilman suun suojaamista rapsahtaa sakot.
Olen kuullut, että Singaporessa purkan sylkäisemisestä kadulle saa sakot – näin kertoi siellä asunut serkkuni jo yli 20 vuotta ennen koronakriisiä.
Ympäristösyistä en kannusta ketään sylkemään purkkaa kadulle, mutta taivas sentään, jos Suomi ottaa mallia ulkomailta, kuten se tuntuu kovaa tahtia tekevän, niin mihin tässä ollaan menossa?
Pöpökammoisten paratiisiin ainakin ja sellaisessa yhteiskunnassa elämme parhaillaan.
On varmasti monia, jotka nauttivat nähdessään uutisvideolta, miten lentokoneen sisätilat puhdistetaan suihkuttamalla ne täyteen desinfiointiainetta.
Kaupat tarjoavat käsidesiä sisäänkäynnillä ja sillä läträtään varmasti jokaisella työpaikalla viimeiseen asti.

Mitä ihmisten väliseen kommunikaatioon tulee, olemme mullistavan muutoksen edessä.
Elämme sellaisen pelon vallassa, että tohdimmeko enää edes katsoa kaupassa ketään silmiin, kun häpeämme niin paljon sitä, että olemme astuneet ulos ”saastuttamaan” muita? Varomme ohittamasta ketään liian läheltä ja auta armias, jos puolitoistametriä on hetken ajan puoli metriä. Puhumattakaan yskimisen tai aivastamisen aiheuttamassa syyllisyydestä.

Yksittäinen pöpökammoinen ei ole ongelma yhteiskunnalle – se on neuroosi muiden joukossa. Ongelma nykytilanteessa on se, että hallitus ohjaa koko kansaa pöpökammoiseksi ja se iskostetaan jo pikkulasten mieliin.
Millaiset muistot jäävät pienelle lapselle, kun häntä kielletään menemästä isoisän syliin sanomalla: ”Sinä olet likainen. Sinussa voi olla jotakin, joka voi tappaa isoisän”? Ikään kuin isoisä ei voisi kuolla enää mihinkään muuhun kuin koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Harva uskaltaa kyseenalaistaa hygieniatoimet, mutta tämä biologi https://verkkosaro.sarolehti.net/koronatarina-huutaa-uutta-nakokulmaa/?fbclid=IwAR18_K4iS7xDiLhCz8HmmQmPGgwbziUT9-eERgIGtR2xN4ZVwik6eHDp9tw teki sen – tosin nimettömänä, mikä on täysin ymmärrettävää. Kukaan alan asiantuntija ei taatusti halua googlediagnooseja tekevää käsidesiläträäjää pauhaamaan ovelleen sairastumisen ja kuoleman kauheudesta.

Biologit, jotka bakteerien ja viruksien elämää oikeasti tuntevat, joutuvat hiljenemään yhteiskunnassa, jossa pöpökammoiset ovat esimerkin osoittajia. Yhtäkkiä viruksista ja bakteereista tietävät nyt eniten kaikki muut paitsi alan asiantuntijat. Biologit nähdään nyt karskeja puhuvina toisinajattelijoina, kun yleinen suuntaus on sota bakteereita ja viruksia vastaan.
Mikäli et jaksa perehtyä oheiseen linkkiin, voin tiivistäen todeta, että tämä biologi tuntuu olevan sitä mieltä, että ylihygienisyys taltuttaa normaalisti aktiivista immuniteettia.
Lisäksi hän tuntuu hyväksyvän sairastumisen ja kuoleman osana luonnon normaalia kiertokulkua. Hän mainitsee tekstissään jopa sen, että joillakin vanhuksilla on elvytyskielto.

Itse torjun ”perus”flunssaa nenäkannun avulla ja vatsatautia maitohappobakteereilla. Vietän ”perustervettä” elämää siten, että pyrin liikkumaan ja syömään terveellisesti.
Nämä keinot ovat omalla kohdallani toimineet ja pitäneet yllä hyvää elämänlaatua yleisesti ottaen. Influenssaa en ole sairastanut kahdeksaan vuoteen ja vatsataudin kaltaisia oireita olen saanut viimeksi Balilla lomaillessani vuonna 2018, jolloin minuun tuntui iskeneen jokin eksoottinen mikä-lie-pöpö.
Verrattain terveellisistä elintavoistani huolimatta hyväksyn sen, että kuolleisuusprosentti on lopulta tasan sata.
Joskus täytyy myös sairastaa. Joskus on maltettava jäädä kotisohvalle makaamaan ja otettava särkylääkettä. Sairastaminen silloin tällöin on osa normaalia elämää.

Nyt puhaltavat muutoksien tuulet. Minusta tuntuu, että koronavirusta vastaan tehdyt toimet ovat vain alkusysäystä sille, miten pöpökammoisuus istutetaan yhteiskuntaamme.
Lockdowneja ei tullut sikainfluenssan aikaan, eikä vuoden 2018 influenssaepidemian aikaan, jolloin taudin leviäminen yltyi ennätyksellisen pahaksi ja sai aikaan kuoleman aallon koko Euroopassa.
Nykyajan lockdown on kokeiluasteella oleva ilmiö, josta ei taatusi tulla luopumaan.
Luulenpa, että kielitoimistolle ehdotetaan pian tämän uuden lainasanan hyväksymistä osaksi kieltämme muiden lainasanojen joukkoon, sillä lockdown on uutta kulttuuria.

Rajoituksia höllennetään ehkäpä ajoittain, mutta lockdownista kehitetään varmasti versioita, jotka eivät vahingoita taloutta.
Ajatelkaapa, millaiset taloudellisen kasvun mahdollisuudet se luo pleksien ja maskien kehittäjille – tietotekniikasta puhumattakaan.

Nähtäväksi jää, testataanko lockdown-malleja esimerkiksi seuraavan vatsatautiepidemian aikana. Mainittakoon, että on olemassa ihmisryhmiä, joille vatsatauti voi olla erittäin vaarallinen. Hallituksemme tuntuu olevan niin suojelunhaluinen, että pian heiltä varmasti kysytään, miksi he eivät suojele kansakuntaa kaikilta muilta taudeilta. Nyky-yhteiskunnassa en ihmettelisi tällaisia kysymyksiä lainkaan.

Lopuksi totean olevani iloinen siitä, että synnyin vuonna 1980. Sain elää lähes 40 vuotta maailmassa, jossa oli konsertteja, festivaaleja, teattereita ja ravintoloita.
Tulevaisuus lienee sitä, että ruoka toimitetaan ravintolasta dronella kotiin ja se mennään vastaanottamaan rappukäytävän ulko-ovelta avaruuspukua muistuttavassa asussa.
Ystäviä tavataan etänä ja työt tehdään etänä. Konserteista ja teattereista tulee virtuaalielämyksiä.
Uuden normaalin ”elämys” on virtuaalinen ja aidot kohtaamiset jäävät historian lehtien havinaan muistoksi ”saastaisesta” yhteiskunnasta, jossa eli ”likaisia” ihmisiä.